Olen vuoden mittaan kahlannut läpi melkoisen määrän tietokirjallisuutta, kun yritän perehtyä Venäjän sotadoktriineihin ja toimintatapoihin. (Yksi ensi vuoden kirjoistani käsittelee Venäjää, joten lähdekirjallisuutta on tankattava runsain mitoin.)
Teoksista huomaa, että sama ilmiö toistuu aina ennen sotaa Neuvostoliiton tai Venäjän naapurimaissa: hyökkäyksen uhkaan ei haluta uskoa silloinkaan, kun todisteet ovat ilmiselvät.
Ei ne meille hyökkää.
Ukrainaa varoitettiin Venäjän hyökkäyksestä alkuvuonna 2022. Monet kansalaiset eivät uskoneet, eikä myöskään valtion johto. Myös useampi suomalainen asiantuntija arvioi tammi-helmikuussa, ettei Venäjä hyökkää.
Ei ne meille hyökkää.
Jos joku ottaa esille sodan uhkan, häntä kutsutaan helposti alarmistiksi. On kuulemma ”alarmismia” kasvattaa puolustusmenoja, vahvistaa reserviä, tukea maanpuolustustahtoa tai hankkia kotivara.
Alarmisti! Ei ne meille hyökkää.
Tänään löysin talvisodan ajalta upean aikalaiskuvauksen. Sen mukaan suomalaiset eivät uskoneet edes tuttua naapurinrouvaa, vaikka tämä oli juuri nähnyt neuvostosotilaita naapurinsa tiluksilla.
Havahduttava silminnäkijäkertomus on tallennettu Suomussalmelta. Itärajan lähellä asunut emäntä Lempi Seppänen huomasi neuvostoliittolaisia sotilaita Suomen puolella varhain aamulla talvisodan syttymispäivänä 30.11.1939.
Perheen vahtikoira oli alkanut pitää poikkeavaa hälytyshaukkua, joten Seppänen kiipesi toisen kerroksen palotikkaille nähdäkseen itään päin. Siellä oli tuhansia neuvostosotilaita naapuritalon liepeillä.
Seppänen oli raskaana ja yksi lapsista oli keuhkokuumeessa, mutta hän ymmärsi silti, että nyt on lähdettävä pakoon. Seppänen pakkasi pienimmät lapset kelkkaan, ja vanhin tyttö, kahdeksanvuotias, joutui juoksemaan kelkan perässä.
He taivalsivat kymmenen kilometriä kohmeisessa maassa ja pysähtyivät reitin varrella taloissa varoittamassa ihmisiä. Seppäsen kohteena oli Juntusrannan koulu, jossa hän tiesi olevan suomalaisia sotilaita.
Hurjinta on, että kaikissa taloissa ei haluttu uskoa Seppäsen viestiä. Ilmeisesti monet suomalaiset olivat ajatelleet, että jos hyökkäys tulee, se tulee Karjalankannakselta. Sitähän Neuvostoliitto oli jo aiemmin vaatinut itselleen.
Niinpä kaikki paikalliset eivät ottaneet Seppäsen viestiä todesta vaan jäivät tiloilleen. Onneksi Seppänen sai urhealla kelkkamatkallaan pelastettua erään arvion mukaan 133 paikallista. Nämä saivat varoituksen ajoissa – ja myös uskoivat sitä.
Yritän miettiä, miten itse reagoisin, jos nykyajan Lempi Seppänen tulisi varoittamaan minua. Pitäisinkö alarmistina vai uskoisinko?
Luultavasti taiteilisit / tasapainoilisit kahden välillä, yrittäen olla ns sekoamatta totaalisesti – me suomalaiset kun olemme liiankin auktoriteettiuskovaisia, ja meininki (etenkin) sanoma- yms lehtien nettisivuilla on sen mukaista. alarmisti, denialisti, putinisti jnejnejne. COVID, Trump, Venäjä, Unkari, Etelä-Afrikka… jnejnejne.. take your pick.
Suomalaisuuden kansantautihenkistä kuvausta vastaava kysymys (etenkin) nykypäivänä: sopulit vai lampaat? Henk koht, en osaa sanoa. Enkä oikein välitäkään sanoa, jos ihan tuskallisen rehellisiä ollaan.
Lopulta oma reaktio selviää vasta itse tilanteessa. Sitä voi etukäteen suunnitella ja arvailla vaikka mitä, mutta tosipaikka ratkaisee.
The story of Lempi Seppänen is truly moving and a stark reminder of how quickly situations can change. Its a powerful example of bravery and quick thinking in the face of danger. This article does a great job of highlighting the human side of history.