Marko Kilpi kirjoitti erinomaisen kolumnin Ylen Ikkuna-palstalle. Otsikko oli Suomi on mielenterveysongelmien luvattu maa.
Kilpi keskittyy tekstissään siihen, mikä aiheuttaa nuorten mielenterveysongelmia. Hän kääntää katseen lapsuuteemme: Millaisia vuorovaikutusmalleja olemme oppineet vanhemmiltamme? Millaiset rangaistukset ovat olleet OK? Miten vanhemmat ovat suhtautuneet stressiin ja poikkeustilanteisiin? Olemmeko oppineet toisen kunnioittamista vai mitätöivää kommunikaatiota?
Mitätöivä kommunikaatio. Miten loistava termi. Mitätöivä kommunikaatio on alentavaa viestintää ja henkisesti jäytävää väkivaltaa, jota ei ole rikoslaissa säädetty rangaistavaksi, koska sitä on vaikea todentaa tai mitata. Mitätöivä kommunikaatio on täysin yleinen ja hyväksytty väkivallan muoto: se on joissain perheissä ”normaali” tapa puhua puolisolle.
Sitä mukaa kun luin Kilven kolumnia, tulin entistä kiitollisemmaksi vanhemmilleni. Jokaisessa avioliitossa on toki kinansa ja riitansa, mutta en ole ikinä nähnyt, että vanhempani mitätöisivät toisiaan. Ytimessä on aina ollut toisen kunnioitus, vaikka olisikin eri mieltä jostain asiasta ja haluaisi itse toimia toisella tavalla.
Olipa oma lapsuutesi millainen tahansa, sinäkin olet todistanut julkista mitätöintiä. Sitä näkee ja kuulee ruokakaupassa, kun pariskunnat motkottavat toisilleen perjantai-illan ruuhkassa:
Etkö sä ikinä muista, että Mirkkuli tarvitsee laktoositonta maitoa? Etkö sä taaskaan vertaillut kilohintoja? Miksi sä aina valitset väärän kassajonon? Miksi sulla on noi epäkäytännölliset kengät?
Samaa näkee myös netin keskustelupalstoilla ja Facebookin niissä ryhmissä, jotka on perustettu aviopuolisoiden tai vastakkaisen sukupuolen dissaamista varten:
Kenen muun mies AINA ostaa vääriä makaroneja? Mistä johtuu naisten täydellinen järjen köyhyys? Kyllä mun mies on tyhmä. Kyllä mulla on tyhmä vaimo.
Tässä suhteessa pariskunnat elävät uskomattomissa kuplissa. Toiset eivät koskaan vähättele puolisoaan, joten yllä olevat esimerkit tuntuvat absurdeilta poikkeuksilta. Toiset taas puhuvat kaiken aikaa toista mitätöiden, eivätkä he edes tajua, että toisinkin voisi olla.
Oma mieheni voi kyllä olla raivostuttava, rasittava ja itsepäinen, mutta hän ei koskaan ole minulle mitätön. Itse tiedän olevani raivostuttava, rasittava ja itsepäinen, mutta en koskaan ole puolisolleni mitätön.
* * *
Jos sinulla on lapsia, mieti hetki, miten puhut puolisollesi. Sanotko lasten kuullen, että puolisosi on typerä vai että hän on mahtava tyyppi? Entä miten puhut lapsillesi siipastasi, kun tämä on poissa? Onko hän rasittava luuseri vai unelmien puoliso?
Kuvittele, että lapsesi tuleva puoliso puhuisi lapsestasi samoin kuin sinä puhut puolisostasi. Olisitko lapsesi puolesta onnellinen vai kauhuissasi?
Toivon, että onnellinen.
Ex-puolisolle tuollainen kommunikointi oli täysin normaalia. Aamuneljän herätyksen ja työpäivän -ruokakauppareissuineen ja tunnin suunta ajomatkoineen- jälkeen saattoi kuulua ”Kun et taas sen vertaa ole vaivautunut että..”
Hän toki hoiti lapsia kotona jota en lainkaan väheksy, mutta minä hyvin usein sain myös tehdä ruoan ja siivota. Koska en laiskana mitään muutakaan vaivautunut tekemään. Ja tietysti remontoida ja korjata paikat koska se on miesten työtä.
Oli jo vähän liikaa ja aiheutti vuosikausia jatkuttuaan lähes alkoholisoitumisen, joka tietysti oli sitten ”jatkuvaa perkeleen hauskanpitoa ja biletystä”.
Nyt elän onnellista elämää uuden puolisoni kanssa joka Arvostaa minua ja osaa onneksi myös kertoa sen.
Itse yritän tehdä samoin mahdollisimman usein, vaikka vieläkin jonkun pikkumokan tehtyäni odotan jossain ajatusten taka-alalla päiväkausien valitusta ja syyllistämistä. Sitä ei tule koska toinen ymmärtää itsekin tekevänsä virheitä ja vahinkoja.
En olisi muutama vuosi sitten uskonut että elämä voi tuntua tältä. Kannattaa se sittenkin. Eläminen.
Hienoa kuulla, että olet päässyt eroon mitätöivästä suhteesta. Niistä irtautuminen on ilmeisesti tosi vaikeaa.