Kerrataanpa nyt viikonlopun puheenaihe:
- Ensin Aamulehti ilmoitti, että se lopettaa mies-loppuisten sanojen käytön. Se alkaa kutsua eduskunnan puhemiestä puheenjohtajaksi, lakimiestä juristiksi ja palomiestä pelastajaksi.
- Kaverini, toimittaja Sanna Ukkola ei pitänyt linjausta kovin järkevänä, minkä hän ilmaisi blogissaan selkein sanoin. Tarkkana tyyppinä Sanna huomasi, että samassa Aamulehden numerossa puhuttiin kuitenkin naispiispasta ja asemiehestä. Hieman kaksinaismoralistiseltahan Aamulehden toiminta näyttäytyy tuossa valossa.
- Viestintäala tietenkin reagoi nopeasti. Alalla tiedetään, että sanat luovat todellisuutta, joten siksi muun muassa Ellun kanat ja kaverini Elisa Heikura puolustivat Aamulehden linjausta.
- Somekaaoksesta en viitsi edes raportoida. Jokainen voinee kuvitella, että kaikkia asianosaisia on solvattu, kutakin eri taholta. Aamulehti on idioottisuvakkijulkaisu ja punaviherkuplaa pahentava valemedia, ja Sanna taas on seksisti-rasisti ja vihaa lietsova lähes-paholainen.
Yksi helkutin tärkeä näkökulma kuitenkin unohtui kaikilta: kielitiede. Nyt en puhu jostain teoreettisesta mukasana-avaruudesta vaan niistä konkreettisista faktoista, jotka painavat, kun ihmiset valitsevat sanojaan tiedostaen tai tiedostamatta.
Aamulehden linjauksen isoin ongelma on se, että se käsittelee kaikkia mies-loppuisia sanoja samalla tavalla, vaikka niissä on erotettavissa montakin eri alaluokkaa. Alaluokat jaottuvat sanan käytön ja korvattavuuden mukaan. Käytännössä siis Aamulehden kategorinen yleislinjaus ampuu itseään omaan jalkaansa, sillä se on mahdotonta toteuttaa niin, että lopputulos on täyspäinen.
Otan nyt erikseen esille sukupuoleen viittaavia ammattinimikkeitä ja käyn läpi ne ryhmittäin. Samalla kerron, mitä näille sanaryhmille pitäisi tehdä.
1) Auttamatta vanhentuneet ammattinimikkeet, joille on täysin vakiintuneet suomennokset
Terveyssisar on nykyään lähihoitaja tai sairaanhoitaja tai terveydenhoitaja. Vastaavasti aika harva puhuu tosissaan liikemiehestä, sillä on olemassa yrittäjä, kasvuyrittäjä, hallitusammattilainen ja sijoittaja. Kovin moni ei myöskään kutsu paikalle lakimiestä, koska on olemassa juristi ja joissain tilanteissa asianajaja (joka on muuten erillinen tutkintonsa). Vastaavasti tiedemies on suomeksi tutkija, ja lehtimies on toimittaja tai journalisti.
Samalla veikkaan, ettei kovinkaan monen käyntikortissa lue ”terveyssisar”, ”lakimies”, ”tiedemies”, ”liikemies” tai ”lehtimies”. Ne nimittäin haiskahtavat vahvasti 1950-luvulta. Jos tekisimme kielitieteellisen analyysin eri aikakausien tekstiaineistosta, voisimme havaita, että nämä termit ovat vähentyneet ja vanhentuneet 1990-luvun jälkeen.
(Näistä kaikista voit tehdä Google-haun. Jokainen näistä mies-loppuisista termeistä tuottaa selkeän vähemmistön hakukoneosumissa verrattuna modernimpiin ammattinimikkeisiin. Tämä osoittaa kiistatta termien vanhanaikaisuuden ja väistymisen.)
Tässä asiassa siis komppaan Aamulehteä – tosin en ymmärrä, mitä kumman julistamista asiassa on. On olemassa paljon vanhentuneita termejä, joille on olemassa lyhyempi ja kätevämpi vaihtoehto. Ihan fiksua, että nämä päivitetään ja sovitaan lehden sisäiseksi käytännöksi.
Tähän ryhmään voi muuten pian lukea myös lentoemännän, sillä stuertti on napakampi ja tiiviimpi.
2) Julkisten instituutioiden ammattitermit, joita ei voi muuttaa ulkopuolelta
Näitä ovat palomies ja puhemies. Fiksu media ei voi yhtäkkiä ryhtyä käyttämään näistä toista termiä, koska se aiheuttaa väärinkäsityksiä. Lukija ei voi tietää, että lause ”pelastajat tulivat paikalle” tarkoittaa juuri palomiehiä, eikä esimerkiksi poliiseja tai ambulanssihenkilöstöä. Lukija ei välttämättä myöskään hahmota, että eduskunnan puheenjohtaja ja puhemies tarkoittavat samaa tyyppiä.
Tämä ei siis ole toimituksen linjattavissa oleva asia, vaan se on kyseisten organisaatioiden (tai joissain tapauksissa lainsäätäjien) asia.
Toki kannatan, että puhemies vanhanaikaisena terminä vaihdettaisiin tutummaksi puheenjohtajaksi, mutta sitä päätöstä Aamulehti ei voi tehdä. Kielestä tulee epäselvää, jos yhteiset sanat katoavat ja jokainen taho käyttää vain itselleen mieluista sanaa.
3) Sanat, joille ei ole parempaakaan suomennosta
Ikävä kyllä esimiehelle ei ole selkeämpää termiä. Arkikielessä puhutaan pomosta, mutta se ei sovi neutraaliin yleiskieleen. Vastaavasti esihenkilö on lähellä kankeaa viranomaisjargonia, enkä usko, että sitä voidaan vakiinnuttaa käyttöön vain päättämällä.
Twitterissä jotkut väittivät pokkana, että ”esihenkilö on ihan vakiintunut termi”. No eipä kyllä ole. Termi esihenkilö esiintyy Googlessa vain 3 000 kertaa, kun taas esimies yli 2 000 000 kertaa.
Esimiestä ei myöskään voi suomentaa päälliköksi tai johtajaksi, sillä esimies-termi kattaa sekä päälliköt että johtajat. Tyypillisestihän organisaatiossa johtaja on johtoryhmän jäsen, ja hänen tiimissään on päälliköitä. Päälliköiden ”alla” taas ovat tiiminvetäjät. Esimies ei ole synonyymi minkään noiden kanssa, vaan se on kattokäsite päällikölle, johtajalle ja tiiminvetäjälle. Termi esimiesasema tarkoittaa sitä, että ihmisellä on johtovastuu joidenkin toisten tyyppien tekemisiin.
Tästä voisi toki julistaa sanakilpailun: ”mitä esimies on sukupuolineutraalisti sanottuna?” Tyypillisesti kilpailuista ei kuitenkaan ole apua. Kansa käyttää sitä sanaa mitä kansa käyttää, eikä se muutu kovin herkästi. (Eikä tasa-arvo sitä paitsi tukahdu siihen, että siellä täällä kielessä on vielä hassuja jäänteitä historiasta.)
* * *
Ennen kuin kannatat tai kritisoit Aamulehden linjausta, tee itsellesi selväksi, mistä sanaryhmistä puhut. Sanoja ei voi käsitellä isona könttänä, vaan niillä on omat taustansa, käyttömuotonsa ja merkityksensä. On kielitieteellinen virhe joko pistää pannaan kaikki mies-loppuiset sanat tai vaihtoehtoisesti vakiinnuttaa kaikki mies-loppuiset nimikkeet.
* * *
Edit 19.9.2017 klo 10.20: lisätty tekstiin terveydenhoitaja.
Muuten hyvä paitsi lakimies/juristi-jako.
Joo, Google kyllä löytää enemmän osumia juristilla kuin lakimiehellä. Juristi on nimittäin vieraskielinen termi ja hakusana löytää osumia mm. puolankielisiltä (kai) sivuilta.
Edelleen suurin osa alalla olevista tituleeraa itseään lakimiehiksi (paitsi asianajajat). Tai jos et usko, kokeilepa vaikka Linkediniä. Juristilla tulee 150 osumaa, lakimiehellä 382. Tarkempaa tutkimusta en tehnyt, mutta voisin olettaa, etttä juristissa on suhteessa enemmän naisia, luonnollisesti lakimies-tittelin sukupuolittuneisuuden vuoksi.
Nythän tietysti voi sanoa, että ammatiryhmä ei itse voi suoraan päättää, millä nimellä heitä kutsutaan, vaan sen ratkaisevat kansalaiset ko. ryhmään viitatessaan. Sanotaanko näin että ”toivotaan”, kun ihmisiltä menee jo nyt sekaisin lakimiehet, juristit, asianajajat, oikeustieteen kandidaatit ja maisterit (sama tutkinto muuten) ja oikeusnotaarit, tuomarit ja varatuomarit ja uusimpana luvan saaneet oikeudenkäyntiavustajat eli puhekielisesti lupalakimiehet.
Itse en käytä juristi-termiä itsestäni, koska miellän juristin enemmän akateemiseksi kuin käytännön toimijaksi. Voi tosin olla että tämä painotus on lähinnä omassa päässäni; mitään virallista kannanottoa aiheesta tuskin on.
Ai niin – alan yleisliitto on muuten nimeltään ”lakimiesliitto” (tosin voisin uskoa että se on se ensimmäinen joka muuttuu – lakimieskuntahan on nykyään hyvin naisvaltainen.)
Mä itse asiassa tein juristi-haun vain suomenkielisiltä sivuilta. Yleisesti suomalaiset kielenkäyttäjät siis puhuvat enemmän juristeista kuin lakimiehistä.
Mutta joo, jokaisella meillä on oma henkilökohtainen mielleyhtymämme sanoihin. Jonkun mielestä ”juristi on teoreettinen”, toisen mielestä ”juristi on kalliimpi” ja kolmas ajattelee, että ”juristi on ulkomailla opiskellut”.
Käytännössä se mielleyhtymä ratkaisee, joka on enemmistön päässä. Ainakin Googlen tulosten mukaan enemmistö käyttäjistä puhuu juristeista.
Se on helkutin mielenkiintoista, milloin alan työnantajat ja liitot vaihtavat termiä (tai vaihtavatko ollenkaan). Jos se tapahtuu, se tulee sinetöimään muutoksen.
Joo, niin tein minäkin – ja mukana oli silti puolaa, latviaa ym. Eli väitänpä että tämä saattaa silti aiheuttaa vääristymää.
Sinällään ihan mahdollista toki että ihmiset puhuvat enemmän juristeista. Se nyt ei olisi ensimmäinen kerta, että alan ulkopuoliset ihmiset käyttävät erilaista kieltä kuin alalla olevat, koska juristien luokittelutermit ovat toteamallani tavalla hyvin moninaisia.
Samaan liittyy tuo ”onko juristi käytännön toimija vai akateeminen” – uskoisin että tuossakin on eroa alan sisällä vs. alan ulkona. Kuitenkaan tämä ero ei ole mitenkään merkittävä, edes omasta mielestäni. Yleensä lause on 99,9-prosenttisesti yhtä ymmärrettävä, käytti sitten lakimiestä tai juristia, eikä kumpikaan ole missään tapauksessa väärin.
Kaikki lakimiehet eivät ole juristeja. Osa on asianajajia, muttei juristin asemaa. Osa lakimiehistä hoitaa lakiasioita ilman juristin pätevyyttä.
Mielenkiintoista näin ei-lakialan henkilön mielestä: minä nimittäin miellän juristin enemmän käytännön toimijaksi kuin akateemiseksi tutkijaksi 🙂 mutta tosiaan tämä vain tällaisena huomiona täysin lakimaailman ulkopuolelta.
Johanna MP
Hyvä esimerkki henkilökohtaisista mielleyhtymistä. 🙂 Tälle on muuten kielitieteessä oma termikin, konnotaatio.
(Ooh, taidan postata asiasta.)
Nimenomaan konnotaatioiden vuoksi Aamulehden avaus on minusta erittäin tervetullut! Mies-loppuisilla ammattinimikkeillä luodaan erittäin vahvoja konnotaatioita sukupuolesta. Kielitieteiden opiskelijana törmäsin myös siihen, että kieli myös muokkaa ihmisten ajattelua eikä vain ajattelu kieltä. Siksi on perusteltua pyrkiä aktiivisesti uudistamaan myös kielenkäyttöä, kun pyritään eroon vanhakantaisesta ajattelusta. Sanomalehdet ovat perinteisesti toimineet sekä kielen uudistajina että ylläpitäjinä, joten en näe siinäkään ongelmaa.
Aamulehden linjaus koskee käsittääkseni vain ammattinimikkeitä, joten ”asemies” on sen ulkopuolella. Jos nainen ampuu poliisia tai kulkee kaupungilla aseen kanssa, häntä ei ole ikinä ennenkään tituleerattu asemieheksi eikä niin varmaan tehdä jatkossakaan. ”Naispiispa” sen sijaan on selkeä moka, mutta en lähtisi siitä Aamulehteä kauheasti ruoskimaan. Jotkut jutut on kirjoitettu huomattavasti ennen niiden julkaisua, ja samat jutut ilmestyvät hieman eri aikoihin Lännen median eri lehdissä. Varmaan näitä lapsuksia tulee jatkossakin.
Ymmärrän kyllä naisia, joita mies-nimike ei häiritse omassa ammatissa. Se on vakiintunut käytäntö, johon on totuttu. Mutta onko siitä heillekään mitään haittaa, jos käytäntöä muutetaan? Minusta on kauhean surullista, kun jotkut naiset ovat ilmoittaneet olevansa ylpeitä mies-nimikkeistään (puhemies, esimies) eivätkä haluaisi muuttaa niitä. Yksi esimies-nimikkeestä ylpeä nainen jopa sanoi fb-keskustelussa, että ”esinainen” ei herättäisi samaa kunnioitusta! Niin, sehän tässä juuri on se ongelma! Siihen tällä kielen uudistamisella pyritään vaikuttamaan. Jos ”esimiehen” tilalle saataisiin joku sukupuolineutraali termi, naiset voisivat olla ammattinimikkeistään ylpeitä ilman, että lisääntynyt itsetunto on jotenkin sidoksissa mies-konnotaatioon.
Onko journalismin tehtävänä olla tietynlaisen muutoksen airut? Mun nähdäkseni ei. Journalistin etiikka vaatii puolueettomuutta.
Mä toivon medialta puolueettomuutta, jotta mediakenttämme ei repeä kuten USA:ssa on tapahtunut. Jos tästä luovutaan, niin sitten se pitää sanoa julkisesti: ”kannatamme aatetta X ja vastustamme aatetta Y”.
Saatko kiinni tuosta mun linjauksesta? Se palvelee kaikkia kohderyhmiä, koska se perustuu mies-loppuisten termien kehitysvaiheiden mukaiseen jakautumiseen. Mä en kieltäisi kaikkia mies-loppuisia sanoja, mutta mä en myöskään kelpuuttaisi läheskään niitä kaikkia.
Se on selvää, että kuluneet termit kuten terveyssisaret ja liikemiehet voi heittää menemään. Silti pitää tajuta, että instituutioiden termien vaihto ei enää ole neutraali juttu, vaan se on epäjournalistinen ja puolueellinen ratkaisu.
Mielestäni konnotaatio ei ole peruste poistaa ammatillisia miespäätteitä, sillä konnotaatio on yksittäisen henkilön päässä. Minulle lakimies ei tuota ajatusta mies henkilöstä, vaan kiinteistö, sopimus tms juridiseen avustukseen sopivasta henkilöstä. Samanlainen sana on esimies. Miehet käyttävät esimies sanaa selittelemättä, vaikka se esimies olisi nainen.
Tämmöisiä ”kuvitteellisia vääriä” konnotaatioita on maailma täynnä. Eihän kärpässienikään mikään kärpänen ole, supikoira ei ole koira, munakoiso ei tule kanasta jne. Sen sijaan sairaanhoitaja aiheuttaa voimakkaan konnotaation naisihmiseen, vaikkei sanassa itsessään sitä mainita. Lääkäri aiheuttaa sen sijaan jo arvailua sukupuolesta. Pyrin tällä kuvaamaan sitä että konnotaatio ei ole sidoksissa käytettyihin sanoihin, vaan luovat käsitteen. Sanan joka kuvaa käsitettä parhaiten luovat ihmiset arkikielen käytössään. Siksi tietoinen sanojen käytön muuttaminen on tarpeetonta ja toisinaan jopa harhaanjohtavaa.
Ja ennenkaikkea se olisi loputon työ, sillä seuraavaksi listalla olisi varmaankin meri ja ilma-alusten henkilökunta, joiden ammattinimikkeiden sotilaallisia arvoja aloitettaisiin poistaa.
Joo, konnotaatiot ovat tosiaan henkilökohtaisia: joidenkin sanojen suhteen toki vallitsee laajempi yhteinen käsitys kuin toisten sanojen kohdalla.
Jussin kanssa samoilla linjoilla.
Vaikka olen nainen, olen lakimies. Juristi on lainasana, vaikka onkin sukupuolineutraali. Työpaikalla jotkut yrittävät tituleerata lakihenkilöksi, mutta se saa näkemään punaista.
Käyntikortissa tosin lukee legal counsel, niin kuin tänä päivänä varmaa monella muullakin.
Tää on hauska ilmiö: ”juristi” koetaan lainasanaksi, mutta ”legal counsel” on OK.
Legal counsel ei välttämättä ole sen enempää ok kuin juristi, mutta koska yritys tekee kansainvälistä kauppaa, meillä on vain englanninkieliset käyntikortit kaikilla. Kenelläkään ei ole suomenkielistä titteliä.
Hyvä kun tarkensit. Sun tekstistä ensin sai sen käsityksen, että toinen lainasana on OK ja toinen ei.
Minä en saanut tuollaista käsitystä; ei minunkaan käyntikorteissa ole mitään suomeksi.
Voi johtua siitä, että juristi _on_ lainasana, legal counsel ei ole. Legal counsel on yksiselitteisesti vieraskielinen ammattinimike eikä kukaan alalla oleta sen olevan suomea.
Lainasanat eli vierassanat jaetaan kolmeen ryhmään, joista yksi on sitaattilainat. Legal councel on sitaattilaina eli vieraasta kielestä muuttamatta poimittu lainasana.
Juristi on erikoislaina, joka on osittain sopeutunut suomen kieleen. Kolmas on yleislainojen ryhmä, esim. kahvi.
Katleenaa-aa…terveyssisar on terveydenhoitaja, ei lähihoitaja!
terveisin terveydentoitaja evp Leena
Mä voin korjata tuon tekstiin. 🙂
Ruotsissa opiskeluaikaan sairaanhoitajana olin syster eli syrra.
Ruotsissa lääkiksessä opiskelevana voin kertoa että ”syster/syrra” sekä ”sjuksköterska” (Suomessa ”sjukskötare”, eli neutraali muoto) ovat vieläkin ainoat nimikkeet joita käytetään sairaanhoitajasta! Minusta on hirveää että ruotsalaiset eivät vieläkään ole päässeet eroon niistä nimikkeistä, he kun muuten haluavat aina olla hyvin tasavertaisia.
Suurimman osan kanssa täysin samaa mieltä, mutta kolmosesta jätän eriävän mielipiteeni. On totta, ettei esihenkilö ole vakiintunut termi. Se on kuitenkin aika selkeä korvaava termi esimiehelle, vaikkakin kankea. Tuo on juuri se kohta, mihin yksittäinen lehti voi yrittää vaikuttaa. Toki se voi jäädä yritykseksi, kuten Hesarin sormitietokone aikanaan.
Eriävä mielipiteesi on huomioitu. 🙂
Lähes 30 vuotta sitten iso siivousalan työnantaja yritti käsitellä ammattinimikkeitä könttänä. – Ajan trendin aallonharjalla jokaiseen toimenkuvaan haluttiin sisällyttää ’palvelu’. Oma nimikkeeni taisi olla palvelusuunnittelija. Oli palvelujohtaja ja palveluesimiehiä. Hesarissa ehti olla yksi ilmoitus, jossa haettiin töihin puhtauspalvelijoita. Mikähän se sen ajan ammattiliitto olikaan, joka älähti, etteivät heidän jäsenensä ole kenenkään palvelijoita.
Erinomainen esimerkki siitä, että keinotekoinen uudistus ei toimi, koska sanojen merkitys hämärtyy.
Yhden virheen korjaisin. Terveyssisar ei ole sama kuin lähihoitaja ja sairaanhoitaja. Entinen terveyssisar on nykyään terveydenhoitaja ja heillä on ihan eri koulutus kuin sairaanhoitajilla. Lähihoitajat ovat asia erikseen, he eivät voi toimia sairaanhoitajina tai terveydenhoitajina.
Mä mietin samaa kirjoittaessani, mutta päätin käyttää vain kahta tutuinta ja lyhyintä termiä, koska se suomennos on tässä sivuseikka.
Moikka,
pelastajaan liittyen, kopioin (hätäkeskuksessa työskentelevän) kaverin FB-statuksesta tämän:
”Palomies on muuten virallisesti ollut pelastaja jo aika kauan, jo silloin kun itse olin Pelastusopistolla vuonna 2003.”
Eli virallinen termi on ollut käytössä jo pitkään, itsekään en tosin tuota tiennyt.
Asioita pitää joskus hieman promota, että ne edistyvät nopeammin. Siksi ymmärrän Aamulehden linjauksen asiassa.
Mä taas veikkaan, että tuo pelastaja-termi ei tule ymmärretyksi lehtitekstissä. Jos lehtijutussa on lause ”pelastajat tulivat paikalle viime tingassa”, kyse voi hyvin olla myös sivullisista, jotka tulevat auttamaan. Termi ”pelastaja” merkitsee yleiskielessä ”sitä, joka pelastaa”, eikä se liity tutkintoon tai ammattiin.
Puhumattakaan Jeesuksesta, joka joillekin on pelastaja. 😀
Harvemmin puhutaan noinkaan, puhutaan palokunnasta ja/tai -autoista, kun lehtitekstejä käsitellään. Ja sivullisistakin pelastajista uskon käytettävän melko tarkkaan tuota sivullisten määritelmää.
Ja loppuun tietenkin konsultti-sanasta luopumiseen yllytys ja sen tilalle aktiivisempi ’vapahtaja’.
Jäämme siis seuraamaan tilannetta ja katsomaan, miten Aamulehden uudistus toimii. Itse veikkaan, että porukka puhuu vielä pitkään palomiehistä.
Terveisin
Katleena ”Vapahtaja” Kortesuo
No miten olisi palopelastaja?
Se voisi hyvinkin toimia. Silloinkin muutoksen pitää silti lähteä alan sisältä ja ammattinimikkeistä, ei Aamulehdestä.
”Silloinkin muutoksen pitää silti lähteä alan sisältä ja ammattinimikkeistä, ei Aamulehdestä.” No tuossahan nimenomaan alkuperäisessä kommentissa sanotaan, että pelastaja on se nykyinen virallinen termi alalla ja ammattinimikkeissä. 😀 Tässä kohtaa Aamulehti siis kirjoittaisi virallisen eikä vanhanaikaisen terminologian mukaan.
Liisa, nyt sä sekoitat alan kaksi termiä, tutkintonimikkeen (pelastaja) ja virkanimikkeen (palomies). Nyt kun on olemassa kaksi virallista termiä, kannattaa ottaa huomioon arkikielen käytännöt: suurin osa puhuu palomiehistä, ja ”pelastaja” voi assosioitua moneen muuhunkin asiaan.
Sen sijaan palopelastaja-termi voisi hyvinkin olla lanseerattavissa, mutta silloinkin sen pitää lähteä lainsäädännöstä ja alasta itsestään, ei Aamulehdestä.
Pahoittelut etukäteen, sillä saatan olla missannut jonkun pointin keskusteluissa, mutta minulle on vähän epäselvää se, miksi ammattisanaston muutoksen pitää lähteä esim. lainsäädännöstä tai alasta itsestään. Ymmärrän, että mielivaltainen sanaston muuttaminen aiheuttaa aivan varmasti epäselvyyksiä, mutta toisaalta tuntuu oudolta nojata muutoksissa pelkästään tiettyihin tahoihin, jotka saattavat olla sokeita tottumuksilleen. Muutoksen voimahan tulee aika usein ulkopuolelta.
Huomaathan, että nyt me puhutaan julkisten instituutioiden nimistä, ei mistä tahansa muutoksesta.
Se on OK, että muutos tulee ulkoapäin esimerkiksi silloin, jos jokin kaveriporukka on väkivaltainen tai jos työporukassa on kiusaamista.
Sen sijaan julkisen instituution termien ulkoinen muuttaminen aiheuttaa vain väärinkäsityksiä, erityisesti jos se tehdään mediassa, jonka tehtävänä on käyttää selkeää kieltä. Jos termejä halutaan muuttaa, kannattaa pistää kansalaisaloite pystyyn tai olla yhteyksissä omaan kansanedustajaan.
Palomiesluokan nimi on tosiaan muuttunut pelastajatutkinnoksi jo aikaa sitten, joskus sen jälkeen kun palo-opistosta tuli pelastusopisto ja palolaitoksista pelastuslaitokset.
Sen sijaan palomies-termi elää virallisissakin yhteyksissä vielä sitkeästi ja pitkään: suurella osalla (mutulla heitettynä suuremmalla osalla) pelastuslaitoksista se on edelleen virkanimike, eikä sitä ole vaihdettu pelastajaksi. Vain jotkut pelastuslaitokset ovat ottaneet virkanimikkeeksi pelastajan. Samaten edelleen virkanimikkeitä on ylipalomies (en tiedä mikä on vastaavaa nimike ”pelastaja”-laitoksilla) ja paloesimies.
Aamulehti tosin ei ole tässäkään asiassa ollut turhantarkka, vaikka nyt koittaakin tasa-arvopilkkua paritella. Lehti nimittäin on aivan kategorisesti kutsunut kaikkia operatiiviseen pelastustoimintaan jollakin tapaa osallistuvia henkilöitä palomiehiksi, vaikka termiä on korrektia (joskaan ei mitenkään lailla pakotettua) käyttää vain ammattikoulutetuista virkasuhteisista henkilöistä erotuksena sammutusmiehistä, jotka puolestaan ovat viikonloppukoulutettuja vapaapalokuntien harrastajia.
Luultavaa onkin, että Aamulehti tässä tasa-arvokiihkossaan tulee nimittämään kaikkia palo- ja onnettomuuspaikoilla työskenteleviä jatkossa pelastajiksi, vaikka sekin on tosiasiassa virkanimike ja tietyn ammattitutkinnon nimi.
Hyvä analyysi! Pelastusalalla on tosiaan se hassu piirre, että tutkintonimikkeet ja virkanimikkeet vaihtelevat aika paljon. Harva maallikko tietää näiden eroa.
Joku ehdottikin täällä termiä palopelastaja. Se olisi jo parempi, koska silloin se ei sekoitu yleiskielen sanaan ”pelastaja”, joka voi tarkoittaa ketä tahansa auttajaa.
Btw, mun asiakkaat ovat usein sanoneet mua pelastajaksi. 😀
Olen koulutukseltani oikeustieteen maisteri ja toimin nyt kolmannessa työpaikassani lakimiehenä (muissakin töissä olen ollut mutta nyt siis viralliselta titteliltäni kolmatta kertaa lakimies). Kaksi näistä paikoista on julkisella ja yksi yksityisellä puolella. Jokaisessa näistä organisaatioista on ollut pilvin pimein muitakin lakimies-tittelillä toimivia työntekijöitä. Lakimies on siis edelleenkin hyvinki laajasti käytössä oleva ammattinimike.
Muuten olen kanssasi samaa mieltä. Ja mielelläni muuten ottaisin käyttööni jonkin muun nimikkeen – esimerkiksi sen juristin – vaikkei nykyinenkään varsinaisesti henkilökohtaisesti häiritse.
Joo, näin mäkin käsitin, että alan työnantajien keskuudessa lakimies-termiä käytetään usein.
Yksi vaihtoehto on tehdä niin, että kun tulee palkatuksi lakimiehen tehtäviin, vaihtaa itse sen nimikkeen juristiksi käyntikortissaan ja organisaatiokaaviossa. Silloin todennäköisesti seuraavakin tyyppi on juristi (jos siis tämä on omissa intresseissä).
Juristi on alkuperältään vieraskielinen sana, ja itselleni siksi vieraan tuntuinen. Olen ihan mielelläni lakimies, kunnes joku keksii paremman suomenkielisen. Monessa yhteydessä nykyään tulee käytettyä joka tapauksessa nimikettä englanniksi: Legal counsel.
Mäkin vierastin aikanaan vieraskielisiä sanoja, mutta muutama seikka sai mut muuttamaan mieltäni:
– Nykykieli ”imee” enemmän sanoja ulkomailta kuin koskaan ennen. Silti kieli toimii ja elää.
– Elävä kieli on aina muuttuva. Jos kielen kehitys pysähtyy, kieli on kuolemassa.
– Lähes kaikki suomen kielen sanoista on lainasanoja. Meillä on itse asiassa vain noin sata sanaa, jotka *eivät* olisi lainasanoja. Jos kaikki muutkin kymmenet ja sadat tuhannet sanat ovat lainoja, niin miksi tämä yksi lisää olisi huononnus?
Olen ilman muuta kielen kehityksen kannalla, ja sehän edellyttää muutoksia. Lainasanan käyttöönotto ei vain ole aina sellaisenaan paras vaihtoehto.
Tässäkin keskustelussa on jo hyviä avauksia (esimies –> omajohtaja), jotka eivät sellaisinaan kuulosta suoraan vieraasta kielestä napatuilta. Mielikuvitusta peliin vain!
Facebookissa tuli toinenkin hyvä suomennos esimiehelle: lähijohtaja.
Mun korvaani lähijohtaja ja omajohtaja kuulostavat selkeiltä ja havainnollisilta. Sen sijaan ”esihenkilö” on keinotekoinen, enkä siis usko sen yleistyvän. Sillä on liikaa taakkanaan vanha ”esimies”-sana.
Lähijohtaja ei yhtään isommassa organisaatiossa toimi, koska esimies voi olla hyvin eri paikkakunnalla tai jopa eri maassa. Enemmänkin lähijohtaha olisi joku samalla saitilla oleva projektipäällikkö tai muu kiho, joka omajohtajan ollessa kaukana hoitaa osan tämän tehtävistä.
Lähijohtaja ei terminä toimi, koska kyseinen johtaja ei välttämättä ole lähellä.
Esimies sen sijaan toimii, vaikka kyseinen johtaja ei olisi mies. 😉
Mä olisin kelpuuttanut sen lähijohtajankin, kun en tiennyt paremmin. 🙂 Joku osasi sanoa, ettei lähijohtaja toimi, koska termi on jo samalla alalla muussa käytössä.
Sen sijaan ”esimies” ei ole muussa käytössä, joten se on kelvannut yllättävän pitkään. Ehkä se silti vakiintuu pian omajohtajaksi.
On liikemiehessä ja yrittäjästä eroa: toinen käyttää pukua, toinen hupparia…
Toi kolmosryhmä on kiinnostava, koska moni ykkösryhmän sanoista kuului 50 vuotta sitten kolmosryhmään. Aamulehti on linjannut, että se lähtee muuttamaan kieltä, jotta ykkösryhmä kasvaa ja kolmonen pienenee.
Meille partiolaisille jokainen 15 vuotta täyttänyt finninaama on vanhastaan johtaja. Sitten kun puhutaan siitä johtajasta, jolle olet ensisijaisesti vastuussa, kyse on ”omasta johtajasta”.
Olisiko esimiehelle hyvä korvaava termi omajohtaja? Se on kivasti sukua omahoitajalle ja tuo esiin johtajuuden muut puolet kuin käskyttämisen.
Oi helkutti, omajohtaja on tosiaan aika pahuksen hyvä. Se ei mene sekaisin johtoryhmä-johtajan kanssa.
Työelämä tarvitsisi ehkä myös paremman termin ”alainen”-sanalle. Siihen mulla ei ole mitään valmista ratkaisua tarjota.
Johdettava?
Mitenkä tuo poikatyttö jatkossa?
Mä en itse käytä koko sanaa, koska se on vähän turha.
Asianajaja ei ole mikään tutkinto kuten teksti väittää, vaan suojattu ammattinimike jota saa käyttää Lakimiesliittoon kuuluva tietyt ehdot (sis. toki myös vaatimuksen tietyistä vaihtoehtoisista tutkinnoista) täyttävä henkilö.
(Jännä ettei Jussi tähän tarttunut. ;))
Mä käsitin, että asianajajajillekin on nimenomaan tutkinto. Se ei siis ole yliopistotutkinto, vaan kyseessä oli muistaakseni Asianajajaliiton oma kurssi ja tutkinto. Jussi puhui käyneensä siinä joskus, joten siksi tiesin asiasta.
Meillä on kotona kaksi lakimiestä. Toinen on nainen ja toinen hiir… eiku mies.
Asianajajat saavat oikeuden käyttää nimikettä suoritettuaan
1. soveltuvan oikeustieteellisen tutkinnon (OTM),
2. käytyään 4 päivän kurssin jota seuraa koe.
3. Lisäksi AA edellytetään nuhteettomuutta ja
4. muutaman vuoden kokemusta alan harjoittamisesta.
5. Sen jälkeen voi hakea jäsenyyttä asianajajaliittoon,
6. noudattaa sen tapaohjeita ja
7. maksaa varsin tuntuva jäsenmaksu.
Minä esimerkiksi täyttäisin nuo kaikki edellytykset
– en vain halua sitoutua 90-luvulta peräisin oleviin markkinointiohjeisiin ja siihen, että lakipalveluita ei voi tuottaa verkkoautomaation avulla. Siksi toimistomme eikä yksikään meidän lakimiehistä ole AA-liiton jäsen.
Oliko se muuten Herkko niin, että yksi virallistetun AA-toimiston kriteeri on FAKSI?
Vai onko tämä urbaanilegenda?
Ei ole pelkkä urbaanilegenda.
Ks. https://www.asianajajaliitto.fi/asianajajaliitto/jasenyys/jaseneksi_hakeminen – ks. Liite 3, ”Uuden toimiston tiedot”.
Sinällään faksivaatimusta ei ole mihinkään suoraan kirjoitettu. Isot pojat kuitenkin kertoivat, että sanomista tulee, jos faksinumeroa ei ole. Ja kuten lomakkeestakin huomaa, kyllä sitä siellä kysytään. 😉
Tää on kyllä aivan huikea moderniuden osoitus. 😀
Voih, tämä on paras kirjoitus aiheesta, jonka olen nähnyt. Kiitos Katleena! Kai Aamulehti on tästä jaostasi tietoinen?
Minusta Sannalla paras pointti oli se, että puhemies ei ole vain puheenjohtaja, vaan tehtävänkuvaan kuuluu muutakin. Näin ollen puheenjohtaja -termin käyttö kaventaa puhemiehen tehtävän alaa.
Kiitokset! Mahtavaa että tykkäsit.
”Yksi helkutin tärkeä näkökulma kuitenkin unohtui kaikilta: kielitiede. Nyt en puhu jostain teoreettisesta mukasana-avaruudesta vaan niistä konkreettisista faktoista, jotka painavat, kun ihmiset valitsevat sanojaan tiedostaen tai tiedostamatta.”
Arvostan kielitiedettä ja tiedän että olet nimenomaan siihen koulutettu – mutta minua jäi kiinnostamaan, mikä tässä on se tiedeosuus? Tekstissä on monta osuvaa huomiota ja luokittelu on perusteltu – en kuitenkaan pysty mitenkään näkemään sitä ainoana mahdollisena kielitieteellisenä totuutena. Minusta tuntuu että nämä kategoriat esitetään kuitenkin faktana.
Esimerkiksi itse pystyn hyvin näkemään terveyssisaren, lakimiehen ja esimiehen ammattinimikkeinä, jotka ovat ikään kuin tulleet tiensä päähän, mutta eri aikoina. Totta kai uusi nimike tuntuu huonosti suuhun ja puheeseen sopivalta, kun on tottunut vanhaan. Esimerkiksi Facebookin puolella joku kommentoikin sinulle, että esihenkilö on heillä organisaatiossa jo aivan arkipäiväinen termi. (Ja vaikka suomi ja englanti ovat eri kieliä, niin kansainvälisessä toiminnassa olen huomannut chairmanin korvautuneen useimmiten ilmaisulla chairperson tai chair –
aluksi tuntui oudolta, nyt jo ihan tavallista.) Minusta kategoriat 1 ja 3 menevät siis aika iloisesti ja helposti sekaisin.
Virallisissa yhteyksissä pitää puhua virallisilla termeillä, mutta ei kukaan edellytä journalisteilta nykyäänkään sitä, että asioista puhuttaisiin lakikirjatermein. Moni on vedonnut siihen, että eduskunnan puhemies mainitaan laissa – yhtä moni on vastannut, että hallitusta ei mainita. Kunhan asiayhteys on selkeä, en näe tässä merkittävää sekaannuksen riskiä. Etenkin kun jokainen kokouskäytäntöä yhtään tunteva tietää myös sen, että kyllä puheenjohtajalla on puheenvuorojen jakamisen lisäksi oma vastuunsa lakien ja sääntöjen noudattamisen valvonnasta. Laissahan myöskin ”poliisi” viittaa poliisilaitokseen, siis organisaatioon ja ”poliisimies” henkilöön. En ole nähnyt kenenkään vaativan, että alettaisiin puhua poliisimiehistä.
Kiitos kommentista! Vastaan sun pointteihin yksitellen.
1) ”Missä on se tiedeosuus?”
Itse asiassa vastasit tähän itse: esittelemäni termit ovat eri kehitysvaiheessa ihan kielitieteellisestikin. Terveyssisar hävisi jo joskus 1970-luvulla, mutta esimiehelle ei vielä ole järkevää suomennosta. Siksi niitä pitää kohdella eri tavoin.
Metaforaksi voi ottaa faksin ja savumerkit. Molemmat ovat menneitä viestintäkanavia, mutta niitä ei silti voi niputtaa, koska niitten käyttöaika ja -syyt ovat ollut historiallisesti erilaisia.
2) ”Kukaan ei edellytä journalisteilta sitä, että he puhuisivat lakikirjatermein”
En minä ole sitä edellyttänytkään. Tähän ei kannata sotkea muiden toiveita ja argumentteja.
Mä en viittaa lakitekstiin, vaan *alan yleiseen käytäntöön*. Alan yleistä käytäntöä ei voi muuttaa ulkopuolelta käsin.
Itse asiassa journalismin yksi ihanne on selkeys: tavoitteena on käyttää niitä sanoja, joita kaikki ymmärtävät. Siksi vakiintuneen sanan vaihtaminen on riski, koska lukijat eivät välttämättä ymmärrä enää uuden sanan merkitystä.
3) ”Hallitusta ei mainita laissa”.
Paitsi että se mainitaan ihan perustuslaissakin: http://finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731
4) ”Kategoriat 1 ja 3 menevät sekaisin”
Se on selvää, että sekä 2 että 3 liukuvat vähitellen kohti ykköstä. Sitä muutosta ei kuitenkaan voi edistää keinotekoisesti tai ulkoa käsin, eivätkä kaikki sanat ikinä päädy ykkösryhmään.
Ryhmäjakoni käsitteli siis tätä hetkeä (kuten kielitieteessä yleensä).
Esimiehistä, päälliköistä ja johtajista: On ihan mahdollista, että päälliköllä tai johtajalla ei ole yhtään alaista. Omalla alallani asiantuntijaorganisaatioissa tämä on yleistä. Itsekin olen ollut tällainen päällikkö. Näissä tapauksissa päällikkö- tai johtajatittelillä viestitään työtehtävän vaativuudesta suhteessa toisiinsa ja esim. suunnittelijoihin. Esimies ei siis näin ollen ole nähdäkseni kattokäsite päällikölle, johtajalle ja tiiminvetäjälle.
Ilman muuta on poikkeuksia organisaatiokohtaisesti. Silti esimerkiksi sana ”esimiesasema” viittaa nimenomaan ihmisten johtamiseen, ei asioiden johtamiseen.
Moi,
Tartuit tuohon pelastaja-nimikkeen käyttöön vahvasti siltä kannalta, että se aiheuttaisi väärinkäsityksiä pelastajan laadusta (ulkopuolinen vai ammattilainen). Käytit sitten kuitenkin myöhemmin termiä ambulanssihenkilöstö. Olen itse törmännyt mediassa monesti termiin pelastushenkilökunta tai pelastushenkilöstö ja nämä tuntuvat erinomaisen toimivilta, samoin kuin itse käyttämäsi ambulanssihenkilöstö.
Lähijohtaja on erittäin hyvä esimiehen korvike mielestäni myös. Itsellänikin kun on kaksi naispuolista ’esimiestä’ niin särähtää aina korvaan kun puhuu ”esimies Marjatasta”.
Lopuksi vielä, että kyllä ulkoa päin tulevalla paineellakin on oma vaikutuksensa sisäryhmän käytökseen. Aika voimakkaasti olet sitä mieltä, että ammattiryhmän sisäisiä termejä ei voi muuttaa ulkoa päin. Vaikka Aamulehden avauksessa ei mitään vallankumouksellista lopulta olisikaan, jo se, että se aiheutti tällaisen ihmeellisen tornadon vesilasissa, osoittaa että maailma ei ole vielä valmis. Tästä syystä tervehdin heidän avaustaan ilahtuneella mielenkiinnolla.
KOTUS muuten suositti sukupuolineutraaleihin termeihin siirtymistä jo 2007. https://www.kotus.fi/ohjeet/suomen_kielen_lautakunnan_suosituksia/kannanotot/sukupuolineutraalin_kielenkayton_edistaminen
Jes, yleisluonnehdintana voi toki käyttää sanoja pelastushenkilökunta tai pelastushenkilöstö. Niistä näkee, että ne ovat ammattilaisen termejä. Sen sijaan ”pelastaja” ei lukijan korviin välttämättä tunnu ammattilaiselta, vaan ”keneltä tahansa joka pelastaa”.
Mitä tulee ryhmän toiminnan muuttamiseen ulkoa käsin, niin joissain tilanteissa se on toki mahdollista. Sen sijaan se *ei* ole median tehtävä, varsinkaan silloin kun kyse on julkisten isntituutioiden nimistä.
Itsekin tykkäsin tuosta lähijohtaja-termistä, mutta kaverini huomautti Facebookissa, että silloin se sekaantuu termiin etäjohtaja. Ja tottahan se on: lähijohtaja istuu samalla konttorilla, mutta etäjohtaja voi olla kauempanakin. Ehkä tuo omajohtaja tulee jossain vaiheessa yleistymään, mutta sitä ei voi tehdä lehden omalla päätöksellä.
Se on muuten hieman hassu argumentti, että jos tulee ”tornado vesilasissa”, niin se jotenkin osoittaisi, että alkuperäinen aiheuttaja olisi hyvällä asialla maailman kehittämisessä. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Samanlainen myrsky tulee siitäkin, jos presidentti sylkäisisi ulkoministerin päälle, mutta ei sitä kukaan pitäisi upeana keskustelunavauksena. Summa summarum: asiasta koituva myrskyn määrä ei ole todiste siitä, että myrskyn aiheuttaja olisi hyvällä tai oikealla asialla.
Aamulehden kategorinen mies-loppuisten sanojen kieltohan ei toimi käytännössä. Esimerkiksi suoriin sitaatteihin on pakko merkitä sanat kuten haastateltava on ne sanonut, ja samoin haastateltavan titteliksi on joka tapauksessa pakko laittaa se, minkä hän antaa.
PS. Kiitos Kotus-linkistä. Pääaineeni oli suomen kieli, joten Kotuksen linjaukset ovat aika tuttuja. 🙂
Kiitos vastauksesta!
En ole samaa mieltä, että julkisen kielenkäytön muokkaaminen ei olisi median tehtävä. Toimittaja Jussi Pullinen kirjoittaa FB-sivullaan asiasta osuvasti: https://t.co/xZUs1Fx981
Sylkeminen ministerin päälle olisi upea keskustelunavaus valtionjohdon korkeimmalta tasolta, jos sylkeminen olisi tapa edistää jotain positiivista. 🙂 En sano, että Aamulehden tapa toimia olisi jotenkin absoluuttisen oikea, vaan että olen tyytyväinen tapaan, jolla he pystyivät osoittamaan, että tasa-arvoinen kielenkäyttö ei ole niin pitkällä kuin luulisi, ja kuinka he onnistuivat yllättäen ravistelemaan konservatiivisia käsitteitä ja kutsumaan röllit koloistaan tällaisella melko vaivattomalla tavalla. Myrskyn määrä ei ole todiste asian oikeasta laidasta, mutta en nähdäkseni niin väittänytkään. Yritin nyt kuitenkin avata näkökulmaani enemmän.
Sitaattien ottaminen tähän mukaan on mielestäni lillukanvarsia, koska kenenkään yksityishenkilön kielenkäyttöä tässä ei olla vaatimassa säännellyksi.
Terminä ”esimies” on itse asiassa osittain myös sen toisen kategorian sana. Termi nimittäin esiintyy meidän lainsäädännössämme joissakin paikoissa ja se esiintyy työehtosopimuksissakin. Se on toki myös kattotermi erilaisille piällyshenkilöille ja päsmäreille työpaikoilla, kuten mainitsit, mutta sen korvaaminen ”esihenkilöllä” tai ”pomolla” törmää samoihin haasteisiin kuin termin ”eduskunnan puhemies” korvaaminen.
Hyvä pointti!
Kieli ei yleensä muutu niin, että ensin kirjoitetaan laki ja sitten ihmiset alkavat käyttää laissa mainittuja käsitteitä.
Päin vastoin, ensin otetaan uusia sanoja käyttöön ja kun lakia päivitetään, päivitetään samalla käytetyt termit nykyaikaan.
Kukaan ei kiellä meitä puhumasta omajohtajista, mutta lakitekstistä sitä on turha hakea vuosiin tai vuosikymmeniin. Jollakin edistyksellisiä työpaikalla (kuten Aamulehdessä) se voitaisiin ottaa käyttöön ja jos termi koetaan luontevaksi ja alkaa levitä, niin ennenpitkää lakitekstin esimies alkaa vaikuttaa yhtä vanhahtava ltä ja hiukan kolmoselta kuin poliisimies.
Pakko heittää lakimiesnäkökulma keskusteluun:
Lautamies
Lautanainen
Lautahenkilö
Yksi näistä toimii. Yksi kuulostaa väärältä ja yhdestä saa erittäin pahaa öögaa.
Rakennusalalla on myös mies päätteisiä ammatteja.
Rakennusapumies, rakennusmies, kirvesmies, putkimies, sähkömies, nokkamies, lapiomies, kesäpoika, lautapoika, jne..
Joo, niitä on aika paljon. Mä itse puhun putkiasentajista, sähköasentajista, kympeistä, kaivajista, hanslankareista ja kesätyöläisistä. Sitä en ole seurannut, mitä termejä Aamulehti on tähän asti käyttänyt.
Näihin ”olen itsekin nainen ja lakimies/palomies/virkamies/puhemies/esimies eikä minua haittaa”. Asiaan liittyvän uutisoinnin yhteydessä mainittiin tutkimuksesta, jonka mukaan olikohan ainoastaan 11-vuotiaat tytöt ymmärtävät ammattinimikeilmaukset sukupuolineutraalisti. Se, että itse tai ”me alalla olijat” emme havaitse vaikutuksia, ei poista niitä. Konkreettisempi esimerkki vastaavasta tilanteesta voisi olla, että saisi kaupassa rahasta väärin takaisin. Vain vähän, mutta joka kerta, toiset aina hieman liikaa ja toiset aina liian vähän. Kumpikaan ryhmä ei huomaa asiaa, joten haittaako se? Ryhmät päätyvät kuitenkin erilaiseen asemaan. Koska yhteiskuntamme yksi keskeinen ihmisoikeusperiaate on tasa-arvo muun muassa sukupuolten välillä, tulisi tällaista eriarvoisuutta poistaa, vaikka se olisi piilossa ”vain” historiallisiin sanoihin liittyvinä konnotaatioina. Esimerkissäni siis olisi parempi siirtyä korttimaksuun, jolloin vaihtorahaa ei tule ja summa on kaikille sama. Näin ollen olisi parempi siirtyä neutraaleihin nimikkeisiin, vaikka vanhat käyttäjät eivät näkisi vanhoissa sanoissa haittaa ja kokisivat uudet nimikkeet ensin kankeiksi (kuten korttimaksun, ”kun sitä rahaa ei näe”). Tässä suuri merkitys on itse käyttäjien (alan) lisäksi tiedotusvälineillä, joiden kielenkäyttö on yhteiskunnassa laajasti näkyvää.
Minusta tiedotusvälineiden tehtäviin kuuluu käyttää uutta ja ajanmukaista kieltä. Kun yhteiskunnan perusarvona ja siksi yleisenä tavoitteena on tasa-arvo, tasa-arvoisen kielen käyttäminen kuuluu toimittajien työhön vastaavasti kuin uutisten (uusi asia, uutuusarvoa, (uuden) tiedon välittäminen) toimittaminen. Tiedotusvälineiden ei tarvitse ymmärrettävyyden varjolla tulla kielenkäytössä jälkijunassa (lakata käyttämästä vanhahtavia lehtimies, liikemies, ym. vasta sitten kun ne muussa yhteiskunnassa mielletään vanhahtavaksi), vaan voi tässäkin olla edelläkävijä. Jokainen toimittaja ja uutisointikanava ottaa joka tapauksessa kantaa asioihin jo siinä, mistä uutisoi, ei pelkästään sillä, missä sävyssä tai mistä näkökulmasta uutisointi on tehty. Näin ollen ihan täyteen neutraalisuuteen on mahdoton päästä. Minusta uuden tai uudistuvan kielen käyttäminen ei ole tiedotusvälineiltä sellainen kannanotto, että se tekisi niistä puolueellisia. Vaikka Aamulehden linjaus ei pilkuntarkasti olisi heti täysin toimiva tai eivät pystyisi sitä itsekään täydellisesti noudattamaan, suunta on oikea ja asian esille nostaminen perusteltua. Toki esimerkiksi valtion virkamiehiä säätelee edelleen valtion virkamieslaki, jonka nimikkeiden muuttaminen on lainsäätäjän vastuulla. En näe erityisen agendan ajamiseksi, jos tiedotusvälineet kuitenkin niissä yhteyksissä, joissa järkevästi on mahdollista, käyttävät neutraalia ilmausta ja tiedostavat asian, siitä huolimatta, että lainsäädäntö laahaa jäljessä. Kuntapuolella muuten on jo luottamushenkilöitä ja viranhaltijoita, eikä tästä ole noussut mitään ongelmaa.
Se on selvää, että täyteen neutraaliuteen on mahdoton päästä. Siihen pitää kuitenkin pyrkiä.
Tässä asiassa isoin pointti ei silti ole neutraalius, vaan isoin pointti on journalismin tehtävä.
Journalismin tehtävä ei ole uudistaa viranomaisten tai instituutioiden termejä. Sen sijaan sen tehtävä on välittää totuutta ja käyttää selkeää kieltä – mikä tarkoittaa tuttujen termien käyttöä *silloin kun se perusteltua*.
Teesini ei ole, että ”tiedotusvälineiden pitäisi tulla kielenkäytössä jälkijunassa”, kuten väitit. Pointtini on, että median pitää käyttää kieltä *ajantasaisesti*, ei jäljessä mutta ei myöskään edellä.
Hmmm…
Kielen kehittäminen on sinänsä tarpeellista ja syitäkin löytyy varmasti pilvin pimein.
Se, mistä olen huolissani, on sukupuolineutraliuden nimissä tehtävistä suoran viivoittimen linjavedoista. Elämä ml. sukupuolet ja niiden variaatiot ovat kokonaisuutena sangen joustava linjaus, joka muuttaa muotoaan koko ajan.
Minusta on sääli ja suorastaan ensiluokkainen moka, jos etenkin nais-alkuisia sanoja ei kohta saa käyttää ja kaikki muukin korjataan jonkun -ismin seurauksena mauttomaksi ja hajuttomaksi.
Kaikkein merkillisintä on se, että erityisesti nuoret äidit ovat nettikeskutelujen perusteella tässä asiassa aktiivisia. Kaikin mokomin, mutta toivottavasti ymmärtävät jättää lapset henkilökohtaisen propagandansa ulkopuolelle.
Nimimerkki: Eläköön se pieni ero, joka pitää vielä maailman hengissä.
Esa, tuosta mä olen eri mieltä.
Lapsille on tosi hyvä viestiä se, että olivatpa he mitä tahansa sukupuolta, he voivat elämässään tehdä mitä tahansa. He voivat olla balettitanssijoita, yritysjohtajia, autoteknikkoja tai nukkemaalareita riippumatta heidän sukupuolestaan. Tämä ei ole ”ismiä” tai propagandaa, vaan se on rohkaisevaa kasvatusta.
Termeistä ei ole tarkoitus tehdä hajuttomia ja mauttomia, vaan termeistä pitää tehdä selkeitä ja havainnollisia. Siksi osa mies-loppuisista sanoista kannattaa vaihtaa, mutta osa voi vallan hyvin toistaiseksi jäädäkin.
Tässä asiassa nimenomaa nuoret äidit ovat aktiivisia, koska he eivät ole vielä tutustuneet omiin lapsiinsa. Tämmöinen parin koululaisen äiti on jo ehtinyt oppia, että lapsen kiinnostuksen kohteisiin voi vain hyvin rajallisesti vaikuttaa.
Kielen on hyvä kehittyä ja muuttua. Se ei kuitenkaan saa köyhtyä samalla. Oikeustiedelähteeni (opiskelija) kertoo, että asianajajien pitäisi käyttää päämies-sanan sijaan asiakas-sanaa. Päämies ei ole ammattinimike, mutta mielestäni esimerkki siitä, kuinka ilmaisut vesittyvät, kun niistä tehdään liian neutraaleja.
Monet mies-loppuiset sanat ovat minun mielessäni hyvin sävyttömiä. En ajattele niiden varsinaisesti liittyvän miehiin, vaan enemmän vain ihmisiin (vrt. mankind). En kuitenkaan ole sitä mieltä, että mies olisi jonkinlainen ”oletusihminen” ja nainen jonkinlainen versio hänestä (vrt. Raamattu), vaan pikemminkin niin, että mies-sanan ”mieheys” on laimentunut sanan laajassa käytössä. Tulee sellainen epämääräinen mielikuva, että mieheys on mielenkiinnotonta massaa ja naiseuden erottaminen on tärkeää naiseuden positiivisen erityisyyden vuoksi – mikä on toki yksi syy päästä eroon sukupuolittavista nimikkeistä. Siis jotain sellaista, että naiseuden mainitseminen on kohteliaisuus, mutta miesten mieheyttä ei tarvitse tuoda esiin koska se ei kiinnosta ketään. Tämä on siis vain konnotaatio, ei mielipiteeni miehistä tai naisista tai muista.
En suinkaan vastusta sitä, että mahdollisuuksien mukaan käytetään sukupuolineutraaleja ilmaisuja. Se ei ole keneltäkään pois.
Juolahti mieleeni: vieläköhän jotakuta mietityttäisi vanha arvoitusleikki:
Mies joutuu poikansa kanssa auto-onnettomuuteen. Mies kuolee, ja poika tarvitsee leikkauksen. Lääkäri sanoo: ”En voi leikata häntä, hän on poikani.” Mitä on tapahtunut?
Palomiehen sijaan voitaisiin käyttää termiä palokunta.
Tämä keskustelu on taas ajankohtainen. Esihenkilökin on löytänyt tiensä Kielitoimiston sanakirjaan.
Ulla Järvi pohti asiaa tänään Ylen kolumnissa:
https://yle.fi/uutiset/3-12188350
Jäin miettimään, josko esimiesaseman voisi ilmaista alaisvastaava -termillä. Google ei tarjonnut yhtään hakutulosta kyseiselle sanalle.