Toksinen maskuliinisuus on käsite, joka putkahti julkiseen keskusteluun vasta äskettäin. Sen määritelmiä ovat muun muassa seuraavat:
Termi tarkoittaa patriarkaattia eli kirjaimellisesti isän valtaa. Yhteiskuntaa, jossa miehet ovat vallassa. Patriarkaalinen yhteiskuntarakenne luo miehille tiettyjä rajoja, odotuksia ja vastuuta. Nämä vaatimukset ovat haitallisia myös miehille itselleen.
– Jyväskylän yliopiston nykykulttuurin tutkimuksen dosentti Tuija Saresma Me Naisten haastattelussa.
Toksinen maskuliinisuus
(feminismi)
maskuliinisuuden negatiiviset puolet, kuten kovuus, aggressiivisuus, myötätunnottomuus, yksin pärjääminen ja väkivallan ihannointi
– Wiktionary
Toksinen maskuliinisuus viittaa yksinkertaistettuna siihen, miten patriarkaatti vahingoittaa miehiä. Toisin sanoen toksisella maskuliinisuudella tarkoitetaan vahingollisia kulttuurisia vaatimuksia ’miehisyydestä’: kovuudesta, aggressiivisuudesta ja väkivallan ihannoinnista, individualismista, yksin pärjäämisestä ja tunteettomuudesta, sekä kilpailullisesta fyysisestä suorituskyvystä ja viriiliydestä.
– Elokuvakasvatusyhdistys Koulukino
Määrittelijästä riippuen toksinen maskuliinisuus tarkoittaa siis
- yhteiskuntaa ja valtarakenteita
- toimintamalleja ja yksilön piirteitä
- kulttuurisia vaatimuksia, jotka kohdistuvat miehiin.
Olen itse sen verran yksioikoinen ihminen, että kaipaan tarkkoja määritelmiä, jotta tiedämme mistä puhumme. Lisäksi kaipaan tasa-arvoa: meidän pitää pystyä keskustelemaan kaikista sukupuolirooleista, joita yhteiskunnassamme on.
Sen vuoksi pyydän sinua täyttämään oheisen taulukon. Tuloksia ei tarvitse julkistaa kenellekään, sillä kyseessä on oma pohdintatehtävä.
| Maskuliinisuus | Feminiinisyys | Muunsukupuolisuus | |
| Toksisuus
|
|||
| Ei-toksisuus (myönteisyys, rakentavuus) |
Jos ylärivin ensimmäiseen tyhjään soluun tulevat toksisen maskuliinisuuden piirteet kuten aggressiivisuus, kovuus, väkivalta ja tunteettomuus, mitä tulee muihin soluihin?
Onhan nimittäin itsestään selvää, että jos erotamme maskuliinisuudesta toksiset piirteet, ensiksi täyttämämme solun alapuolelle jää myönteisiä maskuliinisuuden piirteitä. Mitä ne ovat sinun mielestäsi? Mitä on myönteinen maskuliinisuus?
Lienee myös itsestään selvää, että jos puhumme toksisesta maskuliinisuudesta (eli vain yhden sukupuolen kielteisistä ominaisuuksista ja siihen kohdistuvista odotuksista ja paineista), meidän on syytä puhua myös muiden sukupuolten toksisuudesta. Minne sijoitat sellaiset haitalliset käyttäytymismuodot ja toimintamallit kuin nalkuttamisen, uhriutumisen, piikittelyn, juoruilun, kateuden tai vaikka epävakauden? Voit laittaa niitä useampaankin soluun: vaihtoehtoja on kolme.
Entä minne sijoitat positiiviset tunteet, ominaisuudet ja toimintatavat kuten auttamisen, ilon, myötätunnon, kannustamisen, älyn, rohkeuden ja viisauden? Niitäkin voi laittaa moneen soluun, jos ne osuvat mielestäsi useammalle sukupuolelle.
Tarkkaile pulssiasi ja reaktioitasi, kun täytät taulukkoa.
Jos on olemassa toksinen maskuliinisuus (joka on kuulemma vain osa maskuliinisuudesta), silloin on olemassa myös positiivinen maskuliinisuus. Ja jos on olemassa toksinen maskuliinisuus, silloin on olemassa myös toksinen feminiinisyys ja toksinen muunsukupuolisuus. Yhteiskuntamme asettaa negatiivisia paineita ja odotuksia myös naisille ja muunsukupuolisille – ja myös naisilla ja muunsukupuolisilla on haitallisia käyttäytymismalleja. Olemmehan kaikki ihmisiä.
Kun olet täyttänyt yllä olevan taulukon ja pohtinut analyyttisesti solujen ja niiden rajojen merkityksiä itsellesi, päädyt todennäköisesti johonkin seuraavista päätelmistä:
- Jos sait jokaiseen soluun täysin erilaisia sanoja, joudut toteamaan, että sukupuolten välillä on omasta mielestäsi isot erot. Siinä tapauksessa on olemassa myös ilmiöt nimeltä toksinen feminiinisyys ja toksinen muunsukupuolisuus. Ilmeisesti yhteiskunnallinen keskustelumme on siis epätasapainossa, koska puhumme aina vain yhden sukupuolen tai siihen liittyvien rakenteiden toksisuudesta.
- Jos jätit tyhjäksi solut ”toksinen feminiinisyys” ja ”toksinen muunsukupuolisuus”, joudut tunnustamaan itsellesi olevasi melko puolueellinen. Ovatko asiat oikeasti niin, että vain yhdellä sukupuolella on negatiivisia ominaisuuksia ja vain siihen kohdistuu haitallisia odotuksia ja ryhmäpainetta? Entä minne laitoit sanat nalkuttaminen, uhriutuminen ja kateus? Ne kuitenkin ovat olemassa ilmiöinä, eikä niitä voi termeinä sijoittaa toksiseen maskuliinisuuteen, sillä esimerkiksi ”uhriutuminen” ja ”kovuus” ovat vastakohtia.
- Jos kaikki hyveet ja paheet jakaantuivat kaaviossasi monelle sukupuolelle, huomaamme väkisinkin, että toksisen maskuliinisuuden termi on turha. On hedelmätöntä puhua vain yhden sukupuolen toksisuudesta, kun sitä on kaikkialla muuallakin. Siinä tapauksessa meidän pitäisi mieluummin puhua haitallisesta käytöksestä. Meidän pitää tuomita kateus, ahneus, väkivalta ja epätasa-arvo riippumatta niiden ilmaisijan tai toteuttajan sukupuolesta.
Mikä oli oma täyttötapani taulukolle? Se on tällainen:
| Ihmisyys | |
| Toksisuus | itsekkyys, uhriutuminen, väkivalta, kosto, kateus, ahneus, ilkeys, tyhmyys, viha, nalkuttaminen, piikittely, itsekkyys, yksipuolisuus, tunteettomuus jne |
| Ei-toksisuus (myönteisyys, rakentavuus) | empatia, auttaminen, ilo, yhteisöllisyys, rohkeus, äly, viisaus, kannustaminen, keskusteleminen, ystävyys, kumppanuus, rakkaus, välittäminen, suoraselkäisyys, luotettavuus jne |
En pidä siitä, että toksinen käytös tai toksiset mallit leimataan toksiseksi maskuliinisuudeksi. Se ei ole rakentava termi eikä rakentava suhtautumistapa. Ei toksisuus liity mihinkään sukupuoleen, vaan se liittyy meihin kaikkiin ihmisinä.
Olemmehan inhimillisiä, pieniä ja keskeneräisiä.
[Edit 7.3.2019 klo 17.25: lisätty adjektiiveja omaan taulukkoon ja pistetty perään myös ”jne”. Näin käy selkeämmin ilmi se, että kaikki luonteenpiirteet ja toimintamallit – negatiiviset ja positiiviset – voivat esiintyä kaikilla sukupuolilla. Molempia listoja voisi jatkaa parillakymmenellä sanalla.]
Amen!
Kiitoskiitoskiitos!
R’amen!
En seuraa yhtäkään blogia, sillä en ole löytänyt sellaista, jossa olisi mitään järkeä. Nyt täytyy muuttaa mielipidettäni.
Onko joku syy, miksei ihmisyyden toksisuudesta löydy alkuperäisiä ’aggressiivisuus, kovuus, tunteettomuus’?
Minusta tätä ei voi lähestyä näin – listojen, taulukon ja vertailun kautta. Patriarkaalinen, miehinen yhteiskunta ja ajattelu roolittaa kaikkia sukupuolia – nostaen miehen perheen, yhteisön, yhteiskunnan ylimmälle rappuselle ja samalla kastaen liudan odotuksia; samalla poistaen ne muilta sukupuolilta.
Kiitos kommentista! Hyvä kun huomasit nuo puuttuvat termit. Ajatuksenani oli, että toksiseen ihmisyyteen voi listata kaikki sadat negatiiviset piirteet ja toimintamallit. Lisäsin tuonne nyt ”jne”-lyhenteet kuvaamaan sitä, että kielteisiä (ja myönteisiä) piirteitä on enemmänkin. Taulukkoon ei mahdu kaikkia, joten listasin reilut kymmenen kumpaankin soluun.
Mutta asiaan:
Miksi et halua käyttää taulukointia näiden termien määrittelyssä? Paljastiko taulukko omasta ajattelusta jotain, jota et halua kohdata? Miten täyttäisit taulukon – vaikka tiedän kyllä ettet haluaisi – mutta miltä se näyttäisi sinun täyttämänäsi?
Kiitokset kannustuksesta Timo, VHÄ, Marko ja Pauli! Ilmeisesti tekstini on vaikuttanut osuvalta.
Erinomainen kirjoitus. Kiitos! Kiva välillä tällainen, kun keskustelu tuntuu nykyään sukupuolesta riippumatta usein ikävältä (jollei jopa toksiselta).
Kiitokset! Mä toivon, että keskusteluyhteydet aukeaisivat paremmiksi, ja siihen tarvitaan puolueettomia termejä.
Mä en kelpuuta sellaista retoriikkaa, jossa ”lakimies” ja ”lehtimies” ovat vääränlaisia termejä, mutta ”käppäukko”, ”setämies” ja ”toksinen maskuliinisuus” ovat täysin OK.
Kun meillä on neutraalit termit, meillä on myös neutraali ja ymmärtävä keskusteluareena.
Ymmärrän, mitä tekstillä haetaan mutta siinä on käsitteellinen epäjohdonmukaisuus, mikä on ymmärrettävää, kun termistö on vieras. Olet ikään kuin ymmärtänyt, että negatiiviset piirteet liittyisivät miehuuteen ja pahastunut sitten tästä oletuksesta. Näinhän asia ei lainkaan ole. Toksinen maskuliinisuus käsitteenä liittyy nimenomaan patriarkaaliseen yhteiskuntaan, sillä se on sen tuote. Koska elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa, heteromiehiin kohdistuu erityisen kovia ja ankaria paineita, kuten aggressiivisuuden ihannointi, tunnekylmyyden esittäminen ja supersankarimainen ”hypermaskuliinisuus”, joka ulottuu myös miesten ulkonäköön. Siinä siis kovia, itsessään negatiivisia tai neutraaleja kuvia käännetään positiivisiksi maskuliinisuuden ilmaisuiksi. Ahtaat roolit ja kovat vaatimukset tuottavat kärsimystä niille, jotka eivät sovi rooleihin tai joille rooleissa pysyminen aiheuttaa kohtuutonta vaivaa, ja siitä siis termi ”toksinen maskuliinisuus” eli yhteiskunnan maskuliinisiksi mielletyt piirteet, jotka ovat haitallisia erityisesti miehille, joiden niitä oletetaan toteuttavan. Ne eivät siis ole miehisiä piirteitä, kuten olet termin väärinymmärtänyt vaan miehet ovat toksisen maskuliinisuuden uhreja.
Toksinen feminiinisyys -ajattelu on luonnollinen seuraus tästä väärinymmärryksestä mutta menee metsään siinä, että yhteiskunnan rakenteissa feminiinisyys mielletään itsessään negatiiviseksi, ei-toivottavaksi ominaisuudeksi (varsinkin heteromiehillä).
Ei toisin sanoen ole olemassa valtarakennetta ja yhteiskunnallisia normeja, jotka vaatisivat naisia käyttäytymään negatiivisen feminiinisesti ja ihailisi esimerkiksi pelokkaita ja nalkuttavia naisia. Naisilta odotetaan ainoastaan positiivista feminiinistä käytöstä, miehiltä taas sekä positiivisia että negatiivisia miehuuden osoituksia.
Miehille on siis yhteiskunnassamme kaksoisstandardit, joihin viitataan, kun puhutaan toksisesta maskuliinisuudesta. Miehen on oltava samaan aikaan järkevä ja urhea isähahmo sekä naisia paskasti kohteleva ympäriinsä paneva alfauros Naisille ja muunsukupuolisille tällaisia vaateita ei ole vaan heidän odotetaan ja toivotaan käyttäytyvän aina vain itselleen stereotyyppisesti sopivalla positiivisella tavalla (mikä on sekin ahdistavaa ja väärin mutta rakenteellisesti eri asia kuin toksinen maskuliinisuus).
Tämä aihe on ymmärrettävästi hyvin tunnepitoinen, ja saa aikaan hyvin voimakkaita reaktioita erityisesti niissä, joille feminiinisyys on kirosana. Toksisen maskuliinisuuden käsitteellä ei tarkoiteta sitä, että maskuliinisuus olisi toksista vaan sitä, että miehiin kohdistuvat odotukset ovat rajoittavia ja ahdistavia.
Janni, kiitos kommentistasi ja tervetuloa EOT-blogiin!
Perustelet toksisen maskuliinisuuden käsitteen sillä, että ”elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa”.
Valitettavasti joudun torppaamaan perustelusi tuohon. Et voi perustella jotain käsitettä asialla, jota ei ole olemassakaan.
Patriarkaalista yhteiskuntaa ei (onneksi enää) ole olemassa. Jos sellainen olisi, niin
– nainen ei olisi ikinä voinut päästä presidentiksi
– nainen ei olisi ikinä voinut päästä ison iltapäivälehden päätoimittajaksi
– naiset eivät voittaisi huoltajuuskiistoja
– nainen ei voisi olla pörssiyhtiön hallituksessa
– nainen ei voisi olla ministerinä
– nainen ei voisi voittaa oikeuskiistoja miestä vastaan
– nainen ei olisi asevelvollisuuslain ulkopuolella.
Kaikki tämä on kuitenkin tapahtunut ja tapahtuu koko ajan. Patriarkaalista yhteiskuntaa ei ole olemassa, vaan Suomi on tasa-arvoinen maa. Sen vuoksi koko perusteluketjusi kaatuu, koska nojaat tilanteeseen, joka faktisesti ei ole totta.
On aika upeaa elää Suomessa, sillä kaikkialla asiat eivät todellakaan ole näin hienosti.
Osasin odottaa tämäntyylistä vastausta mutta pakko myöntää, olen silti hieman pettynyt. Melko helppoa tietysti ohittaa koko kirjoitukseni pointti takertumalla yhteen sanaan. Voisitko kommentoida sitä, miten perustelin väärinymmärryksesi sanan ”toksinen maksuliinisuus” suhteen?
Suomi on lyhyessä ajassa kehittynyt valtavasti ja erityisesti lainsäädäntömme on pääosin hyvä tasa-arvoasioiden kannalta. Muut yhteiskunnalliset rakenteet ja sosiaaliset normit eivät kuitenkaan ole seuranneet yhtä nopeasti vaan elävät isoilta osin edelleen patriarkaalisessa maailmassa, kuten perustelemani miehiin kohdistuvat oletukset osoittavat. Kyllä, maailmassa on olemassa valtioita, joissa edelleen lainsäädännöllä rajoitetaan voimakkaasti naisten ja muunsukupuolisten oikeuksia (sekä miesten oikeuksia). Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Suomessa ei toteutuisi mitään patriarkaalisuuden vaikutuksista. Lisäksi meidänkin lainsäädännössämme kyllä on runsaasti syrjiviä lakeja mutta se on toinen aihe.
Käännetäänpä esimerkkisi toisin päin: isä saa Suomessa laillisesti hoitaa lapsia kotona. Tästä voidaan siis esimerkkiesi mukaan päätellä, ettei mitään patriarkaalisia ja syrjiviä rakenteita ei voi olla olemassakaan. Isät eivät siis koe vähättelyä ja syrjintää vanhempina Suomessa vaan ovat esimerkiksi huoltajuuskiistoissa täysin samassa asemassa kuin äidit. Onko todellisuus kuitenkaan näin ruusuinen? Kirjoitat: ”On aika upeaa elää Suomessa, sillä kaikkialla asiat eivät todellakaan ole näin hienosti.” Tämä on totta ja olen samaa mieltä mutta on myös melko laiskaa ajattelua vedota siihen, että asiat jossain muualla ovat huonommin, joten meillä niiden on juuri nyt oltava täydellisesti.
Elämme edelleen patriarkaalisessa yhteiskunnassa, jossa mies on ihmisyyden perusyksikkö ja kaikki stereotyyppisestä miehisuudestä eroavat muodot poikkeuksia. Kuten jo aiemmin kirjoitin, miehisyyteen liittyvät piirteet summataan kaksoisstandardiin, jossa miehen on pystyttävä toteuttamaan sekä positiivisia että negatiivisia odotuksia ollakseen ”oikea mies.” Miehiltä odotetaan esimerkiksi omien tunteiden patoamista, aggressiivisuutta, fyysisen voiman käyttöä jne. ja näitä piirteitä ihaillaan urheilijoissa, näyttelijöissä, poliitikoissa. Tämä on aiheuttaa yksilölle ja hänen lähipiirilleen tuskaa ja ahdistusta, siitä termi toksinen maskuliinisuus eli haitalliset (hetero)miehiin kohdistuvat odotukset.
Janni, olen jo todennut, että Suomi ei ole patriarkaalinen yhteiskunta. Vetoat siis yhä käsitteeseen, jota rationaalisesti ei voi niellä.
Niin kauan kuin perustat väitteesi siihen, että ”joulutontut ovat totta”, en pysty keskustelemaan kanssasi. En ole samaa mieltä teeseistäsi, koska ne perustuvat uskomusjärjestelmään, ei totuuteen.
Lisäksi kirjoitit näin: ”on myös melko laiskaa ajattelua vedota siihen, että asiat jossain muualla ovat huonommin, joten meillä niiden on juuri nyt oltava täydellisesti”.
En ole koskaan sanonut tuollaista. Menit juuri keksimään päästäsi väitteen, jonka sen jälkeen kumosit tosi urheasti.
En ole väittänyt, että Suomi olisi täydellinen. Meillä on yhä liikaa yksinäisiä ihmisiä, liian paljon itsemurhia, liian paljon koulukiusaamista ja liian paljon alkoholismia. Toki tasa-arvon suhteen olemme jo tosi pitkällä – ja silti on tarkennettavaa huoltajuusasioissa, vanhempainlomien kustannusten jaossa sekä asevelvollisuudessa.
Katleena, mielestäni on perusteettomasti ylimielistä ja keskustelukumppania, eli Jannia, alentavaa olla vastaamatta hänen kommenteihinsa ja hyvin perusteltuihin argumentteihin. Tulee sellainen vaikutelma, että otat aika huonosti vastaan kiihkottomia asia-argumentteja, jotka ovat ristiriidassa omien arvojesi kanssa, mistä johtuen kieltäydyt asiallisesta keskustelusta ja sorrut hyvin naiveihin ja laiskoihin ”argumentteihin”.
Nanna, kiitos kommentistasi!
Keskustelu on nyt ollut niin pitkää, että minulta on hyvin voinut jäädä jokin kohta huomioimatta. Sanotko vielä, mikä argumentti on lipsunut silmieni ohi? Vastaan siihen mielelläni.
Hienoa, että haluat viedä julkista keskustelua totuudenmukaiseen, terveelliseen ja oikeasti tasa-arvoa edistävään suuntaan suuntaan.
”Koska elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa, heteromiehiin kohdistuu erityisen kovia ja ankaria paineita, kuten aggressiivisuuden ihannointi, tunnekylmyyden esittäminen ja supersankarimainen…”
On ongelmallista ja turhaa puhua miehiin ja naisiin kohdistuvista odotuksista ennen kuin on osoitettu 1) mitä nämä odotukset ovat 2) ketkä odotuksia odottavat (kaikki eivät odota) 3) keiltä odotetaan (kaikilta ei odoteta) 3) miten nämä odotukset vaikuttavat ja keihin (eivät vaikuta kaikkiin) 4) miksi tällaisia odotuksia on, jne. jne. Ihminen ei ole tyhjä taulu, johon sosiaaliset paineet ja odotukset kirjoittavat sisällön, ja vaikka olisi, pitää kertoa, kuka, mitä ja miksi.
Kiitos kommentista! Valkkaathan jatkossa hieman tyylikkäämmän nimimerkin. 🙂 Mä yritän pitää blogin kielenkäytön sellaisena, etteivät alatyylisyydet valtaa liikaa alaa.
Mutta asiaan. Mua kiinnostaa sama asia kuin sua – eikä näihin kysymyksiin yleensä saada vastauksia.
Oma kantani on seuraavanlainen:
1) Jokaiseen meihin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia. Siis jokaiseen. Äiti tahtoi Empusta viulistia, mutta isä tahtoi Empusta kukkakauppiasta. Opettaja kannusti Emppua lukioon, mutta kaverit pyysivät Emppua ammattikouluun. Kesätyönantaja toivoi Empun olevan ahkerampi, mutta mummo käski Emppua ottamaan rennosti ja lepäilemään kesällä. Yhden lehden palsta kehotti Emppua armeijaan, ja toinen kehotti sivariksi.
2) Se, että jokin taho odottaa henkilöltä X asiaa Y, ei ole mikään lain määräämä pakko eikä yleensä edes käsky. Meidän kaikkien aikuistumiseen kuuluu kasa odotuksia, joista osalle nauramme, osaa mietimme ja osaa uskomme. Jos ryhdymme suremaan meihin kohdistettuja odotuksia, se suo on loputon. Jokaisen on luotava oma elämäntapansa, uskomusjärjestelmänsä ja moraalinsa ja kuunneltava sitä.
3) Varmasti joku sakki X odottaa, että jonkun miehen pitäisi olla ”aggressiivinen ja tunnekylmä”. Silti mun käsittääkseni X:n koko on mitättömän pieni verrattuna ryhmään Y, joka toivoo miehen olevan hyvä ystävä/isä/puoliso/työkaveri. Nykymaailma kohdistaa mieheen enemmän vitaaleja odotuksia kuin toksisia – ja onneksi niin.
(Kuka halvattu muuten etsisi puolisokseen ”aggressiivista ja tunnekylmää” tyyppiä? Ehkä tuo etsijä on joku vinksahtanut masokisti, mutta keskimäärin nuo piirteet eivät taida olla ihan Tinderin kuumimpia hakusanoja.)
Tarkennuksena vielä, yhteiskunta olisi mielestäsi patriarkaattinen vain, jos yhteiskunnan historiassa ei olisi kertaakaan ollut:
– ainuttakaan naispresidenttiä,
– yhtäkään iltapäivälehden päätoimittajaa,
– yhtäkään naista pörssiyhtiön hallituksessa,
– yhtä ainutta naisministeriä,
– nainen ei koskaan voittaisi oikeuskiistoja miestä vastaan.
Tuollainen yhteiskunta olisi patriarkaattinen, mutta jos yksikin näistä asioista ylitetään, kyseessä on tasa-arvoinen yhteiskunta? Ei ole syytä katsoa, miten tasaisesti kyseinen asia jakaantuu sukupuolten välille?
Mielestäni, ja väittäisin yleisemminkin, kun patriarkaatista puhutaan, ei olla ihan näin mustavalkoisia, vaan esimerkiksi huomioidaan, että jos todella selvä enemmistö pörssiyhtiöiden hallituspaikoista on miehillä, se on ongelma tasa-arvossa. Ja rakenteita ja käytäntöjä ja puhetapoja, jotka ylläpitävät tuota epätasarvoa, sanotaan ”patriarkaatiksi”.
Voit tietysti olla eri mieltä ”patriarkaatti”-käsitteen meriiteistä, eikä sitä tarvitse käyttää. Mutta mielestäni blogistin pitäisi lukea suopeasti kommentoijiaan, eikä käyttää näin halpaa temppua sivuuttaakseen hyvin perustellun ja aiheellisen kritiikin kirjoitukseensa.
Lisäksi vielä, se että huoltajuuskiistoissa miehillä on epätasarvoinen tilanne, on itsenäinen ja vakava ongelma, joka pitää myös ratkaista. Se että on olemassa myös miehiä sortavia tilanteita, ei tarkoita, että ne haitat nollaavat vastaavan suuruisen osan naisia sortavista tilanteista – semminkin kun sama ihminen hyvin harvoin saa epätasa-arvossa sekä hyötyä että haittaa samaan aikaan. Kaikkiin epätasarvoisiin rakenteisiin pitää puuttua ja korjata.
Timo, nämä olivat vain esimerkkejä, eivät ainoat olemassaolevat kriteerit.
Kutsuit minun toimintaani ”halvaksi tempuksi”. Itse taas en arvosta sitä, että anonyymi miesoletettu tulee blogiini vähättelemään ylhäältäpäin väittelykykyjäni naisena.
Itse asiassa argumenttini oli juuri se, joka piti sanoa. Jos joku rakentaa koko kommenttinsa väärän väitteen eli ”patriarkaalisen yhteiskunnan” varaan, minun tehtäväni on kaataa se väärä väite.
Mutta mennäänpä omaan päättelyketjuusi.
Väität, että ”jos todella selvä enemmistö pörssiyhtiöiden hallituspaikoista on miehillä, se on ongelma tasa-arvossa”. Tämä on valitettavasti virhepäätelmä, sillä syitä voi olla paljon muitakin. Et pysty argumentoimaan eteenpäin, jos ketjusi kaatuu jo tähän.
On olemassa muitakin mahdollisia syitä naisten vähäisyydelle pörssiyhtiöiden hallituspaikoissa:
– Naisilla saattaa olla keskimäärin vähemmän vallanhimoa/kunnianhimoa kuin keskimäärin miehillä.
– Naisilla saattaa olla keskimäärin vähemmän kiinnostusta ”isoihin rahoihin itsearvona” kuin keskimäärin miehillä.
– Naisilla saattaa olla keskimäärin vähemmän sellaista koulutusta (juristi/insinööri), joka tyypillisesti on pörssiyrityksissä arvostettua.
– Naiset saattavat olla keskimäärin vaatimattomampia kertomaan saavutuksistaan, mikä haittaa uralla etenemistä. (Jos näin on, tämän soisin lämpimästi muuttuvan.)
Muistathan, että se ei ole tasa-arvoa, jos naisia ja miehiä on 45–55 % kaikissa ammateissa ja työtehtävissä. Jos se olisi tasa-arvon kriteeri, tarvittaisiin vain yksi kiintiölaki, jonka jälkeen meitä olisi fifty-fifty-kaikkialla.
Sen sijaan tasa-arvoa on se, että kaikilla on samat mahdollisuudet koulutukseen, valintoihin ja vaikkapa julkisiin tukiin. Tasa-arvoa on se, että kaikilla on mahdollisuus valita onnellinen elämä välittämättä muiden odotuksista. Tasa-arvoa on se, että kaikilla on käytettävissään samat tiedot ja mahdollisuudet – ja jos taloudellinen tai terveydellinen tilanne on huono, yhteiskuntamme ottaa kopin.
Suomi on mahtavan tasa-arvoinen maa, vaikka pieniä yksityiskohtia pitääkin vielä viilata. Täytyy kuitenkin ymmärtää kehua ääneen nykytilannetta: asiat ovat jo superhyvin, ja silti pääsemme tästä vielä eteenpäin.
Kiitos vastauksestasi, pääsimme hieman eteenpäin! Kuulostaa, että tunnut kannattavan konservatiivista ”equality of opportunity” -ajatusta, ja Jordan Petersonia etc seuraten argumentoit että ”equality of outcome” on eri asia? Riittää että mahdollisuudet (jollain tavoin tarkasteltuna, ehkä vain lainsäädännölisesti) ovat samat kaikille, jolloin vain saattaa käydä niin, että syntyy epätasa-arvoa sukupuolijakaumissa?
Tämä on konservatiivinen väite, koska se on omiaan säilyttämään status quon.
Omasta näkökulmasta on varsin selvää, että koska biologiset erot sukupuolten välillä ovat nykytiedon valossa niin pieniä, myös lopputulosten tasa-arvo pitäisi siitä syntyä. Jos näin ei ole, jotkin kulttuurilliset käytänteet puuttuvat peliin. Koska nyky-yhteiskunnassa huomataan, että pelkkä laillisten esteiden poistaminen ei riitä poistamaan niitä käytäntöjä, jotka ylläpitävät epätasarvoa, tarvitaan myös aktiivisia interventioita. Näitä ovat esimerkiksi sukupuolikiintiöt joita kannatana, ja edellisestä päätellen epäilen, että sinä vastustat? Kannatan sukupuolikiintiöiden harkittua ja ajallisesti rajoitettua käyttöä, vaikka tiedostan niiden syrjivyyden vallassa olevaan sukupuolta kohtaan – kiintiöt ovat silti hyvä työkalu ja myös kansainvälisen lainsäädännön mukaan laillisia, sillä ehdolla, että ne ovat väliaikaisia ja ne pitää purkaa jos rakenteellinen ongelma poistuu.
Eli kaikki ”naisilla saattaa olla enemmän/vähemmän kuin…” syyt, jotka yllä esitit eivät ole synnynnäisiä, vaan jos ovat totta, ne ovat seurasta kultuurin vaikutuksesta siihen, mitä pidetään kenellekin soveliaana tavoitteena. Koska yksilöiden väliset biologiset erot haluissa ja toiveissa ovat monta kertaluokkaa suurempia kuin sukupuolten väliset erot keskimäärin, tämä tarkoittaa, että paitsi aiheutamme inhimillistä kärsimystä, myös jätämme yhteiskuntana potentiaalimme käyttämättä.
Eli emme voi sivuuttaa lopputuloksen epätasa-arvoa vetoamalla mahdollisuuksien tasa-arvoon. Ne ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa, jolloin kyllä: naisten todella radikaalisti pienempi osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa on tasa-arvon ongelma, johon pitää puuttua.
***
Näytät myös tykkäävän puhua ”ketjuista”, joilla lienet tarkoittavat päättelyketjuja, jossa premisseistä johdetaan johtopäätöksiä? Jos on kyseessä päättelyketju, premissit kiistämällä ketju todella ”kaatuu”.
Sen sijaan kuitenkin, jos esitetään useita väitteitä, jotka eivät ole premissi-johtopäätös suhteessa, ei tietenkään kaikki kumoudu yhden kumoutuessa. Nostan tämän esiin, koska tämä näyttäisi pikaisesti katsomalla olevan keskustelutyylisi aika keskeinen tekniikka – tällainen ”päättelyketjun olettaminen” on retorisesti ehkä tehokas, mutta samalla likainen temppu, väittää premissiksi jokin väite, joka ei sitä ole.
Olisiko mahdollista että sivuuttaisit tuon ”koska elämme patriarkaalisessa yhteiskunnassa,” ja koittaisit vastata sen jälkeen muihin hyvin perusteltuihin kriitiikeihin blogitekstiäsi kohtaan? Itse ainakin pystyn ymmärtämään muun osan ilman tuota väitettä oikein mainiosti.
Tästä samasta syystä sanoin tuota vastaustasi ”halvaksi tempuksi”, ja pahoittelen tietysti, jos kyseessä ei ollutkaan pahantahtoisuus (näin oletin), vaan enemmänkin väärintulkinta. Samalla arvaan, että jos näet ”ketjuja” siellä missä niitä ei ole, ymmärrän että päädyt esimerkiksi tähän umpikujaan: ”Niin kauan kuin perustat väitteesi siihen, että ”joulutontut ovat totta”, en pysty keskustelemaan kanssasi.”
Kiitos tarkennuksista!
Käsittääkseni uusimmassa aivotutkimuksessa on havaittu eroja tyttöjen ja poikien välillä jopa sikiöiden välillä. Aivomme siis *keskimäärin* ovat erilaiset, eivätkä läheskään kaikki erot selity kasvatuksella tai kulttuurilla. (Huomaathan, että ”erot” aivojen välillä eivät tarkoita sitä, että jokin sukupuoli olisi toista huonompi, vaan kyse on erilaisuudesta neutraalissa mielessä.) Linkki varsin tuoreeseen sikiötutkimukseen: https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S1878929318301245
Mitä tulee veikkaukseesi konservatismista, niin veikkasit väärin. Olen vahvasti liberaalista päästä: kannatan tasa-arvoista avioliittolakia, ja mun puolesta yhteiskunta voisi rekisteröidä myös polyamoriset suhteet. Valtion ei tarvitse kirjata kenenkään sukupuolta ylös minnekään, ja ihmisten sukupuolitietoja pitäisi käyttää julkisella tasolla vain tilastointiin ja tutkimukseen, muttei lainsäädäntöön. Mä kannatan myös turhan sääntelyn poistamista (mutta toki haluan säästää turvallisuutta vahvistavan sääntelyn kuten vaikkapa autojen katsastuspakon, sähköasentajatutkinnot ja ne rakennusmääräykset, jotka liittyvät terveellisyyteen ja turvallisuuteen). Lisäksi kannatan valtion ja kirkon selkeää erottamista toisistaan. Lisäksi olen ateisti-skeptikko.
Mähän muuten olen ihminen, joka kukoistaa muutoksessa ja turbulenssissa. Konservatismi ja asioiden säilyttäminen on yksinkertaisesti tylsää, ja siitä mä olen usein napit vastakkain mun konservatiivikavereiden kanssa. Lisäksi mä tykkään kehittää asioita ja viedä niitä eteenpäin.
Se, että yksittäinen käytäntö (mahdollisuuksien tasa-arvo) saattaa tukea konservatismia joiltain osin, ei onneksi estä maailman muuttumista eikä liberaalien arvojen toteutumista. Mahdollisuuksien tasa-arvo on vain yksi elementti, ja keskimäärin ottaen maailma herkemmin pyrkii muuttumaan kuin säilymään.
Naiskiintiöitä vastustan ilman muuta. Me naiset ollaan – tietenkin – täysin tasa-arvoisia sukupuolten joukossa, emmekä me tarvitse korokejakkaroita minnekään. Jos joku yrittää pestata mut jonnekin mun sukupuoleni vuoksi, mä kieltäydyn, koska haluan tulla pestatuksi osaamiseni ja persoonani takia.
Parissa muussa kommentissa olenkin jo kertonut kantani noihin Jannin mainitsemiin ”odotuksiin”. Meihin kaikkiin kohdistuu ristiriitaisia odotuksia: naisiin, miehiin, opiskelijoihin, eläkeläisiin, yrittäjiin, työttömiin ja vaikka nuoriin. Se, että on olemassa typerä odotus X, ei tarkoita, että a) se olisi valtavirran mielipide b) sitä pitäisi totella c) sen rikkomisesta seuraisi yhtään mitään kamalaa. Odotusten nostaminen pelotteeksi, uhaksi tai negatiiviseksi ilmiöksi on sama kuin jos puhuisi Thorin vasaran uhasta. Kyse on omista ennakkokäsityksistä (”mitähän muut minulta toivovat”) ja omasta toiminnasta niiden suhteen.
PS. Nyt olen jo pudonnut kärryiltä sen suhteen, mihin väitteisiin pitikään vielä vastata. Jos jokin pointti jäi kuittaamatta, niin muistutathan mua siitä.
Kiitos harkitusta vastauksestasi! Muutama kommentti:
Mitä tulee linkkaamaasi aivotutkimukseesi, pieniä biologisia kyllä todetusti on sukupuolten välillä, sen hyväksyn. Mutta kun tarkastelee sukupuolen vaikutusta psykologisissa tutkimuksissa, ero jakaumissa on käytännössä aina varsin pientä, parin prosentin luokkaa. Siksi 47/ 53 -jako ei ole välttämättä tasa-arvon ongelma, koska se voi olla seurausta biologisista eroista (silloinkin pitäisi olla erityisen hyvä peruste, mitä nuo biologiset erot voisivat olla). Sen sijaan nykyinen pörssiyhtiöiden hallituspaikkojen 29/61 -jakauma on kuitenkin niin todella kaukana tuosta mittaluokasta, että biologisten erojen taakse piiloutuminen ei ole älyllisesti rehellistä.
Kirjoitat: ”Se, että on olemassa typerä odotus X, ei tarkoita, että a) se olisi valtavirran mielipide b) sitä pitäisi totella c) sen rikkomisesta seuraisi yhtään mitään kamalaa.”, vastaan näihin:
a) Tämä on aika perusteeton väite. Yhteiskunnan odotukset miehille ja naisille on toki pirullisen kimurantti tutkimuskohde, mutta siihen sosiologia ja myös feministinen tutkimus paneutuu. Tutkimuksen mitätöiminen mutu-heitolla, että ”se ei ole valtavirran mielipide” on perusteeton. Ainakin ilman kyselytutkimusta, joka osoittaa, että todella ei ole. 🙂
b-c) Tässä palataan taas siihen ”laillistaminen riittää” -kantaan. Vaikka ei saa sakkoja, kun rikkoo odotuksia, on edelleen esimerkiksi paljon tilanteita, joissa mies ”naisen” ammatissa saa naureskelua ja syrjintää osakseen, joskus myös omalta lähipiiriltä. Vaikka lailliset esteet poistetaan, jäljelle jää yhä valta-asetelmat, ajatukset, puhetavat ja käytänteet, jotka ylläpitävät vanhaa tilannetta. Ainoastaan aktiivisella puuttumisella ja julkisella vaikuttamisella voi rikkoa useita sortavia rakenteita – libertaristinen ”laissez faire” -politiikka siksi usein vain sementoi nykytilannetta.
Kirjoitat: ”Odotusten nostaminen pelotteeksi, uhaksi tai negatiiviseksi ilmiöksi on sama kuin jos puhuisi Thorin vasaran uhasta. Kyse on omista ennakkokäsityksistä (”mitähän muut minulta toivovat”) ja omasta toiminnasta niiden suhteen.”
Tähän vastineena vielä se, että polittinen ajattelu, joka perustuu jokseenkin sellaiseen ajatteluun kuin ”jos kaikki toimisivat ja ajattelisivat niin kuin minä, ongelma olisi ratkaistu => puhun julkisesti, miten kuuluu ajatella => jos ihmiset eivät muuta ajatteluaan, se on heidän häpeä, koska kyllähän tämän kerroin” on liian helppoa, laiskaa ja konservatiivista (tuossa nykytilanteen säilyttävässä mielessä). Tämähän on monen oikeistopoliitikon keskeisin väite, esiintyy esimerkiksi myös muodossa ”minullakin oli köyhää opiskeluaikana, mutta sitten tein töitä ja nyt minulla on hyvä työ”.
Vastauksena: politiikka, joka oikeasti muuttaa ihmisten elämää, ei oleta jokaiselta epätasa-arvoa tai sortoa kokevan ihmisen ajattelutavan muutosta. Yhteiskuntaa muuttava, toimiva politiikka keskittyy muuttamaan rakenteita (tiedän: kirosana monelle). Ja ei, maailma ei muutu parempaan itsestään (katso vaikka Brasilian nykytilannetta): demokratian ja tasa-arvon puolesta pitää taistella, kaikilla rintamilla, myös lainsäädännöllisesti.
P.s. Taidettiin sinulle monesti jo tästä huomauttaakin, mutta ”feminiininen” ja ”maskuliininen” ovat pitkään käytössä olleita, vakiintuneita termejä, ja siksi jo kovin eri asioita kuin vain adjektivoituja ”mies” ja ”nainen” termejä. Siksi tuo tuo ”muunsukupuolisuus” sarakkeesi ei toimi lainkaan.
P.p.s. Usein, kun joku haluaa sivuuttaa joku tarkemmin rajatun ongelman, hän tekee sen nostamalla abstraktiotasoa. ”All lives matter” on tällainen sivuutus, ja samanlainen sivuutuksen maku on tässä sinun ”toksinen ihmisyys” -ajatuksessakin. Aikomuksesi on epäilemättä hyvä, mutta mitä se saa aikaan on tarjoaa oivan mahdollisuuden sivuuttaa ne tarkkarajaiset ongelmat, joita ”toksinen maskuliinisuus” -termin käytöllä yritetään nostaa esiin. Sen sijaan tarjoat kaikille mahdollisuuden hurskastella ”väkivalta ja itsekkyys on huonoja juttuja” -itsestäänselvyydellä, ja sen jälkeen jatkaa elämäänsä niin kuin ennenkin. Ja kyllä, väkivalta ja itsekkyys on huonoja juttu, mutta jos puhutaan yhä kaikki siitä, että poikiin etenkin kohdistuu tällä hetkellä paineita suorittaa miehisyyttä kurjilla tavoilla, ollaankin ihan täsmällisemmän asian parissa, jolle voi jo tehdä jotain. Varsin samalla tavoin ”black lives matter” -liike sivuutetaan hymistelemällä hurskaasti ”all lives matter” – ja sitten jatketaan elämää niin kuin ennenkin.
Itse asiassa nimimerkki ”Tilastotieteilijä” tuossa juuri totesi, että pienikin ero keskihajonnassa voi aiheuttaa isoja eroja ääripäissä – kuten pörssiyhtiöiden hallituksissa ja vankilassa olevien määrissä. Niissä molemmissa on enemmän miehiä kuin naisia.
Huomaathan muuten, että mä en ole ainoastaan ”nostamassa abstraktiotasoa”, vaan myös laskemassa sitä. Mä olen ehdottanut jo moneen otteeseen, että esimerkiksi ”ahdas mieskuva” on tosi hyvä termi. Se on konkreettinen ja rajattu. Sen sijaan ”toksinen maskuliinisuus” tuntuu tarkoittavan joissain tilanteissa ihmiskuvaa, joissain tilanteissa rakennetta ja joissain tilanteissa koko yhteiskuntaa, joten termi on jo sinällään epäselvä ja epätarkka.
Mä ymmärrän hyvin, että kun mä suhtaudun ristiriitaisiin odotuksiin olankohautuksella, se voi ärsyttää monia tai moni kokee saman mahdottomaksi. Silti oman ehdotukseni vastaratkaisu on paljon absurdimpi ja mahdottomampi. Ei ole olemassa sellaista tilannetta, jossa ei olisi ristiriitaisia odotuksia – koska se tarkoittaisi, että koko yhteiskunta olisi samaa mieltä vaikkapa naisten roolista tai miesten roolista. (Se itse asiassa tarkoittaisi, ettei olisi äärikonservatiiveja tai ääriuskovaisia mistään ryhmittymästä. Ei olisi uskontokuntia eikä olisi alakulttuureja.)
Jokainen meistä tietää, että maailma ilman ristiriitaisia odotuksia on mahdoton oletus. Absoluuttisen mahdoton. Aina tulee olemaan ihmisiä, jotka ovat eri mieltä asioista – ja siksi he myös kohdistavat eri ihmisiin erilaisia odotuksia.
Tämän vuoksi voi olla helpompaa toimia kuten ehdotin: odotuksille voi kohauttaa olkia tai jopa nauraa ääneen. Ne eivät nimittäin lopu koskaan.
Btw, näitkö uusimman postaukseni odotusten hallinnasta? Se voi oikeasti auttaa monia.
Onneksi vanhanaikaiset sukupuolirooliodotukset ovat vähemmistössä*. Yksikään ammattikasvattaja ei sano pojalle, että ”pojat eivät itke”, eikä enää sano kovin moni vanhempikaan. Ahdas mieskuva kukoisti viimeksi joskus 1950-luvulla – ja siksi tuntuu äärimmäisen omituiselta maalata siitä jotain vallitsevaa yhteiskuntarakennetta. (Jos sinä vaadit minua todistamaan, ettei patriarkaalista yhteiskuntaa ole, niin itse asiassa todistustaakka on sinulla. Sinähän kai ajattelet, että se on olemassa?)
PS. Se, että feminiinisyys- ja maskuliinisuus-termejä käytetään aktiivisesti sukupuolentutkimuksessa ja feminismissä, ei muuta niiden merkitystä yleiskielessä. Saman voi havaita omalta alaltani eli kielitieteessä: Esimerkiksi ”riimi” on minulle ”loppusointu”, mutta räppärille ja Cheek-fanille ”riimi” onkin ”puolisointu”. Tätä merkitystä en pysty muuttamaan kertomalla, miten tieteessä asiat sanoitetaan.
*Mä olen viime aikoina alkanut ymmärtää, miksi jotkut luulevat, että vanhanaikaiset asenteet ovat yhä valtavirtaa. Se johtuu siitä, että jokainen vastaanottaa niitä joskus – ja me unohdamme, että ne tulevat vain 0,7 prosentilta. Jos siis kuljen koko päivän kaupungilla ja vastaan tulee yksi vanhus, joka paheksuu vaikkapa korkokenkiäni, se jää mieleen. Sitten jos minulle tehdään kysely ”oletko kohdannut seksistisiä asenteita”, vastaan tietenkin myöntävästi. Minulta unohtuu, että kaupungilla kohtaamani sadat ihmiset eivät ole sanoneet yhtään mitään, vaan ainoastaan se yksi on ölähtänyt ääneen jotain. Ja kun tämä tyyppi ölähtää kaupungilla kaikille korkokenkäisille, lopputuloksena on se, että 20 prosenttia naisista on kohdannut seksismiä. Se ei silti tarkoita, että 20 prosenttia ihmisistä on seksistejä.
Saat varmaan kiinni ajatuksesta? Meidän pitäisi mitata asenteita niiden ”tuottajilta”, ei niiden kokijoilta tai vastaanottajilta. Pitää siis olla olemassa kyselytutkimus, jossa kysellään mielipidettä sellaisiin väitteisiin kuin ”naisen pitää tehdä ruoka miehelle” ja ”pojat eivät saa itkeä”. Väitän, että tulokset ovat marginaalisia.
”Miehille on siis yhteiskunnassamme kaksoisstandardit, joihin viitataan, kun puhutaan toksisesta maskuliinisuudesta. Miehen on oltava samaan aikaan järkevä ja urhea isähahmo sekä naisia paskasti kohteleva ympäriinsä paneva alfauros ”
Tämä on kyllä sitkeässä oleva myytti. Tällaisia miehiä ihailee vain toiset samanlaiset miehet. Totta kai se luo painettakin niille, jotka eivätsyystä tai toisesta hoksaa ettei tuossa ole järkeä. Valtaosa miehistä kyllä ymmärtää että seksihurjastelu ja turha egoilu on aina lapsellista ja typerää. Pienen vähemmistön perustella käytettävä yleistys ei kyllä veny koko yhteiskuntajärjestykseen, etenkään täällä, eikä etenkään enää nykypäivänä. Perinteisesti tällaisia miehiä on kutsuttu mulkuiksi tai kusipäiksi, nykyisin sitten kutsutaan kaikkia toksisiksi.
Ja kolme tärkeää pointtia ristiriitaisista odotuksista:
1) Meihin kaikkiin kohdistuu sellaisia. Siis ihan kaikkiin.
2) Ristiriitaisista odotuksista ei tarvitse välittää, koska ne kertovat vain siitä, että ihmiset ovat eri mieltä keskenään. Eivät odotukset ole mikään ohjenuora tai pakottava laki.
3) Ristiriitaisia odotuksia esittävät yleensä eri tahot, ei sama taho. Niinpä kannattaa toteuttaa vain ne odotukset*, jotka sopivat omaan moraaliin, omaan arvomaailmaan ja omiin tavoitteisiin. Keskimäärin ottaen on fiksumpaa olla – Jannin esimerkkejä käyttääkseni – mieluummin se järkevä isähahmo kuin naisia halveksuva tyyppi.
* Olisi toki hienoa sanoa, että ”minä olen kaikista odotuksista vapaa” ja ”minä kuljen omia polkujani”, mutta se ei tietenkään pidä paikkaansa meidän kenenkään kohdalla. Me jokainen – onneksi – olemme sen verran sosiaalistuneet yhteiskuntaan, että osaamme ottaa huomioon muut.
>heteromiehiin kohdistuu erityisen kovia ja ankaria paineita kuten aggressiivisuuden ihannointi, tunnekylmyyden esittäminen ja supersankarimainen ”hypermaskuliinisuus”, joka ulottuu myös miesten ulkonäköön
Tähän ei voi sanoa kuin että höpö höpö. Ehdottomasti suurin osa -ihmisistä- ml. heteromiehet, ovat ihan ”fine” oman itsensä kanssa eivätkö ihannoi aggressioita (jota kyllä esiintyy kaikkialla, myös eri äärioik/vas/vihr/eläin-lahkoissa)-
Joidenkin yksilöiden ominaisuuksien koskeminen kokonaista sukupuolta on yksinkertaisesti pöljää, kuten KKo toteaa. Kiitos.
Elämme ilmeisesti täysin eri maailmoissa, sillä itse en ole koskaan kokenut, että yhteiskunta kohdistaisi minuun odotuksia liittyen aggressiiviseen tai tunnekylmään käytökseen. Omavaraisuuden negatiivisia piirteitä en edes ymmärrä, sillä valmius omavaraisuuteen ei millään tavalla poissulje esimerkiksi yhteisöllisyyttä, käsitteet eivät ole mitenkään ”mutually exclusive”. Haluaisin myös voimakkaasti painottaa, ettei yhteiskunta odota miesten olevan naisia paskasti kohtelevia alfauroksia. Kuka tällaisia edes keksii?
Onko olemassa jotain näyttöä, että tällaisia paineita kohdistuu miehiin tai että ne jollain tavalla vaikuttavat käyttäytymiseen?
Mä tiedostan kyllä, että taatusti on joitain ääliöporukoita, joissa pitää kiroilla ja hakata muita, mutta kyseessä ovat kai lähinnä marginaaliset rikollissakit – tai ehkä joissain tapauksissa keskeneräiset teiniporukat.
Mä tunnen ihmisiä tosi laajasti eri sosioekonomisista taustoista ja eri puolelta Suomea, enkä itse ole törmännyt siihen, että aggressiivisuus tai tunnekylmyys olisivat jotenkin kova sana. En silti kiellä ilmiön olemassaoloa – mutta kyllä siitä maalataan paljon isompi asia kuin se oikeasti on.
Harvinaisen puolueetonta.
Kiitos!
Hyvä kirjoitus! Mainitaan nyt ensin, että en itse pidä kumpaankaan sukupuoleen liitettäviä piirteitä mitenkään toksisena, mutta näissä keskusteluissa yleensä unohtuu se, että vaikka kuinka patriarkaattia pyritään syyttämään ”toksisuudesta”, evoluutiopsykologisesti katsoen kyse on kuitenkin siitä, että koska naiset hallitsevat lisääntymismarkkinoita, niin ne ”toksiset piirteet” omaavat ovat valikoituneet naisten lisääntymiskumppaneiksi muita useammin.
Entisenä nappulaliigavalmentajana voin senkin mainita, että kyllä ne ovat nimenomaan äidit, ketkä vaativat pojilta enemmän kilpailun suhteen (ja samalla laittavat tyttönsä harrastamaan jotain tanssia) kuin isät.
Lisäksi ne aggressiivisesti käyttäytyvät ovat yleisemmin naisia kuin miehiä, ja miehistäkin ennemmin matalan testosteronitason ”betauroot”, kuin me korkeamman testosteronitason omaavat.
Toki älykkyyden ja aggressiivisuuden negatiivinen korrelaatio saattaisi maalata aiheesta täysin toisen kuvan.
Mä itse en oikein osaa jakaa ihmisiä alfa- ja beta-yksilöihin, mutta mä tiedostan sen, että psykologisissa testeissä juuri tietynlaisten miesten valokuvat ovat saaneet enemmän ”pisteitä” naisilta. Ilmeisesti pituus ja lihaksikkuus kiinnostavat keskimääräistä heteronaista parinvalinnassa. (Ja tunnustan tässä suoraan, etten itsekään ole immuuni tietynlaiselle miehekkyydelle, vaikka ensisijaisesti olen sapioseksuaali. Mähän kykenen viehättymään älykkäästä miehestä pelkkien tekstien perusteella, vaikken näkisi koko ukkoa.)
Olisi kiva saada tutkimustietoa aggressioiden ilmaisusta ja väkivallasta sukupuolten välillä. Sehän voi olla, että nappulaliigan kentän laidalle ilmaantuvat juuri ne äidit ja isät, jotka ovat keskivertoa ärhäkkäämpiä.
Sapioseksuaalit tuntuvat olevan harvinaisen helppoja iskettävä.
Älykkyyshän on sikäli tärkeä piirre naisten seuranhaussa, että naiset haluavat vähintään yhtä älykkään kumppanin kuin mitä itse ovat. Jonkinasteinen sapioseksuaalit olen toki itsekin.
Ihan hyvä pointti noista kentänlaitavanhemmista, mutta en tarkoittanut pelkästään aggressiivista käytöstä, vaan ihan yhtälailla passiivis-aggressiivisuutta ja tiettyjen käyttäytymismallien tukemista. Kehonkielihän on hyvin voimakas työkalu tässäkin asiassa.
Käsittääkseni muuten Mensassa on vahvempi pariutumisprosentti kuin monen muun yhdistyksen sisällä. Sapioseksuaaleja koko sakki.
Ongelma on se, että feministien maailmassa kaikkien sukupuolien toksiset piirteet ovat miesten syytä, koska miehet ovat. luoneet koko yhteiskunnan. Melkoista naisten aliarviointia.
Iso kiitos tästä jutusta! Objektiivisuutta ja tasa-arvoa kerrakseen! Harmi että joka paikassa läpitunkeva feminismi on niin yksisilmäistä kuin on.
Hyvää naistenpäivää kaikille 🙂
Terävää ja tarkkaa alusta loppuun asti! Tässähän suorastaan herkistyy.
Mahtavaa Katleena!! Olet aloittanut kokonaan uuden aikakauden mediassa. Eduskuntavaalit tulossa, vielä ehtii. Varma paikka politiikan kirkkaimpaan kärkeen, jopa residentiksi asti. Ehkä Suomi/ maailma tästä vielä nouseekin! Erittäin hyvää naistenpäivää sinulle!
Hahaa, kiitokset kehuista ja toivotuksista!
(En onneksi ole niin hullu, että lähtisin politiikkaan. On paljon kivempaa, kun voi elää ilman lööppejä ja ilman huolia.)
Erinomainen kirjoitus! Tässä vielä pari ajatusta jatkoksi.
Onko aggressiivisuus, kovuus, väkivalta ja tunteettomuus aina välttämättä haitallisia tai ”toksisia” piirteitä?
Mikäköhän olisi ollut talvisodan lopputulos, jos suomalaisilta miehiltä ei olisi löytynyt näitä piirteitä yhdistettynä kansallismielisyyteen? Voisiko poliisi ylläpitää yhteiskunnan turvallisuutta, jos poliisi ei olisi kykenäväinen yllä mainittuihin asioihin tarpeen vaatiessa?
Olisinkin jossain määrin varovainen sen kanssa, mitä piirteitä ylipäätään kannattaa kutsua toksisiksi. Hyödyt ja haitat ovat ajasta, paikasta ja tilanteesta riippuvaisia.
Yllä mainittuja piirteitä oleellisempaa mielestäni on se, millä tavalla näitä piirteitä käyttää tai miten nämä piirteet kanavoi.
Mitä Katleena ajattelet tästä?
Jos mä nyt kiteytän mun maallikkonäkemykseni, niin itse asiassa jokaisessa positiivisessa tunteessa, luonteenpiirteessä tai käyttäytymismallissa voi olla ripaus negatiivista ja toisinpäin. Esimerkiksi rakkaus omaan lapseen voi pahimmillaan ilmetä omistamisenhaluna, tunneriippuvuutena tai jopa lapsen eristämisenä muista sukulaisista.
Myös aggressioilla on sekä hyväksyttyjä ilmenemismuotoja että vahingollisia ilmenemismuotoja. Jos joku purkaa aggressionsa kuntosalilla, nyrkkeilysäkkiä hakkaamalla tai vaikka tanssimalla, niin kaikki on hyvin. Tietyissä tilanteissa aggressiivisuus voi myös pelastaa hengen, jos ihminen kykenee sen voimin ryntäämään palavaan autoon ja kiskomaan sieltä uhrin turvaan. – Ja sitten on erikseen rangaistava ja vahingollinen toiminta, jossa aggressiot puretaan väkivaltaisesti toiseen ihmiseen.
Tuossa mun jaottelussa mä en nyt mennyt niin pitkälle, että olisin lähtenyt ilmenemiseroihin tai tapauskohtaisuuksiin. Mun ajatuksena on se, että meissä kaikissa on sekä toksisuutta että vitaaliutta. Oleellista olisi kanavoida se toksisuus niin, ettei käytä muita ihmisiä omana ukkosenjohdattimenaan.
Moikka kaikki – ja anteeksi että kommenttien moderointi on viipynyt. Olin partioreissussa pe-su, ja nyt pääsen taas purkamaan kommentteja.
Poistin kommenteista viestin, joka täytti kirkkaasti vihapuheen kriteerit. Surullista, että tähän täytyi mennä.
(Tämä on muuten syy, minkä vuoksi en enää voi päästää kommentteja läpi ilman esimoderointia. Pelkään, että lapseni näkevät aggressiiviset viestit ja pelästyvät mun puolesta.)
Viestin oli lähettänyt nimimerkki, ja meiliosoite vaikutti olevan kuvitteellinen. IP-osoite viittasi Raaheen, mutta eipä sillä ole väliä, mistä päin kommentti oli tullut.
Kirjoittaja oli aggressiivinen, ja pontimena oli ilmeinen miesviha. Samalla aggressiot kohdistuivat minuun, koska kirjoittaja koki nähtävästi minun jotenkin olevan miesten puolella. Viestissä puhuttiin ”löysästä logiikasta” ja väitettiin positiivisten kommenttien tulevan ”epävarmoilta miehiltä”. (Hän oli olettanut nimimerkeistä kaikkien sukupuolet.) Kirjoittajaa ”puistatti” koko keskustelu.
Kerrataanpa nyt vielä faktat.
Mä olen ihmisen puolella. Mä en näe mitään sotatilaa miesten ja naisten välillä, jossa pitäisi jotenkin valita oma puolensa tai kerjätä hyväksyntää jommaltakummalta ryhmältä. Moinen ajattelu on sairasta ja mustavalkoista. Tämänkin tekstin lukijoissa – sekä kehujissa että moittijoissa – on sekä naisia että miehiä.
Mielipiteillä ei ole sukupuolta.
Mielipuolisina aikoina totuuden sanominen on sensaatio. On varsin paljastavaa, että näinkin kiltti ja nätisti muotoiltu blogikirjoitus aiheuttaa ideologista närkästystä.
Henkilökohtaisesti pidän enemmän raa’an ja ideologiaan sopimattoman totuuden hieromisesta demagogien naamaan (taustalla lienee varsin alhaisia motiiveja). Mutta ja tietysti pitää samaan hengenvetoon tunnustaa, että tällainen sovittelevan empaattinen kirjoitus on kertaluokkaa rakentavampi ja mahdollisesti paljonkin tehokkaampi paremman ja todellisuustajuisemman maailman luomisessa.
On hassua miten helposti vierestä näkee, että toinen on ideologian sokaisema eikä sitä itse tajua. Hassua tässä on siis se, että jokainen on omille suosikki-ideologioilleen sokea. Vain jatkuva kriittinen tarkastelu ja ankara itsereflektio mahdollistaa mopon pysymisen edes auttavasti lapasessa. Ei se raamattukaan ihan turhaan silmässä olevassa malkasta mainitse.
Kiitos Tuomas! Mä yritin nimenomaan olla tosi kiltti.
Jokainenhan täyttää tuon mun taulukkoni itse. Jos sitä ei pysty täyttämään tai jos tulokset eivät näytä mieleisiltä, niin vika ei voi olla kyllä bloggaajan.
”Omasta näkökulmasta on varsin selvää, että koska biologiset erot sukupuolten välillä ovat nykytiedon valossa niin pieniä, myös lopputulosten tasa-arvo pitäisi siitä syntyä”
Isossa massassa hyvinkin pienet muutokset jakaumassa voivat johtaa yllättävän isoihin eroihin. Esimerkiksi osa tutkimuksista väittää, että miesten ja naisten AÖ:t ovat keskiarvoltaan sama, mutta miehillä on hitusen isompi keskihajonta eli miehet ovat yliedustettuna sekä nerojen, että tampioiden joukossa (kuten ovat myös pörssiyritysten johdossa ja vankilassa).
Simuloin huvikseni kaksi viiden miljoonan otosta normaalijakaumasta, jonka keskiarvo on 100, mutta toisessa keskihajonta on 10 ja toisessa 11 (en tiedä aitoa AÖ:n jakaumaa, mutta estimoidaan nyt tuollaiset arvot hatusta)
Tämä johti siihen, että yli 140:n arvoissa kympin keskihajonnasta oli edustettuna vain alle viidennes, ja sama toisessa päässä. Eli yhden heitto keskihajonnassa johti 80-20 – jakaumaan normaalijakauman ääripäissä!
Tästä huolimatta se ylivoimainen joukko molemmissa jakaumissa on tasan samaa harmaata massaa.
En ota kummemmin kantaa oletusten paikkansa pitävyyteen, kunhan nyt osoitin, että pienetkin biologiset erot voivat johtaa yllättävän isoihin eroihin.
Erinomainen esimerkki! Kiitos kun selvensit.
Mä tunnustan suoraan, että vaikka olen matemaattisesti orientoitunut ihminen, niin keskihajonnan käsite on mulle vieras. Olen siis toki kuullut sen sanana ja ymmärrän sen merkityksen ylätasolla. Silti en osaa laskea sen avulla mitään enkä osaa skaalata esim. Mensan testien vanhan ja uuden keskihajonnan eroja toisiinsa.
Joko keskihajonta ei kuulunut lukion pitkän matikan oppimäärään vuosina 1991-1994 tai sitten lintsasin keskihajontatunnit.
Epäilen jälkimmäistä.
(Nyt tähän saa laittaa jonkin helpon linkin, jonka avulla oppii laskemaan eri keskihajontojen tuottamat erot. Siis tosi helpon linkin.)
hyvä, että joku kyseenalaistaa tämän vastenmielisen sanaparin toskinen maskuliinisuus.
jäi kuitenkin hämäämään, että mitä nämä muut sukupuolet ovat? kyllähän tänne synnytään XX:inä tai XY:inä, pois lukien harvinaiset intersukupuolisuuden tilat. Hekin käsittääkseni yleensä haluavat tulla kohdelluiksi ja kohdatuiksi ihan miehinä tai naisina. Identiteetithän eivät ole sukupuolia.
Emppu, on ihan lääketieteellinen fakta – siis sekä geneettinen että psykologinen fakta -, että sukupuolia on muitakin kuin vain naiset ja miehet.
Toki muiden sukupuolten edustajia on vähemmän kuin meitä ”perusoletusarvoja”, mutta heitä todellakin on.
Mulla on muutama kaveri, jotka eivät ole meidän kaltaisiamme miehen ruumiiseen syntyneitä miehiä tai naisen ruumiiseen syntyneitä naisia. Voin vannoa, ettei heidän kohdallaan kyseessä ole ”satunnainen päähänpinttymä” tai ”vinksahtanut minäkuva”. Elämä on ihmeellistä ja yllättävää.
Sun kannattaa ehdottomasti jutella inter- tai muunsukupuolisten kanssa. Käy esimerkiksi Elävässä kirjastossa, jossa usein pääsee tapaamaan erilaisia ihmisiä. Aika huikeita kokemuksia heillä.
Ja tosiaan osalla heistä on tavanomaisesta poikkeava kromosomimäärä, ja osalla taas ero ei ole nähtävissä kromosomeista.
Aivan erinomainen kirjoitus. Meillähän valtamediat esim. HS suoltaa ”toksista maskuliinisuutta” lähes päivittäin. Huvittava oli tänään 7.4.2019 kirjoitus ”Lääkkeitä XL-kokoisille”, jossa toimittaja Venla Pystynen oli yrittänyt hakea professori Miia Martinsuolta kommenttia naisten ja miesten määristä tutkijoina. Professori Martinsuo oli kertonut suoraviivaisesti ”ettei ole kiinnostunut naisten ja miesten määristä tutkijoina eikä usko, että sillä on mitään merkitystä”. Toimittaja metsästi sitten oikean uskovaisen, jolta sai haluamansa näkökannan. Itselläni on kaksi teini-ikäistä tytärtä ja on upeaa kuunnella miten he ymmärtävät jo tämän tasa-arvoistamisen kääntymisen itseään vastaan. Haluavat kuulemma kesätöissä lisää palkkaa, koska ovat hyviä, eivät sukupuolensa vuoksi! Jordan Peterson on aivan oikeassa puhuessaan äärifeninismistä neo-marxismina ja kuinka se alkaa laskea länsimaissa mm. luonnontieteiden tutkimuksellista tasoa.
Tässä muuten yksi erinomainen keskustelu aiheesta https://www.youtube.com/watch?v=VUDAdOdF6Zg
Heikki, kiva kun tykkäsit!
Huomasin saman Martinsuon nasevan kommentin Hesarissa. Pahoin pelkään, että Martinsuo saa siitä sontaa niskaansa.
Tosiasiassahan asia on juuri niin kuin Martinsuo sanoi: tieteentekijän sukupuolella ei ole väliä. Tuloksiin ei vaikuta se, kuka ne on mitannut tai havainnut – jos siis kyse on mitattavasta ja puolueettomasta tieteestä.
Minullakin on kaksi teini-ikäistä tytärtä, ja heillä on sama kanta. He haluavat pärjätä ansioillaan ja osaamisellaan, eivät sukupuolellaan. He taatusti repisivät pelihousunsa, jos selittäisin heille pokkana, että he saavat jonkin edun tai paikan vain siksi, että he ovat tyttöjä.
”… jos selittäisin heille pokkana, että he saavat jonkin edun tai paikan vain siksi, että he ovat tyttöjä.”
Kaikki naiset saavat yhden edun vain siksi että ovat naisia:
Naiset eivät ole pakotettuja käyttämään elämästään puolen vuoden – vuoden ajanjaksoa armeijan/siviilipalveluksen suorittamiseen..
Ihmettelen, että tämä epätasa-arvoisuus on niin vähän esillä tasa-arvokeskusteluisssa.
On tästä itse asiassa puhuttu aika paljon ainakin mun kuplassani. Mun mielestä asevelvollisuuden pitäisi koskea kaikkia sukupuolia.
Käytit Wikitionaryn suomenkielistä määritelmää, joka kuuluu näin:
Toksinen maskuliinisuus
(feminismi)
maskuliinisuuden negatiiviset puolet, kuten kovuus, aggressiivisuus, myötätunnottomuus, yksin pärjääminen ja väkivallan ihannointi
– Wiktionary
Kuitenkin saman määritelmän englanninkielinen vastine Wikitionaryssa on merkitykseltään täysin erilainen ja paremmin linjassa dosentti Tuija Saresman ja Elokuvakasvatusyhdistys Koulukinon määritelmien kanssa:
”Those aspects of traditional masculinity perceived to reinforce aggression, emotionlessness and other negative qualities.”
Ilmiöstä on vaikea puhua uskottavasti, jos oletukset ovat määritelmällisesti pielessä. Toksinen maskuliinisuus ei tarkoita toksisia piirteitä, joiden sukupuolittuneisuuden oletamme miehille epäedullisella tavalla. Sen sijaan lähes kaikkien määritelmien mukaan sillä tarkoitetaan toksisia ja vahingollisia sukupuolioletuksia, joita meillä (yhteiskunnalla) on miessukupuolen edustajia kohtaan – sisältäen oletuksen, että muut sukupuolet ovat vapautettu näistä oletuksista. Samoin toksinen feminiinisyys voidaan yleistää koskemaan vahingollisia naisoletuksia – ei naisille tyypillisiä negatiivisia oletuksia.
Tosi hyvä teksti. Kiitos tästä. Me naiset ei voida ylväänä luetella toksisen maskuliinisuuden oiirteitä ja kuvitella, että ollaan jotenkin toksisuuden ulkopuolella itse.
Rakentavampaa olisi puhua toksisuudesta yleensäkin, kuin hyökätä yhden sukupuolen kimppuun.