Olin tänään Procom-päivässä, joka on viestintäalan ammattitapahtuma. Tapahtuman järjestäjinä olivat Procom ry sekä Henry ry, ja paikkana oli kaunis Kalastajatorppa.

Pääsin tapahtumaan vasta kolmen aikaan. Olin syönyt lounaan turhan varhain, joten käytin kaikki tauot hyväkseni rohmutakseni erinomaisia kahvitarjoiluja. Tapahtumassa valokuvattin paljon, ja niinpä olen useimmissa kuvissa juustotanko suussa ja luumu kädessä.

Procom-päivässä jaetaan vuosittaiset palkinnot kolmessa kategoriassa:

  • vuoden johtaja (toki viestinnällisestä näkökulmasta)
  • vuoden viestintäteko
  • vuoden viestijä.

Olin viimeisessä sarjassa yksi neljästä finalistista. Muut olivat Fröken Senja eli Senja Larsen, Wärtsilän Atte Palomäki ja Talvivaaran Olli-Pekka Nissinen.

Voittajat olivat ansainneet pystinsä:

  • Vuoden johtaja on professori Sixten Korkman.
  • Vuoden viestintäteko on Tahdon 2013 -kampanja.
  • Vuoden viestijä on Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen.

Palkinto meni siis minulta sivu suun, mutta läheltä piti. Olin kuitenkin niin otettu jo pelkästä finalistina olosta, että onnittelin voittajia ilman pahempaa kateudenvihreyttä kasvoillani.

Marmai kirjoitti uutisen tilaisuudesta. Kiitokset Procomille ja Henrylle onnistuneesta tapahtumasta!

2 kommenttia

  1. Jo finaalipaikka oli hieno saavutus noin korkeatasoisessa seurassa. Onnittelut siitä.
    Sixten Korkman on suuri ihailuni kohde ja suorastaan idolini. Aikaisemmissa luottamustehtävissäni minulla oli kunnia tavata häntä useissa neuvotteluissa, kun hän vielä oli EVA:n johtaja. Hänen viisautensa ja fiksuutensa teki pysyvän vaikutuksen. Myös hänen kirjansa Talous ja utopia on erinomainen.
    Vielä vinkki tuohon sinun työnalla olevaan kirjaan diktaattoreista yms. Kuuntelin viime perjantaina päivällä Yle Puheelta ohjelmaa Lähde ja Leikola ja aiheena oli valta ja ooppera. Siinä oli erittäin hyviä juttuja musiikin vaikutuksesta propagandaan ja miten oikea musiikki tukee viestintää ja siten valtaan pääsyä. Varmaan löydät sen netistä. Ohjelma minut ajattelemaan ihan uusia ratoja omassa diktaattoriharrastuksessani.

    Inkku

    1. Kiitos Inkku! Olin kyllä tosi otettu finalistipaikasta.

      Loistovinkki tuo musiikki. Siitä saa kirjoitettua kiinnostavan pätkän diktaattoriopukseemme. Teema olisi jäänyt käsittelemättä kokonaan, ellet olisi vinkannut.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.