Torstaina kävin koulutuskeikalla, ja sen jälkeen treffasin kollegan lounaalla.
Oli minun vuoroni tarjota, mutta jouduin ensin kysymään tarjoilijalta:
Käykö teillä pankkikortti, jos mä en muista tunnuslukua?
Kollega pyöritteli silmiään. Hänen mielestään ihmisen pitäisi muistaa oman firmansa pankkikortin tunnusluku.
Kun ruoat tulivat, roiskutin kastiketta pöytäliinalle.
Paluumatkalla taksissa kollega kettuili hellävaraisesti. Miten minun kaltaiseni kohelo voi olla partiossa? Miten selviän hengissä ympäristössä, jossa on puukkoja, kirveitä ja sahoja?
Halusin todistaa, että en koskaan saa haavoja teräaseista. Omaa alaani ovat sen sijaan palovammat:
Erään kerran nostin metsässä tulikuumaa kymmenen litran keittokattilaa kaasutulelta. Kahvat olivat kuumat, joten otin pannulapuksi talouspaperia. Juuri kun olin saanut tukevan otteen painavasta kattilasta, oikeanpuoleinen talouspaperi syttyi kaasuliekistä tuleen. En voinut pudottaa kattilaa maahan, joten käteni paloi sen aikaa, kun sain laskettua kattilan hiekkaan. Tuli halvatun iso palovamma.
Kollega pyöritteli silmiään.
Kerroin käyneeni juuri suunnittelemassa uutta tatuointia. Kaveri ehdotti kertomusteni perusteella, että tatuoisin selkääni sanat ”Saattaen vaihdettava”.
Saavuimme rautatieasemalle. Nousin taksista ja löin pääni oven ylälaitaan. Kiroilin ja lähdin kohti junaa. Kollega jäi taksiin jatkamaan matkaa.
Hetken päästä kollegalta tuli tekstari: taksikuski oli kuulemma nauranut minulle, kun olin lähtenyt. Kuskin mukaan viime vuonna kaksi muutakin asiakasta oli lyönyt päänsä oven ylälaitaan – mutta ne kaksi olivat olleet humalassa.
Illalla sain kunnon palovammat keittiössä, kun roiskutin kuumaa rasvaa käteeni.
Edit 18.3.2020 klo 13.05: Kävin läpi vanhoja postauksiani ja jäin miettimään, miksen ollut tägännyt tähän kollegaa eli Jannea. Hän todistaa, että kaikki tämä tapahtui.