Ei tätä voi kirjoittaa noin yksinkertaisesti, koska silloin lukija luulee, että mä pidän sitä tyhmänä. Sen sijaan vaikea teksti on jotenkin hienompaa.
Tähän väitteeseen törmään jatkuvasti koulutuksissani. Osallistuja pelkää, että yksinkertainen lauserakenne tekee sisällöstäkin yksinkertaisen.
Kukkupuhetta. Piirsin nelikentän selventämään näkemystäni. Sijoitin kuvaan sellaisia tekstilajeja, joiden tyypilliset edustajat sujahtavat vaivatta lokeroihin. (Kyse ei siis ole siitä, että kaikki väitöskirjat sijaitsisivat oikeassa alaneljänneksessä, mutta valtaosa voi istua sinne hyvinkin.)
Tämän avulla on helppo huomata, että rakenteen helppous ja sisällön informatiivisuus eivät riipu toisistaan. Jokainen meistä voi tuottaa oikean yläkulman tekstiä, jos vain haluaa käyttää helppolukuista kieltä.
Ja nyt tullaan taas siihen, miksi teen tätä työtä:
Julkisten tekstien – siis esimerkiksi toimittajien, tiedottajien, viranomaisten ja poliitikkojen kirjoittamien tekstien – pitää olla niin selkeitä, että niitä pystyy lähes kuka tahansa arvioimaan. Lukija voi olla kiireinen, väsynyt, lukihäiriöinen, lyhytjänteinen tai alakouluikäinen, mutta julkisten tekstien on silti oltava ymmärrettäviä hänellekin.
En halua maailmaa, jossa julkiset tekstit avautuvat vain niille, jotka ovat nukkuneet hyvin, hankkineet kaksi korkeakoulututkintoa, ostaneet hyvät lukulasit ja päässeet Mensan jäseniksi.
Jossain tutkimuksessa tuolla ameriikan maalla on todettu, että selkokieltä puhuva asiantuntiva vakuuttaa ihmiset paremmin kuin kryptistä akronyymejä ja sivistyssanoja käyttävä asiantuntija.
Monelle vain tuntuu olevan haastavaa ymmärtää se, että asiantuntijuus kristallisoituu siihen, että osaa kertoa vaikeista asioista selkeästi. Eli ymmärtää asiansa niin hyvin, että pystyy yksinkertaistamaan.
Kari, osuvasti kiteytetty. Ja taitava asiantuntija osaa yksinkertaistaa oikeassa paikassa. Hän erottaa oleellisen epäoleellisesta.
Yliopistossa opetettiin kirjoittamaan gradu niin, että ”oma äitikin ymmärtää, mitä tarkoitat”. Paras esimieheni neuvoi miettimään johdolle tai asiakkaalle tehtävät pyynnöt niin selkeiksi, että ”asian ehtii esittää lyhyen hissimatkan aikana”. Kokenut kollega tapasi todeta, että sekavan presentaation esittänyt tai laveasti vastaava asiantuntija ”ei itsekään ymmärrä, mistä puhuu”. Eräs toinen esimies kertoi poistavansa kaikki sähköpostit, jos ”otsikosta tai ensimmäisestä lauseesta ei ymmärrä, miksi viesti on minulle tullut”.
Epäselkeys on enää vanhan sukupolven juttu!
Osuvia tilannekuvauksia! Nykypäivän työelämässä epäselviä viestejä tulee joka tuutista, joten moni vastaanottaja ryhtyy priorisoimaan viestejä laadun mukaan.
Jos väitöskirjassa ei esitä asioita selkeästi ja ymmärrettävästi, niin luvassa on varsin viihdyttävä väitöstilaisuus:”Voisiko väittelijä selittää, mitä tämäkin tarkoittaa?”
Väitöskirjan tarkoitus ei ole olla kaikille avautuva, selkeä teksti, vaan siinä vaaditaan jo jollakin tavalla asioihin perehtymistä. Sitä Katleena varmaan tuossa jaottelussaan ajaa takaa. Kohderyhmän kapeus sallii myös pidemmät lauserakenteet ja monimutkaisemmat viittaussuhteet, toisin kuin vaikkapa kerrostalon porraskäytävään ilmestyvä pelastusohje, joka pitää pystyä lukemaan JA sisäistämään jopa kiireessäkin, koulutuksesta ja kiinnostuksesta riippumatta.
No höpsis. Monimutkaiset lauserakenteet tai monimutkaiset viittaussuhteet eivät tee tekstistä millään lailla tieteellistä, se tekee tekstistä vain sekavaa. Pyrin omassa väitöskirjassani mahdollisimman selkeään ilmaisuun. Ei sitä ilman riittäviä taustatietoja tietenkään pysty lukemaan, mutta esitarkastajana toiminut professorikin kiitteli selkeää esitystapaa.
Väitöskirjan tekstin ei tarvitse olla tarkoituksella monimutkaista, mutta minkään tieteenalan kieli ei vaan ole yhtä yksinkertaista kuin arkikieli. Joku voi kirjoittaa oikein hyvän väitöskirjan myös kielellisesti, mutta silti se on eri tasolla kuin popularisoitu esitys samasta aiheesta.
Minunkin väitöskirjaa on kehuttu selkeäksi ja hyvin kirjoitetuksi, mutta ei se silti kadunmiehelle tai -naiselle aukea. Niinpä olen tehnyt aihepiiristä (tai oikeastaan sitä laajentaen) popularisoidun tietokirjan. Ja tämän tietokirjan kohdalla olen pettynyt, jos joku sanoo, että onpa vaikeaselkoista, sillä se on tarkoitettu jokaisen ymmärrettäväksi.
Tiina, Riitta ja Eevastiina, toisaalta tästä teemasta on vaikea keskustella ilman esimerkkejä. Väitöskirjojen kielen selkeydestä voi puhua ylätasolla (ja kaikki toki toivomme, että se on edes jotenkin tolkullista).
Sen sijaan käytännössä olisi hauska nähdä joltain alalta otteita siitä, millainen on väitöskirja a) pahimmillaan ja b) parhaimmillaan. Ero on taatusti huikea, riippumatta tutkimusalasta.
Alla oleva tekstikatkelma on TTY:n Johtajuuden teoria ja käytäntö- kurssin esseestä.Yllättävää kyllä noinkin kevyt teksti ylsi kohtuulliseen arvosanaan kyseisellä kurssilla. Kyse ei ole väitöksestä, mutta kuitenkin hiukan pidemmältä kuin ihan perusopinnoista. Ja jos itse jonain päivänä kirjoittaisin väitöskirjan, niin haluasin sen tyylin olevan esimerkin mukaista.
( http://www.tut.fi/wwwoppaat/opas2012-2013/perus/laitokset/Teollisuustalous/TETA-5150.html )
____
Sittenkin vaikka se Sääntö olisi muutettu kuuluumaan: “ Tee muille niinkuin he itse haluavat itselleen tehtävän, me emme voi tietää mitä joku muu, itseämme lukuun ottamatta, haluaa itselleen tehtävän”. (Bach 1977, 141)
Samasta asiasta Vincit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuitunen puhui vierailuluennollaan eli tasa-arvosta ja sen ilmenemisestä. Hän piti johtamisessa tärkeänä sitä, että tasa-arvo lähtee liikkeelle vastaanottajan halusta. Ja korosti sitä, että tasapäistäminen ei ole sama asia kuin tasa-arvo. Hänen muistutti siitä, että kristillinen lähestyminen tasa-arvoon ei ole se ainoa oikea tapa; “ Ajatus siitä, muita pitää kohdella samoin kuin haluaa itseään kohdeltavan”.
Hän korosti tuota samaa ajatusta kuin Richard Bachilla eli sitä, että tasa-arvoa on se että saa itse suorittaa valintansa. Ja muiden on kunnioitettava sitä. Eli heitä pitää kohdella niin kuin he itse haluavat itseään kohdeltavan.
Tähän kun lisätään ajatus työelämän muutoksesta ja sitouttamisen vaikeudesta, niin johtajuuden haaste on suuri. Perinteisellä käskyttävällä johtamisella on haasteellista päästä tilanteeseen, jossa työntekijät toimivat itseohjautuvasti sekä myös sitoutuvat yrityksen päämääriin.
Mainio postaus. Haluan kuitenkin lisätä yhden täydentävän näkökulman. Arkikeskustelussa tekstin yksinkertaistaminen sekoittuu usein asioiden yksinkertaistamiseen. Siksi kehotus sanoa yksinkertaisemmin voi johtaa huonoon lopputulokseen. Ongelma korostuu, kun päätöksiä tehdään ja perustellaan nopeasti.
Itse olen vahvasti sitä mieltä, että paholainen piileskelee yksityiskohdissa. Usein aika pienikin detalji voi kääntää asian päälaelleen. Sukulaismies sanoi pari viikkoa sitten, että rulettia voi pelata tappiotta, kun pelaa parillisia tai parittomia. Sukulaisen mukaan voitot kuittaavat pitkällä aikavälillä tappiot. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, koska ruletissa on pienenä yksityiskohtana se nollasektori, joka nyysii voitot. Tämän yksityiskohdan takia sukulaisen yleistävä väite on yksinkertaisesti virheellinen, vaikka hänen pelitapansa palauttaakin ison osan panoksista.
Finanssikriisien taustalla tärkeimmät pulmat on aika isoissa asioissa, mutta myös yksinkertaistavissa myyntipuheissa: ”Tämä on käytännössä riskitön tuote, S&P antaa sille kolmen aan luokituksen.”
Toimittaja Päivi Anttikoski kirjoitti Hesarissa samasta asiasta. Mutta kas kummaa, apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri kiirehti puolustamaan koukeroista kieltä kirjoittamalla, että virkakielen pitää olla juridisesti pitävää ja että se on tarvittaessa käännettävä selkokielelle. Itse en tätä ymmärrä ollenkaan. Juridiset tekstit voidaan kirjoittaa selkeämmin, jos muistetaan sellainen välimerkki kuin piste ja luovutaan perättäisistä viittauksista. Työttömyyteen Saurin ajatuksella voi olla vaikutusta, kun virastoihin palkataan selkkielelle kääntäjiä. Sivuhomma Katleenalle?
Mikko, olet ihan oikeassa: juridinen kieli pysyy yhä vedenpitävänä, vaikka siihen lisäisi muutaman pisteen ja allekkaisen viivan. Aika pitkälle päästäisiin vain katkomalla virkkeitä.
Kolme huomiota:
1) ”Tämän yksityiskohdan takia sukulaisen yleistävä väite on yksinkertaisesti virheellinen, vaikka hänen pelitapansa palauttaakin ison osan panoksista.” — kun pelitapa palauttaa vain ison osan panoksista, ei ole tarpeen puhua kielestä, kun empiria kertoo väitteen olevan huuhaata. Hän siis häviää koko ajan. Oleellista on osata kuvata selkeästi asioita, joissa on tolkkua.
2) Jokainen tietää nykyään, että sanomalehdet kirjoittavat mitä sattuu. Saurin sanomisesta ei pidä huolehtia ennen kuin a) saamme edes viitteen siihen, mitä lehdessä tarkkaan ottaen kirjoitettiin hänen sanomisestaan, sillä epämääräinen heitto on huonointa mahdollista viestintää ja b) tiedon siitä, mitä Sauri sanoi toimittajalle ihan oikeasti (voi olla, että kommentoija viittasi esim. Saurin kirjoittamaan jutun kommenttiin HS:n netissä, mutta tämän palstan lukijan ei voi olettaa tietävän siitä mitään),
3) Anekdootti: Joskus joku ”Steineristi” kertoi ideana olevan, että Rudolf Steiner kirjoittaa vaikeasti, jotta lukija joutuu oikein panostamaan lukemiseen ja siten kirjoituksen sisältöön. Tätäkin ajattelua esiintyy edelleen. Joskus se ajattelu on rehellistä, joskus taas tekosyy huonolle kielelle. Kumpikaan ei ole relevanttia nykytiedon valossa.
MattiV,
Näin vaikeeta tää on. Tulkitsen ensimmäisestä huomiostasi, että tulin todennäköisesti väärinymmärretyksi tai sitten ymmärsin sinut väärin. Luulen kuitenkin, että olemme suunnilleen samaa mieltä. Tarkoitukseni olikin tuoda keskusteluun sisällön näkökulma kielellisen näkökulman rinnalle. Viestijänä törmään yksinkertaistamisen vaatimukseen ja tarpeeseen jatkuvasti. Tällöin joudun miettimään sitä, tiedänkö ja ymmärränkö tähän asiaan liittyvät esimerkin mukaiset nollasektorit vai en. Esimerkissä nollasektori on lopulta helppo todentaa, mutta monissa muissa tilanteissa kyse on tätä pienemmistä poikkeamista. Pienetkin poikkeamat voivat aiheuttaa suurta tuhoa, kuten koetin finanssikriisiviittauksellani muistuttaa.
Sukulaismieheni väite on melkein totta, sillä keskimääräinen palautus on aika lähellä 100 prosenttia. Väite voi lisäksi sattumalta näyttää ihan todelta yllättävän pitkään.
Kun tekstiä tiivistää, suunnilleen totta on usein parempi kuin melkein totta. Mutta edes suunnilleen ei ole tarpeeksi hyvä sellaisenaan. Tekstiin valittu fakta vaatii aina vastuullisen tulkinnan.
Edes hyvin tehdyt tilastot eivät ole täysin totta, vaan vain suunnilleen. Mitä etevämpi asiantuntija on, sitä paremmin hän tietää oman alansa teksteissä yksinkertaistuksiin liittyvät ongelmat.
Tästä löpinästä seuraa minusta, että Katleenan vaatimus on tärkeä, mutta ei aina kovin helppo toteuttaa.
Olen monesti ihmetellyt, miksi firmat nimeävät tuotteitaan niin kuin nimeävät. Jos tuotteen nimi on Abla, se muistetaan. Jos tuotteen nimi on Ablaktawuu 3St q4 G1, sitä ei muisteta.
Suuret firmat markkinoivat pirunmoisilla budjeteilla, mutta eivät osaa edes nimetä tuotteitaan niin, että ne löytäisi netistä helposti Google-haulla tai että ne jäisivät mieleen.
Jos samasta tuotteesta tulee uudistettuja versioita, yksinkertaisinta on lisätä numero perään. Abla 2, Abla 3, Abla4.
Miten on mahdollista, että suuret firmat epäonnistuvat kommunikoinnissaan perusteellisesti jo tuotetta nimetessään?
Osuvia esimerkkejä! Ei kenelläkään maallikolla ole mahdollisuuksia muistaa koodinomaisia nimiä ulkoa.
Me muuten ostimme juuri jääkaappi-pakastimen, jonka malli oli juuri tuollainen mainitsemasi ”D9377G83629”. Myyjä joutui ottamaan nimilapun mukaansa, jotta hän pystyi tarkistamaan koneelta hinnan ja toimitusajan.
Sitä paitsi nimellä voi luoda mielikuvia, joihin koodit eivät pysty. Huippuluokan tekninen jääkaappi-pakastin olisi tietenkin The Machine, ja retrohenkinen kotimainen jääkaappi-pakastin olisi Aila.
Minusta kun monesti tuntuu, että vaikeaa tekstiä suoltavat joko tuntevat ylemmyyttä maallikkoihin nähden, tai sitten kuvittelevat että ammattijargonin käyttäminen antaa jotenkin asiantuntijamaisen vaikutelman. Tiedepiirit ovat ihan erikseen.
Olen itse teknisen alan yrittäjä, ja asiakkaani ovat pääasiassa kaikkea muuta kuin teknisen alan taitajia. Pidän ohjenuoranani sitä, että ammattikunnan kesken puhutaan ammattikieltä, muiden kanssa yleiskieltä. Paras kiitos taisi olla, kun lähetin hinnaston ja palvelukuvaukset potentiaaliselle asiakkaalle. Palaute lämmitti sydäntä: ”Ethän sä ihan halvin vissiin oo, mutta kerrankin mä tiedän mitä mulle tarjotaan, mihin hintaan ja mitä sillä saa.” Kaupat muuten tuli.
Nyt, kun olen aloittamassa yritysblogia, koitan pitää mielessäni nimenomaan sen, että mahdollisten asiakkaideni pitää ymmärtää, mistä puhun.
Mehevä aihe, tästä voisi jaaritella loputtomiin! Mutta tässä on mielestäni aivan mahtava esimerkki siitä, miten tietyn alan asiantuntija osaa käyttää kieltään esimerkillisesti. Varsinkin jos olet asiantuntijayrittäjä ja asiakasrajapinnassa on vastassa toinen yrittäjä, joka olisi nyt vaikka peltiseppähitsaaja. Toista osaajaa kunnioittavaa on puhua kieltä, jota hän ymmärtää. Henkilökohtainen mielipiteeni on, että tämän tason kommunikointi vaati älykkyyttä huomattavasti enemmän kuin ammattijargonin vääntäminen joka kaduntallaajalle.
Suomessa edelleen niin kovin monessa kohtaa unohtuu se asiakas, oli sitten kyseessä kaupankäynti tai muu kohdehenkilö. Ei osata ajatella, kuka sitä lopputuotosta lukee ja mitkä tiedot hän haluaa/tarvitsee siitä.
Puhumattakaan, että edelleenkään hintoja saisi kovinkaan monesta paikasta palvelulle ilman erillistä tiedustelua….