Tyylilaji ja tekstityyppi syntyy myös tekstin rakenteesta ja pituudesta.
Kappalejaot
Aanelosella oleva teksti (raportti, essee, tutkimus) sietää pitkiä tekstikappaleita. Ohjeistan usein, että arkilla kappaleen mitta voi olla 1-5 virkettä eli 15-85 sanaa.
Sanomalehtitekstissä kappale on vielä tätäkin lyhyempi. Niinpä uutisen tai haastattelun kappalemitta on enintään 1-2 virkettä 7-35 sanaa.
Kun vertaat edellä olevia määrittelyitä, huomaat myös, että aanelosella oleva teksti sietää pitempiä virkkeitä kuin verkkoteksti ja sanomalehtiteksti.
Näitä lukemia ei kannata tulkita kuin porsas reikää etsien. Numerot ovat ilman muuta summittaisia, mutta jos alitat tai ylität rajat jatkuvasti, kirjoituksesi ei ole paras mahdollinen tekstilajinsa edustaja.
Jos rikkoo tekstilajin pituusrajoja, rikkoo myös tyylilajia. Silloin teksti ei tavoita kohderyhmäänsä. Liian lyhyt teksti tuntuu sutaisulta ja huolimattomalta, ja liian pitkä teksti on tuskaisa kahlattava ja pureskelematon.
Tämän(kin) asian opin aikanaan oman kantapään kautta. Kirjoitin yo-kokeessa äidinkielen aineen, joka oli kielellisesti, sisällöllisesti ja rakenteellisesti sujuva, mutta sain siitä arvosanaksi ”vain” M:n.
Pikkuvanhana abina olin tottunut laudaturin aineisiin, joten menin voivottelemaan tilannetta äidinkielen opettajalle. Hän kauhisteli aineen lyhyyttä: Eihän ylioppilasaine voi olla pituudeltaan vain puolta konseptillista! Yllätyin. En ollut koskaan ajatellut, että pituudellakin olisi merkitystä.
Arvosana otti muuten niin päähän, että ilmoittauduin uusintaan ja seuraavana syksynä rustasin pitemmän aineen.
Tyylilaji syntyy myös tekstin pituudesta ja rakenteesta. Jos alitan tai ylitän suositusmitat, tekstini ei ole tyylillisesti hyvä.
Meidän legendaarinen äidinkielenopettajamme Hannu Rajas opetti, että ennen vanhaan L:n saattoi saada, vaikkei aine olisi yltänyt viimeiselle sivulle lainkaan. Meitä hän neuvoi kuitenkin pinnistämään vaikka väkisin viimeiselle sivulle, mieluusti vielä pikku tirauksen seuraavan konseptin puolelle. Blogimerkinnän suosituspituutesi näyttää kyllä aika lyhyeltä. Tämäkin merkintä on minusta vielä vähän lyhyen puoleinen, mutta menee jo toiselle sivulle, jos tekstin kopioi tekstinkäsittelyohjelmaan.
Matias alias PA, kiitos kommentista! Jouduin ensin klikkaamaan nimeäsi, että kuka Matias. :)Äidinkielenopettajasi ohje oli pätevä. Oma yo-aineeni ei aikanaan ulottunut edes konseptin kolmannelle sivulle. Näin jälkikäteen hävettää niin selkeä alamittaisuus. Aineeni olisi todennäköisesti ollut arkille tulostettuna alle puoli sivua.Blogipostausten keskimitta on mielestäni selkeästi lyhentynyt vuosien varrella. Nyt jos katsoo suosittuja blogeja kuten Seth Godinia, Jari Parantaista tai muotiblogeja, niin tekstin määrä on yleensä selkeästi alle yhden aanelossivun (esim. riviväli 1, fontti Times, pistekoko 12). Tietenkin muotiblogeissa kuvat pidentävät postausta.Tällä kertaa oma postaukseni oli omaan makuuni hitusen liian pitkä, mutta se kai pysyi juuri ja juuri yhden arkin sisällä.Pitkää postausta voi keventää väliotsikoilla, numeroinneilla tai lihavoinneilla, ja ylipäätään mun mielestäni blogissa kannattaa hieman vaihdella postausten pituutta.En ole mitannut omien postausteni keskipituutta, mutta luulisin sen olevan puolen arkin tai vajaan sivun hujakoilla.Toki ylipitkistä postauksista voi tehdä oman tavaramerkkinsä. Esimerkiksi Niilo Paasivirta parodioi blogissaan konservatiivisuutta ylenpalttisilla vuodatuksilla: http://www.ilmatar.net/~np/opinions/
Joo, minun brändistrategiani on vähän hukassa. Ehkä hylkään tuon vanhan PA:n tässä pikkuhiljaa, kun aikoinaan keksin sen vain hätäpäissäni, kun jotain oli oltava. Minusta teksti saa olla pitkäkin, kunhan substanssia riittää. On sääli, jos juttu jää puolivillaiseksi vain siksi, että ajatellaa, ettei blogiin saa kirjoittaa pitkiä tekstejä. Vaikkapa Daring Fireball -blogin John Gruber kirjoittaa välillä tarkkanäköisiä analyysejä, jotka saattavat venähtää pitkiksikin tarpeen mukaan. Silti tai siksi niihin linkataan villisti. Kun Engadget taannoin julkaisi kattavan katsauksen RIM:n viimeiseen kymmeneen vuoteen, väki hihkui, että juttu oli parasta ikinä. En oikein tiedä, missä pidemmät jutut sitten julkaisisi, jos paperia ei lasketa.
Siis tästä lähin Matias. :)Mun mielestäni verkko ei ole hyvä paikka pitkien juttujen julkaisemiseen. Kyllähän mullakin joskus lipsahtaa pitkän puolelle – katso vaikka näitä:http://eioototta.blogspot.com/2009/01/kuinka-verkkosukkahousut-repevt.htmlhttp://www.tat-ryhma.fi/Blogi/Syyt-seuraukset-ja-niiden-sekasotku-56Verkko on kätevä kanava, mutta mikään kanava ei sovellu kaikkeen. Itse julkaisen pitemmät tekstit lehtikirjoituksina tai kirjoina.