Valtiollinen tiedustelu vs. kansalaistiedustelu – ja muista tilata Tiedustelun tiistaikirje

Terkkuja tiedustelun tenttikirjojen äärestä!

(Taustaa uusille lukijoille: aloitin viime syksynä tiedustelun opinnot Jyväskylän yliopistossa Turvallisuuden ja strategisen analyysin maisteriohjelmassa eli TSAMOssa. Kyseessä on Suomen ainoa ylempi korkeakoulututkinto, jossa kaltaiseni siviili voi lukea pääaineena tiedustelua. Muut koulutuksen tarjoajat ovat Maanpuolustuskorkeakoulu MPKK sekä Puolustusvoimien oma tiedustelukoulu.)

Minulta on kyselty viime aikoina kahta asiaa:

1. Mitä se ”tiedustelu” oikein tarkoittaa? James Bondia ja salaisia agentteja?
2. Miksi lähdin opiskelemaan tiedustelua? Aionko hakea töihin valtiolle?

Nyt siis tulee heeeeelkutin pitkä postaus, jossa yritän vastata molempiin kysymyksiin.

Mitä tiedustelu on ja kuka sitä tekee?

Tiedustelu on määritelmällisesti tiedon hankintaa päätöksentekoa varten.

Alan kirjallisuudessa tiedustelu nähdään tyypillisesti valtion toimintana. Esimerkiksi Suomen valtion tiedustelu jakautuu kolmeen osaan:

1. sotilastiedustelu, josta vastaavat puolustusvoimien eri yksiköt
2. siviilitiedustelu, josta vastaa Suojelupoliisi Supo
3. rikostiedustelu, josta vastaa Keskusrikospoliisi KRP

Toki eri valtioilla toimijat vaihtelevat. Yhdysvalloissa tiedustelu on jaettu 18 eri organisaatiolle. Osa niistä on leffoista tuttuja lyhenteitä:

• CIA = Central Intelligence Agency, Yhdysvaltojen keskustiedustelupalvelu
• DIA = Defence Intelligence Agency, Yhdysvaltojen asevoimien tiedusteluorganisaatio
• FBI = Federal Bureau of Investigations, Yhdysvaltojen liittovaltion poliisi
• NSA = National Security Agency, Yhdysvaltojen signaali- ja kybertiedustelua tuottava palvelu.

Tiedustelun sata lyhennettä

Olen jo oppinut, että tiedustelussa on sata alalajia ja lyhennettä. Useimmat niistä ovat INT-loppuisia, mikä tietenkin viittaa sanoihin intelligence, intel.

Heitän tähän muutaman, jotta muutkin kuin minä saisivat päänsäryn:

• MASINT = measurement and signature intelligence eli mittaus- ja tunnusmerkkitiedustelu (teknistä puuhaa, jossa mittaillaan muun muassa räjähdysainejäämiä)
• HUMINT = human intelligence eli henkilötiedustelu, jossa tietoa hankitaan henkilökontakteilta
• GEOINT = geospatiaalinen tiedustelu eli paikkatietoon liittyvään tiedustelu – siis kuvantamista ja karttatiedon perkaamista
• IMINT = kuvaustiedustelu, GEOINTin alalaji
• SIGINT = signaalitiedustelu, siis muun muassa kuuntelulaitteita ja tietoverkkotiedustelua
• OSINT = open source intelligence eli avointen lähteiden tiedustelu, jossa tietoa haetaan esimerkiksi verkosta, kirjastoista ja tieteellisestä kirjallisuudesta
• FININT = financial intelligence eli taloustiedustelu, joka keskittyy kirjanpitoon, taloustietoihin ja esimerkiksi rahanpesun tai terrorismin rahoituksen havaitsemiseen
• CRIMINT = rikostiedustelu (harvemmin käytetty termi, mutta toteuttajana on Suomessa KRP) 
• ILLINT = illegal intelligence, laiton tiedustelu eli esimerkiksi vakoilu.

INT-lyhenteiden lista olisi pitempikin, mutta eiköhän tämä riitä. Tavoitteena ei ole tappaa ketään tylsyyteen.

Miksi esittelen näitä upeita lyhennevarastojani?

Siksi että varsin uusi ilmiö on kansalaistiedustelu eli CITINT.

Tiedustelu ei siis ole enää vain valtion tai isojen yritysten harjoittamaa toimintaa, vaan tiedustelua tekevät monet muutkin toimijat: kaupalliset yritykset kuten Iceye, yksityisetsivät, bisneskonsultit, head hunterit, tutkivat journalistit ja ihan vain tiedustelun harrastajat ja yhdistykset kuten Black Bird Group.

Tuotan itsekin CITINT-tavaraa Rapportin julkaisemassa Tiedustelun tiistaikirjeessä, joka on kahdesti kuussa ilmestyvä maksullinen katsaus.

CITINT on varsin tutkimaton ilmiö, joten olemme tehneet siitä kurssikavereiden kanssa pari artikkelia. Toinen ilmestyi suomeksi Tiedustelun maailma -raportissa ja toinen englanniksi Frontiers in Political Sciencessa.

Isoimmat erot valtiollisessa tiedustelussa ja CITINT-toiminnassa ovat tietenkin lainsäädäntö ja resurssit.

Erot lainsäädännössä. Lain mukaan valtiolla on oikeus tehdä sellaistakin tiedustelutoimintaa, joka on kansalaiselta kielletty.

Poliisi saa asentaa kuuntelulaitteita, jos on varteenotettava epäily esimerkiksi terroristisen rikoksen suunnittelusta. Sen sijaan tavallinen kansalainen ei voi asentaa millään ehdolla kuuntelulaitteita naapurin kämppään. (En suosittele kokeilemaan.)

Itse asiassa jopa tutkanpaljastin on tavallaan laitonta tiedustelua: se on käytännössä SIGINT-laite, johon kuluttajalla ei ole käyttöoikeutta. Sen sijaan poliisilla on oikeus käyttää nopeustutkaa ja valvontakameroita.

Lisää laitonta CITINTia löytyy tietenkin rikollisjärjestöjen toiminnasta. Lain väärän puolen kulkijat voivat valmistella rikoksia tiedustelun keinoin. Silloin apuna ovat vaikkapa myyrät, salakuuntelu, kiristäminen ja tietomurrot.

Laki sallii onneksi kansalaisellekin paljon: avoimet tietolähteet ovat käytössä, ja henkilöhaastatteluja voi tehdä kaikessa rauhassa. Julkisilla paikoilla saa ottaa kuvia ja videoita. Erilaiset hakukoneet ja arkistot ovat CITINT-harrastajan aarteita.

Erot resursseissa. Valtiollisella tiedustelulla ja kansalaistoiminnalla on valtavat resurssierot budjetissa, henkilöstön määrässä ja osaamisessa.

Valtio kouluttaa ja rahoittaa tiedustelutoimintaa – kuten sen velvollisuuksiin kuuluu – mutta CITINT testaa, kokeilee ja rahoittaa itse itsensä. Välillä näkee melkoisia tollouksia, kun itseoppinut kansalainen paljastaa ”rikollisten nimiä” Facebookissa, mutta tiedot koskevat väärää henkilöä. Siinä syyllistytään yhtä aikaa osaamattomuuteen ja rikokseen.

(Sitä paitsi kaikki oikeakaan tieto ei ole julkistettavissa. Toisen terveystietoja ei saa jakaa somessa, vaikka tieto sinänsä olisi täyttä faktaa.)

Jokainen CITINT-toimija joutuu siis itse hankkimaan koulutuksensa ja rahoituksensa, ja sen vuoksi laatuvaihtelua on paljon. Yhdellä on enemmän osaamista ja pelimerkkejä, ja toinen lähinnä vain stalkkaa vanhoja koulukavereitaan.

Moni asia CITINTissa opitaan kokeilemalla. Paljon on myös ammattisalaisuuksia, joita ei levitellä julkisesti.

Mitäs minä tästä kaikesta hyödyn?

Lähdin opiskelemaan tiedustelua alun perin siksi, että pystyisin tekemään parempia kriisiviestinnän skenaarioita ja analyysejä. Asiakkaat pyytävät usein raportteja siitä, millaisia kriisejä he saattavat kohdata. Niinpä ajattelin, että TSAMO-opinnot voisivat auttaa skenaarioiden teossa.

Nyttemmin olen innostunut vähän liikaakin tiedusteluraporttien teosta. Tiedustelun tiistaikirje on vasta alkua, sillä tarvittaessa koostan asiakkaille luottamuksellisia tiedusteluraportteja eri teemoista.

Jään vielä pohtimaan, pitäisikö raporttien laatiminen tuotteistaa julkiseen myyntiin. Millainen olisi raporttien myyntikanava ja muoto? Entä miten ne pitäisi hinnoitella uusille asiakkaille?

Voisi olla järkevää, että myynnin hoitaisi jokin muu taho, koska en pysty itse hallinnoimaan kovin montaa tuotetta. Olen jo itse asiassa sopinut yhden neuvottelun, joka ehkä nytkäyttää asiaa eteenpäin.

Mitä tästä messuamisesta jäi käteen?

No tilaa ainakin Tiedustelun tiistaikirje.

Ja lue tiedustelua koskevia uutisia. Tiedustelutoiminta on usein salaista ja tiedot ovat luottamuksellisia, mutta jotain voimme päätellä mediasta.

Käännytyslaki oli tästä kiinnostava esimerkki. Itärajan takaa saatu tiedustelutieto on ollut sen verran hälyttävää, että eduskunta hyväksyi heinäkuussa käännytyslain yli 5/6 enemmistöllä. Me tavikset emme tietenkään saa tietää asiasta sen tarkemmin, mutta jos eduskunnasta 167 kansanedustajaa äänesti lain puolesta, silloin tiedustelutieto on ollut jollain tapaa merkittävää. Kyseistä lakia ei ole säädetty huvin vuoksi.

Mitä laadukkaampaa tiedustelu on, sitä laadukkaampaa päätöksenteko on.

* * *

PS. Tästä tekstistä jokainen oman elämänsä tiedustelija huomasi, että jatkan yrittäjänä myös valmistumisen jälkeen. Viranomaisen näkökulmasta olen varmasti hyvä tietolähde ja palveluntarjoaja – mutta surkea kollega.