Jari Parantainen
Alkoi tehdä mieli kilpapyörää. Lähdin siis vaimoni kanssa huonekaluostoksille.
Ampaisimme Vepsäläiselle. Myyjä esitteli meille ruokapöytiä ja tuoleja. Hän oli oikein ammattitaitoinen. Vain se hiukan kaihersi, että hän korosti joka käänteessä, miten edullinen tuokin palli oli.
Vastoin kauppalopon ohjausta harhauduimme istumaan arkkitehti Eero Saarisen (1910-1961) suunnittelemille tuoleille. Ne olivat ihan törkeän kalliita. Mutta ne tuntuivat sopivan uuden ruokapöytämme kaveriksi.
Napakan tinkimiskeskustelun jälkeen olin merkittävästi köyhempi.
Illalla lueskelin Wikipediasta, mitä ihmettä tuli ostetuksi. Opin esimerkiksi sen, miten Eero Saarinen ja Star Trek liittyvät toisiinsa.
Ulkoasianministeriön viestintäjohtaja Veera Heinonen totesi tänään Elonmerkki 2011 -paneelikeskustelussa osuvasti, että suomalaisten pitäisi tarinallistaa designia. Käsittääkseni hän tarkoitti, että design jää usein ontoksi. Siltä puuttuu tarina.
Heinosen mielestä meillä olisi paljon nykyistä enemmän ja mielenkiintoisempaa kerrottavaa. Emme vain saa puetuksi sitä tarinaksi, joka liikuttaisi ketään.
Kuinka ollakaan, jo ostosmatkaa seuraavana päivänä kerroin yhtiökumppanilleni Antti Apuselle, miten huonekalukauppa oli tyhjentänyt käyttötilini. Perustelin päätöstäni hauskoilla anekdooteilla erään Yhdysvalloissa asuneen, suomalaissyntyisen arkkitehdin elämästä.
Antti nauroi ääneen, kun hän huomasi taktiikkani. Olin selvästi ehtinyt rakentaa mielessäni tarinoita, joilla voisin selitellä holtitonta talouslinjaani.
Entä miten tämä kaikki sitten liittyy siihen kilpapyörään?
Jokainen parisuhdekonkari tietää syyn. Kun marssimme huonekalukaupasta, vaimoni antoi luvan, että saan tilata talliini kolmannen fillarin.