Viestintäammattilaisen työlle tarjotaan kahta vertauskuvaa.
1) Halveksittava palkkasoturi, kiero spin doctor
”Miten sä voit auttaa sellaista roistoa?”
Ymmärrän toki tämänkin kannan. Palkkasoturi-näkökulman on tuonut esille moni arvostamani viisas ihminen.
Juttelin sometilastoguru Harto Pönkän kanssa Twitterissä pari viikkoa sitten. Harto kommentoi Jussi Lähteen työtä Directan emoyhtiön DA Onlinen viestintäjohtajana näin:
@katleena Hyvä kun lopetti. Se on mun mielestä tahra hänen CV:ssään ja oli osoitti jo aikanaan huonoa harkintaa.
— Harto Pönkä (@hponka) 10. tammikuuta 2014
// Myös taloustoimittaja ja journalistiikan professori Tuomo Pietiläinen edustaa tätä kantaa. Hän puhui viime vuoden Elonmerkki-tapahtumassa. Esityksessään hän nimesi viestintäammattilaiset spin doctoreiksi, jotka estävät journalisteja saamasta totuutta selville.
2) Neutraali puolustusasianajaja, paikalle hälytettävä ambulanssi
Jokaisella syytetyllä on oikeus puolustusasianajajaan. Se on oikeusvaltion periaate. Jokainen rikollinen on oikeutettu myös ambulanssiin – vaikka ensihoitaja ja lääkäri inhoaisivatkin potilaansa tekoja.
Yhtä lailla viestinnän ammattilaisen voi nähdä puolustusasianajajana. Kaikilla tahoilla on oikeus oppia hyvää viestintää ja saada apua työhönsä.
Utopisessa ihannemaailmassa kaikki osapuolet viestisivät optimaalisen taitavasti, jonka jälkeen puntaroisimme vain faktoja ja näkemyksiä – emme ihmisiä, ulosantia emmekä ulkonäköä. Jos kaikilla olisi yhtä erinomaiset viestintätaidot, maailma olisi tasapuolisempi.
Me viestintäammattilaiset riuhdomme kohti tätä utopiaa, kohti taitavaa viestintäyhteiskuntaa. Vaikka se ei tietenkään ikinä toteudu edes puoliksi.
* * *
Omalla kohdallani totuus lienee jossain palkkasoturin ja puolustusasianajajan välimaastossa.
Nautin palkkasoturin vapaudesta. Otan vastaan ne keikat, jotka haluan, ja pidän vapaata kun tahdon.
Tunnustan suoraan, että saan dopamiini- ja adrenaliinitujauksia, kun olen keskellä kriisiviestintätilannetta. Olo on kuin actionsankarilla, joka näkee hidastettuna muiden liikkeet ja ennakoi niitä. Kun tilanne on ohi, piehtaroin kehuissa ja kiitoksissa. (Kyllä, näin lapsekkaasti olen koukussa päänsilityksiin.)
Tätä kaikkeahan ei saa myöntää ääneen. On siivotonta saada kicksejä toisten hätätilanteesta. Sen sijaan pitäisi vain hoitaa tilanne neutraalisti ja myötätuntoisesti, eikä ainakaan innostuneesti. Niinpä minäkin kätken asiakkaalta riehakkuuteni. Käärin hihani ja ryhdyn töihin.
Myös kunnollinen puoleni moittii tätä mielihyvää. Eihän kriisiviestintää ja vaalikampanjoita tehdä oman kilven kiillottamiseksi, vaan auttamisen takia. Tasa-arvoisuuden takia.
Siispä olen myös puolustusasianajaja. Jokaisella on oikeus samaan mediakohteluun, sillä julkisuus on nykypäivän tuomioistuin.
Hei, Katleena! Mukava, kun otit allekirjoittaneen tweetin esille, mutta koska pelkästään yksi tweetti voi antaa lukijalle väärän kuvan, niin täydennän sitä hiukan.
Ensinnäkin en ole sanonut Jussi Lähteen olevan ”kiero spin doctor” – toki et sinäkään ole väittänyt minun niin sanoneen, mutta joku voisi saada sellaisen kuvan tästä kirjoituksesta. Mitä Jussi Lähteen Directa-pestiin tulee, niin siitä olen sanonut mielipiteeni lokakuussa 2011: http://harto.wordpress.com/2011/10/28/directan-kaksi-rintamaa-karajaoikeus-ja-julkisuus/
Tuossa blogikirjoituksessa on parikin kohtaa, joissa Jussi Lähde ei mielestäni ole esiintynyt täysin avoimesti silloisessa roolissaan Directan viestintäjohtajana. Joku voi pitää niitä pieninä asioina, mutta juuri pienissä asioissa on helpointa ”oikoa”. Joko tahalleen tai tahattomasti.
Kolmas esimerkki ”harmaalle alueelle” menevästä viestinnästä löytyy tästä: http://www.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/directalta-50-000-sivun-vastaus-syytteisiin/2035816 (Tässä jutussa Jussi väittää toista ja Suomen yrittäjien edustaja oikaisee selvän virheväittämän.)
Tietenkin nämä voivat olla vahinkoja ja sitä, ettei ole saanut kaikkea tietoa asiakkaalta/Directalta tai perehtynyt saamaansa tietoon riittävästi. Joka tapauksessa epäselvyydet lausunnoissa ja ns. asiakkaan kannalta parhain päin puhumiset eivät olleet omiaan herättämään kunnioitusta minussa eikä sen puoleen huijatuksi tulleissa yrittäjissäkään.
Pitää muistaa silloinen tilanne, joka vaikutti siihen, miten viestejä tulkittiin (minut mukaanlukien): Directa oli täysin ryvettynyt julkisuudessa ja kun he palkkasivat Lähteen, niin tuli sellainen kuva, että nyt musta muuttuu valkoiseksi. Niin kuin tapahtuikin, kun Directasta yritettiin tehdä viestinnän kautta tarinan uhri. Ehkä viestinnällisesti taitavaa, mutta ei totuudenmukaista.
Juuri tämä ”mustasta valkoista” oli kaikkein ikävin episodi: samaan aikaan, kun Lähde kiillotti Directan kilpeä, yrityksen toiminta jatkui jotakuinkin entiseen tapaan ja vanhoja asiakkaita painostettiin kovin sanoin maksamaan kyseenalaisia laskuja. Herää kysymys, minkä verran Lähde tiesi? Tiesikö hän yrityksen jatkavan asiakkaidensa huijaamista samaan aikaan, kun hän peräänkuulutti julkisuudessa rehellisyyttä ja avoimuutta? Toisaalta, mitenpä hän olisi voinut olla tietämättä, jos hän yhtään seurasi yrityksestä netissä käytyä keskustelua?
TÄMÄN takia Directa on mielestäni tahra Jussi Lähteen CV:ssä. Puolustusasianajaja-näkökulman toki ymmärrän, mutta jos vastuuntuntoinen viestintäpäällikkö huomaa joutuvansa puhumaan julkisuudessa täysin muuta kuin mitä yrityksen muu toiminta on, niin hän ottaa loparit siltä istumalta. Kuten Jussi Lähde itse sanoi: ”Yrityksen mainetta ei voi muuttaa paremmaksi, jos yrityksen toiminta ei ole kunnossa.”
Mitä minuun ja Directaan tulee, niin EN ole täysin objektiivinen kommentoimaan asiaa. Ihan alussa huijatuksi tulleet yrittäjät löysivät toisensa mun blogin kautta ja minua yritettiin Directan puolelta painostaa heidän kommenttiensa poistamiseen – mikä oli omiaan herättämään antipatioita yritystä kohtaan. Myöhemmin olin myös markkinaoikeudessa todistajana Suomen yrittäjien pyytämänä.
Harto, kiitos kommentista!
Directan toiminta oli ilman muuta ala-arvoista huijaamista. Itse olen molempiin suuntiin jäävi: Directa yritti petkuttaa minuakin, ja toisaalta Jussi Lähde on kollegani ja tuttavani.
Mutta itse asiaan, viestintäalan kahteen tulkintaan: olimmepa palkkasotureita tai puolustusasianajajia, meidän on vaikea lähteä marssimaan mistään keissistä kesken kaiken pois. Jos lähtee yhtäkkiä ja kesken kriisitilanteen, saa äärimmäisen epäluotettavan maineen. Kovin moni ei pestaa ihmistä, joka jättää työnsä kesken.
Käytännössä jos viestintäalan ammattilainen jättää pestinsä kesken mediakriisin, kyseessä on valtava päätös. Silloin ei enää ole kyse pikkuasioista, vaan uhattuna ovat olleet koko oma arvomaailma ja eettiset periaatteet.
Harvoin tällaista tilannetta on. Useimmiten kyse on pienemmistä valinnoista, ja silloin osaamme kaivaa esille palkkasoturin manttelin ja keskittyä työntekoon.
Mä en tunnista tuota Pietiläisen spin doctor -ajatusta, että viestintäammattilainen olisi toimittajan ”pahin vihollinen” yrittäen estää totuutta paljastumasta. Aika harvassa taitavat olla ne asiakkaat, joiden tekemisiä pitäisi peitellä. Yleensä se on päin vastoin: sitä saa kynsin hampain taistella, että edes joku kiinnostuisi asiakkaan tekemisistä… 😉
Ja mitä kriiseihin tulee, samahan se on toimittajilla: mitä suurempi kriisi, sitä enemmän toimittaja nauttii, vaikka käsiteltävä tapahtuma olisi järkyttäväkin. Adrenaliini on kumma juttu.
Outi, totta puhut: useimmiten sitä palstatilaa tarvitaan kipeästi, ja harvoin sitä pitää estellä.
Hyvä näkökulma myös tuo toimittajan adrenaliiniryöpsähdys. Todennäköisesti myös ambulanssihenkilöstöllä on samaa, mutta hekään eivät voi näyttää potilaille, että ”pahus mä nautin tästä”.
Pietiläisen näkökulmassa jäi vaivaamaan se mielikuva, että journalistit olisivat jotain totuuden ja objektiivisuuden supersankareita. Ihan varmasti kuitenkin siinäkin ammattikunnassa on ihmisiä, jotka näkevät työnsä myös keinona edistää omaa agendaansa. Samoin uutisissa näkee ihan selvää vääristelyä, tunnetuimpana viime aikoina hihamerkkikohu. Puolustusasianajaja on siinä mielessä osuva vertaus, että molempien tehtävänä on suojella valtiomahtien mielivallalta.
Jarmo, totta puhut. Ei ole sellaista ammattikuntaa, joka olisi läpeensä hyvä tai läpeensä paha.
Näen mielelläni viestintäammattilaiset puolustusasianajajina, vaikka välillä motivaattorina voikin olla adrenaliini – ja toki rahakin.
Eikös joku viestintäkonsultti ole läpeensä hyvä? =) Eikun puhe olikin ammattikunnista…
Ei adrenaliinissa tai rahassa ole mitään vikaa motivaattoreina. Kyllähän varsinkin hyvästä työstä kuuluu saada hyvä palkka. Mitä se oma motivaattori edes muuten muille kuuluu?