Tässä on taas toimittaja yltänyt huippulööppiin. Vesa muka juotettiin känniin? Ihanko juotavaa kaadettiin väkisin suuhun?

Turha on syyttää tv-yhtiötä, jos aikuinen mies ei osaa varoa ilmaista viinaa.

Joskus parikymppisenä join itseni kerran tolkuttomaan kuntoon. Olin ainoa nainen poikien illassa, ja tyhmä kun olin, kiskoin juomaa samaan tahtiin kuin kaksi kertaa isommat äijät. Ilta päättyi siihen, että oksensin ravintolan lavuaarin tukkoon kahden aikaan yöllä. (Esitän täten pahoitteluni ravintola Sirkuksen siivoajille.)

Koskaan en silti ole väittänyt, että minut olisi juotettu känniin. Homma oli kyllä aivan omaa tyhmyyttä.

9 kommenttia

  1. Tottakai Vesa vastaa ihan itse käyttäytymisestään. Kaipaisin vaan jonkinlaista laatua televisio-ohjelmiltakin. Miksi ei olisi voitu todeta, että meidän ohjelmassa ei esiinnytä kännissä? Lakkasin katsomasta Mariaa jo jonkin aikaa sitten, koska taso on samanlainen kuin eräässä juorulehdessä.

    1. Mitä sitä Vesaa syyttämään humalasta, olihan Andykin aika kuutamolla 😉

    2. Tuo on tosiaan kaksipiippuinen juttu.

      Koska kyseessä on suora lähetys, juontaja ei voi vain todeta Keskiselle, että mene pois. Kymmenen minuutin ohjelma-aika on pakko täyttää jollakin – vaikka sitten juopuneen juttelulla.

      Aivan varmasti ohjelman tuotantotiimi on silti ollut innoissaan, kun Keskinen on vetänyt kännit. ”Jes! Nyt saadaan hauska jakso!”

      Toisaalta en edes ajattele Mariaa asiaohjelmana. Se on viihdepläjäys, jossa joskus vilahtaa asiaa. Useimmiten en edes katsele sitä, ja tuon Vesa-pätkänkin näin jälkikäteen Youtubesta.

  2. Tottakai aikuisen miehen voi juottaa känniin. Suomalainen mies ja viina vetävät toisiaan puoleensa kuin magneetin navat. Sille ei voi mitään: jos lasiin ilmestyy alkoholia, alkoholi lähestyy miehen suuta ja/tai miehen suu alkoholia.

    Sama pätee usein kyllä suomalaisiin naisiinkin; eräskin kaveri käytti syynä sitä että ”JÄTKÄT JUOTTI”, vaikka ikä oli silloin lähellä kolmeakymmentä, eli ei ollut ihan mikään pikkutyttö kuitenkaan.

    Olen kuullut huhun, että vaikka joku kaataisi lasin täyteen, jossain vaiheessa voi todeta etä eiköhän se riitä. En tiedä pitääkö se paikkansa. Joku tietysti voisi väittää, että tällaiset ”NE JUOTTI MUA, EN VOINUT MITÄÄN”-selitykset ovat lähinnä vastuun pakoilua.

    1. Keskisellä lienee pakonomainen tarve juoda ilmaista viinaa, mutta minä taas olen yllytyshullu. Erona on se, että minä tiedostan ongelmani ja osaan nykyään olla tarttumatta typeriin haasteisiin. Nähtävästi Keskinen ei kuitenkaan tiedosta ilmaisen viinan vaarallista vetovoimaa.

      Jos siis satun juomaan liikaa – mitä tosin nykyään sattuu tosi harvoin – en syytä muita vaan itseäni.

      Olen muuten kahdesti elämässäni oksentanut taksin takapenkillä käsilaukkuuni. Ajattelin, että on fiksumpaa tuhota omaa omaisuutta kuin toisen. Onneksi noista hetkistä on jo vuosikaupalla aikaa. Huh.

  3. Keskisen kaltaisen kuutamolla olevan reppanan haastatteleminen naisasioista silloinkin, kun mies on selvinpäin, on moraalisesti arvelluttavaa toimintaa. Kun mies ei itse tajua, että hänestä tehdään haastattelussa pilaa, alkaisi ainakin itseäni toimittajana omatunto kolkuttamaan pahasti.

    Tarkoittaako Katleena muuten nyt ravintola Focusta? 😉

    1. Joo, Keskinen alkaa jo kuulua sarjaan Sepi Kumpulainen. Toimittaja voisi valita pätevämmän ”vastustajan”, jos haluaa tehdä jostakusta pilkkaa.

      Toisaalta voihan tämän ajatella niinkin, että Maria tarjosi Keskiselle mahdollisuuden esiintyä vakuuttavasti ja asiallisesti. Keskinen ei vain käyttänyt sitä hyväkseen – mikä tosin ei yllättänyt ketään.

      – Pahus, olikohan se muuten Sirkuksen vai Focuksen lavuaari? Tämä tapahtui ehkä vuonna 2000 tai 2001, mutta milloin kyseinen ravintola muutti nimensä?

  4. Hmm, jos Veitola olisi tarjonnut Keskiselle mahdollisuuden esiintyä vakuuttavasti ja asiallisesti, niin kysymykset olisivat olleet jotain muuta. Kyllä siinä taka-ajatuksena oli se, että Keskinen on sekoillut nyt niin hyvin ja se aina niin avoimesti kertoo niitä juttujaan, että eiköhän kysytä Vesalta suoraan. Julkkisten sekoilut kun on niin mehevää tavaraa, että eihän tilaisuutta voi olla hyödyntämättää.

    Siis ensin oli KAS, josta sai rahaa. Sitten tuli Focus, josta sai viinaa, ja loppujen lopuksi myös huumeita. Focus sitten vaihtui Sirkukseen, mutta mielestäni kyllä koko opiskeluaikani ajan (-2002) se oli vielä Focus.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.