Tänään yritän yhtä aikaa kirjoittaa Nörtin esiintymisopasta ja seurustella kuumeisen lapsen kanssa.

Kirjassa on jakso palautteen antamisesta, ja väsäsin siihen tällaisen kuvan:

Sekä negatiivista että positiivista palautetta voi antaa hyvin ja huonosti.

Jäin miettimään tuota oikeaa alakulmaa. Olen joskus elämässäni joutunut tuollaisten antikehujen kohteeksi. Onko silloin palautteen antajan tarkoitus oikeasti kehua – vai salaa loukata?

Päätin pitää tauon ja mennä Twitteriin. Siellä vastaan tuli välittömästi esimerkki tällaisesta v*ttuilukehusta:

Olen tismalleen samaa mieltä Jaanan kanssa. Miksi pilata kehut ilkeilyllä?

12 kommenttia

  1. Mielestäni mainittu FB-kommentti ei kuulostanut mitenkään erityisen kettuilevalta. Jos olisin esimerkiksi vuolaasti valittanut ystävilleni pieleen mennyttä kampaamokäyntiä ja pyytänyt pitämään peukkuja, että seuraava hiustaikuri loihtisi minut jälleen itseni näköiseksi, voisin odottaa saavani tämänkaltaisen kommentin. Erityisesti, jos emme olisi nähneet toisiamme vähään aikaan ja olisin vain kuvaillut oletetun hiuskatastrofin.

    No jaa, voihan toki olla, että päivästä ja ihmisestä riippuen kommentista voisikin olla haistavinaan antikehun käryä. Se vaatisi melkein, että tietäisin jo ennalta kommentin kirjoittaneen henkilön ilkeilyyn taipuvaiseksi. Parhaalta ystävättäreltä kuultuna taas ottaisin sen neutraalina toteamuksena: hiushuolet ovat siis ohi, hyvä juttu!

    1. Toki nämä ovat henkilökohtaisia näkemyksiä, mutta omasta mielestäni kannattaa aina pelata kehuissa varman päälle. Pyrin kehumaan vain myönteisiä asioita, enkä halua viitata menneisiin kurjuuksiin.

      Jos vaikka joku kaverini olisi laihtunut, en ikimaailmassa kommentoisi hänen statustaan näin:
      ”Mahtava kroppa – näytät upealta! Ei uskoisi, että olit joskus tosi läski.”

      Vaikka joku ottaa hiusongelmakommentin neutraalina, moni myös näkee sen negatiivisena. Sen vuoksi kannattaa pysyä vain *selkeästi positiivisessa* palautteessa.

  2. En nyt aloita tuosta tukka-aiheesta, vaikka saattaisi olla pätevyyttä siihenkin. 🙂

    Suomensin tuon oikean alalaidan toimintatavan joskus ”liejuttamiseksi” Cali Resslerin ja Jody Thompsonin kirjan Why Work Sucks and How to Fix It: The Results-Only Revolution innoittamana. Liejuttamisessa kerrotaan ensin jokin positiivinen asia, mutta pilkun jälkeen kuorrutetaan se haisevalla ilkeämielisellä liejulla, jolla sitten muunnetaan lauseen tarkoitus aivan toisenlaiseksi. Sinulla on tuossa boksissa oikein hyvä esimerkki siitä. Tuon toimintatavan kitkeminen yrityskultuurista on todella vaikeaa ja hankalaa, mutta työssä voi onnistua! Uskoisin, että nörttikin pystyy siis pitämään kurat mahassaan ja vaihtamaan positiiviseen tyyliin. Kirjannehan alkaa vaikuttaa kiinnostavalta.

    1. Liejutus on loistotermi! Käytämme sitä kirjassa ilman muuta.

      Kiva kuulla kehuja kirjasta. Tavoitteena on tosiaan kehittää viestintää laajemminkin eikä jäädä pelkkiin ”perinteisiin” esiintymistilanteisiin kuten seminaaripuheenvuoroihin.

  3. Onkohan minulla ruusunpunaiset silmälasit, kun tulkitsin sekä oikean alakulman että tuon tviitin positiivisena, ”ilkeilyineen” päivineen? Maailma on kuitenkin, erityisesti kun on kyseessä puhe ja kieli, juuri sitä mitä uskoo sen olevan. Tässä tulee mielestäni asian kaksi puolta esille:

    1. Kehujana kannattaa ehkä pelata varman päälle ja olla sanomatta ylimääräisiä juttuja, jotka voi tulkita ilkeydeksi. Tietenkin siksi, että silloin joku varmasti niin tekee.

    2. Jos taas on vastaanottavana osapuolena, tekee itselleen palveluksen, jos valitsee positiivisen tulkinnan. Itselle jää hyvä mieli ja kettuilija saa nokilleen, kun (epätodennäköinen!) kettuilu meni harakoille.

  4. Jonkun aikaa tullut blogia seurattua, joten jospa nyt rohkaistuisin jotain kommentoimaan kun osuu niin lähelle itseä – eli olen vittuilija, ei siitä mihinkään pääse.
    Pääpiirteissään olen ihan samaa mieltä kuvion kanssa ja pidän sitä oikein onnistuneena. Positiiviseen palautteeseen pyrkiminen on ehdottomasti hyvä asia, mutta eikö olennainen kysymys ole miksi ”kettuilua kehujen varjolla” -tyyliä käytetään? JOs taroitus on ihan puhtaasti vittuilla jollekin ja vesittää palaute se on ehdottomasti huono asia. Vaan jos kyse onkin perisuomalaisesta piirteestä eli siitä että mitään hyvää on vaikea toisesta ihmisestä ainakaan suoraan sanoa, palautteen liittäminen (sopivan kevyeen) kettuiluun muodostuu työkaluksi jolla kierretään isompaa ongelmaa.

    Ja vielä: kun uudestaan katsoin kuviota ja esimerkkejä ja mietin miten itse kokisin palautteet ”mua kyllä etukäteen varoitettiin susta mutta sä ootkin tosi hyvä tyyppi” tai ”sä oot tosi hyvä tyyppi”, niin jos ensimmäinen vaihtoehto on rehellisesti sanottua se on paljon parempi palaute koska
    a) sisältää tietoa (*minusta täytyy varoitella etukäteen*) jolla voin (ehkä…) jollain tavoin kehittää itseäni.
    b) antaa kuvan että lähtökohta on ollut negatiivinen, jolloin tulokseen (”tosi hyvä tyyppi”) pääseminen on itseasiassa isompi asia kuin jos lähtökohta olisi ollut neutraali, ts. antamani kuva itsestäni on ollut niin hyvä että se jopa kumoaa aiemman kuvan.

    Kettuilusta ja vittuilusta vielä: yleisesti voidaan toki todetta että ryhmän jäsenille – riippumatta oikeastaan onko kyse työstä, harrastuksesta, politiikasta tai muusta vastaavasta – vittuilu on ikävää. Kuitenkin sopiva kettuilu voi itseasiassa olla myös tapa sanoa toiselle ”tunnen sinut niin hyvin että tiedän että kestät pienen kettuilun”. Eli parhaimmillaan/pahimmillaan vaikkapa työkaverille vittuilu on sellaista arkista palautteen antamista joka voi sopia arkiseen aherrukseen kuin nyrkki silmään, ihan yksilöstä riippuen.

    Lopputulemana en enää kommentoi kuviota, vaan totean vain että palautteen antamisessa kaikkein tärkeintä on käyttää sellaista keinoa/tapaa/metodia joka sopii ennen kaikkea palautteen saajan, mutta myös sen antajan persoonaan.

    1. TT, tervetuloa mukaan keskusteluun!

      Allekirjoitan viimeisen kappaleesi täysin. Mikään palautteenantoa esittävä kuvio ei sovi *kaikkiin* tilanteisiin. On olemassa ihmissuhteita ja yhteistyökuvioita, joissa yllättävätkin asiat ovat OK.

      (Tästä on muuten tuore esimerkkikin. Rakas yhteistyökumppanini Janne Jääskeläinen Aucorista naureskeli juuri äsken, että olen ”saatanan aropupu”. Olin äärimmäisen otettu hänen sanoistaan, koska ne olivat vilpitön kehu. Janne on ihana.)

      Mutta kaavioni ei ollutkaan tarkoitettu erityistapauksiin vaan yleiskuvaukseksi.

      Yleisesti ottaen positiivinen palaute pitää antaa positiivisesti – ja täysin ilman liejuttamista.

  5. Mitä jos kettuilukommenteissa on kyse palautteen antajan itsetehostuksesta? ”Muut varoittivat, että olet hankala tapaus, mutta _minä_ tajusin, että oletkin hyvä tyyppi.”

    1. Maria, toki tuo on mahdollista, mutta esimerkkinä lause kuvasi sitä, kuinka jotkut yhdistävät kehuihin kettuilun. Tätähän Henri kuvasi termillä ”liejuttaminen”.

      Liejuttamisesta on helppo keksiä muitakin esimerkkejä:

      ”Ai kun sä näytät hyvältä! Viimeksi kun nähtiin, sä olit tosi turvonneen ja kulahtaneen näköineen.”

      ”Upean projektin sä vedit. Yleensähän olet tehnyt sutta, mutta mahtava nähdä, että sä kerrankin onnistuit.”

  6. Muistuipa mieleeni eräs kerta, kun olin flunssassa ja ystäväni pyysi minua mukaansa parille drinkille. En innostunut ajatuksesta, koska näytin aivan hirveälle, mutta ystävänipä tokaisi:”Sä näytät ihan hyvälle, oot usein näyttänyt paljon huonommaltakin.” Jotenkin oli häiritsevä kommentti..

    1. Suvi, hyvä esimerkki liejuttamisesta. Ei fiksu ihminen sano kaverilleen tuollaisia asioita.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.