Olin lähdössä Mikkeliin Golden Airin lennolla. Lähtöselvityksessä kävi ilmi, että olisin pienen potkurikoneen ainoa matkustaja. Kone siis lentäisi Savoon vain minun takiani.
Koneessa lentoemäntä toivotti minut iloisesti tervetulleeksi: ”Olkaa hyvä ja menkää istumaan koneen takaosaan.”
Onneksi sain noin hyvän vinkin. Jos olisin matkustanut etuosassa, kone olisi taatusti lentänyt nokka alhaalla notkuen.
Kun olin istuutunut, lentoemäntä otti mikin ja alkoi käydä läpi turvaohjeita. Hän istui viiden metrin päässä minusta. Niinpä huikkasin paikaltani, että mikkiä ei välttämättä tarvita eikä minun takiani ole mikään pakko käydä ohjeita edes läpi. Lentoemäntä siirsi mikkiä suultaan ja sanoi tavallisella puheäänellä ”Valitettavasti määräysten vuoksi nämä täytyy käydä läpi”, jonka jälkeen hän alkoi jälleen puhua mikkiin.
Kuuntelin ohjeet kuuliaisesti, ja pääsimme nousemaan kohti Mikkeliä.
Kun lähestyimme määränpäätä, lentoemäntä otti jälleen mikin käteensä: ”Hyvä matkustajamme, saavumme kohta Mikkeliin. Sää on ulkona pilvinen, ja asteita on…”
Istuin viiden metrin päässä ja nyökkäilin kohteliaasti mukana.
Kun vihdoin pääsin koneesta ulos, lentokenttähenkilöstö oli jo saapunut kärryllään hakemaan matkalaukkuani ruumasta. Yritin selittää, että voin kyllä ottaa laukkuni ihan tässä ja nyt, ettei kenenkään tarvitse sitä raahata halliin.
Miehet eivät ottaneet pyyntöäni kuuleviin korviinsa, vaan he totesivat, että laukun voi kohta noutaa matkatavarahihnalta. Sitten he ajoivat kärryllään matkalaukkuni kanssa terminaaliin, ja minä kävelin kiltisti perässä.
Terminaalissa menin seisomaan pysähtyneen matkatavarahihnan ääreen. Lopulta äänimerkki kuului. Hihna alkoi pyöriä, ja vähän ajan päästä yksinäinen laukkuni saapui kumisuikaleitten takaa odottaviin käsiini.
Proseduurit ennen kaikkea.
***
Edit 14.9.2022: muokattu ja lyhennetty vanhaa matkakertomusta. Kirjoitan nykyään niin paljon napakammin, että oli pakko karsia löysät pois.