Olen taas näpytellyt YAMK-opinnäytetyötäni eteenpäin. Sormenpäät ovat muuttuneet litteiksi. Otsalla on enemmän Sibelius-ryppyjä kuin säveltäjällä sinfonioita. Läppäri on liimautunut syliin. Selkä kasvaa sammalta. En enää tiedä, mikä vuosi nyt on.
Perkasin juuri haastatteluaineistoa läpi ja etsin sieltä infovaikuttamisen ja sen alalajien tunnusmerkkejä. Disinfon tärkeimmäksi tunnusmerkiksi mainittiin tietenkin väärät faktat ja virheelliset tiedot.
Sen lisäksi aineistosta löytyi muutakin kiinnostavaa. Nimesin ilmiön tunteiden sadonkorjuuksi. Ilmiöstä oli vain muutamia esimerkkejä, mutta uutisista ja tutkimuskirjallisuudesta löytyy enemmänkin.
Mitä on tunteiden sadonkorjuu?
Tunteiden sadonkorjuulla tarkoitan ilmiötä, jossa vaikuttajataho pyrkii viljelemään ja kasvattamaan kohderyhmässä haluamaansa tunnetta. Viljelyvaiheessa voidaan esimerkiksi kylvää epäilyä protestiliikkeisiin, heitellä pelon siemeniä johonkin tiettyyn kansanosaan ja kastella epäluulon taimia. Lopulta on sadonkorjuun aika: syntyy someraivoa, mielenosoituksia, aloitteita, vastalauseita, kampanjoita, valemedioita ja vastarintaa. (Kannattaa huomata, että nämä kaikki voivat olla tietenkin myös aitoja kansalaisista nousseita toimintoja, mutta ne ovat myös tunneviljelijän päämääriä.)
Tunteiden sadonkorjuu on tietoinen tavoite. Vaikuttajataho on kuin maanviljelijä, joka ei itse elä tunteessa mukana mutta joka kylvää, lannoittaa, vaalii ja korjaa lopulta sadon. Vaikuttaja on etäällä ja toimii huhupuheiden, nimimerkkien, tiedon bulvaanien ja bottitilien voimin.
Mediatutkijat puhuvat tunteiden kierrätyksestä: tunteilla on yhteisöllinen puolensa, ja me ihmiset ikään kuin kiinnitymme tunteiden avulla merkityksellisiin mediatapahtumiin. Tätä ominaisuuttamme käytetään hyväksi myös tunteiden sadonkorjuussa.
Mitä tekniikoita tunteiden sadonkorjuussa käytetään?
Tutkimuksessa ja käytännön arjessa on jo pitkään tiedetty, että infovaikuttamisen oleellisia pelimerkkejä ovat tunteet. Tekniikkana voi olla esimerkiksi provosointi, jolla pyritään aiheuttamaan kohteelle negatiivinen tunne ja sen myötä saada kohde tekemään harkitsemattomia päätöksiä. Toinen kätevä tapa on painostus, jolla pyritään luomaan pelkoa.
Muitakin löytyy:
- empatian metsästys kuvitteellisilla nyyhkytarinoilla (”lapsuudenkaverini kuoli rokotteisiin”)
- yllytys ja agitointi (”ukrainalainen työkaveri varasti kahvikassamme” ja ”tälle täytyy tehdä jotain”)
- taviksen voimaannuttaminen (”do your own research” ja ”et kai ole laumasielu”)
- ryhmän luominen poissulkemalla, jolloin ilmassa häilyy implisiittinen yksin jäämisen uhka (”ole meidän puolellamme tai olet meitä vastaan” ja ”me olemme hyviä, muut ovat pahoja”)
Keneen tunteiden sadonkorjuu puree?
Tunteiden sadonkorjuu toimii tietenkin helpommin yksiin kuin toisiin.
Keittiöpsykologin tutkinnon suorittaneena väitän, että tunneviljelyltä voi suojautua helpoimmin sellainen yksilö, jolla on vakaa verkosto, turvallinen yhteisö, hyvät tunnetaidot ja vahva resilienssi. (Tsekkaa myös meemiresilienssi, josta kirjoitin keväällä.)
Sen sijaan jos yksilö on tuuliajolla eikä koe yhteisöllisyyttä tai yhteenkuuluvuutta mihinkään, on iso riski päätyä tunteiden sadonkorjuun kohteeksi. Varsinkin jos kansalaisella on heikot tunnetaidot eikä hän tunnista omia tunteitaan kovin hyvin, silloin maaperä on altista tunneviljelylle.
***
Käytännössä joka kerta kun koemme vahvan tunteen, meidän pitäisi osata pysähtyä pohtimaan tunteen alkuperää ja merkitystä. Kenen tunteita kasvatan? Olenko itse tunteitteni takana, vai olenko jonkun muun kasvihuone?