Trendikkäässä sisustuksessa käytetään puuta. Ajan tasalla olevassa yrityksessä tehdään vastuullisuusraportti. Tiedostava autoilija ostaa sähköauton. Muotitietoinen teini ostaa leveälahkeiset farkut ja katkaisee ne rosoreunaisesti hieman nilkan yläpuolelta.

Nämä ovat kaikki positiivisia tai vähintäänkin neutraaleja valintoja, mutta miksi joku haksahtaa sellaiseen käytösmalliin, joka on negatiivinen?

Rokotekriitikko ylistää Putinia. Astrologi juo hopeavettä. Teini osallistuu vaaralliseen Tiktok-haasteeseen.

Minulla on tähän selitys, mutta taustoitan ensin hieman.

Tiedettä, tutkimusta ja aivan liikaa työtunteja

Olen tänä keväänä mukana kahdessa eri hankkeessa, jossa käsitellään disinformaatiota.

  1. Ensimmäinen on opinnäytetyöni, jonka teen HAMKille liiketalouden YAMK-tutkinnon toivossa. Olen lupautunut tekemään työn osana Maanpuolustuskorkeakoulun Irwin-projektia. Työni otsikko on näillä näkymin ”Miten suomalaiset viranomaiset tunnistavat, luokittelevat ja tilastoivat vastaanottamansa disinformaation?
  2. Toinen on iso strategisen viestinnän asiakasprojekti, jonka teen Huoltovarmuusorganisaatiolle. Siinäkin on kyse disinformaatiosta ja tiedon huoltovarmuudesta: tavoitteena on hamstrauksen vähentäminen.

Enivei, olen nyt maalis-huhtikuussa kahlannut läpi tuhdin määrän tieteellistä kirjallisuutta alkaen disinformaatiosta ja informaatiovaikuttamisesta päättyen meemiteoriaan ja käytösmalleihin. Mitä enemmän luen ja etsin vastauksia, sitä isommaksi kysymyslistani kertyy.

Tänään tajusin erään helkutin tärkeän teeman: meemiresilienssin.

Mitä on meemiresilienssi?

Meemi tarkoittaa kopioituvaa ”kulttuurista geeniä” eli vaikkapa joululaulua, farkkumuotia, sananlaskua tai netissä kiertävää kuvameemiä. Meemiresilienssi on vastustuskykyä näille trendeille ja viraali-ilmiöille.

Me jokainen teemme joskus perstuntumalla huonoja päätöksiä. Nämä päätökset eivät oikeasti ole päätöksiä, vaan ne ovat alitajuisia, tiedostamattomia ja täysin harkitsemattomia toimintoja. Kukapa ei joskus olisi mennyt pitkän työpäivän jälkeen kauppaan ostamaan ”jotain terveellistä syötävää” ja tullut ulos kolmen suklaapatukan ja sipsipussin kanssa. Huonoon päätökseen riitti, kun näki toisen asiakkaan ostoskorissa suklaata.

Aina kun suojauksemme ovat alhaalla, teemme tiedostamattomia ratkaisuja ja imemme itsemme alitajuisia vaikutteita. Olemme silloin alttiita myös meemeille, jotka kopioituvat ja tarttuvat yksilöltä toiselle.

Kopioimisessa ja tarttumisessa ei ole mitään ongelmaa silloin, kun meemi on harmiton tai positiivinen. Yhtäkkiä pillifarkut eivät enää ole muodissa, vaan tilalle pitää löytää trumpettilahkeet tai leveät ja lyhyet katkaistut lahkeet. Mikäs siinä. Emme tarvitse vastustuskykyä vaikkapa Pride-kulkuetta tai joululauluja vastaan, koska ne ovat ilmiöinä positiivisia.

Meemien tarttuvuus pitää kuitenkin tiedostaa silloin, kun kyseessä on haitallinen ilmiö. Jos ihminen nielee kaiken koukkuineen päivineen, hän päätyy jakamaan Putinia kehuvia kuvia, uskomaan rokotteita koskevia valeuutisia ja osallistumaan ilkivaltaa hyödyntäviin mellakoihin.

Surullisinta on, että jos ihminen luottaa liikaa omaan vastustuskykyynsä ja kriittiseen ajattelutaitoonsa, hän päätyy haitallisten meemien uhriksi entistä helpommin. Kaikki meistä tuntevat jonkun, joka ”ei usko valtavirtaan” ja joka hokee ”do your own research”. Yleensä he päätyvät osaksi valtavaa haitallista meemikokonaisuutta eli meemipleksiä, jossa yhdistyvät energiahoidot, salaliittoteoriat, rokotevastaisuus, Nato-vastaisuus ja Putin-uskovaisuus.

Mistä voisin ostaa yhden meemiresilienssin, kiitos?

Tarvitsemme siis meemiresilienssiä. Se rakentuu viidestä osa-alueesta.

Individualismi ja itsenäinen ajattelu. Useimmat meistä ovat joukkuepelaajia ja yhteistyön tekijöitä, koska evoluutio on opettanut meidät siihen. Tämä on helkutin hyvä juttu ihmiskunnan toimivuuden kannalta. Yhteistyökyky kuitenkin vähentää meemiresilienssiä, koska porukan mukana tulee tehtyä myös vääriä päätöksiä. Niinpä yksi meemiresilienssin elementti on individualismi, tietynlainen itsenäinen ajattelutapa, jonka ansiosta välttyy haksahtamasta huijauksiin ja itselle haitalliseen toimintaan.

Analyyttinen suhtautuminen. Vaatii tiedostamista ja ajattelun vaivaa, kun analysoi trendin tai meemin ja päättää, lähteekö siihen mukaan. Jos ihminen menee ajattelematta virran mukana ja uskoo sokeasti jotain somekuplaa, riskinä on heikko meemiresilienssi ja alttius viraali-ilmiöille.

Oma jaksaminen. Omaa meemiresilienssiä täytyy pitää yllä huolehtimalla omasta jaksamisesta. Liika stressi ja liian vähäinen yöuni heikentävät kykyämme ajatella ja olla läsnä. Somekuva ja nettimeemi tavoittavat meidät silloinkin, kun olemme väsyneenä illalla sängyssä.

Reflektioseura ja pallottelukumppani. Moni meemi kulkee verkossa, ja me vastaanotamme niitä yksin bussipysäkillä tai läppärin ääressä. Aina ei ole paikalla reflektiopintaa tai keskustelukumppania, jonka kanssa voisi vertailla sitä, pitääkö tieto paikkansa tai edesauttaako tämä meemi mitään hyvää. Yksin tulee joskus tehtyä harkitsemattomia päätöksiä. ”Ostinpas viisi pakettia vessapaperia, kun näin niitä ventovieraiden ostoskärryissä.” Kukaan ei ollut kaupassa kanssani kyseenalaistamassa, onko tässä järkeä.

Medialukutaito. Medialukutaito auttaa arvioimaan, mikä on tiedon lähde, vaikuttaako tieto uskottavalta ja kuka on mahtanut luoda kyseisen sisällön. Jos ihmisellä on medialukutaitoa, hän erottaa eri uutismediat toisistaan, tunnistaa poliittisen vaikuttamisen ja erottaa disinformaation.

* * *

On täysin OK kopioida meemejä ja lähteä mukaan trendeihin. Monet trendit ja muoti-ilmiöt ovat myönteisiä.

Sen sijaan jos kopiointi tapahtuu spontaanisti ja ilman harkintaa, ihminen päätyy vain muiden pelinappulaksi. Hän ostelee muotivaatteita yli varojensa, luovuttaa vapaa-aikansa milloin mihinkin kampanjaan, jakaa virheellistä tietoa netissä ja päätyy osaksi vieraan vallan propagandakoneistoa tajuamatta sitä itse.

* * *

Edit 3.5.2022 klo 7.04: Olen nyt perehtynyt meemiresilienssiin lisää, joten totesin, että listani eka bullet pitää jakaa kahtia. Listassa oli alun perin neljä kohtaa.

* * *

Edit 23.5.2022 klo 11.25: Lisäsin Hamsteri-hankkeen linkit, nyt kun kysyin asiakkaalta luvan.

 

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.