Tämän ajan tyypillinen ilmiö on se, että ihmiset lukevat tekstejä itsensä kautta. Jos jokin uutinen tai video ei koske omaa elämää, siitä mennään antamaan palautetta.
Kiva kun oli uutinen äitiydestä, mutta me kaikki emme voi saada lapsia.
Tämä oli varmasti tärkeä neuvo rivitaloasukkaille, mutta entäs me kerrostaloasukkaat?
Hieno kissavideo, mutta mihin unohtuivat koiranomistajat?
On absurdi oletus, että jokaisen uutisen, haastattelun, tekstin tai ohjelman pitäisi koskettaa jokaista yksilöä.
Ilmeisesti kohderyhmät ovat nykyään tuntematon käsite. Sen sijaan jotkut vaativat, että jokainen teksti ja puhe olisi kohdistettu juuri heille ja juuri heidän tarpeisiinsa.
Törmään tähän ilmiöön itsekin jatkuvasti. Jos annan Twitterissä tietoturvavinkin, joku tulee varta vasten kertomaan, ettei hän halua neuvoja. Jos taas joku on somessa iloinen löytämästään uudesta kodista, pian kommentteihin tullaan muistuttamaan, ettei kaikilla ole varaa haluamaansa kotiin.
Tämä taas johtaa jatkuviin tarkennuksiin, selittelyihin, varaumiin, taustoituksiin, vastuuvapautuksiin, irtisanoutumisiin ja disclaimereihin.
”Huom. Tämä teksti käsittelee vain perheellisiä naisia. Ymmärrän hyvin, että kaikilla ei ole puolisoa tai lapsia, mutta tällä kertaa kirjoitan perheellisyydestä.”
Pahimmillaan ihmiset eivät uskalla iloita somessa vaikkapa valmistumisestaan tai häistään, koska jollekulle voi tulla ikävä fiilis. Juhlapyhinä ei rohkene toivottaa hyvää joulua tai äitienpäivää, koska jollakulla saattaa olla kurjia kokemuksia jouluista tai äideistä.
Niinpä minulla on elämää mullistava vinkki:
Jos näet jossain tekstin, joka ei kosketa sinua tai käsittele sinua, kohauta sille olkiasi. Mikään teksti ei voi kattaa kaikkia yksilöitä ja kaikkia erityistapauksia. Tällä kertaa kohderyhmään kuului joku muu, mutta et sinä.
* * *
PS. Vinkki kirjoittajille: älä ikinä yritä laatia tekstistä sellaista, että se koskettaisi kaikkia, käsittelisi kaikkia ja miellyttäisi kaikkia. Se on mahdoton yritys.
Nää disclaimerit ja trigger warningit ja muut kamalat anglismit sisällön alussa on kyllä vihonviimeinen vitsaus, ei vähiten koska niihin sisältyy ajatus siitä, että niiden käyttö on normaalia joten leviävät hengästyttävää vauhtia.
Ja kun kaikki muutkin käyttävät niitä, niin toistenkin on (muka) pakko käyttää.
Varsinkin sisältövaroitukset ja trigger warningit ovat osoittautuneet jopa haitallisiksi. Ne ovat aikamoinen karhunpalvelus lukijoille.
On kiva lukea myös hyvin kirjoitettuja tekstejä, juttuja, blogeja, mitä vaan, vaikka ne eivät itseäni koskisikaan. Tuleepa avarrettua mieltä ja kurkittua omien kuplien ulkopuolelle.
Yritän olla turhaan mainostamatta, mutta hyvänä tuoreena esimerkkinä täytyy mainita valtion rahapelifirman X-niminen asiakaslehti. En lyö vetoa, en veikkaa, enkä juuri seuraa urheiluakaan, mutta tätä lehteä luen säännöllisesti, koska siinä on hyvin kirjoitettuja juttuja. Juuri luin mielenkiintoisesti kirjoitetun jutun NHL-seurojen logoista ja niiden historiasta. Juttuun oli saatu haastateltua jos minkä alojen asiantuntijoita Korkeasaaren viestinnästä ja kulttuurihistorioitsijasta alkaen.
En ollut varmaankaan jutun kohderyhmää, mutta se kiinnosti silti ja koko ajan piti olla googlaamassa lisätietoa milloin mistäkin detaljista.
Ihan hyvä kirjoitus. Mutta missä sitten menee kommentoinnin luvallisuuden raja? Siis sikäli kirjoittajan esimerkit oli ehdottoman asiallisia. Kyllä pitäisi hyvää äitienpäivää kyetä toivottamaan ihan ilman mielensäpahoittajia.
Mutta sitten kun joku vaikka vuodattaa vaikkapa miten kieroja ja petollisia naiset ovat, niin kai tuohon voi huomauttaa, että oletpa ikävään henkilöön törmännyt, mutta ei ihan kaikki naiset tuollaisia ole, vaikka kohdeyleisönä olisikin Ylilaudan misogyyninörtit.
Sanoisin, että jos aiot jotain kirjoittaa, niin kirjoita! Aina on silti joku, joka siitä mielensä pahoittaa. Se on heidän murheensa. Yleensä kannattaa jättää tuollaiset kommentit huomiotta. Nykypäivänä ylipäätään tehokkain tapa mediakohujen ja vastaavien tukahduttamiseksi on olla vaan hiljaa. Jopa sovittelu ja hyssyttely vaan pahentaa asiaa.
Kiitos kivasta ekstistä, Katleena. Vaikka en taida olla kohderyhmää.Minä kun en ole siitä ikinä välittänyt. Katson ihan vaivattomasti nuorille suunnattuja tv-sarjoja. Enkä välitä omistakan kohderyhmistä. Kirjoitan synkkiä dystopioitsa, joista kenenkään ei tarvi tykätä.
Miksi tää on kirjoitettu suomeksi kun Suomessa on paljon muunkielisiä jotka eivät tätä voi lukea?
😅👌
Tämä huomio, jonka mukaan joidenkin kommentoijien mielestä kaikkien tekstien pitää olla tässä ja nyt ja vain minua varten, pitää tietysti paikkansa ja sillä on (ainakin) kaksi selittävää tekijää, toinen asian luonteeseen kuuluva ja toinen hyvinkin huolestuttava.
Asian luonteeseen kuuluu, että tekstimuotoinen kommentointi on rajoitettua viestintää. Osapuolet eivät näe toisiaan, toistensa ilmeitä, eivät toistensa äänensävyjä ja repliikkien välit ovat parhaassakin tapauksessa pitkät. Tämän lisäksi kirjoittajien kirjoitustaidot voivat olla heikonpuoleiset. Niinpä ilmausten muotokin tahtoo olla helposti töksähtelevä.
Toinen, ja paljon ikävämpi selitys on jokseenkin yleisesti näkyvä ajattelun ja kommunikoinnin alkeellistuminen. Asiat nähdään vain omasta subjektiivisesta tässä ja nyt näkökulmasta ja niihin löytyy vain kaksi suhtautumistapaa, täysillä puolesta tai (kovin usein) täysillä vastaan. Niinpä se maailmankylä, jonka käsitteen MacLuhan lanseerasi internetin yhteydessä, muistuttaa pelottavassa määrin hölmölän kylää.
Seuraavaksi kirjoita meille, jotka eivät lue tekstejä itsensä kautta. Tämä jätti kylmäksi.