Joskus naseva kielenkäyttö tai osuva vertaus peittää alleen sen, että viestin sisältö onkin varsin heppoinen.
Luin juuri Sakari Suomalan blogin Kauppalehdessä (26.1.2009 Oppiminen kannattaa). Tekstissä pyöriteltiin erilaisia vertauksia ja kielikuvia seuraavalla tavalla:
On kuitenkin hulluutta kuvitella selviävämme niistä [vaikeuksista] pois samoilla keinoilla millä niihin on jouduttu. Tässä on oppimiselle kosolti tilaa, jos ei muuten niin ainakin pientä ”henkistä hölkkää” ajatellen asioita hivenen laajemmin eikä pelkästään nyrkit savessa puurtaen. Kannan tässä korteni tähän lamakeskusteluun, joka tuntuu olevan in siellä ja täällä.
Minulla alkoi kiehua (ja se on luettavissa myös kommentista, jonka jätin SS:n kolumniin). Miten on mahdollista, että Kauppalehden blogissa pyöritellään tällaisia asioita ylätasolla, ilman mitään konkretiaa?
Ja miten se ihminen kehtaa väittää kantavansa kortensa lamakeskusteluun?
Koko teksti oli yhtä kielikuvaa ja abstraktia vellontaa. Olen ennenkin huomannut saman ilmiön: kakku on päältä korea, mutta silkkoa sisältä. Väitän, että kyseinen kolumni ei auta yhtäkään yrittäjää työssään.
- Mikä on tärkeintä tekstissä? Sisältö.
- Mikä on toiseksi tärkeintä? Ilmaisuvoimainen, elävä kieli sekä sopiva mitta.
Molemmat tarvitaan. Jälkimmäisellä ei yksinään rakenneta hyvää, herättelevää tekstiä.
Tarinan opetus: Jos kirjoitat mielipidetekstiä, tarkista, onko tekstissäsi sisältöä. Katso sitten, oletko ilmaissut asiasti selvästi mutta mielenkiintoisesti. Vasta sitten sinulla on oikeus julkaista teksti.
PS. Käyn tämän jälkeen muuttamassa blogini henkilötietoihin oman nimeni. Nyt kun kritisoin ensimmäistä kertaa jotakuta henkilöä nimeltä, voisi olla aika luopua anonymiteetistä.
Olenpa tänään oppivaisella tuulella.
1 kommentti