Kävin eräässä suosikkikaupassani, Etolassa. (Tästä mainoksesta ei ole maksettu minulle mitään.) Siellä silmiini osui Orthexin lasten muovinen kylpyamme, samanlainen jossa olen itse polskinut 1970-luvun lopulla. Tosin 1970-luvulla vanna oli tummanruskea, mutta nyt se oli saanut ylleen pastellisävyt.

Amme on kamala. Muistan vieläkin, että siinä piti kylpeä varovasti, koska reunat olivat niin loivat, että istuva lapsi saattoi yhtäkkiä livetä pinnan alle. Lisäksi äitini ei pystynyt nostamaan täynnä olevaa vannaa, koska amme oli niin leveä, että kädet eivät ylttäneet sen päihin.

Muistan myös, kuinka vaikea vannaa oli käsitellä, koska sitä piti nostaa kivuliaasti terävän reunan alta. Vettä oli hankala kaataa pois, koska pohjassa ei ollut kunnon kulmaa, jonka varassa astian olisi voinut vivuta kumolleen. Niinpä kun vettä yritti kaataa pois, vanna vain liukui eteenpäin ympäri kylpyhuonetta.

Vaikka ammetta oli vaikea tyhjentää kaatamalla, se kuitenkin kaatui helposti, kun siitä yritti kiivetä pois. Jännä paradoksi. Ehkä tämän lapsuudenkokemuksen vuoksi ryhdyin konsultiksi.

Mutta asiaan: samaa kylpyammetta siis valmistetaan vieläkin. Miten ihmeessä me suomalaiset ostamme huonoa tuotetta vuodesta toiseen? Johtuuko se siitä, että kyseisen tuotteen saa Erittäin Halvalla, koska myös sen valmistus on pahuksen halpaa? Vai johtuuko se siitä, että muistamme tutun muodon lapsuudestamme, ja ostamme vaistomaisesti jälkikasvullemme samanlaisen?

Ja sitten petymme kun lykimme kipein kämmenin vannaa pesuhuoneen nurkasta toiseen ja yritämme kaataa siitä vettä pois.

Luulisi, että tuon muoviprässin tai -muotin kustannukset on jo kuolletettu, joten Orthex voisi ehkä hankkia uuden. Suosittelen siihen seuraavia parannuksia:

  • kädelle ergonomiset kahvat
  • pystympi istuntakulma
  • tyhjennystulppa pohjaan
  • pohjalle liukueste, jotta lapsi ei huku vannaan (Olen nimittäin havainnut, että monet vanhemmat haluavat pitää lapsensa elossa. En tiedä miksi.)

Vannan kuva on pöllitty Orthexin sivuilta.

Käsi ylös: kuinka moni on kylpenyt tuollaisessa?

25 kommenttia

  1. Kaikkihan tuollaisessa ovat kylpeneet. Meidänkin huushollissa niitä on kaksi kappaletta. Samanlaisia ne ovat aina olleet, eivät oikein kestä käsittelyä ja ovat vähän sellaisia luiruja.Minusta tuntuu että parempia ei ole markkinoilla? Jos olisi niin voisin jopa ostaa.

  2. Kyösti, kiitos kommentista ja blogin ahkerasta seuraamisesta!On se kumma, kun Orthexin tuotekehitys keskittyy värien miettimiseen. Vannasta on saatavilla myös pohjatulpallinen versio, mutta se ratkaisee vain tyhjennysongelman.Lastentarvikkeiden erikoisliikkeissä saattaisi olla parempia, joskin hyvä design näkynee myös hinnassa.Meillä Suomessa tuotteen kotimaisuus on joskus niin kova sana, että huonolaatuinenkin tavara menee kaupaksi. Harmi.

  3. Orthexissa on vaan pääasia että tuote menee kaupaksi.. tietäsitte vaan millasta paskaa siellä ajetaan päivästä toiseen :)Kannattaa laittaa suoraan sinne palautetta, ei ne muuten tee asialle yhtään mitään..

  4. Kiitos kommentista! Sinulla taitaa olla puolueetonta sisäpiirin tietoa. :)Täytynee laittaa Orthexille linkki tähän postaukseen. Katsotaan, tuleeko palautetta.

  5. Itse ei ole ollenkaan samaa mieltä ammeesta, mielestäni se on hyvä ja siksi päädyin hankkimaan ko. ammeen lapselleni.

  6. Anonyymi, kiitos kommentista!Kerrotko vielä, mikä ammeessa on hyvää ja toimivaa? Toki siellä pysyy vesi ja sinne mahtuu lapsi, mutta ne ovat kaikkien muittenkin lastenvannojen ominaisuuksia.

  7. Heh, löysin sivuillesi googlettaessani Orthexin ammetta (olisin halunnut nähdä saatavilla olevat värit), noh anyway…päädyin blogiisi. Seikkailin hetken ja löysin kirjoituksesi hakukonekalastelusta 😀 ironista?

  8. Kiitos kommentista ja tervetuloa blogiini!Aika hauskaa, että satunnainen "Orthexin amme" -hakusana johtaa myös minun sivuilleni. Jos pitäisin verkkokauppaa ja minulla olisi mahdollisuus hyötyä rahallisesti jokaisesta kävijästä, silloin kannattaisi viljellä vaikka mitä hakusanoja.PS. Ethän kuitenkaan osta huonoa ammetta? 😀

  9. Itse kyllä pidän kyseisestä ammeesta ja molemmilla lapsillani sellainen onkin ollut. Nykyään niissä on kyllä pohjassa tulppa, jonka kautta ammeen saa tyhjennettyä, ei tarvitse nostaa ja kaataa 😉 Myös erillisen liukuesteen olen ammeen pohjalle ostanut, joten ei ole enää sitäkään ongelmaa,että pohja olisi liukas..

    1. En näe mitään ongelmaa ammeen käytössä, hyvä, vahvarakenteinen. Ihana tuote !!!!

  10. Meillä taas näistä on tykätty. Nytkin saunassa taitaa olla kaksi kappaletta -molemmille pienille omansa. Mahtuvat vierekkäin normaalia leveämmälle keskilauteelle mainiosti, ja lauteilla ollessa ainakin helppo kipata vesikin pois. Ei siis juuri täysinä nostella,vaan suihkulla täytetään ja sit kylvyn lopuksi kippaamalla tyhjennetään. Monesti toinen on myös suihkuhuoneen puolella,vielä ei n.15v käytön aikana ole kukaan sillä kaatunut.

  11. Meillä ollut käytössä vauvalla ja olemme tykänneet. Nykyisessä mallissa on tulppa pohjassa 😉 Oletko tutustunut nykyiseen malliin ollenkaan vai perustatko mielipiteesi jostain 70-luvulta kumpuaviin ennakkoluuloihin? Ja miksi ihmeessä sitä ammetta pitäisi mihinkään nostella? Kyseessä vielä kotimainen tuote, ehdoton plussa 🙂

  12. Kiitos kommenteista! En kirjoittaisi ammeesta, ellei itselläni olisi siitä kokemusta. Seuraavat parannukset tekisivät ammeesta paremman:

    * Tyhjennystulppa (on olemassa uusissa malleissa)
    * Ergonominen ei-terävä laita, josta ammetta voi siirtää ja nostaa (Meillä amme on täytetty pesuhuoneessa ja siirretty sen jälkeen saunaan.)
    * Pystymmät reunat, jotta nojaava lapsi ei luiskahda veden alle ja jotta lapsi ei kaada ammetta siitä poistuessaan

    Ammeesta saa toki tykätä, jos niin haluaa, mutta itse olen kriittisempi. En pidä tuotteista, joiden kehitys on jätetty kesken ja joilla vain rahastetaan, vaikka lisäkehitys olisi äärimmäisen helppoa.
     

  13. Meilläkin on tuo vanna, samanlainen mikä oli itselläkin pienenä, tosin oma oli tummanpunainen ja täytyy sanoa että juu, kyllä on todella huono amme. Vie hirveesti tilaa ja on hankala. Esikoiselle ostin 15 vuotta sitten tämmöisen, ehkä juuri siksi kun en muista tiennyt ja oli niin kamala että jäi pitämättä liki kokonaan. Vuosikymmenen jälkeen ammetta lainasi lasteni serkkupoika ja saimme sen keskemmäisellemme takaisin. Nykyään amme toimii, koska se on saunalla, lattialla, puulaatan päällä, jolloin se on helppo kipata tyhjäksi.

    Mutta ammeen mallia inhosin niin paljon että en ole tuon 1. jälkeen ostanut yhtään toista, vaikka meillä on tällä hetkellä 4 ammetta ja 5. ostettuna jo tulevalle 4. lapselleni. 3 ammeista on Ikean ammeita, ihana ja edullinen tuote, helppo kaataa, jyrkemmät reunat (pikkuvauva oli tosi helppo kylvettää) ja liukuesteet pohjassa (sekä ulko settä sisäpohjassa) jo valmistusvaiheessa. Isommalla lapsella toimii hyvin istuma-ammeena vaikka onkin pieni amme. Olen rakastanut tuota ammetta 1. ostamastani lähtien joten meillä on 1 kpl mökillä, 1 saunalla kuopuksella ja tälle odottamalleni vauvallekin hommasin sellaisen.

    Toinen aivan ihana amme on aito Vanna eli ostin sen Viipurista lastentarvikeliikkeestä keskimmäiselle tyttärelleni. Kevyt, hyvä muotoilu, käsille paikat (on muotoiltu istuvalle lapselle) sivuilla ja helppo tyhjentää. Myös lyhyt jolloin tätä vannaa olen säilyttänyt suihkuhuoneessa koska se on helppo kipata viemäriin.

    Saunalla on tuo Orthex ja 1 Ikea, kohta siellä on Orthex ja 2 Ikeaa…! 😀

    Orthexin lastenpulkka on myös yhtä susi laite, se ei liiku kuin hyvin auratulla kadulla, takalaita uppoaa pieneenkin lumeen eli ei toiminut lumessa ollenkaan. Leikkasimme kuviosahalla ison loven taakse niin ettei lumi enää kasaantunut ja arvata saattaa… oli muuten viimeinen tuollainen mitä meille tuli, 2 muutakin vauvapulkkaa ollaan hommattu mutta eivät tuon valmistajan.

    Ja potta, se jopa toimi, nyt muuttivat sen mallin sellaiseksi ettei sitä saa kaadettua kunnolla (ei saa tukevaa otetta kun selkäpuolelta poistettiin se aukko kädelle mistä kantaa) joten tähän loppui keijan ostokin Otrhexilta… 😉 Noissa jopa se ikivanha malli oli toimiva, ihmettelen miksi se piti muuttaa mutta tätä kamalaa vannan mallia ei…?!? Pottia on kertynyt 15 vuoden aikana taloomme aika monta kun on iso talo, autot ja mökki eli kokemusta kyllä löytyy.

    Ja pöntönsupistaja… nykymalli… eieiei. Myin sen heti pois kun ei pysy pöntön päällä ja tosi huono, ostin toisenlaisen.

    😀

    Kyllä suomalainen on todella merkkiuskollinen, huonossakin tuotteessa… *pudistelee päätään*

    1. Tämä keskustelu on aika vanha, mutta nyt löytyy orthexilta isommalle lapselle amme, 50l tyhjennystulpalla, onkohan se yhtä susi keksintö?

      Ja tämä Venäjältä ostettu aito vanna, minkänäköinen ja mistä sellaisen saa? En löytänyt netistä mitään tietoa…

  14. Olen samaa mieltä asiasta, joskaan en ole jaksanut asiaa kovin paljon miettiä. Meillä on 4 pikkuipanaa, joten parhaimmillaan kylppärin lattialla on ollut 4 lastenammetta vierekkäin kun kesäiltoina on liotettu lapsista pohjaväriä näkyviin. Nimenomaan siirtely on ollut kaikkien ammeiden ongelma (meillä ollut käytössä orthexin lisäksi myös merkitön muotoiltu vanna ja ikean vanna). Miesvoimaa on tarvittu, jotta täysi vanna siirtyy saunan puolelle. Tyhjennystä en ole kokenut pulmaksi, meillä lapset 3v ylöspäin kippaavat omat vannansa. Ikean vannassa on pohjassa molemmin puolin liukesteet, joten laatallakaan vanna ei liu ja se on ollut pulma kun yhdestä vesipisteestä pitää täyttää kaikki 4 vannaa. Se on muuten ollut loistavin vanna näistä valikoimista, vaikkakin pienuus vähän tekee miinusta. Jokatapauksessa yhdyn mielipiteeseen, mutta toisaalta en anna asialle liikaa painoarvoa meidän huushollissa koska turhempaa ja pölvästimpääkin designia löytyy lastentuotteiden laajasta maailmasta 🙂

  15. Voi apua, olen unohtanut kertoa, että sain Orthexilta meiliä syyskuussa 2011. He olisivat tarjonneet uutta ammemalliaan kokeiluun, mutta meillä ei ollut enää ammeikäisiä lapsia siinä vaiheessa. Kiitin kauniisti tarjouksesta.

    Joka tapauksessa hienoa, että Orthex seuraa sosiaalista mediaa ja pyrkii kääntämään kritiikin kehuiksi.

  16. Tuohon minä lapsena meinasinkin hukkua. Hirveä tunne kun veden alle jäi ja tuli vielä sellanen paine ettei meinannu ylös päästä. Hengenvaarallinen. Osta jos haluat lapses hukkuvan, ei tarvii kun selkä kääntää niin lapsi lilluu pohjassa.

  17. Hieno tuote.
    Meitäkin on Orthex ammeen ansiosta neljä uimataitoista sukupolvea.
    Kaikilla kylvettäjillä on ollut järki päässä.
    Ihme skebaa vääntöä tällaiset jutut.

  18. Hauskasti sattui löytymään vanha plokiteksti Orthexin ammetta etsiessä.

    Mutta kyllä nuo orthexin muovituotteet, kaikista suunitteluvirheistään huolimatta, ovat kirkkaasti parempia kuin keskimääräinen muoviroska, jota kaupoissa myydään..

  19. Poistettu nimimerkin ”Aapeli Absurdi” -kommentti, jossa hän puhuu eri ammeesta ja jättää linkin ammeita myyvään verkkokauppaan.

    (Tämä on niin vanha teksti, että tänne on ehkä vähän turha enää kommentoida. Kirjoitus on julkaistu 13 vuotta sitten, kun lapseni olivat pieniä. En ole sittemmin seurannut ammeiden kehityskulkua.)

  20. Poistettu myös nimimerkin ”En omista allasta” solvaus. Hän jostain syystä koki tarpeelliseksi tulla haukkumaan minua 13 vuotta vanhaan postaukseeni.

    (Kannattaa ehkä mieluummin haukkua mua Twitterissä. Siellä ne muutkin solvaajat ovat.)

  21. Poistettu Annen kommentti, jossa hän jälkiviisasteli: ”kannattaa ostaa sellainen että, ei valita”.

    Anne, lue postauksen päivämäärä ja aikaisemmat kommentit. Tämä on 13 vuotta vanha teksti, eikä oma panoksesi valitettavasti tuonut keskusteluun mitään uutta saati hyödyllistä.

  22. Poistin jonkun anonyymin kommentin, jossa kiroiltiin ja pyydettiin poistamaan tämä vanha postaus.

    Valitettavasti blogit eivät kuitenkaan toimi niin, että vanhat uutiset ja blogipostaukset poistettaisiin. Kannattaa mieluummin vain skipata vanhat tekstit.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.