Sukututkimus on hieno juttu, jos se tehdään arvottamatta. Aidossa sukututkimuksessa kerätään kaikki mahdollinen tieto itsestä taaksepäin: keitä olivat isovanhempieni isovanhemmat? Millä paikkakunnilla esivanhempani ovat asuneet ja mitä heistä kaikista tiedetään?
Puolueettoman sukututkimuksen lisäksi on olemassa myös säälittävää sukututkimusta. Säälittävä sukututkimus on arvottavaa ja valikoivaa, ja siksi se on suolesta. Se menee näin:
Säälittävän sukututkimuksen vaihe 1: mene taaksepäin
Selvitä sukuasi taaksepäin vähintään viisi sukupolvea. Näin sinulla on käytössäsi 36 sukusi henkilöä tai enemmänkin. Parasta on kuitenkin mennä 1700-luvulle asti.
Säälittävän sukututkimuksen vaihe 2: valikoi ja arvota
Valitse näistä 36 isovanhemmasta kiinnostavin (vaikkapa rikkain, kuuluisin, taiteellisin tai arvostetuin), ja unohda sen jälkeen muut esivanhempasi.
Säälittävän sukututkimuksen vaihe 3: mene eteenpäin
Kartoita tämän mahtimiehen tai -naisen kaikki jälkeläiset. (Useimmiten kyseessä on mahtimies, koska ennen 1900-lukua naisten mahdollisuudet edetä uralla tai yhteiskunnassa olivat melko olemattomat.)
Ota yhteyttä mahtimiehen elossa oleviin jälkeläisiin. Potentiaaliset elossaolijat on merkitty X:llä alla olevaan kaavioon.
Säälittävän sukututkimuksen vaihe 4: perusta sukuseura
Pyydä jälkeläisiä liittymään sukuseuraan, jonka olet juuri perustanut edesmenneen mahtimiehen kunniaksi. Monet haluavat liittyä, koska heitä mairittelee olla mahtimiehen sukua.
Nyt voit olla itseesi tyytyväinen. Onpa upeaa olla Torvald Sammattilaisen sukuseurassa!
Tässä vaiheessa kannattaa unohtaa, että poimit esi-isäksesi vain yhden sadoista mahdollisista. Unohda myös se, että sinulla on muitakin yhtä läheisiä tai kaukaisia sukulaisia muista sukuhaaroista. He eivät vain satu olemaan Torvaldin jälkeläisiä. Sen sijaan ne onnettomat ovat sen kaivoon kuolleen alkoholistin sukulaisia*.
Nyt kannattaa olla kiinnostunut ainoastaan Torvaldin jälkikasvusta. Olettehan te etuoikeutetut mahtimiehen jälkeläisiä!
* Kuten sinäkin itse asiassa.
Kuulostaa juuri siltä, jota suomalaiset, yhdistysihmiset, harrastavat.Pitäisiköhän minunkin."Veljeni isoäiti oli.." Kuulostaako pateettiselta. Niin minustakin. 🙂
Se on nykyisin kanssa niin suosittu harrastus, että aika useat ovat jo hyvin perillä sukunsa haaroista. Itse tiedän olevani kahta laajemmin tutkittua sukua ja toiseen jouduin vahingossa yhdistyksen hallitukseen.
Kiitos kommenteista!Tipu, Suomi on yhdistysten luvattu maa. Itsekin olen jäsenenä useammassa verkostossa, mutta en sentään yhdessäkään sukuseurassa.Janne, odotahan vaan kun alat saada kutsuja jokaisen esi-isäsi sukuseuraan… Tämä tapahtuu sitten, kun oma ikäluokka alkaa kiinnostua sukututkimuksesta – eli eläköitymisen jälkeen. Vuonna 2030 huomaat olevasi vähintään 15 sukuseuran jäsen, ja lisää kutsuja putoilee kerran kuussa. Muista sitten valita sen maineikkaimman mahtimiehen jälkeläisten seura. :)Olen laittanut blogini syötteenä myös Facebookiin, ja sinnekin on tullut kommentteja. Pahus, kun ne eivät näy täällä.
Kylläpä oli kaksimielistä tekstiä Jannelta 😉 -Itse en tiedä sukuni haaroista mitään. Yritin itsekin saada blogini näkösälle Facebookkiin, mutta epäonnistuin. Mitä työkalua käytät Katleena?
Tekstiurakoitsija, FB:n englanninkielisessä versiossa:> Notes> Notes settings> Import a blogIkävä kyllä FB:hen saa tuotua vain yhden blogin syötteen. Itselläni olisi ollut tarvetta kahdelle.
Minä olen tuonut blogin käyttämällä Social RSS -sovellusta. Blogi näkyy profiilissani omana välilehtenään. Voitte katsoa profiilistani miten se näkyy: http://www.facebook.com/jannekauppiKatleena, ehkä tuo auttaa siihen, että saisit molemmat blogisi näkymään Facebookissa.
Janne, kiitos vinkistä! En päässyt katsomaan profiiliasi, joten anoin nöyrimmästi lupaa päästä lähipiiriisi. 🙂 Ignoroi, jos haluat pitää FB-kaveriporukkasi pienenä.
Et näköjään halunnut. 😉
Hmm… profiilini olisi pitänyt olla avoin ainakin kaikille network:finland:iin kuuluville. Pitäneekin käydä yksityisyysasetukset uudestaan lävitse.
Nyt ollaan jo aika kaukana sukututkimuksesta, mutta ei se mitään…Tuo Jannen vinkki useamman blogin saamisesta Facebookiin on muuten toimiva, mutta blogit eivät näy ilmestyvän uutisvirrassa. Niinpä kaverit eivät tiedä, onko uutta postausta tullut, elleivät he varta vasten käy katsomassa profiilistani.Taidan siis toistaiseksi pysytellä tuossa Notesien kautta tulevassa syötteessä.
Ja minä luulen, että siirryn käyttämään myös Notesia tuon ominaisuuden vuoksi.
Minä puolestani kuulun sukuseuraan, sekä äitini, että isäni puolelta. En kylläkään ole aktiivinen, mutta taannoin tulin käyneeksi sukukokouksessa ja outoa kyllä (vai olisiko vain itsesuggeroitua) jollain tavoin tunsi yhteenkuuluvaisuutta niihin ihmisiin. No, ehkä se tosiaan on tämä ajatusmalli, että kun tiedän olevani samaa sukujuurta, täytyy meillä olla yhteenkuuluvuuden tunnetta.Toisaalta, kun isäni, jonka tapasin ensimmäisen kerran vasta 30+ -vuotiaana, kuoli v.-06, minulle tuli outo tunne, kuin puu, jolla on kaksi vahvaa, pitkää juurta, olisi juuri menettänyt toisen juuristaan. Tunne oli oudon ikiaikainen, vaikka en koko äijää varsinaisesti tuntenut enkä siksi osannut kuolemaansa surra.
Tipu, mielenkiintoisia ajatuksia! Itselläni on joidenkin sukulaisten kanssa suurempi yhteenkuuluvuuden tunne kuin toisten kanssa.Joka tapauksessa side on yleensä sitä kiinteämpi, mitä läheisempi sukulainen on kyseessä. Oman isän menetys koskee varmasti, vaikka ei olisikaan tuntenut tätä kovin hyvin.
Lisään vielä sen verran aiheeseen kuulumatonta tänne, että se taitaa onnistua sittenkin sen Social RSS:n lisääminen tilapäivityksiin. Tilapäivityskentän alla olevien painikkeiden viimeisenä on nuoli, jossa näkyy loput napit. Siellä on myös Social RSS. Tosin se ehkä menee niin, että jokaisen kirjoituksen joutuu lisäämään tilapäivityksiin yksitellen. Mutta sitä voi sitten punnita, että kumpi painaa enemmän, tarve vai vaiva.
Ei kun sehän siinä kummallista olikin. En äijän menetystä surrut vaan toisen juuristani. Se tunne ei ollut surua, se oli jotain muuta. Jotain jossa sekoittui ylpeys ja haikeus, tietoisuus ikiaikaisesta sukupolvien ketjusta jossa minä kohta seison vuorollani vanhimpana ja sitten tyttäreni ja..Enhän voi surra ihmistä jota en tunne.
Janne, kiitos täydennyksestä!Tipu, hyvä kun tarkensit. Itselleni on aika hätkähdyttävä tajuta, että muutamassa vuodessa meidän sukumme ketju on nytkähtänyt eteenpäin. Vielä vuonna 2004 edustin itse sukuni nuorinta polvea. Nyt olenkin nuorinta edeltävä lenkki, ja isovanhemmistakin on enää yksi elossa.En haluaisi ajatella, että jossain vaiheessa olen itse se sukuni vanhin, jonka kupsahtamista povataan. Lapsenlapset pohtivat, mihin laitokseen minut kärräisivät. Heidän lapsensa muistavat hämärästi, että suvussa on tosiaan joskus ollut joku bloggaaja 2000-luvun alussa, kun blogit olivat muotia.