Olen muun muassa Inforin tallissa kouluttajana ja tietokirjailijana, ja siihen liittyy joitakin etuja. Tällä kertaa sain valita heidän valikoimistaan koulutuksen, jonne pääsisin ilmaiseksi – jos kurssilla olisi tilaa.
Valitsin Esiinny vakuuttavasti – vaikuta mediassa -koulutuksen. Tilaa oli, ja kurssi pidettiin loppuviikosta. Torstaina kouluttajana oli Päivi Yli-Kokko, ja perjantaina Kimmo Räntilä.
En ollut ajatellut postata aiheesta, mutta ajatuksia nousi niin paljon, että on kirjoitettava.* Ja jos ihminen herää kahdelta yöllä, mitäpä sitä muuta tekisi kun bloggaisi.
Halusin kurssille, koska poden kamerakammoa. On eri asia, jos esiinnyn auditoriossa 200 ihmiselle: silloin en jännitä lainkaan. Sen sijaan jos yksikin osallistujista on lasisilmäinen laatikko, menen välittömästi kipsiin. Tästä kamerakammostani tilitin jo viime kesänä.
Siispä ei muuta kuin tulta päin! Kurssiohjelmassa luvattiin runsaasti käytännön kameratreenejä, ja juuri niitä minä kaipasin.
Kahden päivän aikana teimme viisi videointiharjoitusta. Kolmessa esityksessä puhuimme yleisölle, ja kamera kuvasi vierestä. Kahdessa harjoituksessa Kimmo haastatteli meitä ikään kuin asiantuntijoina ajankohtaisohjelmaan.
Kaikki purkitettiin studioympäristössä, ja sitten pääsimme tuomaroimaan omia esityksiämme.
Itselleni koulutuksen tärkein anti tiivistyy kuuteen asiaan:
1) Oma jännitys ei näykään päällepäin yhtä pahasti kuin olisi luullut.
2) Jo kahdessa päivässä pääsin kamerakammosta eroon niin hyvin, että nyt tekisi mieli päästä treenaamaan uudelleen. En olisi uskonut niin nopean muutoksen olevan mahdollista.
3) Puhun paljon käsillä, ja olen joskus yrittänyt hillitä itseäni. Nyt huomasin, että siitä onkin enemmän hyötyä kuin haittaa. En ollut ymmärtänyt, kuinka tärkeää on rytmittää puhetta käsillä.
4) Vaikeistakin tilanteista selviää, jos luottaa asiaansa ja osaamiseensa. Treeneissä Kimmo teki tahallaan haastattelun vaikeammaksi: hän keskeytti puheeni ja otti esille yllättäviä kysymyksiä puskan takaa. Niissä tilanteissa ei auta etukäteen suunnittelu, vaan on mentävä vaiston ja itseluottamuksen varassa. (Nyt muuten ymmärrän entistä paremmin, kuinka vaikeaa on olla uskottava poliitikko.)
5) Lisäksi opin huomaamaan erilaisia puheen ja dramaturgian keinoja, joilla ihminen saadaan tuntumaan halutunlaiselta ja joilla toisaalta voidaan paljastaa ihmisestä yllättäviäkin asioita. Ensi kerralla katson televisiohaastattelua aivan eri silmin.
6) Opin myös erilaisia toimintamalleja, joiden avulla pystyy selviämään yllä mainituista koukuista. Kaikkeen ei tarvitse mennä mukaan, vaan tilanteen voi kääntää omaksi edukseen.
Katsoin juuri verkosta, että koulutuksen hinta on alveineen 1700 euroa. Huh! Harva yksityinen ihminen voi maksaa noin paljon kamerapelon pienentämisestä, mutta yrityksille sijoitus on kyllä kannattava.
*Infor ei ole pyytänyt minua postaamaan aiheesta. Suoraan sanoen he eivät kai edes tiedä, että tällä blogilla on jo kohtuullisen paljon lukijoita, joten he eivät ehkä edes huomaa pyytää mainoksia. Jos joskus postaan tilatusta aiheesta, lupaan pyhästi lukijoilleni ilmoittaa siitä.
Mielenkiintoista. Ei tule useinkaan ajateltua kuinka pienistä vivahteista kokonaisuus muodostuu.Tuo "uskottava poliitikko" on varmaan vaikea rooli, kun haastattelija ei anna vastata kysymykseen, kun jo uutta kysytään.
Parrakas, itsellänikin silmät avautuivat, kun ymmärsin tv-haastattelun ja dramaturgian lainalaisuuksia.Poliitikon uskottavuus on osittain kiinni myös siitä, kuinka hän reagoi yllättäviin tilanteisiin. Kuka tahansa voi opetella ulkoa tietyt teesit ja liturgiat, mutta kun tulee yllättäviä keskeytyksiä, ihmisen todellinen minä pääsee esiin. On kiinnostavaa seurata, ärsyyntyykö poliitikko, lipsauttaako hän jotain harkitsematonta, sekoaako hän sanoissaan vai mukautuuko sujuvasti uuteen tilanteeseen.Toki ylenpalttinen keskeyttäminen on jo ärsyttävää. Pahimmillaan haastattelija käyttää enemmän ruutuaikaa itseensä kuin haastateltavaan.