Huh! Tänään tein ensimmäistä kertaa webcastingin, jossa ei ollut yleisöä paikalla. Tehtäväni oli puhua suoraan kameralle neljä erilaista 10-15 minuutin pätkää verkkoviestinnästä.
Kyllä jännitti. Kuvauslamput paahtoivat, ja kainalot olivat hiessä kyynärpäitä myöten. (Sitä ei kuitenkaan huomaa kuvassa, joten minun ei tarvitse muuttaa nolouden vuoksi ulkomaille.) Onneksi olin sattumalta käynyt lokakuussa esiintymisvalmennuksessa, jossa nimenomaan harjoiteltiin kameroiden edessä olemista.
Olen jo niin tottunut elävään yleisöön, että en jännitä kasvokkaistilanteita lainkaan. Oli silti aivan eri asia puhua muovilaatikon mustalle silmälle. Siltä ei saa palautetta, ja joudun itse arvaamaan, onko rytmi sopiva tai huidonko käsillä liikaa. En myöskään tiedä, naurattaako vitsini, olenko tarpeeksi selkeä tai onko sisältö halutunlaista.
Pari kertaa takeltelin sanoissani, joten joitain pätkiä jouduttiin ottamaan uusiksi. Kerran myös kolautin mikkiä, eli sekin kopautuskohta piti tallentaa uudelleen.
Lisäksi oli haasteellista olla paikallaan. Olen tottunut kävelemään valmennustilassa, ja nyt piti olla aloillaan vartin verran. Vaikeaa minulle.
Yllättävän nopeasti unohdin kuitenkin puhuvani kameralle. Pystyin ajattelemaan ihmisiä sen takana, joten sain viestini välitettyä paremmin kuin osasin ennakoida.
Webcastingista tulee jossain vaiheessa mainospätkä Inforin sivuille, ja linkitän sen tänne mahdollisimman pian.