Mutta mikä ihme näitä kansanedustajia riivaa? Nimittäin joka ikinen torstai, silloin kun istuntokausi on meneillään, heille on suotu tunnin verran ilmaista medianäkyvyyttä televisiossa. Vieläpä hetkeä ennen parasta katseluaikaa.
Ja mitä he tekevät? Jahnaavat kerrasta toiseen kulunutta täysistuntojargoniaan sen sijaan, että käyttäisivät tilaisuuden hyväksi ja pitäisivät pirullisen hyviä tai muuten vaan lennokkaita puheita.
Mutta ei. Ei voi. Kun kamera käynnistyy, poliitikko vaihtaa poliitikkovaihteen päälle ja alkaa suoltaa hahmotonta valiokuntamietinnöissä marinoitunutta kieltään.
Eipä ihme, että verbaalisesti nasakat timosoinit ja velttovirtaset keräävät potin.
On toki ymmärrettävää, että kansanedustajat saati ministerit eivät voi asemansa vuoksi puhua suutaan puhtaaksi ihan joka tilanteessa. Mutta olisiko tuo nyt kohtuuton vaatimus, että politiikassakin alettaisiin vihdoin käyttää tolkullista suomea?
Kirjoittaja on helsinkiläinen metsätieteiden ylioppilas.
Tämä Antin kirjoitus nostaa esille ihan järkevän aiheen: kansanedustajien käyttäytymisen istuntosalissa. Siitä nyt löytää varmasti kommentoitavaa. Olisin itse kuitenkin mieluummin lukenut enemmän omakohtaisia mielipiteitä. Tuntuu nyt, kuin kirjoittajalla ei oikeasti olisi omaa sanottavaa.
Olet aivan oikeassa Anonymous. Olen näemmä jälleen kerran sortunut helmasyntiini: lyhyestä virsi kaunis. Tekstihän on ylen niukka.
Olisin voinut laventaa sitä esimerkiksi monin historiallisin viittauksin Kekkoseen, eduskunnan istuntosalista uloskannettuun Veikko Vennamoon tai jyrisevään Paavo Lipposeen, joka muistetaan siitä, kun hän ERM-keskustelussa uhkasi tapaavansa opposition edustajat vielä nahkurin orsilla. Myös muut konkreettiset esimerkit viimeaikaisista puheista olisivat varmasti elävöittäneet tekstiä.