Episodi I
Mies kaupan kassalla: Viisi riviä viikinkiä.
Myyjä *menee pelipäätteelle*: Tuleeko jokeria?
Mies kurtistaa kulmiaan: Mä sanoin että viisi riviä viikinkiä.
Myyjä *hämmentyy*: Tarkoitin että tuleeko jokeria siihen lisäksi?
Mies: Jos mä sanon, että viisi riviä viikinkiä niin se tarkoittaa että viisi riviä viikinkiä! Silloin ei tule mitään jokereita.
Episodi II
Nainen postissa: Tässä olisi näitä paketteja. Näissä kaikissa on merkit valmiina.
Postin myyjä: Loppuiko sulla merkit? Nyt meillä olisi uusi sadan kappaleen rulla merkkejä. Katsos miten kauniita!
Nainen: Joo, ne ovat kyllä kivoja. Mä otan sen rullan.
* * *
Lottoa ostava mies ei todennäköisesti ollut koskaan toiminut myyjänä. Hän ei tunnistanut lisämyyntikysymystä, vaan hän piti sitä jonkinlaisena tunkeiluna tai kritiikkinä muistiaan kohtaan.
Sen sijaan postissa asioinut nainen on toiminut asiakaspalvelijana. Hän todennäköisesti tietää, kuinka vaikeaa on joskus olla oma-aloitteinen lisämyynnissä.
Kysymys ei ole viisaudesta, vaan kokemuksesta. Suvaitsevaisimpia ovat ne, jotka ovat omakohtaisesti kokeneet jonkin asian. Sen sijaan tietämättömän on helppo olla tyly.
Ymmärrän hyvin tuota lotonnutta miestä. Kun tilataan viisi riviä lottoa, niin silloin halutaan vain viisi riviä lottoa, eikä mitään jokereita. Kyllähän sen pitäisi olla itsestään selvää. Jos asiakas haluaisi jokerin, hän kyllä sen eksplikoisi.
Suullinen kommunikaatio on näet monelle miehelle suuri ponnistus. Se, että saa suustaan: ”Viisi riviä lottoa”, on jo kunnioitettavaa.
Lottoaminen on tarkoin säännelty henkilökohtainen rituaali. On loukkaavaa myyjättären taholta tyrkyttää niitä jokereita, jos niitä ei ole tilattu. Eihän jumalanpalveluksen ehtoollinenkaan ole pakollinen.
Veikkauksen tulisi kouluttaa enemmän myyjiään aistimaan asiakkaan jokeri-taipumuksia. Asiaa voisi tutkia myös monitieteisen hankkeen puitteissa.
(Hyvät) myyjät ne ovatkin siitä vekkuleita asiakkaita, että ne ostavat mitä tahansa toiselta hyvältä myyjältä, kaikenlaista turhaakin. Johtuu ilmeisesti siitä, että ne nauttivat itse myyntiprosessista ja kaupanteon kiehnäämisestä (siis siitä, osaako toinen kysyä kaikki oikeat kysymykset ja vedota oikeisiin argumentteihin ja johdatella sopivasti kaupantekoa) niin paljon, että se ohittaa kaiken muun. He ostavat tuotteen palkinnoksi sille toiselle myyjälle, koska sen kanssa on ollut mukava asioida.
Tuossa veikkausjutussa: veikkaat, että mies ei ollut koskaan toiminut myyjänä, mutta onko se syy käytökselle vai tapa käyttäytyä syy sille, että hänestä ei välttämättä edes tulisi koskaan hyvää myyjää?
Anonyymiö, kiitos kommentistasi!
En sanoisi, että kaikki hyvät myyjät ostavat tavaraa vain palkitakseen toisen hyvän myyjän. Ehkä jotkut ovat sen verran höveleitä, mutta itselläni ei riittäisi raha jokaisen hyvän myyjän palkitsemiseen.
Itselläni kaava menee jotenkin niin, että ensin katson, tarvitsenko tuotteen. Jos tarvitsen tavaran mutta myyjä on huono, en välttämättä osta häneltä – paitsi jos tuotetta ei saa muualta tai jos se on pakko saada heti. Sen sijaan jos tarvitsen tuotetta ja myyjä on hyvä, ostan sen riemusta kiljuen.
Mitä tulee veikkauspisteen asiakkaaseen, niin syy-seuraus-suhde on varmasti noidankehä. Alkeellisilla käytöstavoilla ei saa myyjän hommia (eikä heppu ehkä haluaisikaan). Kun myyjän kokemusta ei ole, tulee myös ärsyynnyttyä viattomista kysymyksistä.