Seuraan aika ajoin Lisa Sounion blogia. Kiehtovaa tavaraa – ja tämän määrittelyn saa tulkita sekä suoraan että ironisesti.
Lisa muuten esiluki juuri Asiakaskokemus-kirjamme. Siitä iso kiitos hänelle. (En ole koskaan ollut Lisaan suoraan yhteyksissä saati tavannut häntä, koska yhteinen kustannustoimittajamme Hanna Virusmäki hoiti yhteydenpidon.)
Tänään Lisa kirjoitti Kluuvin kauppahallista. Pari otetta postauksesta:
Kaikki kipinkapin ihailemaan Kluuvin kauppakeskuksessa lauantaina avautuvaa Maatilatori myymälää – Eat & Joy Kluuvin kauppahallia! Kurkistin juuri sisälle ja näin muotoilija Harri Koskisen rakentamassa tinkimaitoa ja kotijogurttia pursuavaa maitokaappia – –
– – Kluuvin kauppahalli ja maatilatori on loistoveto tuoda keskustaan aitoa toritunnelmaa!
Olen ollut nuoruudessani torikauppiaana viisi tai kuusi kesää. Kaikki kunnia tyylikkyydelle ja designille, mutta Harri Koskinen, Kluuvin kauppahalli ja maatilatori eivät taatusti ole aitoa toritunnelmaa.
Mitä aito toritunnelma sitten on? Se on eläkeläispariskuntien identtisiä tuulipukuja, pressumuovisia likaantuneita torikojuja, puluparvia askeleitten välissä, tuoretta kahvia kertakäyttökupista ja helppoheikin kaksi kolmen hinnalla -huutelua. Aito torielämä on rehevää, käsittelemätöntä, ihmistenmukaista arkea – ja yhtä kaukana designista kuin minä merileijonasta.
Ymmärrän hyvin, että pääkaupungin ydinkeskustaan halutaan joskus maalaismaista, nostalgista tunnelmaa. Siitä tulee kuitenkin helposti maalaiselämän idealisointia, jonkinlaista muotoiltua maaseutua, jossa pystytetään trendiväreillä maalattu hytitön traktori kadunkulmaan. Ja sitten ihmiset haaveilevat slow lifesta ja maaseudulla elämisestä, koska se on niiiiin ihanaa.
Kaikki tämä on ihan OK. Nautin itsekin suunnattomasti kauniista muotoilusta, enkä jaksa visuaalista krääsää. Toivon silti jokaisen pohtivan kahta asiaa:
- Kaupunkiin rakennettu maalaistori on designattu, maaseutua matkiva kokonaisuus. Se ei ole oikeasti maaseutua. Aito toritunnelma löytyy niiltä toreilta, joita ei ole tietoisesti muotoiltu. Aitous ei aina ole kaunista – mutta se on aitoa.
- Jos jokainen kohta maailmassamme on stailattu puhdasmuotoiseksi ja huipputyylikkääksi, missä on paikka pennittömille mummoille, likaisissa haalareissa kulkevalle remonttiporukalle, mekastaville lapsiperheille ja eläkeläispappojen kahviseuroille? Onko ylimuotoilussa niin iso elitismin riski, että karkotamme osan ihmisistä pois? Onko design-Suomi enää ihmisiä varten ollenkaan?
Salut!
Terveisiä Ranskasta, täältä torien luvatusta maasta. Asumme verrattain pienessä kaupungissa, jossa on joka lauantai tori, nimensä veroinen kohtaamispaikka ihmisille, jotka ovat tulleet ruokaostoksille. Ei mitään fancya, vaan perusruokaa siis täkäläisittäin, osterit ja juustot mukaanluettuna. Kahvilan terassi torikadulla on oiva paikka siemaista espressot ja vaihtaa kuulumisia, tai vain katsella kaupankäyntiä ja maisemia.
Iso tai pieni kaupunki täällä, sama tunnelma ja ilmapiiri toistuu, myös Pariisissa. Käykää Bastionin kulmilla torilla, sekin on ihan sitä perustorimeininkiä. Ei tuunattuja traktoreita tai maaseudun epäromantiikkaa.
Kirjoituksessasi sanonta ’pääkaupungin ydinkeskusta’ on se, mikä saa torin Suomessa vääristymään alkuperäisestä mallistaan. Tottakai, kun ’pääkaupungin ydinkeskustan’ asukkaille halutaan kaupata eksoottista maaseutua kalliilla hinnalla, niin se on tehtävä juuri niillä heinäpaaleilla, värikkäillä traktoreilla ja siloitetuilla maitotonkilla. Ja sitä on niin cool tykätä naamakirjassa.
Sääli.
Kun se totuus löytyy kuitenkin lähiruoasta, kiireettömästä, nautinollisesta ostostapahtumasta ja oikeasta sosiaalisesta vuorovaikutuksesta. Sitä ei voi hinnoitella, eikä se ei ole edes kallista.
Kuulkaas hei, ei täällä ole aikaa ruveta lonnimaan jollain toreilla. Sitä varten on jokalauantaiset prisma- ja sittarikierrokset, että saa viikon ostokset kerralla tehokkaasti ja on sitten aikaa tehdä pitkää päivää toimistolla tehot tapissa ja suhata aikataulujen kanssa penskoja ja perhettä harrastuksiin.
Tuulipuku on tosiaan sitä aitoa toritunnelmaa, koska lokakuusta suunnilleen maaliskuuhun toreilla käy sellainen räntäviima, että sormet kohmeessa joutuu yrittämään sitä maksukorttia kaivaa taskusta ja tunkea lukijalaitteeseen, jota ei ole suunniteltu täkäläiseen säähän. Että olisi edes jotain suojaa säältä siinä tuulipuvussa. Ja karvalakissa. Parasta suomalaisessa toritunnelmassa on se, että kuuma kahvi ei polta, koska se on siinä säässä jäähtynyt jo ennen kuin ehtii huulille.
Eri asia on sitten sellainen disainattu torikokonaisuus. Siellä käyskentely on juuri sellaista kaupallistettua elämysmatkailua, johon on helppo haksahtaa, jos se vain sattuu olemaan trendikästä ja nimenomaan jos on sitä rahaa. Ei niitä pennittömille mummoille kaupallisteta, ei todellakaan. Ja sitten kun tuollainen disainattu elämysmaalaistori on koettu, niin seuraavaan kohteeseen. Että oletko käynyt Ushuaiassa siinä yhdessä idyllisessä basaarissa?
Tykkään kirjoituksistasi muutenkin, mutta tämä oli harvinaisen hyvä. Elättelen toivoa, että Kluuvi olisi edes vähän elämäistetty versio pienistä Eat & Joy Maatilatoreista, mutta taitaa olla mahdoton ajatus. Nautin mieluusti H. Koskisen designtuotteista, mutta en halua maksaa siitä ruokaostosten yhteydessä. Mieluummin näkisin Helsingissä ihan tavallista, rehvakasta torimyyntiä, muuallakin kuin Kauppatorilla ja Hakaniemessä.
Lämmin kiitos kaikille kommenteista! Kiva kuulla, että en ole yksin huomioitteni kanssa.
Mrjeanper, tuo näkökulmasi hinnasta oli hyvä: aitous ei ole kallista (se on usein jopa ilmaista), ja siitä on meillä kaikilla varaa nauttia. Sen sijaan kallis nykymuotoilu nostaa hintaa monesti niin paljon, että designtuotteeseen on varaa vain rikkailla. Tämän jälkeen muotoilusta tuleekin sitten elitistinen symboli, jolla voi osoittaa olevansa varakas.
Anonyymi, hauskan sarkastinen purkauksesi taisi tulla suoraan sydämestä? 😀 Rivien välistä olin lukevinani, että olet turhautunut pakkodesigniin, jolla tuunataan kaikki mahdollinen kauniiksi ja elämysmatkailtavaksi. Odotan enää sitä, että Kluuvin maatilatorin yläpuolelle kiinnitetään sateen estävä pressu, jonka alapintaan on tulostettu aurinko ja poutapilviä. Pitäähän sen säänkin vastata ideaalia.
Laura, minäkin pelkään, että huippumuotoilijan työ nostaa hintaa kohtuuttomasti. Harri Koskinen on lahjakkuus, mutta yleensä asiakkaiden pitää maksaa lahjakkuuksien tuloksista. Minullekin kelpaisi se ruoka ostettuna sinällään – ilman muotoilulisää. (Maksan muotoilulisää mieluusti vaikkapa astioista ja huonekaluista, mutta ruokaa pidän raaka-aineena, jonka muotoilen itse.)
En ole itse käynyt Kluuvin maatilatorilla, joten tsekkaan sen ensi viikolla. Sitten voin postata asiasta lisää.
Minun mielestäni tässä haukutaan nyt väärää puuta. Eihän Eat & Joy -konsepti yritäkään tuoda ”aitoa toritunnelmaa kaupunkilaisille”. Selasin nopeasti heidän nettisivunsa (http://www.eatandjoy.fi/maatilatori/maatilatori/), enkä kyllä löytänyt yhtään mainintaa aidosta toritunnelmasta. 🙂
Sen sijaan ”Tarjoamme parhaita suomalaisia, puhtaita, laadukkaita, pohjoisia makuja ja täysruokaa. […] Lisäämme asiakkaidemme tyytyväisyyttä, elämänlaatua ja onnellisuutta.” Mä käsitän tämän niin, että he haluavat ruoan ostamisen olevan myös esteettinen kokemus, johon olennaisesti liittyy myymälän ulkonäkö. Tarkoitus ei olekaan olla koko kansan kauppa, vaan vedota (keskimääräistä varakkaampiin) kaupunkilaiskuluttajiin. Sellaisiakin on, todistetusti, kun uskaltavat nyt Kluuvin myymälän avata.
Ei mullakaan ole varaa siirtyä käyttämään pelkästään maatilatorin tuotteita, mutta jos joskus haen sieltä hyvää savustettua kalaa tai leipää ja saan siitä vielä visuaalisen elämyksen, voin siitä mielihyvin maksaa hiukan ylimääräistä. (Onko tämä nyt sitä ”elämystaloutta”? 😉
Tässä blogauksessa ja kommenteissa on nyt enemmänkin kyse Sounion vilpittömän innostuneesta mutta ehkä hieman harkitsemattomasta heitosta.
Outi, hyvä tarkennus. Tarkoitukseni ei ollut kritisoida erityisesti Eat&Joyta, vaan nimenomaan sitä ilmiötä, jossa tuunattu todellisuus nähdään "aitoutena".
Lisa Sounion kommentti edusti arvostelemaani näkökantaa, mutta olen näkevinäni samaa ajattelua myös monessa ylidesignatussa tavarassa tai rakennuksessa.
Tällä kertaa edellisen kanssa hyvin pitkälle samaa mieltä. Lisää ”aitoa toritunnelmaa kaupunkilaisille”.
Kiinnostavia näkökulmia, kuten aina. Pääkaupungissa asuva ystäväni hehkutti minulle (maallemuuttajalle) hiljattain, kuinka hänen lähikauppansa on alkanut panostaa lähellä tuotettuihin ruoka-aineksiin ja hankkii tuoreita vihanneksia myyntiin ilman välikäsiä. Samastuin tähän ja kerroin, miten minunkin mieltäni lämmittää, kun kesäisin maaseutukuntamme pienestä ruokakaupasta saa lähipelloilla kasvatettuja kaaleja ja porkkanoita: niissä on tutun viljelijän nimi, ja ne ovat huomattavasti halvempiakin kuin tukun kautta kiertäneet tuotteet. Ystäväni alkoi nauraa ja muistutti, että siinäpä se ero onkin: hänen kaupassaan ”lähituotteet” ovat ainakin kaksi kertaa muita tuotteita kalliimpia!
Mutta ehkäpä minun kauppareissuni ei ole yhtä ”elämyksellinen”. 😉
Kyllä sitä nyt ollaan sunkin blogissas niin sävy-sävyyn violettia ja vihreetä. Hyhhyh kun epäaitoa! ;D
Kiinnostava kirjotus!