Varoitus:
Tämä teksti sisältää kielioppi- ja semantiikkanillitystä. Lopeta lukeminen, ellet ole kiinnostunut kielitieteestä.
Hesarissa oli kirjailija Elina Hirvosen kolumni Kun hirmutyön tekijä on yksi meistä.
Vilkaisin ensin vain otsikon. Sana hirmutyö assosioituu minulla työnarkomaniaan, valtavaan urakkaan, raskaaseen työnkuvaan ja epäinhimillisiin työolosuhteisiin.
Kun luin eteenpäin, tajusin että Hirvonen puhuu hirmuteoista eli veriteoista. Hän on luonut oman versionsa tästä yhdyssanasta.
Googlasin molemmat termit – yleiskielen hirmuteon ja Hirvosen hirmutyön – eri muodoissaan*. Hirmuteko on monta kertaa yleisempi, mutta hirmutyötäkin käytetään erityisesti keskustelupalstoilla ja automaattisissa sanakirjoissa, joissa ei ole ammattikirjoittajia.
Yleensähän työ tarkoittaa jotain pitkäkestoista kuten ammattia tai urakkaa:
Vääpeli komentaa työkseen alokkaita, jotka kaipaavat itselleen upeaa univormua.
Poliisi tekee tärkeää työtä, jossa pitää osata seisoa urheasti.
Sen sijaan teko tarkoittaa lyhytkestoisempaa puuhaa tai askaretta:
Univormun vieminen naapurin vääpeliltä oli tuhma teko.
Poliisin halaus on kaunis teko, paitsi jos sen tekee alastomana.
Väittäisin, että veriteot ovat lyhytkestoisia, jolloin niitä pitäisi kutsua teoiksi eikä työksi.
Meillä on muuten kotona meneillään hirmutyö: siirrämme keittiön paikkaa, puramme kaksi seinää ja rakennamme yhden uuden. Hauska tapa viettää kesälomaa.
*Molemmat sanat sattuvat olemaan Googlelle vaikeita löytää, koska ne taipuvat sanavartalon keskeltä. Toisesta katoaa k-kirjain ja toisessa yö-diftongi muuttuu öi:ksi:
teko : teon
työ : töiden
Hmm.
Hirmutyö, verityö, tihutyö, ilkityö, konnantyö.
Kielikorvani antaisi kyllä kutsua pahuuksiakin töiksi.
Voin toki olla väärässäkin. Niin aina.
Minun kielikorvani hyväksyy sekä hirmutyöt että -teot verisessä merkityksessä.
Nykysuomen sanakirjassa on molemmat. Hirmuteko: Kurittomien joukkojen h:ot. Estää h:koja. Rangaista h:oista. Hirmutyö: Pimeyden vallan h:työt. Tehdä h:töitä. Estää h:töiden tapahtumista. Tahrata maineensa h:töillä.
Suomen kielen perussanakirja: Hirmuteko: Raakalaisten h:ot. Hirmutyö = hirmuteko. Onkohan hirmuteko ensisijainen, kun esimerkki on sen kohdalla?
Seuraava saa katsoa Kielitoimiston sanakirjasta. Olisiko raakuuksista puhuttaessa teko lisännyt suosiotaan ja työ menettänyt?
Matti, Kielitoimiston sanakirja jatkaa Perussanakirjan linjalla.
Voi ei, kielikorvani kuuluu vähemmistöön.
Onneksi sentään Perussanakirja ja Kielitoimiston sanakirja tuntuvat pitävän hirmutekoa ensisijaisena vaihtoehtona.
Hirmutyö on selvästikin ollut yleisempi joskus muinoin, koska se esiintyy 60-lukulaisessa Nykysuomen sanakirjassa. Myös Seitsemässä veljeksessä mainitaan hirmutyöt:
https://twitter.com/EevaOorni/status/220457565782425600
Kellään ei varmaan ole samanlaista absoluuttista kielikorvaa kuin joillakin on absoluuttinen sävelkorva. Kielikorva hyväksyy sen, mihin sen haltija on tottunut riippumatta ilmaisun loogisesta tai kieliopillisesta oikeellisuudesta. ”Ketä soittaa ovikelloa?” kuulostaa minun kielikorvaani hirveältä riitasoinnulta, mutta monen nuoren kielenkäyttäjän mielestä se on varmaan kieliopillisesti ihan jees. Fyysikkona saataan hieman kohottaa kulmakarvojani (ainakin mielessäni), kun jonkun painon kerrotaan olevan 50 kiloa. Tarkoitettu fysikaalinen suure kun massa ja sen yksikkö kilogramma, ei tuhatkertaisuutta tarkoittava kilo.
Hyvään kielenkäyttöön minusta kuuluu loogisuus ja kielen nyanssien hallinta. Siksi komppaan Katleenaa tässä työ/teko asiassa. Sanan ”työ” varmaan suurempi osa suomea osaavista mieltää pidempikestoiseksi tapahtumaksi kuin sanan ”teko”. Siksi kerrottaessa kirvellä toisen surmanneesta ilmaisu ”teki hirmuteon” antaa kuulijalle paremman kielikuvan kuin ”teki hirmutyön”. Molemmat ovat varmaan ymmärrettäviä, mutta jos on valittavana kaksi ilmaisua, niin miksi ei valittaisi niistä sitä parempaa. Sitä, jolla viesti luultavasti menee selkeämmin perille. Tästä minusta on tässä asiassa perimmältään kysymys.
Minustapa tässä on perimmältään kysymys siitä, että tietoisen valinnan voi tehdä vain, jos tiedostaa valinnan mahdollisuuden. Se, että kannattaa valita ilmaisu, jolla viesti menee selvimmin perille, on pikemminkin annettu tosiasia.
Elina Hirvosen (ja minun) kielikorva päästi hirmutyön ilman tarkastusta läpi, Katleenan taas ei. Tämän keskustelun jälkeen hirmutyön ja -teon kohdalla syttyy aina pieni merkkivalo, ja ehkä seuraavan kerran tällaista ilmaisua tarvitessani kirjoitankin hirmuteosta. Tai sitten ihan pahuuttani ja silmää iskien hirmutyöstä.
Niin. Valinnan voi tehdä vain käytettävissä olevista vaihtoehdoista. Kielen käytön mestarit erottaa meistä tavallisista tekstintuottajista (tällä tarkoitan itseäni) paitsi hallittujen vaihtoehtoisten ilmaisujen suuri määrä myös niiden nyanssien hallinta.
Syystä tai toisesta en ole Jari Tervon tuotannon suuri ystävä. Mutta sanojen valinnan mestari hän on sanomaansa viestiessään, se on tunnustettava. Vaikka Tommy Tabermanin muistokirjoituksessa:
http://muistot.hs.fi/muistokirjoitus/4132/tommy-tabermann
Nyt jo eläkeiän kynnyksellä koetan vielä kehittää itseäni kirjoittajana. Tässä työssäni (ei teossa) Katleenan blogia on tullut seurattua ja jopa kommentoitua. Itse olen jäävi arvioimaan tuloksia, mutta ainakin hauskaa tämä on ollut. Kiitokset siitä Katleenalle.
Kiitokset Timo! Ja erityiskiitos aktiivisesta kommentoinnistasi.
Jari Tervon muistokirjoitus Tommy Tabermanista on tosiaan koskettava. Tervo on mestarillinen sanankäyttäjä. Olisi upeaa, jos hän pitäisi kirjoittamiseen liittyvä blogia. Tilaisin syötteen heti.
Tuossa 40-luvulla oli muutamakin äijä, joiden hirmuteot kävivät ihan työstä.
Niin se valitettavasti oli. Hyvä oivallus. 🙂