EOT-blogin kommenteissa on parin päivän ajan sivuttu myös henkilöbrändiä. Kaverinihan syytti minua siitä, että rakennan mokien kertomisella vain henkilöbrändiäni.
Niin rakennankin.
Eikä se asia tule muuttumaan (vaikka monessa muussa asiassa kaverini oli oikeassa).
Kirjoitin tästä yhden kommentinkin, mutta haluan purkaa asiaa auki enemmän.
Ei oo totta -blogi on yksityisyrittäjän ja kasvuyrittäjän foorumi. On ihan varmaa, että en vaaranna bisnestäni täällä.
Jos minulla olisi maksuvaikeuksia/peliongelma/huumeriippuvuus/pornosivusto/irtosuhde/peruukki, en kertoisi niistä EOT-blogissa. Jos toimisin poliitikon puheenlaatijana / bisnesgurun haamukirjoittajana / toimitusjohtajan salarakkaana, en kertoisi siitäkään blogissa.
Olen ollut blogissani aika avoin, mutta en ole koskaan repostellut aivan kaikkea. Te lukijat ette tietäisi, jos meidän perheessämme olisi syöpä tai aviokriisi. Te ette myöskään tietäisi, jos hakisin jotain virkaa, harkitsisin firmani myymistä, pistäisin kotimme myyntiin tai menisin kauneusleikkaukseen.
Toivottavasti tämä ei ole iso pettymys.
Nyt vasta olen tajunnut, että avoimuuteni on hämäävää. Kerron blogissa usein mokistani, tunteistani ja pohdinnoistani, jolloin lukijalle voi tulla käsitys siitä, että paljastan aina ja kaiken.
Myönnän auliisti, että blogini teemat ovat epätyypillisiä bisnes- ja asiantuntijablogille, mutta EOT ei kuitenkaan ole itselleni kaikenkattava tilitysfoorumi tai päiväkirja. Eihän mikään yrityskään tee tiedotetta aiheesta "meillä on huono työilmapiiri" tai "toimitusjohtajalla ja myyntipäälliköllä on suhde".
Niinpä brändätty julkisivu tulee jatkumaan myös EOT-blogissa – vaikka tämä brändäys on aika paljon omituisempaa ja epämääräisempää kuin useimmissa bisnesblogeissa.
Osuitpa juuri sen naulan kantaan, jota olen viime viikot pohtinut. Todellakin täytyy pitää mielessä mitä voi jakaa ja mitä ei.
Kumpa se omalla kohdalla rajoittuisikin vain perhe-elämään. Tuotteita valmistavassa yrityksessä täytyy miettiä mitä voi jakaa, ja varsinkin miten. Tämä muun muossa yrityssalaisuuksien vuoksi.
Olenkin miettinyt jo pitkään, kannattaako minun edes perustaa blogia markkinointimielessä. Toisaalta se kiehtoisi, mutta onko se juuri se oikea tapa. Onko blogista kenellekään mitään iloa, jos sinne vain linkkailee muiden sivuja eikä kerro omista touhuistaan mitään? Ja jos kertoo, kertooko liian pintapuoleisesti? Tämä on haastavaa #punaviini..
Palle, nyt kysyit asiaa hyvin puolueelliselta taholta. 😀 Minun mielestäni bloggaaminen auttaa markkinoinnissa, viestinnässä, asiakaspalvelussa, itsen johtamisessa, kirjoittamisen opettelussa ja parisuhteen löytämisessä.
En perustaisi kuitenkaan pelkkää markkinointiblogia. Kukaan ei nimittäin tule lukemaan markkinointia.
Nojaa mieluummin sisältömarkkinointiin, jossa annat lukijalle tärkeitä vinkkejä tuotteistasi, palveluistasi tai toimialastasi. Oleellista on silloin toimia tiedon kokoajana ja jakajana, ei markkinoijana.
Kannattaa myös kirjoittaa blogiin jotain henkilökohtaista. Se voi olla satunnainen postaus harrastuksestasi, lemmikistäsi, lomareissustasi tai arkiaamusta. Nämä eivät saa olla blogin pääviesti, mutta niitä tarvitaan ajoittain lukijan sitouttamiseen. (Sitä paitsi arkijuttuja on mukava kirjoittaa.)
En usko, että kukaan bloggaaja lipsauttelee liikesalaisuuksiaan blogissa sen paremmin kuin kasvokkainkaan. Kyllä ammattilainen osaa pitää suunsa kiinni tietyistä asioista, vaikka muuten jakaisikin avoimesti kuulumisia ja pohdintojaan.
Summa summarum – aloita ihmeessä blogi.
Ajankohtainen juttu. Olen törmännyt siihen, että puolitutut ja kaukaisemmat kaverit olettavat ”tietävänsä mitä minulle kuuluu” nettipersoonani ja -kirjoitteluni kautta. Sekä tietysti lehtihaastattelujen. Aivan kuin toisin koko vereslihaista Minä-minua julkisesti tai edes puolijulkisesti esille kirjailijakuvassani. Tämä illuusio syntyy nimenomaan siitä, että paljastelee joskus jotain. Useammin on kyse henkisestä strippauksesta, on näyttävinään jotain, mutta todellisuudessa ei vilauta siivuakaan ihoa.
Hanna-Riikka, tervetuloa blogiini! Sinäkin olet siis törmännyt lukijoiden aitousharhaan.
Luulen, että blogit ovat tehneet uuden tulemisen verkkopäiväkirjoina. Omaa arkea valottavia blogeja on nykyään niin paljon, että ehkä jotkut olettavat kaikkien blogien olevan verkkopäiväkirjoja. Mutta eiväthän ne ole.
(Siksi toisekseen, täysin avointa ja rehellistä blogiahan ei ole olemassakaan. Kirjoittaja siivilöi aina jotain pois – tahattomasti tai tahallisesti – koska blogiin ei yksinkertaisesti mahdu koko elämä.)
Ihmettelen hieman tätä ”brändäysjuttua” ja aiemmassa kirjoituksessa esiintynyttä kaveriasi. Miksi muka pitäisi kertoa kaikki.. ainahan ihminen jättää jotain kertomatta ja kaunistelee tarinaa jopa parhaille ystävilleenkin, miksei sitten myös julkisessa blogissa?
Olen myös eri mieltä tuosta mattieskojutusta. Et ole mikään erityisen ilkeä ja negatiivinen kirjoittelija.
Janne, kiitos kommentistasi! Ehkä kaveriani mietitytti se, että nettipresenssini on kyllä kärkevämpi kuin mitä itse olen arkisin. Kaveriporukassahan en tietenkään ota esille toisten viestintämokia, enkä johda keskustelua.
Sen sijaan nettipresenssini on sitä, mitä teen koulutuksissa ja tietokirjoissa. Niissähän tehtäväni on saada viestini läpi – ja tehtäväni on myös olla tietyllä tapaa puheenjohtaja.
Voi olla, että tämä ero sai kaverini mietteliääksi.
Kaikki bloggaaminen tekee käsittääkseni juuri tuota, rakentaa mielikuvaa kirjoittajasta. Miten muutenkaan se voisi olla? Selvää on sekin ettei kukaan kerro ”ihan kaikkea”, ja hyvä niin. Eihän se edes toimisi blogin formaatissa.
Sattumalta törmäsin tähän alla olevaan ”artikkeliin”, jossa kerrotaan juuri tuosta mitä sanoit eli blogi on hyvä luomaan luottamusta mahdollisten asiakkaiden tai yhteistyökumppaneiden kanssa:
http://www.rightmixmarketing.com/business-blog/blog-is-know-like-trust-generation-machine/
Teksteistä välittyy joku kuva ihmisestä, halusi sitä tai ei, ja sen perusteella voi tehdä sitten päätöksen että ”tykkääkö” niin paljon että haluaa tehdä jotain yhteistyötä vai ei. Tai no, joistain superasiallisista faktojen listaamisista ei ehkä välity mitään kuvaa ihmisestä mutta kuka sellaisia nyt jaksaa lukea. Itse ainakin ajattelen että asiantuntija on myös ihminen 🙂
Hassu ajatus. Siis se, että kirjoittaja olisi muka sellainen, mitä blogissaan antaa ymmärtää. En usko että kukaan edes pystyisi antamaan samaa vaikutelmaa itsestään kuin livenä. Minä en ainakaan ole missään vaiheessa kokenut tai kuvitellut, että tässä on ”kaikki”. Totta kai ihmisellä on henkilökohtainen elämä, ja blogiin valitaan sekä tietoisesti että tiedostamatta aineistoa.
Minä mietin tosi paljon sitä, mitä kirjoitan blogiini ja ennenkaikkea miten. Ja päämääränä nimenomaan mielikuvien rakentaminen. Luulen, että omakin blogini vaikuttaa hyvin avoimelta lukijan silmissä, mutta todellisuudessa siellä on noin 2 % elämästäni.
Marko ja Liisa, samoilla linjoilla ollaan.
Tietyssä määrin bloggaajan pitää toki olla avoin, ettei lopputuloksena ole sitä Markon mainitsemaa superasiallista persoonatonta faktalistaa.
Mutta kaikkea ei tosiaan tarvitse (eikä ole edes kohteliasta) kertoa. Itse en ainakaan halua sälyttää kaikkia huolia tai kiukustumisiani lukijan harteille. Mieluummin ajattelen niin, että tehtäväni on postausaiheen mukaan auttaa, viihdyttää, avata keskusteluita tai osallistua keskusteluun.