Olimme viime yön partioporukalla metsäreissussa. Mukana oli 21 huivikaulaa: viisi aikuista, kuusi kokenutta sudenpentua, kuusi aloittelevaa sudenpentua ja kolme tarhaikäistä.
Muksut tekivät itse retkikeittimillä jauhelihakeittonsa. He kuorivat ja pilkkoivat kasvikset ja hämmentelivät tyytyväisenä soppaansa. Osa käytti spriikeitintä ensimmäistä kertaa, mutta osa on jo kolmannen vuoden partiokonkareita.
Lisäksi sudenpennut pystyttivät itse majoitteensa. Aikuiset olivat toki auttamassa, ja yhdessä opeteltiin oikeat kiristyssolmut ja erätoverin eri pystytystavat.
Illalla jokainen vuoli oman makkaratikkunsa. Aamulla reissun päätteeksi kaikki saivat kotiin huollettavaksi yhteisiä tavaroita: laavun, erätoverin tai retkikeittimen.
Mieleeni jäi erään pojan lausahdus, kun hän ylpeänä näytti pilkkomiaan pottukuutioita:
Mä en ole koskaan ennen kuorinut perunaa.
Ymmärrän hyvin kyseisen pojan vanhempia. Itsellänikään ei aina ole aikaa opettaa omia muksuja tekemään jotain arkipäivän askaretta, vaan on nopeampaa tehdä se itse.
Ootas kun mä sytytän kiukaan. Annas kun mä kuorin sen porkkanan. Katsos kun äiti kiristää tän ruuvin.
Pelkään pahoin, että kotien kasvatusmalli on tuttu myös työelämässä:
Ei se Kalle vielä osaa. Mä teen itse nopeammin. Ehtii se Kalle opetella tämän myöhemminkin.
Kun ei anna toiselle tilaa, ei myöskään saa tuloksia.
Aika usein vanhemmat myös tunkevat tielle, kun lapsen pitäisi oppia jotain ei-käytännöllistäkin.
Kun lapsi koittaa ynnätä, että ”5+6+6+3=…20”
Siihen äiti, että annas minä näytän. ”5+6+6+3=21. Kirjoita tämä vihkoon.”
Juu, tämähän on vielä hienompi kehitysaskel: opetetaan lasta väärin.
Tämän huomaa partiossa siinä, kun vanhemmat opettavat lastaan *rullaamaan* makuupussin kantopussiinsa. (Ei niin saa tehdä. Täytteet pakenevat makuupussin kyljistä.)
En ole kuulunut partioon, mutta makuupussia olen kantanut matkassa ympäri maailmaa. Aina olen kiltisti rullannut sen pussiinsa.
Ja nyt sitten viedään mielenrauha ja aiheutetaan vuosikymmenten syyllisyys. Ettei saakaan rullata.
Mitä seuraavaksi? Kohta joku väittää, että perunamuusijauheeseen pitää sekoittaa nestettä ennen syömistä?!
Oijoijoi, miten olet selvinnyt hengissä tuollaisen makuupussikäyttäytymisen kanssa? Huolestuttavaa.
Perunamuusijauhetta ei missään nimessä saa sekoittaa nesteeseen. Minä ainakin vedän sen suoraan nenääni. Ja herneiden kera.
Puhut taas niin tärkeää asiaa! Minun lapsuudessani (jumalattoman kauan sitten) sanottiin että ”ahkera äiti kasvattaa laiskoja lapsia”. Se kuvaa jotakuinkin tuota asiaa. Joskus yliopistoaikoina huomasin myös, että kantapään ja kokemuksen kautta oppiminen koettiin jotenkin huonommaksi tavaksi. Itse tehden oppiminen on kuitenkin siitä jämerää, että siihen sisältyy sekä osaaminen (teoria) että taitaminen (käytäntö).
Oili, hyvä sanonta! Kun tekee kaiken lapsen puolesta, lapsi ei opi mitään.
Tuohon ”annas kun mä” -asenteeseen törmää tällaisena erityisihmisenä vähän väliä. Yhtään vieraampien ihmisten kanssa mitään en saisi tehdä, kun ”ole sä vaan siinä, mä teen tämän” tai ”Nno eihän sun nyt tartte”. On äärimmäisen rasittavaa seistä sivussa toimeettomana, kun voisi olla avuksi ja osaisikin olla avuksi, mutta toiset eivät anna. Erityisesti tämän huomaa, kun porukalla pitää tehdä jotain, esim. liikuntasalissa kuskata patjoja tai jossain muualla laittaa tuoleja/pöytiä järjestykseen tai kantaa muuttolaatikoita tai… Kaikkea näitä olen kyllä tehnyt, myös kantanut sohvan toisen sokon kanssa viidenteen kerrokseen, kun näkevä muuttoapu ei jaksanut.
Tänään säädin itse lähtötelineitä. Ensimmäistä kertaa.
Ronja, hyvä esimerkki!
Ilmeisesti joillain ihmisillä on vankka uskomus siitä, että sokea ihminen osaa hädin tuskin kävellä, joten ei sille kannata antaa yhtään mitään kannettavaksi. 😀