Sain haastattelupyynnön naistenlehdeltä. Kieltäydyin kohteliaasti ja annoin muutaman syyn:
- Olen julkisesti kritisoinut naistenlehtiä, joten olisi epäloogista rynnätä sellaisen haastateltavaksi.
- En kaipaa yksityiselämän julkisuutta vaan mieluummin asiantuntijatunnettuutta.
- Naistenlehtien lukijakunta ei todennäköisesti ole kohderyhmääni.
Sain toimittajalta oikein mukavan vastauksen. Hän totesi viestinsä lopussa:
Mutta ymmärrän toki, jos haluat mieluummin jättää haastattelun tekemättä. Saat ainakin mun uran parhaat perustelut kieltäytymiselle -palkinnon.
Tajusin samalla, että joidenkin ihmisten julkisuudentavoittelu on tismalleen sama ilmiö kuin joidenkin yritysten asiakkaidentavoittelu. Taustalla on sama luulo: ”Olen sitä tärkeämpi, mitä useampi tunnistaa minut.” Sitten yritetään kohdistaa omaa toimintaa isolla suuttimella koko kansalle.
Tämähän on tietenkin typerä harha.
Yksityishenkilölle riittää, kun oma viiteryhmä muistaa hänet ja viihtyy hänen kanssaan. Yritykselle riittää, kun oma kohderyhmä sitoutuu brändiin ja ostaa sen palveluita. Kaikki muu on energian haaskausta ja omituista näkyvyydentavoittelua.
Mutta myönnän suoraan, että olisi ollut kiva suostua haastatteluun. Tunnen itseni ah-niin-tärkeäksi, kun ammattikuvaaja ja ammattitoimittaja keskittävät kaiken huomionsa minuun. Egoni laulaa kuin satakieli keväällä.
Siitä huolimatta runttasin egoni toiveet maahan. Kerrankin osasin keskittyä olennaiseen.
Onni onnettomuudessa, että ilmeisesti kyseessä ei ollut Me Katleenat -lehti. Kieltäytyminen olisi voinut olla vielä vaikeampaa.
Totta! Olen järkyttynyt, että Me Katleenat -lehdestä ei ole vielä soitettu minulle. Niin laadukkaan lehden haastatteluun suostuisin ilman muuta.
Katleena avoimena: ”Kieltäydyin naistenlehtijulkisuudesta!”
Ja viikon päästä toisessa lehdessä: ”Katleenan koskettava haastattelu: Minut vedettiin otsikoihin vasten tahtoani!”
No ainakaan Sinun ei tarvitse hävetä sitä, että jutun ilmestyttyä näet elämäsi ulkopuolisen silmin – et ehkä tunnistaisi itseäsi. Tai sitä, kun joku sanomasi lause on irrotettu kokonaisuudesta ja nostettu esiin – tuntisit itsesi hölmöksi kun olet sellaistakin mennyt möläyttämään…
Haastattelupyyntö koski siis nimenomaan sinua yksityishenkilönä? Kyllähän naistenlehdet tekevät asiajuttujakin.
Haastattelussa olisi kysytty mun näkemyksiäni lastenkasvatuksesta, ja kuvaan haluttiin myös lapset. Ajattelin, että mulla ei oikein ole mitään tarjottavaa sen tiimoilta.
Naistenlehdet alkavat vaikuttaa entistä enemmän meikkifirmojen mainoslehdiltä: http://www.journalistiliitto.fi/journalisti/lehti/2013/07/artikkelit/hapeatahra/
Egolla on todella harvoin mitään oikeaa asiaa sanottavanaan – ja valitettavasti sitä me ihmiset kuunnellaan korvat suippoina. Onnittelut sinulle, Katleena, siitä, että nitistit egon – tällä kertaa. Se vain on kuin talvisodan henki: sekään ei periksi anna ja nostaa seuraavassa mutakassa taas päätään.
Juu, ensi kerralla laukkaan johonkin BB-ohjelmaan kieli pitkällä ja esittelen vaatekaappini.
Tunnettuutta? Keksitkö itse uusia sanoja?
Veera, kyllä se on ihan oikea sana, ja kaiken lisäksi eri asia kuin tunnettavuus. Ohessa laajempi selitys: https://eioototta.fi/onko-luettuudella-tunnettuutta/