Kirjat ovat elämäni. Olen piehtaroinut koko ikäni niiden sivuilla, tehnyt merkintöjä marginaaliin, lukenut ruttuun ja siirtänyt muuttolaatikoissa talosta toiseen.
Minut on kasvatettu tällaiseen touhuun. Muille lapsille luettiin iltasaduksi Pupu Tupunaa, mutta meille Seitsemää veljestä. Suvussa on kirjailijoita ja äidinkielenopettajia, joiden kanssa sukujuhlissa taisteltiin siitä, pitäisiko Tuomas taivuttaa Tuomaksen vai Tuomaan.
Vasta äskettäin olen tajunnut, että kirjojen arvo ei ole niiden sivuissa.
Kirjojen arvo on niiden sisältämässä tiedossa, tunteissa ja tarinassa.
Saan tismalleen saman lukukokemuksen, luenpa Dodgerin Kindlestä tai kansien välistä. Saan tismalleen yhtä osuvan lähdeteoksen, luenpa Made to stickin sähköisenä vai selluloosalta. Sisältö on tärkeämpää kuin kanava, jota pitkin se tarjoillaan.
Kotona opin aikanaan, että täysi kirjahylly on sivistyksen merkki. Eipä ole enää. Ihmisen lukemat kirjat voivat olla täppärillä tai pilvessä. Lukeneisuus ei näy kirjahyllyssä, vaan se näkyy ihmisen puheissa ja tekemisissä.
Niinpä olen alkanut tyhjentää kirjahyllyäni. Säästän vain ne kirjat, jotka ovat harvinaista painosta, joissa on kirjoittajan omistuskirjoitus tai jotka ovat isoäidin tai isosedän kirjoittamia. Muita olen kuskannut vähitellen divariin.
Aluksi oli syyllinen olo, mutta se on alkanut helpottaa.
Siltä varalta että muillekin tulee syyllinen olo:
Jos sinulla on jokin kirjoistani ja olet jo lukenut sen, lahjoita se kaikin mokomin eteenpäin. Älä turhaan käytä kotiasi jorinoitteni varastointipaikkana. Minä en loukkaannu.
Ja jos harkitset jonkin opuksen ostamista, hanki se sähköisenä. Paperinen versio ei ole yhtään sen kunniakkaampi.
Itselläni on vielä matkaa tuohon ajattelunmuutokseen. 🙂 En halua omistaa kirjoja (vihaan pölyisiä kirjahyllyjä, en itse nidettä), mutta pidän kirjan konkreettista koskettamista arvokkaana. Omia kirjojani on ollut ihana käännellä, selailla – ja esitellä muille. Sen on voinut jättää ”vahingossa” työpöydällekin.
”Oikean” kirjan merkitys on korostunut nyt, kun luemme kirjoja omille lapsille. Pieni lapsi kokee asiat niin konkreettisesti, ja rakkaus tarinaan kohdistuu nimenomaan siihen kirjaan, jota saa silittää, selata ja suukottaa. (Pienempänä niihin tietysti terotettiin hampaitakin…) Jossain vaiheessa muuttuu toki ymmärrys siitä, että teoksen arvo on sanoissa, ei sivuissa. Mutta miten? Milloin?
Itse luen kirjoja lähinnä iltaisin, ja on autuaallista nukahtaa kesken lauseen. Pokkarin voi antaa huoletta pudota kädestä, mutta kallista lukulaitetta en uskaltaisi ottaa nukahtamislääkkeekseni. Ehkä sitten, kun kehitetään nukahtamisenkestävä laite. 🙂
Liisa, hyvä yhteenveto!
Kyllä me jatkossakin tarvitsemme lastenkirjoja ja naamalle putoavia unikirjoja. Yritän kuitenkin päästä eroon siitä ajatuksesta, että a) jokaisen kirjan on oltava paperilla ja b) jokainen kirja on säästettävä. Prosessi on yhä kesken, mutta paljon on jo kannettu divariin.
Lataan klassikot Gutenbergista ja luen ne ruudulta. Täysin toimivaa. Luen kirjoja jopa puhelimesta. Se on hiukan hankalaa, mutta mukavampaa kuin ikävystyminen bussissa tai junassa. Miksen sitten ota paperista kirjaa mukaan? a) se painaa. b) se unohtui.
Uudempaa kirjallisuutta en ole ostanut sähköisenä joitain käsikirjoja (siis manuaaleja) lukuunottamatta. Kun ostan kirjan, haluan, että se on minun. Haluan että voin pitää sen varmassa tallessa ja lukea sitä vielä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua silloin käytössä olevilla välineillä. Tästä ollaan kaukana nykyisenä lukusovellusten ja salaamistekniikoiden aikana. Näistä rajoitteista seuraa myös, että en voi lainata, myydä tai lahjoittaa hankkimaani kirjaa.
Erityisesti Suomesta en sähkökirjaa osta. Minua riepoo edellä mainittujen lisäksi hinnoittelu. Sähköinen kirja maksaa melkein saman kuin paperinen. Kuitenkin painamisen, logistiikan ja kirjakaupan kulut ovat lähellä nollaa. Joku kääntää välistä voitot liiveihinsä. Jos se raha menisi kirjailijalle, maksaisin mielelläni. Näin ei käsittääkseni ole.
Tonttu, olet ihan oikeassa tuossa hinnoitteluasiassa.
Jos kaikki menee hyvin, saan tuotua yhteistyökumppaneitteni kanssa joulumarkkinoille e-kirjan, joka maksaa alle kaksi euroa. Pidä peukkuja.
Sähköisenä DRM-vapaana joo kaikki kirjat, mielellään PDF:nä tai ihan ASCII-tekstinä.
Itsehän käytän paljon vapaa-aikaani vanhojen tietokoneiden tallennusmedian siirtelyyn moderneille alustoille. Jos oikeasti huolesi kantaa vain 20v päähän, data on kyllä luettavissa vielä silloinkin jos vaan rauhan aika jatkuu ja tietokoneita on yhä saatavilla.
Fyysinen paperikirjakin on toki hyvä juttu, se ei vaadi sähköä toimiakseen ja oikein säilytettynä se on luettavissa vuosisatojenkin päästä, mikäli kielen taitajia on yhä elossa.
Tämä DRM-vapaus on tärkeä pointti. Kysehän on siitä, omistatko kirjan vai oletko vain hankkinut siihen lisenssin. Mikään ei todellakaan takaa sitä, että Amazonin tai Applen DRM-palvelin on 20 tai 50 vuoden päästä pystyssä myöntämässä lukuoikeutta tuotteesta täyden hinnan maksaneelle asiakkaalle.
Lisäisin kyllä PDF:n ohella myös EPUB:in noiden mieluisten formaattien listalle. Sehän on pelkkä ZIP-tiedosto, jonka sisällä on kirja HTML-tiedostoina. Molempien tiedostomuotojen voisi arvella olevan tuettuja hyvin pitkälle tulevaisuuteen. Ja kiitos HTML:n on kirjan tärkein asia eli sisältö kivasti sovitettavissa mille tahansa näytölle.
Supi, olet oikeassa. Kun ihminen hankkii e-kirjan, hänen on tiedettävä, ostaako hän sen ikuisiksi ajoiksi itselleen – vai hankkiiko hän vain lisenssin, joka kestää X vuotta.
Olen kuullut, että Kindlen suojauksen saa helposti murrettua ja voi tallettaa varmuuskopion järkevässä formaatissa. Luulisin että se ei ole kauhean laitonta, jos pitää kopion vain itsellään. Mutta ei tunnu hyvältä.
Tienneekö kukaan, kuinka paljon kirjoja liikkuu vertaisverkoissa. En ole nähnyt aiheesta artikkeleita. Pakko kai niitäkin on olla kuten musiikkia ja leffoja.
Mitä enemmän hankalia kopiosuojauksia, sitä enemmän hankaluuksia käyttäjille.
Toinenkin vaihtoehto on: mitä jos e-kirja olisi niin halpa, että kuka tahansa voisi ostaa sen? Silloin niitä ei tarvitsisi lainata, koska kaveri voisi ostaa omansa parilla eurolla.
Sisällöstä olen samaa mieltä, mutta vielä tykkään käsissäni kirjan tunnusta enemmän kuin läppärin tai Kindlen. Sellu tuntuu sensuellimmalta.
Itselleni paperisen kirjan suurin arvo sähköiseen nähden on luottamus siihen, että se toimii ilman lisävaivaa koko loppuikäni. Tietysti myös käyttöliittymän helppous on etu.
Harvemmin kyllä se kirjan omistaminen tuo lisäarvoa, melkein päinvastoin. Varsinkin kun en ole kovinkaan kova tekemään muistiinpanoja kirjoihin. Siksi suosinkin kirjastoja. Myönnettäköön, että suosiminen ei näy vahvasti ainakaan pinosta ”Omat lukemattomat”, joka on siis yli 1,3 hyllymetriä.
Totta: paperikirja on kätevä käyttöliittymä. Toisaalta e-kirjassa tykkään siitä, että vieraskielisessä kirjallisuudessa sanakirja on yhden klikkauksen päässä.
Kuulostaa kyllä todella kätevältä. Käytätkö Kindleä? Tuo ominaisuus kyllä sopisi loistavasti yhteen sen kanssa, että suomeksi sähkökirjoja on ainakin vielä huonosti saatavilla.
Kindle on loistava. Itse en sellaista omista, mutta ostan kirjoja siskoni Kindleen ja luen niitä. Käytän siis sukulaisia julmasti hyväkseni.
En voisi olla enempää samaa mieltä Katleenan kanssa. Kirjojen määrä hyllyssä (ja kirjahyllyjen määrä!) vähenee kotona koko ajan. Nyt jo ihmettelen, miksi ihmeessä olen kaikki nämä vuodet käyttänyt kalliita asuinneliöitäni paperin säilömiseen.
Olen nyt siinä pisteessä, että kirjahyllyssä ovat vain henkilökohtaisesti todella merkittävät kirjat ja ne kirjat, joita ei saa sähköisenä, mutta jotka on ”pakko” omistaa. Lisäksi ihan omana luokkanaan ovat isot valokuvateokset, jotka nyt vain sattuvat olemaan ihan hemmetin siistejä esineitä 🙂
Mahtavaa! Olen pohtinut ihan samaa. Kirjat vievät huushollissamme enemmän tilaa kuin partiotavarat tai keskiaikarojut. Aivan turhaan.
Mulla ei ole mitään sitä vastaan, että alan osittain lukea kirjoja sähköisenä, ja olen ladannut esimerkiksi tieteellisiä artikkeleita vähintään sadoittain (ellen jopa tuhansittain) koneelle ja muistitikulle.
Mutta silti: paperisista kirjoista en todellakaan luovu!! Niiden valttina ovat sekä estetiikka että nopeus.
Estetiikka sikäli, että kirja on parhaimmillaan todella kaunis, hipelöitävä, ihanan tuoksuinen ja tuntuinen teos. Mikä olisi sen ihanampaa kuin käpertyä kahisevan teoksen kanssa takkatulen lämpöön….. Sähköinen lukulaite ei aja samaa asiaa.
Muistatteko esimerkiksi Vesa Sirenin Kapellimestari-teosta muutaman vuoden takaa? Se taisi saada myös tietokirja-Finlandian. Kirjan jujuhan perustui osittain sen fyysiseen olemukseen: kirjan sivut olivat sivuilta, päältä ja alta saman siniset kuin kannen upean siniset kirjaimet. Vaikuttava näky!
Toinen seikka on nopeus: Pystyn tarkistamaan muutamassa sekunnissa tärkeimmistä kirjoistani jonkun tietyn kohdan, jonka olen taittanut esimerkiksi hiirenkorvalle. Sähköinen lukulaite pitäisi ensin laittaa päälle, etsiä sopiva sana jne. Ja sähkökatkon aikana lukeminen olisi mahdotonta. Olen myös niin nopea tekemään omanlaisiani muistiinpanoja tarvittaessa kirjan reunaan, että millään sähköisellä laitteella en yltäisi samaan tehokkuuteen.
Luotan siis paperisiin kirjoihini kuin vuoreen, ne ovat ja pysyvät eikä niitä voi kukaan tai mikään teknologinen virhe viedä ulottuviltani pois.
Itsellä tuo Kapellimestarit kirjat on juurikin niitä, joista olen kaipaillut ekirjaa. Sehän on niin suuri, että sängyssä luettaessa kirjan alla rusentuu. Samoin tällä hetkellä minulla keskenoleva Mika Waltarin elämänkerta, Unio Mystica (800+ sivua), olisi vuoteessa aika ikävä lukea muualta kuin Kindlestä (josta itse sitä luen). Harva lukulaite jatkuvasti sähkö tarvitsee, joten eivät sähkökatkot paljoa haittaa. Ja pakastimen sisältö lähtee sähkökatkon aikana kävelylle, ennen kuin Kindlestä tai vastaavasta lataus loppuu.
Timo, olet ihan oikeassa: sähkökatkot ovat tekosyy paperikirjan käyttämiselle. (Sitä paitsi ei se paperikirjan lukeminen kynttilän valossa ole kovin helppoa.)
Sähkökatkot eivät sen sijaan haittaa sähkökirjan lukua. Täppäreiden akku kestää muutaman tunnin, ja Kindlellä voi lukea monta päivää putkeen.
Nopeudesta olen eri mieltä, sillä kun on kerran tottunut käyttämään hakutoimintoa, erityisesti manuaalien kanssa perinteinen ”yritä arvata sisällysluettelosta oikea kohta, etsi löydetty sivu, lue artikkeli läpi, toista jos et löytänyt etsimääsi” on todella turhauttavaa.
Lukulaitteen päälle laittaminen on hieman omituinen asia pistää sähköisten laitteiden syntilistalle, sillä valtaosa laitteista tokenee käyttötilaan samalla nopeudella, kuin avaat ihan oikean kirjan.
Ari, juuri näin. Sähköisen kirjan hakutoiminto on usein kattavampi kuin paperikirjan, ja ne ”aukeavat” aivan yhtä nopeasti kuin paperikirja.
Ainakin pdf-muotoisiin e-kirjoihin saa myös ”post-it-lappuja”, mutta Kindleen käsittääkseni ei. (Tai sitten en ole osannut käyttää sitä.)
Heissan,
vaikka kirjojen arvo ei ole paperissa eikä edes kiiltävässä paperissa, niin ainakin itselle niiden arvo on esimerkiksi opiskelussa se, että ne ovat visuaalisia muistuttumia siitä mistä löytyy ajatuksia.
Eli omaan oppimistyyliin sopii huonommin sähköiset dokumentit, koska niistä jää huonommin muistijälki. Eli niitä on paha laittaa ikkunalaudalle ja ottaa sieltä oikeaan aihealueeseen sopiva dokumentti käteen.
Kyllähän tuon saisi kierrettyä jollain OneNotella tai EverNotella, mutta pienet värilliset PostIt- laput tuovat paljon nopeammin ajatukset mieleen.
Eli tietokirjallisuuden ja opiskelun / työn vaatimien dokkarien/kirjojen selaaminen tälläisen visuaalisen muistin omaavalle onnistuu paremmin kirjojen kanssa. Niihin saa tehtyä muistutukset, jotka näkee huoneen toiselta puolelta.
Mutta dekkarit yms. eivät sisällä paperisena mitään lisäarvoa eli ne voi lukea sujuvasti mistä vain.
Eli tietoa haettaessa ja selataessa ainakin minulle kirjojen arvo on siinä, että saan huomattavasti helpommin luotua visuaalisia muistikuvia siihen, että mistä löytyy tähän kohtaan vaadittava tieto. Eli saatan muistaa, että tieto löytyy kirjasta, jossa on kansikuvituksena kurkiparvi.
Eli vaikka paperi ei tuo lisäarvoa, niin kirja visuaalisena esineenä tuo sitä.
Kari…
Minulla ei ole koskaan ollut kovin paljon kirjoja, mutta olen aina ollut kirjaston suurkuluttaja. Lahjakirjat jne. olen pistänyt aina surutta kiertoon, mutta toki pienestä hyllystä löytyy esimerkiksi keittokirjoja ja runoutta.
Onneksi jatkossa varmaan kirjastonkin kautta saa lainattua yhä enemmän sähköistä aineistoa.
Hankkimani kannelliset kirjat lähetän lukukierrokselle lähes poikkeuksetta. Ne rakkaimmat, joiden toivon palaavan kotiin, varustan nimelläni. Lopuille toivotan onnellista matkaa ja pyydän lainaajaa kirjan luettuaan ojentamaan kirjan lainaan seuraavalle sopivalle henkilölle.
Juuri näin: ekologista ja hauskaa.
Aiheen sivusta sen verran että se on Tuomaan 😉
Terveisin,
Jussi Tuomaanpoika