On kolmenlaisia ihmisiä: jouluihmisiä, joulunvihaajia sekä niitä, joille joulu on yksi juhla muiden joukossa.
Kun joulunvihaajat kertovat, miksi he eivät pidä joulusta, syy on usein muissa: ”Se on niin kamalaa hössötystä” tai ”Se on vaan yhtä riitelyä”.
Jos joulunvihaajilta kysytään, niin he itse eivät hössötä, ja riitelyssäkin he ovat vain mukaan vedetty osapuoli. Kyseessä ovat muut ihmiset, ja he tekevät joulusta kamalan.
On paljon muitakin tilanteita, joissa toisten asenne (todellinen tai kuviteltu) vaikuttaa voimakkaasti ihmisen omaan päätökseen. ”En voi käydä vaateostoksilla, koska siellä myyjät tyrkyttävät” tai ”En kehtaa mennä uimahalliin, koska muut tuijottavat läskejäni” tai ”En kyllä tosiaankaan lenkkeile, kun näytän ihmisten mielestä niin hassulta juostessani”.
Oma suosikkini on ”En voi ajaa pienellä kaksiovisella autolla, kun muuten muut pitävät minua nössönä”.
Jos joku päättää vihata joulua siksi, että muut hössöttävät, hän ulkoistaa samalla itsensä vastuusta. Hän ei uskalla myöntää, että pohjimmiltaan kyse saattaakin olla jostain muusta: läheisyyden pelosta, ikävistä lapsuuden joulukokemuksista, varattomuuden tunteesta, kateudesta tai turhautumisesta.
Joulua on ilman muuta oikeus vihata, mutta ihmisen pitää tunnustaa itselleen, mikä on totuus oman asenteen takana.
Vain minulla itselläni on vastuu omasta suhtautumisestani ja omista tekemisistäni. Vaikka koko maailma hössöttäisi, minä voin tehdä omasta joulustani itseni näköinen — on se sitten uskonnoton ja symboliton, rauhallinen ja koruton tai täynnä juhlimista ja seuranpitoa.
Ja tämä sama pätee mihin tahansa: kaksiovisiin autoihin, kuntosaleihin ja vaateostoksiin. On ihan OK vihata niitä tai pitää niistä, kunhan tekee päätöksensä oman suhtautumisensa perusteella.
Älä päätä asioita sen mukaan, kuinka suhtaudut toisten suhtautumiseen.
On myös neljäs kategoria ihmisiä eli ne jotka eivät vihaa, eivät ole jouluihmisiä, mutta joille joulu ei myöskään ole mikään juhlan aihe. He ovat ihansama-ihmisiä. Heitä nyt vain kiinnostaa fiktiiviset tarinat herran kiittämisestä, aaseista ja Jerusalemista yhtä vähän kuin yrityskonsulttien höpötykset digitalisaatiosta, Suomen kivijalkamyymälöiden tuhosta ja huolenpito koko Suomen kohtalosta.
Tolle, sinä tarvitset selvästi digiluennon somesta ja joulusta. Kerron luennon aikana sinulle, kuinka joulu / digitalisaatio / konsultit / [enter your choice here] on suhtautumis- ja asennekysymys, ja oikea tapa suhtautua on se positiivinen.
Jos sinulla ei ole rahaa konsultaatioon, voin myös myydä sinulle videon. Tai tutoriaalin. Tai podcastin.
Olenhan media.
Suhtautumiseni on aina positiivinen. Kirjoitukseni eivät välttämättä. Joskus konsultit nimittäin tekevät perättömiä ilmoituksia digitaalisella valtatiellä partioiville poliiseillekin, jotka sitten joutuvat rauhoittelemaan poissa tolaltaan olevia yritysmaailman supersuorittajia.
Kiitos tarjouksesta kuitenkin. Raha on jotenkin passé. Mieluummin hankin tuotteita muilla vaihdantavälineillä, kuten turpeella, riisillä tai vaikkapa ideoilla.
Ei Joulussa sinällään mitään vikaa ole, mutta saan väänteitä kun kuulen ihmisten sanovan, että ”parasta on kun saa rauhoittua jouluun”. Missä se rauhoittuminen tapahtuu? No siinä ”joulupöydän” äärellä ja kestää maksimissaan 45 minuuttia.
Entäs sitten lause ”kivaa kun jouluna saa syödä”. Eikö muka arkena saa? Tai muina pyhinä. Vaikka tönkkösuolattua kinkkua juhannuksena?
Niin mainiosti kiteytetty. Olen paljon asiaa miettinyt, mutten ole oivaltanut sitä noin. Toivottavasti saa jakaa linkkiä tänne?
Kiitos Mmervi! Ilman muuta saat linkata tänne.