Seurasin tänään Twitterissä professori Atso Almilan ja Suomen Kuvalehden toimituspäällikön Jari Lindholmin keskustelua. Molemmat hermostuivat, mutta Lindholm pahemmin.
Nyt tarkkana. Hermojen menettäminen on aina sallittua asiakkaalle, mutta ei organisaation edustajalle.
Tilanne lähti liikkeelle, kun Arman Alizad jakoi Twitterissä linkin Suomen Kuvalehteen tehdystä haastattelustaan.
Linkki ei ollutkaan ilmainen, vaan edessä oli maksumuuri. Tästä Atso Almila ei pitänyt. Hän kommentoi humoristisen kärjistyneesti savon murteella:
Siitäkös Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Jari Lindholm suivaantui:
Vaikuttaa pahasti siltä, että Atso Almilan palaute oli liikaa Jari Lindholmille. Almilan kommentti meni ilmeisesti toimituspäällikön nahan alle, joten Lindholm kiroili ja kirjoitti lapsekkaan ”ota tai jätä” -kuittauksen.
Nyt Lindholmin on ammattijournalistina syytä oppia asia, jonka jokainen ammattiviestijä jo tietää:
Et koskaan edusta itseäsi, vaan edustat organisaatiotasi. (Kurja juttu, mutta näin se on.)
Tästä seuraa toinen ohje:
Jos käyttäydyt kuin 12-vuotias, et saa myöskään organisaatiotasi näyttämään kovin hyvältä.
Juuri nyt Twitterissä kuohuu. Lindholmia siteerataan jo englanniksi, ja hänen tylytystään kritisoidaan. Seuraukset eivät näytä hyviltä.
* * *
Kiltti joulupukki, tuo Jari Lindholmille joulumieltä. Opeta häntä kestämään negatiivinen palaute ja vastaamaan siihen kuin aikuinen. Se ei toki aina ole helppoa, mutta palkitsevaa se kyllä on.
Oijoi. Jarzuli ei tainnut huomata että soalmila ei ollut HÄNEN feedissään (siis @jarzuli), vaan osoittin tuittinsa SK:lle. Jarzuli puhui timelinesta, joka on fabossa eikä Twitterissä. Kaiken lisäksi hän oli tökerö, totta. Häpeäisi, aikuinen mies tuolla lailla vinkuu.
Hyvä tarkennus!
Parkkisenniemi Twitterissä kertoi, että maksumuurista oli tilitetty jo aiemmin: https://twitter.com/suomenkuvalehti/status/413291499560787968
Tällä kertaa siis Jari Lindholmilla pettivät hermot.
Näinpä, Almila jostain syystä ottanut asiakseen näitä maksumuurilinkkejä kritisoida, useammankin kerran. Pistää vähän eri kontekstiin tuon Lindholmin vastineen. Eli mielestäni vastineen eka lause osassa osuu ja uppoaa täydellisesti, kun on tuota rakentavaa kritiikkiä tullut seurattua. Toinen lause tietysti erittäin turha, joka tarjoaa vain turhan iskunpaikan.
Eniten koko casessa häiritsee kuitenkin miten Almila heti vetää heti ”ai tuoko on SK:n virallinen mielipide” ja ”olen maksava asiakas” kortit tiskiin, kun vähän tulee näpeille. Sensaationhakuista touhua todellakin, mutta tämä on ilmeisesti sitten ”twitterin hengen” mukaista 😉
Kiitos kommentista!
Atso Almilan rekatio on täysin ymmärrettävä. Jos Suomen Kuvalehden edustaja kiroilee hänelle julkisesti, hän loukkaantuu ilman muuta. Kysymys ei ole ”Twitterin hengestä”, vaan ihmisen luontaisesta reaktiosta.
Sitä paitsi Almila ei ole yksin. Jos kurkkaa keskusteluvirtaa, sympatiat ovat 90-prosenttisesti hänen puolellaan. Se johtuu Lindholmin karkeasta viestinnästä, ja on puhtaasti Lindholmin itse aiheuttamaa. Ihmiset ovat usein ”pienemmän tahon” puolella.
Mun mielestä twitterissäkin on time line (aikajana). Miksi muuksi sitä voisi kutsua, kun viestit tulevat jonoon aikajärjestyksessä?
Twitterissä on feediä eli uutisvirtaa. Joskus myös tajunnanvirtaa.
Kiitos kommentista! Tajunnanvirtaa Twitteristä löytyy aivan taatusti.
Nyt tämä menee osaltani jo terminillittämiseksi, mutta itse määrittelen asian näin:
1) Timeline = henkilön tai organisaation omat sisällöt, siis ikään kuin ”Twitter-seinä”. Voisi siis sanoa, että ”NN kirjoittaa usein timelinellaan aiheesta X.” Tämän voisi tietty suomentaa Twitter-tiliksi.
2) Feedi, uutisvirta, Twitter-virta = henkilön tai organisaation seuraamien tahojen timelinet yhtenä virtana (siis käytännössä Twitterin etusivunäkymä).
Almila kiroilee ja huutaa savoksi ja valittaa vielä maksumuurista. Kun tulee vastaus SK:n heebeltä, jossa hän kiroilee englanniksi, niin SK:n kyyppari on pahis ja Almila on marttyyri, joka edustaa koko kansaa, joka nyt käy taistoon SK:ta vastaan. 🙂
Kiroilua puolin ja toisin, WHO GIVES A FUCK? 🙂
Näinhän se on. Asiakkaalla on oikeus kiroilla, organisaatiolla ei.
Sama pätee mihin tahansa tilanteeseen, jossa on arvoasetelma. Kansalainen saa kiroilla, poliitikon ei kannata. Lukija saa kiroilla, toimittajan ei kannata. Oppilas saa kiroilla, opettajan ei kannata. Tämä on yksi viestinnän peruslaeista.
Kysymys on siitä, että monessa vuorovaikutustilanteessa toisella on alempi status ja toisella ylempi. Se, jolla on alempi status, saa riehua enemmän, koska hänellä on vähemmän vaikutusvaltaa. Sen sijaan ”ylemmän” tahon ei kannata kiroilla, koska se on säälittävää.
Alempi status? 🙂 Professori vastaan SK:n nokkamies? 🙂 Glögisi oli epäilemättä terästettyä. Ihan hyvä puolustusyritys kuitenkin, tosin säälittävän rajamailla.
Muista lisätä tämä sosiaalisen median ”konsulttipalveluiden” hinnastoosi tavalla taikka toisella. Esimerkiksi ensi kesänä voisit ekstraktoida fyffet uunojen taskuista omiisi järjestämällä ”kesäkoulukurssin” jälkeen ”seminaarin” nimeltä:
”Suatana vs. Fuck. Professori vs. Päätoimittaja. Arvoasetelma Twitterin vuorovaikutustilanteessa. Ylemmän ja alemman välinen ero.”
Hintaa voisi olla jotain femmadonitsin paikkeilla.
Tolle, eihän tämä olekaan mikään ihana fakta, mutta tosiasia on, että *ihmisten välillä on statuseroja ja arvoasetelmia*. Se vain sattuu olemaan niin – ja on aina ollut.
Atso Almila ei kirjoittanut professorin roolissa, koska aihepiiri ei koskenut hänen ammattiaan (musiikkia, kulttuuria tai yliopisto-opetusta). Sen sijaan jos hän olisi arvostellut SK:n musiikkiaiheista artikkelia, tilanne olisi muuttunut täysin. Silloin kommentoijana olisi ollut ihminen virassaan, professori Atso Almila.
Tätä voi verrata siihen, että jos minulta kysytään mielipidettä viestinnästä, vastaan ilman muuta asiantuntijana. Silloin kommenttini arvo keskustelussa nousee. Sen sijaan jos minulta kysytään mielipidettä naisten maastohiihdosta, vastaan maallikkona. Silloin kommenttini arvo laskee lähelle lattianrajaa.
(Haa, tästä tulee hyvä postausaihe. Kiitos ideasta!)
Kiitos Katleena tästä vastauksestasi, joka pitää sisällään mm. konsulttimaisia ristiriitoja, mutta myös pelkkiä omia mielipiteitäsi, joita esität ikäänkuin itsestäänselvyyksinä.
Koska tiedät ja tunnet tyyliäni, olitkin varma, etten suinkaan jätä tätä pelkkien möläytysten varaan. Kerron sinulle ihan ensiksi yllä mainitsemastani ristiriidasta:
Kirjoitit: ”…eihän tämä olekaan mikään ihana fakta, mutta tosiasia on…” Jos luet tämän ääneen niin kuulet itsekin korvillasi kuinka pähkähullu kirjoitelmasi oli, vai mitä? Fakta = Tosiasia. On siis pähkähullua sanoa, että tämä ei ole fakta vaan tosiasia.
Toiseksi, kerroit omassa sosiaalisen median eksperttiasemassasi omasta mielestäsi törähtäneen aivopierun universaalina totuutena. Sinulla ei ole, eikä voi olla kättä pidempää eli ns. lähdettä siihen, että Atso Almila ei kirjoittanut twiittiään professorin roolissa. Tähän päätelmään ei tyhjentävästi riitä edes se, vaikka herra Almila itse kertoisi näin olevan. Me olemme nyt kuopimassa sosiaalisen median ja tämän ihanan twitterin yhtä perusongelmaa: twiittaako joku yksityisenä vai työroolissa. Osa ihmisistä piipittää ja naureskelee kysellen: ”onpa typerää kun ihmisen profiilissa lukee tweets are my own”. Tämä piipitys ja naureskelu on tämäkin keskustelu huomioiden itsessään naurettavaa. Toisaalta, tätä vedenjakoa voidaan yrittää tehdä objektiivisesti tarkasteltavissa olevien faktojen (eli tosiasioiden) perusteella, jollainen on esimerkiksi nimenomaan jo mainittu twitterprofiili. Atson profiilia tarkastelemalla kukaan – ei edes someasiantuntija Katleena Kortesuo – voi tehdä perusteltua päätelmää siitä, että onko Atso twiitteineen yksityinen vai professionaali Sibelius-Akatemian edustaja. Päinvastoin, hänen profiilinsa perusteella on nimenomaan niin, että hän on viimeksi mainitussa asemassa.
Tällä perusteella minä väitän, päinvastoin kuin sinä, että Atso Almila ei ollut yksityinen ja kuluttaja, vaan hän oli Sibelius-Akatemiaa edustava professori, jonka twiitti (ja monet muutkin twiitit) oli vähintään yhtä kyseenalainen kuin SK:n @jarzuli’nkin. Kaksi ammattilaista kiroili ammattilaisina – ei yksityisinä.
Ymmärrän toki, että sinun intressissäsi on saada tehtyä kärpäsestä härkänen, jotta saisit kutsun mediaan kertomaan tästä koko sosiaalista mediaa vavisuttavasta tapahtumasta. Ja kenpä tietää, ehkä palaisit jopa halusta päästä näkemään Suomen ensimmäiset sosiaalisesta mediasta kumpuavat korkean tason potkutkin? Sehän se olisi mahtavaa ja veisi Suomen sosiaalisen median lähemmäs ison rapakon takaisia tapahtumia – vai mitä? 🙂
PS. Kirjoitin tämän suoraan tähän ikkunaan, joka on ikävän pieni, joten pahoittelut ennakkoon mahdollisista: epäloogisuuksista, toistoista ja kirjoitusvirheistä.
Tolle, lyhyt kommentti näkemyksiisi:
Korostin, että kyseessä ei ole *ihana* fakta, mutta kyseessä on silti fakta. Muotoilen vielä tarkemmin, niin olemme selvillä vesillä:
*On fakta, että ihmisten välillä on statuseroja ja arvoasetelmia. Se ei ole mikään ihana fakta, mutta se on tyly tosiasia.*
Voit ilman muuta olla eri mieltä kanssani. Meillä molemmilla on perustelumme. Jatkan tästä myöhemmin eri postauksessa.
No tässä voidaan miettiä, mitä lehden edustajan kiroilu sai aikaan: Twitter lähti laulamaan. Kasvokkain kohdatessa asiakkaan äänenvoimakkuus olisi noussut ja tilanteen rauhoittaminen hankaloituisi entisestään.
Savoksi kiroilu on huumoria (suatana), mutta englanniksi kiroilu (fuck) vie kaikille herneen nenään???
Öyvind, näin se on. Tähän on kaksi viestinnällistä ja kielitieteellistä syytä:
1) Viestillä on sitä suurempi painoarvo, mitä suurempi painoarvo on sen puhujalla. Tässä tilanteessa siis lukijan käyttämä kirosana on kevyempi kuin organisaation edustajan käyttämä kirosana.
2) Murteella pystyy todellakin keventämään viestiä. ”Suatana” on kevyempi muoto ”saatana”-sanasta. Sen sijaan englannilla ei enää pysty keventämään kiroilua, koska se on laajasti ymmärrettyä Twitterissä. (Jos kirosana olisi ollut swahiliksi, se olisi kyllä keventynyt, koska kukaan ei olisi ymmärtänyt.)
”Vittu mitä paskaa”, sanoi ministeri, kun kokouksessa istui. Näinpä voisi sanoa tässäkin. Kiroileminen on mukavaa ja niin on suuttuminenkin. Ottakaa vähän viiniä ja suuttukaa lisää. Se on puhdistavaa.
Sorry, olin hidas. Tolle ehti ensin…
Jenkeissä vähän vastaava case toi potkut. Suomessa päiväpalaverissa vähän sanotaan että soo soo.
Saa nähdä, kuinka käy. Seuraan tilannetta kiinnostuneena (kunhan olen ensin ottanut kunnon yöunet).
Almilan kommentti tyypillistä some itkua, t yritetään itkeä asioista sensaatiohakuisesti. Miksi ei saisi laittaa linkkiä maksulliseen materiaaliin? Tosiaan taas Lindholmin olisi pitänyt jättää asia kommentoimatta kokonaan tai kohteliaasti kiittää palautteesta.
Kai, en ota kantaa Atso Almilan kommenttiin, koska hän kommentoi yksityishenkilönä ja lukijana.
Sen sijaan olen kanssasi tismalleen samaa mieltä Lindholmin reaktiosta. Olisi vain pitänyt kiittää palautteesta tai jättää vastaamatta kokonaan.
Miksi Almila oli yksityishenkilö ja tämä toinen heebe ei? Eiks Almila edustanut Sibelius-Akatemiaa sen professorina??? 🙂
PS. Ollos huoleti. Kyllä sä Katleena pääset tästä asiasta lausumaan ”asiantuntijalausunnon” Yleisradioon.
Tolle, vastasinkin jo tuossa edellä.
Musta on ihanaa, kun sä olet sarkastinen. Kun laitat ”asiantuntijalausunnon” lainausmerkkeihin, viittaat ovelasti siihen, että en ehkä olisikaan asiantuntija. Oi miten kieroa!
Itse uskon vahvasti siihen, että yhteiskunta tarvitsee heitä, jotka epäilevät asiantuntijoita. (Eikä tässä ollut sarkasmia, vaan olen tosissani.)
No, yksinkertaisesti Almila kommentoi SK:n mahdollisena lukijana ilman viittauksia professuuriin. Se että hän on professori ei tarkoita että hän tekisi kaiken siinä roolissa. Lindholm puolestaan vastasi selkeästi SK:n edustajana. Muutenhan hänen ei olisi ollut tarvetta vastata. Arvoasetelmat ovat aina tilannesidonnaisia.
Kimmo, hyvä tiivistys.
Itse asiassa Twitterin biotekstiä voi verrata meilin allekirjoitukseen. Jos professori NN lähettää työosoitteestaan meiliä vaikkapa ruokakauppaansa ja valittaa pilaantuneesta joulukinkusta, hänen meilissään on toki virallinen allekirjoitus mukana. Silti hän ei viesti professorina, vaan ruokakaupan asiakkaana.
Kuten osuvasti sanoit, arvoasetelmat ovat aina tilannesidonnaisia.
Varsin turha juttu esiin nostettavaksi. Vaikuttajaviestijöille tosin sopivaa ruodittavaa.
Ilman muuta tällaiset tilanteet ovat polttoainetta EOT-blogille. Työhöni kuuluu parantaa ja kehittää viestintää, joten analysoin mielelläni läpi kaikki vastaavat keissit – sekä omat että muiden mokat.
Mutta juttu ei ole turha esiin nostettavaksi. Jokainen organisaatio oppii näistä tilanteista, eikä kukaan halua kokea näitä kantapään kautta. Väitän, että juuri tällä hetkellä monessa firmassa käydään läpi somen pelisääntöjä ja mietitään, miten tällaisen voisi estää. Jos näitä tilanteita ei analysoida, mitään ei opita.
Vaikka asiakas kiroilee, ei yrityksen edustajan ole syytä lähteä vastaamaan samalla tavalla. Tapahtuipa se manailu sitten somessa tai kaupan kassalla. Provosoitumatta oleminen kuuluu asiakasviestinnän ja -palvelun perussääntöihin.
Se on juuri näin.
Tilanne olisi kääntynyt toisin päin, jos Lindholm olisi kritisoinut Atso Almilan luentoja. Silloin Lindholmille olisi sallittu värikkäämpi kieli, ja Almilan olisi pitänyt pysyä tiukemmin asialinjalla.
Ei kyse ole edes tuosta yhdestä ainoasta twiitistä, vaan tuota ylimielisyyttä näyttää jatkuneen aiemminkin.
Saapa nähdä, onko SK luettavissa netissä ilmaiseksi joulun aikana, kun yrittävät pestä kasvojaan, vai jäävätkö tuleen makaamaan.
Sinällään hassua, että jarzuli-tilin esittelyssä sanotaan ”NOTE: English only. For tweets in Finnish, please follow @LindholmSK”, mutta kyseisen tilin kaikki twiitit ovat enemmän tai vähemmän suomeksi, kun taas tili LindholmSK ei ole tehnyt twiitin twiittiä.
Jari Lindholm on luonut uuden suomenkielisen tilinsä eilisen tai tämän päivän aikana.
Vielä eilen hänellä oli vain yksi Twitter-tili (se englanninkielinen), mutta nyt hän on siis luonut toisen.
Herra Toimituspiälikkö on sen verran kova luu että siellä ei varmaan mietitä muuta kuin lisää liksaa kaverille. Sen verran hyvää työtä tekee SK:n SoMe puolen eteen että tällästä lättäjalkaista ihan hirvittää.
No kukin tyylillään 🙂
Miksi ihmeessä Suomen kuvalehden pitäisi olla ilmaisena netissä? Kaupallinen lehti, eikä mikään julkinen palvelu.
Jos joku linkittää siihen, niin so what. Älä lue artikkelia – tai osta ja lue.
Eihän Seiskakaan ole ilmainen netissä, vaan makupaloja siitä.
Ei siitä tarvitse itkupotkuraivareita heittää ’miks tästä pitää maksaa!!’
Tästähän ei oikeastaan ollutkaan kyse, vaan siitä, miten palautteeseen vastataan. Haistattelemalla vai asiallisesti.
Juuri näin. Emme keskustele nyt maksumuureista, vaan toimituspäällikön reaktiosta.
Möläytyksestä saatavana nyt myös T-paita! Suosittelen. Tällläiset hölmöilyt muuttuvat vielä harvinaisuuksiksi. Varaa omasi! http://teepaita.com/kauppa/get-the-fuck-out-of-my-timeline/
Ei julkisessa vuorovaikutuksessa kyse ole mistään ”faktoista”, joita voisi tai kannattaisi yritttää mitata kenenkään oppiarvon tai yhteiskunnallisen statuksen kautta. Jokaisessa vuorovaikutustilanteessa on eri asetelma. Kuka on kulloinkin asiakas (oppilas, potilas, jne) ja kuka yrityksen edustaja (opettaja, lääkäri jne) ratkaisee sen, miten päin astelma menee ja mikä on missäkin kulttuurisessa kontekstissa hyväksyttävää käytöstä keneltäkin.
Toimijaroolissaan täytyy julkisuudessa esiintyä tietyn asiallisuuden rajoissa ja jos se tuntuu vaikealta, voi harkita kannattaako ottaa osaa julkiseen keskusteluun toimijaroolissaan ja työntantajansa asioita kommentoida.
Esimerkiksi se, että sama kaveri nillittää koko ajan samoista asioista, kuuluu niinsanotusti työsuhde-etuihin nykyisessä somettuneessa maailmassa. Yleläiset esimerkiksi jaksavat näköjään reagoida asiallisesti ikuiseksi kestoaiheeksi jääneeseen verovalitukseen, vaikka asia ei millään lailla ole kenenkään yksittäisen työntekijän päätösvallassa tai ”vika”.
Mies voi sanoa esson baarissa toiselle hyvin, että osta lehti tai lopeta iniseminen ja joka tapauksessa häivy mun silmistä. Mutta sitä ei kannata sanoa nykymaailman julkisuudessa. Tällainen fakta ei muutu miksikään siitä, ettei siitä ole olemassa akateemista lähdekirjallisuutta ja jos joku tosiaan tarvitsee konsultin sen kertomaan, niin silloin ko. konsultti on sitten tällaisessa vuorovaikutustilanteessa asiantuntijan roolissa.
Osuva yhteenveto. Kiitokset!
Hauskat t-paidat nyt saatavana. Kumpi kirosana on pahempi? Vai onko jompikumpi parempi? Suatana vai Fuck? Rumia molemmat. Ei somessa saa kiroilla. Tilaa heti omasi ja lähde välipäivinä elvistelemään paikalliseen kuppilaan ajankohtainen paita päällä!
http://www.cafepress.com/sibeliusakatemia.1218259541
Menikö kommunikaatio kallelleen jo tuossa Armanin tviitissä, kun hän antoi kuvan, että haastattelun voi lukea linkin takaa? Hän ei luultavasti ollut tietoinen maksumuurista ja antoi siten väärän kuvan (Atso Almilalle). Kenties Almilan pettymys liittyi siihen, että hän tuli tavallaan harhaanjohdetuksi eikä niinkään Suomen Kuvalehteen? Kalikka kalahti kuitenkin.
Toimittajat, varsinkin me keski-ikäiset sedät ja tädit emme todellakaan ole somenatiiveja. Oli eri asia olla ennen vanhaan töissä, tavata ihmisiä, kirjoittaa heistä ja lähteä kotiin ja tulla toimitukseen seuraavana aamuna kuulemaan yleisön ja esimiesten reaktiot tekemästään työstä. Nyt työminä seuraa kaikkialle, esimies olettaa meidän puffaavan työpaikkaamme 24/7 ilman korvausta, pitäisi ”brändätä” itseään, toiset jo sanovat että henkilöbrändit ovat tärkeämpiä kuin itse julkaisualusta. Lukijoiden asialliset ja asiattomat kommentit seuraavat vapaa-ajalle. Fb-tiliin tai kännykkään voi koska tahansa tulla kommenttia jutusta, työstä tai vaikka ulkonäöstä. Se on raskasta kun työ on muutenkin niin julkista. Tätä vasten ymmärrän täysin SK:n päällikön napsahduksen ja pidän sitä terveenä reaktiona. Me toimittajat ehkä edustamme lehden kustantajaa, mutta emme ole asiakaspalvelijoita, emmekä ole aina töissä. Mitä enemmän työnantajan vaatimukset näkyvyydestä kasvavat, sitä enemmän tulisi sallia persoonille tilaa. Lukijoille ja haastateltaville voi tulla järkytyksenä, että meilläkin on mielipiteitä heistä, mutta vastareaktiot, ylilyönnitkin, tervehdyttäisivät tätä nettimeininkiä, jossa toimittajat ovat likasankoja, joihin yleisömassa voi kaataa mitä nyt näppiksestä milloinkin sattuu tulemaan.
Minna, ymmärrän hyvin tuskasi.
Itse asiassa näkökulmaasi voi laajentaa. Toimittajat eivät ole ainoa ammattikunta, joka on yhtäkkiä päätynyt julkisuuteen. Sama koskee ketä tahansa pienyrittäjää ja viranomaista. Ravintoloitsija näkee yhtäkkiä muusilautasensa Instagramissa naureskeltavana. Kampaaja löytää Facebookista pettyneen permanenttiasiakkaan tilityksen. Opettaja huomaa reissuvihkomerkintänsä Twitterissä sarkastisilla kommenteilla höystettynä.
Tällainen maailma on nykyään. Peruutusvaihdetta ei ole. Ei ole keinoa, jolla voisimme mennä takaisin näkymättömiin. Lähes jokaisen työ on nykyään julkista. Ei se ole mukavaa, mutta se on fakta.
Niinpä ainoa vaihtoehto on sopeutua. Se ei tapahdu kiroilemalla julkisesti, vaan se tapahtuu itsehillinnällä ja fiksulla käytöksellä. (Toki voi vaihtaa ammattia johonkin vähemmän näkyvään, mutta harvapa siitäkään nauttisi.)
En väitä, että itsehillintä ja fiksu käytös olisivat helppoja toteuttaa, kun kuraa tulee niskaan, mutta se on ainoa keino selvitä.
Minna, ymmärrän toimittajan työn haasteellisuuden nyt tämän kuuluisan median murroksen aikakautena. Tässä kyseisessä tilanteessa kuitenkin Atso Almilan viesti oli kohdistettu lehden twittertilille ja siihen keskusteluun toimituspäällikkö ikäänkuin hyppäsi sekaan kommentoimaan. Tässä ei siis häntä tai hänen työtään kritisoitu millään tavalla, mutta hän otti asiakseen hypätä kehään hosumaan mukaan. Ihan itse.
Koska luen sun huonoa blogia ja olen ns. asiakas, minulla on siis oikeus hermostua.
Mistä lähtien yrityksillä ei ole ollut oikeutta valita asiakkaitaan? Ainoastaan suomalaisille ”some-ammattilaisille” maailma on jotain ihmeen Bjuuströmin naminami pomppulinnassa samppanjan kurlaamista.
Alkuperäinen kommenttihan oli aivan törkeä liiketoimintaa harjoittavan yrityksen edustajalle. Miltä sinusta Katleena tuntuisi että tweettaisin sinulle että ”Ärsyttää kun tuollaisen SOME-ammattilaisen palveluista pitää MAKSAA RAHAA. Voisit antaa ilmaiseksi!”. Tuntuuko tämä sinusta siltä että työtäsi kenties arvostetaan vai että pitääkö tweettaaja työtäsi kenties nollan arvoisena? Jos tästä ei ole oikeus loukkaantua niin MISTÄ sitten?
Tomppa, kiitos kommentistasi!
Kommenttisi ei loukannut minua lainkaan, koska sinulla on täysi oikeus lukea huonoa blogiani ja kommentoida sitä haluamallasi tavalla. Poistan jälkikäteen vain alatyyliset, laittomat ja mainostavat kommentit.
Yrityksillä on ilman muuta oikeus valita asiakkaansa ja jopa käyttäytyä törkeästi. En silti usko, että Suomen Kuvalehden päätoimittaja saati muu toimitus allekirjoitti toimituspäällikkö Jari Lindholmin purkausta. Tapani Ruokanen jo pahoittelikin Twitterissä tilannetta.
Yrityksellä on siis oikeus valita asiakkaansa, mutta se ei liene ollut Suomen Kuvalehden tarkoitus. Ison lehden toimituspäälliköllä ei ole oikeutta sooloilla ja kiroilla Twitterissä – ellei se ole lehden yhdessä päätetty linja.
Asiat on menneet aina eteenpäin ihmisten toimesta jotka ovat uskaltaneet olla erilaisia. Sama pätee minusta ihmisiin jotka pyrkivät vaikuttamaan asioihin. Ne jotka osaavat näyttää tuntemuksiaan tai kirjoittaa niistä saavat myös kanssaihmiset tuntemaan jotain. Tuskin suurmiehistäkään kirjoitettaisiin, jos he olisivat olleet massaan uppoavia hyväkäytöksisiä herroja. Se on vain niin että ne ketkä uskaltavat olla oma itsensä myös julkisesti pärjäävät ja he saavat asiansa esiin.
Se että koko some ja koko yritysmaailma tasoitettaisiin pumpuliin ei kuulosta kovinkaan kiinnostavalta. Sama olisi tehdä filtteri joka poistaisi kaiken mielenkiintoisen ja mitään ei enää jäisi jäljelle. On todella hyvä että vielä jotkut ihmiset osaavat sanoa suoraan. Ja tässä ei ole mitään hermojen menettämistä tai huonoa käyttäytymistä. Kumpikin kommentti on ihan linjassa toistensa kanssa. Kummastakin saa t-paidankin kuten yllä huomaa. Hienoa! Tätä somen tuleekin olla tunteiden jakamista, huumoria ja ihmisten välistä REHELLISTÄ mielipiteidenvaihtoa!
Vaikuttaja, nyt sekoitat kaksi asiaa: v*ttuilun ja vaikuttamisen.
Olen samaa mieltä, että yritysmaailmaa ei tarvitse kääriä pumpuliin. Räväkätkin ulostulot ovat suotavia.
Sen sijaan suora julkinen v*ttuilu yksilölle ei ole asioiden kehittämistä eikä kannatettavaa ”suoraan sanomista”. Asian voi hoitaa paljon tyylikkäämminkin.
Kuten sanoit, asiat menevät eteenpäin, kun ihmiset uskaltavat olla erilaisia. Tämän erilaisuuden ei kuitenkaan tarvitse olla asiatonta, lehden linjan vastaista ilkeilyä, vaan se voi olla vaikkapa huumoria, asiallista kritiikkiä tai napakkaa mielipidetekstiä.
On muitakin keinoja vaikuttaa asioihin kuin v*ttuilu.
Sattui hauskasti juuri ”Suhtautuminen toisten suhtautumiseen” postauksen jälkeen. Kommenteissa ihmiset paheksuvat kuinka toinen paheksuu kolmannen paheksuntaa.
Ettet vaan suunnitellut koko juttua, kelmi.
Hahaa, mietin aivan samaa.
Twitterissä jo joku innostui moittimaan minua toisten moittimisesta. Kun huomautin, että ilmeisesti minä en saa paheksua muita, mutta hän kyllä saa paheksua minua, kommentoija ei nähnyt mitään omituista toiminnassaan. 😀