Jes! Brändikirjani lähti eilen painoon. Homma on hieman viivästynyt, koska WSOYprossa on ollut henkilöstövaihdoksia ja lyhyitä poissaoloja. Eipä tosin itsellänikään olisi ollut aikaa tarkistaa käsikirjoitusta viime vuoden puolella, joten viivästys helpotti hieman jouluruuhkaani.

Painaminen kestää nelisen viikkoa: helmikuussa pääsemme käsiksi tuoreeseen kirjaan.

Opus on ennakkomyynnissä WSOYpron kirjakaupassa. Ohessa on pieni ote käsikirjoituksen siitä luvusta, jossa käsittelen brändin ulkoisia puitteita:

Miltä brändi näyttää?

Vakio-ohjeeni huippuammattilaisille on selkeä: pukeudu niin kuin muutkin alallasi, mutta lisää jokin näkyvä särmä. Jos puhut johtoryhmille, tarvitset ilman muuta liituraitapuvun. Lisää siihen esimerkiksi pinkki kravatti ja pinkki taskuliina, niin et huku massaan. Naiskonsultti voi käyttää liituraitajakun ja -hameen kanssa punaisia sukkahousuja. Jos vihaat kirkkaita värejä, voit antaa tatuoinnin näkyä kauluksen alta tai festarirannekkeen vilahtaa hihansuusta.

Hyvä keino erottumiseen ovat voimakkaat värit, jos satut pitämään niistä. Punainen jakku tai puvuntakki on dynaaminen, ja pienemmän määrän väriä saat laukusta tai kengistä. Jos asusi on neutraali, silmälasien kannattaa olla jotain muuta kuin ohutsankaiset ja näkymättömät.

Muista, että erottuminen ei saa olla itsetarkoitus, vaan oma persoonasi ratkaisee, millä tavalla nouset esille. Jos inhoat näkyviä kravatteja, jätä ne kauppaan ja hanki erikoinen salkku tai voimakas kampaus. Oleellista on vapauttaa itsensä ja löytää itsestään se omintakeinen piirre, joka erottaa sinut muista. Naisjohtajan ei tarvitse pukeutua kuin mieskollegansa, vaan hän saa kyllä käyttää vaaleanpunaista.

Jos olet graafikko, älä käytä mustaa asua ja mustasankaisia laseja, sillä kaikki muutkin graafikot tekevät niin. Vaihda mieluummin vaikkapa täysvalkoisiin vaatteisiin tai voimakkaaseen printtikuvioon. Jos et erotu, et voi olla henkilöbrändi.

Joskus ihmisen persoona tai fyysinen olemus jo sinällään riittää erottumiseen. Paavo Lipponen erottuu koollaan ja jäyhyydellään, ja Anna Eriksson pienuudellaan ja siroudellaan. Jos siis satut olemaan yksijalkainen, kaksimetrinen tai kolmikätinen, et enää tarvitse kirkkaita värejä tai omituista kampausta.

Muista myös, että erottumisen täytyy olla asiakasta kunnioittavaa. Johtoryhmän eteen ei mennä verkkareissa, eikä kampaaja kohtaa asiakastaan tukka rasvaisena. Moinen käytös olisi lähinnä loukkaavaa.

Toinen tärkeä muistutus on, että erottumisen täytyy olla perusteltua. Sen täytyy tukea viestiäsi ja persoonaasi. Esimerkiksi filosofi Esa Saarinen on viisas erottautuja. Hänen pukeutumisensa pantterikuvioisine kravatteineen ja vaaleanpunaisine puvuntakkeineen on mieleenjäävää mutta myös motivoitua. Jos ihminen puhuu luovuudesta ja oman ajattelun vapauttamisesta, olisi aika omituista pukeutua liituraitaan. Esa Saarisen pukeutuminen tukee täysin hänen imagoaan ja henkilöbrändiään.

Viimeinen muistutus pukeutumisesta on asun mukavuus, istuvuus ja käyttökelpoisuus. Jos housut ovat liian matalavyötäröiset ja jakku liian lyhyt, joudut koko ajan varomaan, ettei rekkamiehen vauhtiviiva vilku. Jos taas olet hätäpäissäsi lyhentänyt lahkeita ilmastointiteipillä tai hakaneulalla, voit olla varma, että viritelmä laukeaa juuri pahimmalla hetkellä. Sen kerran kun olet mennyt valitsemaan juuri sen asun, jossa housut putoavat jalasta tai sauma on ratkennut, älä yritä väkisin piilotella ongelmaa. Voit jopa kertoa osallistujille tilanteen ja nauraa sille itsekin. Olen joutunut tähän tilanteeseen liian monta kertaa, mutta yhteinen nauru on aina parempi vaihtoehto kuin epätoivoinen piilottelu. Kätkemisyritykset saavat osallistujat seuraamaan kiinnostuneena housujen putoamista eikä sinun esitystäsi.

Pukeutumiseen liittyy tietysti myös muu ulkonäön korjailu. Joku käy plastiikkakirurgilla, toinen värjää hiuksiaan ja kolmas valkaisee hampaansa. Ymmärrän hyvin, että plastiikkakirurgin oman naaman kuuluukin näyttää hieman pinkeältä. Sehän on vain myyntituotteen mainostamista.

Sen sijaan jos ilmeikkyydelläsi on iso merkitys ammatissasi – jos siis olet esimerkiksi kouluttaja, näyttelijä, laulaja, koomikko tai mainoskasvo – älä missään nimessä mene tekemään nassullesi mitään. Kun ihminen käy leikkauksissa tai botox-ruiskeilla, hänen ilmeensä kuihtuvat. Hymystä tulee niukka ja kireä, silmistä puuttuvat naururypyt ja otsa on ilmeetön kuin muoviämpärin kylki. Toisten on vaikea tulkita sinua, koska he eivät näe aitoja ilmeitä, jotka tukisivat viestiäsi.

Sen sijaan voit värjätä tukkaasi, pidentää ripsiäsi ja valkaista hampaasi, kunhan tulos on edes siedettävän luonnollinen. Tällaiset muutokset eivät vaikuta ilmeikkyyteesi millään lailla.

Satuin nyt poimimaan tähän jakson ulkoasusta, mutta kirjan pääviestit ovat seuraavat:

  1. Ensin pitää olla osaaminen. Vasta sen päälle voi rakentaa brändin.
  2. Brändin pitää olla aito, ja sen pitää perustua ihmisen omalle luonteelle – ei siis millekään keksitylle kikalle.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.