Kyllähän se täytyy uskoa, kun kerran painettu on. Dolmio on romanttinen pastakastike.
Jos sinulla pyörii vielä päässäsi se surkea Dolmio-animaatio paksupäisine Dolmio-ukkoineen ja epäaitoine Dolmio-korostuksineen, niin unohda se. Dolmio on nyt rakkauden pastaa. Brändi on uudestisyntynyt.
Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.
Eroottista makaronia, nam!
Ehkä Dolmio julkistaa vielä jonkun adults-only-version, jota mainostetaan youtubessa tuhmilla viraalivideoilla.
Eikö se 70-luvun pornostaran näköinen ukko ollutkaan mielestäsi seksikäs?(Oli muuten varmaan oikealta nimeltään Jörg, vaikka esittikin mainoksissa jotain pizzapojan vastinetta.)
Nyt kun tässä kahden kesken jutellaan, niin ilman muuta minulla on fetissi 70-luvun pornostaraviiksiin. Lisäksi haluan sujautella keitettyä pastaa mitä erikoisimpiin paikkoihin. Mutta älä kerro tätä muille.
Pakko lähteä sivuraiteelle. 70-luvun pornoteollisuus on tuonut tullessaan jotain järjettömän hienoakin – nimittäin musiikkia. Sain työkaverilta joskus levyn Porno Sonic – unreliased 70's porn music (http://bit.ly/9EZ7Xm) ja täytyy sanoa, että siinä on levy, joka kannattaa kuunnella 🙂
Kiitos vinkistä! Täytyy perehtyä. :)Mitä tulee pornoelokuvien ala- tai rinnakkaisgenreen, sexploitaatioon, niin kyllä kaikkien pitää katsoa Russ Meyerin leffoja (http://fi.wikipedia.org/wiki/Russ_Meyer). Leffat ovat pienellä budjetilla tehtyjä niin absurdeja pläjäyksiä rintavarustusfetisseineen, että tiukintakin feministiä naurattaa. Meyerillä on paras valikoima yllättäviä leikkauksia, käännettäväksi kelpaamattomia leffan nimiä ja omituisia juonen"kulkuja", jos niitä kuluiksi voi sanoa.