Ei saa puhua vieraille

Katleena Kortesuo

Siskoni on hevos- ja metsäalalla. Niinpä hän kävi tällä viikolla Farmeri-risteilyllä, jossa oli tarjolla alan luentoja ja tietenkin verkostoitumista.

Hän lähti risteilylle yksin, koska 1200 muusta risteilijästä löytyy taatusti seuraa. – Ja niin löytyikin. Lopputuloksena oli ystävystyminen erään pariskunnan kanssa ja puhelinnumeroiden vaihto.

Siskoni kertoi kuitenkin aamiaisella sattuneen tilanteen, joka kuvaa aika hyvin suomalaista hämäläistä renkolaista tietynlaista luonteenlaatua.

Sisko (näkee pöydän, jossa istuu nainen yksinään):

Anteeksi, oisko tässä tilaa?

Nainen (katsoo epäillen ja osoittaa sivulleen):

Tossa on vieressä vapaa pöytä.

Sisko (häkeltyy ja miettii, mitä sanoa seuraavaksi).

Nainen empii:

Mun mies tulee kohta, niin sä voit kysyä siltä.

Kun mies tulee, tämä antaa armeliaasti siskolleni luvan tulla pöytään.

Arvannette, että tämä ei ollut se pariskunta, jonka kanssa siskoni ystävystyi.

38 kommenttia

    1. Mä en tiedä, kumpi on hämmästyttävämpää – naisen tylyys vai se, että hän joutui kysymään miehensä mielipidettä aamiaisseurasta.

  1. Oisko ollut mahdollista että nainen/pariskunta ei olisi seuraa kaivannut. Kommentti mieheltä kysymisestä vain hätävalhe, josta toivoi siskosi ymmärtävän siirtyä toiseen tyhjään pöytään. Takana vaikka iso riita, tai jopa karille ajautunut parisuhde jota on tultu laivalle parantamaan. Jos nainen ei vain osannut kieltäytyä suoraan. Itseäni ihmetytti miksi siskosi kuitenkin pöytään meni istumaan. Tilanne on voinut toki olla toinen kuin se millaisen kuvan tekstistä sai 🙂 Itse olen taipuvainen etsimään aina asioista sen toisen puolen, välillä ärsyttävyyteen saakka. Jatkuuko tarina siitä, kävikö siskosi keskustelua pariskunnan kanssa. Eli miten tilanne pöydässä eteni?

    1. Toki aina on hyvä etsiä toinen puoli. Ilman muuta naisen tylyydelle oli jokin syy, mutta sitä on turha purkaa viattomaan ulkopuoliseen, joka vain pyytää saada istua samaan pöytään. Laivahan oli tupaten täynnä, joten jokainen varmasti osasi varautua siihen, että samaan pöytään tulee vieraita ihmisiä.

      Voin muuten luvata, että ei sitä parisuhdetta paranneta Ruotsin-laivan aamiaispöydässä. Jos haluaa puhua rauhassa, sitä ei tehdä valtavalla metsäristeilyllä. (Laivan matkustajista 1200 ihmistä oli siis nimenomaan maa- ja metsätalousväkeä, jotka olivat tulleet laivalle tiedon ja verkostoitumisen perässä.)

      Aamiainen oli kuulemma jatkunut ihan mukiinnenevästi. Mies oli ollut puheliaampi, mutta vaimokin oli sentään jutellut jotain.

  2. Onhan tuo hassu tilanne, mutta jos nyt joku vaikka sattuu olemaan introvertti jolle vieraiden ihmisten kanssa seurustelu ei tule luonnostaan, niin voi itse häkeltyä ja reagoida juuri noin, ja vaikuttaa toisesta tylyltä. Itse juttelen ihan mieluusti vieraiden ihmisten kanssa, mutta monelle introvertille se voi olla oikeasti kauhistus.

    Ja on ihan mahdollinen tuokin, mitä ’Minä vain’ yllä spekuloi, että pariskunnalla on riitaa takana ja siksi vieraan ihmisen yllättävä liittyminen seuraan on tuntunut tukalalta. En nyt tiedä olisinko itse tuossa tilanteessa sanonut että istupa mieluummin tuohon tyhjään pöytään 😀 koska onhan se vähän tylyä, mutta joku voi näinkin reagoida.

    Sillä vaan siis, että voi tuossa olla muutakin taustalla kuin jotain suomalaiskansalliseksi miellettyä ’ei saa puhua vieraille’ mentaliteettia (stereotypiaa?). Oman kokemukseni mukaan suomalaiset usein juttelee mielellään ihan vieraillekin, jos joku sen keskustelun vaan aloittaa.

    Mutta tuo ’kysy mieheltä’ on aika huippu ;D ellei sitten ole tosiaan vaan hätäpäissään keksitty tekosyy.

  3. Vieressä oli vapaa pöytä, joten velvoitetta kutsua sisaresi pöytään ei ollut. Ei ollu velvoitetta verkottuakaan aamusella.
    Ehkäpä nainen ei vaan tykännyt siskosi naamasta. Arveli, että tuo varmaan pölisee ja vaatii huomiota.
    Ehkä toivoi, että pöytään tulisi jokuihan muu, vaan ei kehdannut sanoa.
    Kai hänellä on oikeus olla ilahtumatta siitä, että pöytään tunkee joku ventovieras, vaikka vieressä on tyhjä pöytä.
    Jos oli vielä vähän huono olokin.

    1. Reijo, kysymys onkin siitä, miten pöydässä istuva rouva ilmaisee asiansa.

      Olisi aivan eri asia sanoa vaikkapa: ”Voi mä olen pahoillani, mutta meillä on miehen kanssa meneillään juuri yksityinen keskustelu.”

      Yllättävästä pöytäseurasta voi aina kieltäytyä, mutta voihan sen tehdä kohteliaastikin.

      1. ”Tuossa on vieressä vapaa pöytä.” Ei se nyt kovin epäystävällisesti ole sanottu. Riippuu tietysti äänensävystä jne.
        Mutta olisiko hänen pitänyt valehdella, jotta siskosi ei saisi pahaa mieltä. Jospa ei ollutkaan menossa yksityinen keskustelu. Jos hän ei vain tykännyt siskosi naamasta. Olisiko silloin pitänyt laskea luikuria?
        Kertomalla, että vieressä on tyhjä pöytä, hän ei pelkästään torjunut siskoasi vaan löysi myös sisarellesi istumapaikan.
        Jospa siskosi vaikutti ärsyttävän pirteältä? Jospa hän koki, että siskosi on niin viehättävä, että hän jää varjoon?
        Mitä siinä valehtelemaan tai selittelemään, kun vieressä on tyhjä pöytä!

  4. Voi kiesus, mie en nyt ymmärrä näitä tylyn/miehen tossun alla asuvan naisen puolustajia. Jos ei halua olla muiden ihmisten kanssa tekemisissä, kannattaa varmaan pysyä omassa torpassa eikä lähteä risteilemään 1200 muun ihmisen kanssa. Ja eihän aamiaisseuran hyväksyminen tarkoita, että on alettava parhaiksi ystäviksi. Joskus voi ehkä myös tulla piirun verran pois sieltä kuuluisalta mukavuusalueelta ja kokeilla small talkia ventovieraan kanssa.

    1. Satu, juuri näin. Aamiaisseuraksi ryhtyminen ei tarkoita ikuista ystävyyttä tai kimppakämppää. Se tarkoittaa vain kevyttä small talkia – eikä mitään muuta.

      Minäkin menen usein juttelemaan seminaareissa ja messuilla vieraitten ihmisten kanssa. Jos juttu ei tunnu kulkevan tai jos toinen osapuoli tuntuu haluavan eroon tilanteesta, siirryn tietenkin muualle. Usein kuitenkin löydän upeita kontakteja ja mielenkiintoisia keskusteluita.

  5. Kylläpä sitä nyt arvostellaan ”epäkohteliasta” rouvaa! Mistä me tiedämme, minkä näköinen se pöytään ryysinyt ”sisko” oli? Oliko hänellä ehkä kaikkien aikojen tärinäkankkunen, meikit poskilla, tukka hujan hajan tai kauhea ihottuma? Kenties nainen pöydässä oli allergikko, heitähän on nykyisin jokaisessa taloudessa, ja ”sisko” haisi sietämättömästi hevoselle. Eikös se ollut farmariristeily? Voi olla myös, että ”sisko” oli edellisiltana pummannut rahaa ryyppäämiseensä ja kieltäytyjänainen oli pannut sen merkille. Kenties hän pelkäsi, että ”sisko” kerjää häneltä rahat aamuoluisiin. Voi myös olla, että ”sisko” oli jahdannut rouvan miestä edellisiltana, pyydellyt hitaille ja lattialla imeskellyt siipan korvaa ja tunkenut itsensä kiinni puolisoon liimapaperin lailla.
    Vanha sääntö sanoo ”audiator et altera pars”, tai jotain sinnepäin. Siis että molempia osapuolia on syytä kuulla ennen tuomion langettamista. Olemme nyt kuulleet vain ”siskon” siskon kenties värittyneen kertomuksen. Olisipa mielenkiintoista kuulla myös sen ”ikävän” rouvan versio tapahtuneesta. Saattaisimme yllättyä!

    1. Nyt jo melkein loukkaannun siskoni puolesta. Sinun ei tarvitse käyttää lainausmerkkejä, koska hän on oikeasti siskoni.

      Jatkossa toivon, että suhtaudut häneen asiallisesti.

      Muutama fakta hänestä:

      1) Siskoni ei juo juuri lainkaan. Hän ei käsittääkseni ole ollut krapulassa saati viinanhajuinen koko elämänsä aikana.

      2) Hän ei haissut hevoselta, koska hevosia ei sallita laivalla. Siskoni hevosvaatteet olivat todistettavasti hänen eteisessään sillä välin, kun siskoni oli laivalla.

      3) Muutkin epäilyksesi olivat turhia ja jopa vastenmielisiä. Toivon, että harkitset sanojasi ensi kerralla.

      Siskoni vain esitti positiivisena ihmisenä neutraalin kysymyksen, johon hän sai yllättävän negatiivisen vastauksen.

      Minä taas halusin postata asiasta, koska tämä blogi käsittelee viestintää ja viestinnällisiä mokia. On nimittäin yllättävää, että ihminen lähtee 1200 hengen verkostoitumisristeilylle, eikä kykene reagoimaan kauniisti yksinkertaiseen kysymykseen laivan aamiaisruuhkassa.

      1. Ei kannata loukkaantua. Hiukan vaan testasin sinua kouluttajana.
        Kun itse tein samoja hommia kauan sitten käytin usein esimerkkeinä ”veljieni” tai ”siskoni” tai ”äitimuorin” kokemuksia elämän eri aloilta. Joskus kelpasi ”serkkukin”. Olen huomannut, että mitä lähempää puhujan elämänpiiriä esimerkit löytyvät, sitä uskottavampia he ovat. Jos vääryyttä olisi joutunut kärsimään vaikka ”eräs tuntemani espoolainen nainen” kuulija sijoittaisi hänet saman tien mielikuvituksen synnyttämien sarjakuvasankarien kanssa samalle hyllylle.
        En siis todellakaan usko tai oleta, että siskosi joisi, haisisi eläimelle tai jahtaisi toisten miehiä. Kasailin ne yhteen läjään vain siksi, että jos ”siskosta” tehdään liian sympaattinen ja ”ikävästä rouvasta” liian ikävä, kuulijoiden oikeudentunto saattaa herätä tavalla, joka ei ole hyväksi puhujalle. Ihmiset nimittäin ovat oikeudentuntoisia, ainakin useimmat meistä. Heitä todella kiinnostaisi tässä ruotsinlaiva-asiassakin tietää, oliko ”siskon” kohdalla kaikki kohdallaan.
        Runoilijakin sanoo, että ”Ei paha ole yksikään ihminen, vaan toinen hölmömpi toista.” Hölmöys on hyvin yleistä, lisäksi se on synnynnäinen piirre ihmisessä. Jos ”ikävä rouva” oli vain hölmö, so what? Mutta jos hän oli paha (joita on vähän, kuten runoilija todistaa), voimme aidosti olla iloisia ”siskon” puolesta, sillä kukapa tietää, mitä saatanallis-perkeleellistä häijyyttä se paha ihminen olisi siinä amukahvin lomassa ”siskolle” tehnyt, ellei aviomies olisi tullut ja vähän hillinnyt vaimonsa sairaita taipumuksia.

  6. Sitä vielä jäin pohtimaan, että tässä tarinassa on jotain hassua. Nimittäin se, että miksi sisko jäi odottamaan sitä miestä tulevaksi ja lupaa antamaan. Istuiko siis sisko pöytään ”odottamaan lupaa” joka sitten saatiin – eikö se olisi varsin outoa? Vai istuiko tyhjään naapuripöytään odottamaan, vai seisoiko odottamassa? Eli miksi sisko ei vain istunut tyhjään naapuripöytään, vaan jäi nöyryyttävästikin odottamaan lupaa ventovieraalta ihmiseltä?

    Taustalla tosiaan saattaa olla mitä vain, ja aina emme vain osaa tai jaksa tai huomaa olla riittävän kohteliaita tai ystävällisiä ihmisille. Olemme vain ihmisiä. Jotkut ihmiset myös ihan oikeasti pelkäävät vieraita ihmisiä, henkilöllä saattaa olla esim. jokin sairaus tai piirre, esim. Asperger, paniikkihäiriö tms., jolle moinen tilanne voi olla hyvinkin pelottava ja uhkaava. Itselläni on lievästi Asperger-piirteitä ja saatan joskus huomaamattani päästää suustani asioita, jotka ”normiväestön” mielestä ovat outoja tai jopa epäkohteliaita. Onneksi osannen välillä yllättää myös positiivisen ”epäsuomalaisesti” positiivisilla suorilla kommenteilla.

    Lisäksi tämä nainen ei ollut esim. palveluammattissa tai muutenkaan töissä, vaan vapaalla. Eli ollaan inhimillisiä, eikä tuomita niin helposti, vaikka ymmärrän hyvin siskonkin kummastuksen oudossa tilanteessa.

    1. Juu, eihän tässä mitään vihaa ollutkaan ilmassa – lähinnä hämmästystä siskoni puolelta.

      Siskoni yllättyi naisen kommentista, mutta aviomies oli tullut paikalle saman tien, joten siskoni ei ehtinyt lähteä minnekään.

      Sisko kertoi, että hän jutteli kyllä aamiaisella pariskunnan kanssa, mutta hän pyrki syömään nopeasti, jotta pääsisi eroon tilanteesta.

  7. Entä jos tilanne oli vain yksinkertaisesti se, että naisen mies oli sillä Farmeri-risteilyllä ja nainen mukana vain seuralaisena? Nainen itse ei olisi seuraa kaivannut varsinkin kun tyhjiäkin pöytiä oli eikä hänellä ollut mitään tekemistä muiden metsäristeilijöiden kanssa, mutta antoi vielä miehelleen mahdollisuuden verkostoitua risteilyn luonteen vuoksi ja siksi, että ajatteli, että ehkä siskosi oli hänen miehensä verkostoitumistuttuja?

    Tai jos he olivat vain kaksistaan risteilyllä, jolloin nainen voi tosiaan vähän ihmetellä, että joku tunkee väkisin vieraaseen pöytään vaikka vieressä on tyhjää. Nainen oli ilmeisesti ulkopuolinen ja todennäköisesti ihmetteli, että miksi siskosi tunkee vieraiden seuraan eikä niiden muiden metsäristeilijöiden.

    1. Ltiilika toi kuvaan vielä rakkaus/seksiaspektin, jota itse en rohjennut edes käsitellä. Siis voihan olla niinkin, että pöydän pariskunta oli rakastunut vasta 6 tuntia sitten ja viettänyt villin yön hytissä. Aamupöydässäkin oli tarkoitus vielä hiukan kuin… no, tiedättehän, kuten siinä runossa sanottiin, että ”jalat toisiinsa kietoutuneet”. Ja juuri silloin pöytään ryntää joku outo sisko, jota ei todellakaan siinä kaivattu. Tarkoitus oli nimittäin sopia hellästi korviin kuiskutellen seuraavasta risteilystä ym.ym.
      Jos nyt sitten vielä kävi niin, että sisko on kaunis kuin Marilyn meikattuna, mutta se laivarakas enemmän seinästä reväisty niin kyllä siinä kuulkaa tulee sanotuksi sille hempukalle, etä onhan täällä vapaitakin pöytiä. Jos itse olisin ollut sen ikävän rouvan pikkuhousuissa niin olisin takuulla häätänyt pahan kilpailijan kuulomatkan päähän. Rakkaudessa kaikki keinot ovat sallittuja, niinhän vaikka?

      1. Jäi vielä sanomatta, että paras keino torjua ei-toivottu pöytään tulija on tietenkin sanoa ystävällisesti hymyillen, että ”ikävä kyllä nämä paikat on varattu.” Harva siinä ryhtyy vastaankaan väittämään, varsinkin jos horisontissa siintää muitakin vapaita paikkoja.

        1. Totta turiset. Se olisi ollut yksinkertainen ja kohtelias tapa toimia.

  8. Ehkä absurdein ja typerin kommenttiketju pitkiin aikoihin. No kai sitä ihminen tylsyyksissään tällaiseenkin ottaa osaa, että ehkä tärkeämpiäkin aiheita olisi.. Mutta noh.
    Siskosi koki ”juoruilun” arvoiseksi tylyydeksi naisen käytöksen, muttei kuitenkaan niin tylyksi että olisi kohauttanut olkiaan ja mennyt viereiseen pöytään istumaan. Ja vielä Katleena viitsii tulla sitä tänne jakamaan. Että eiköhän oteta jokainen se rikka ensin pois omasta silmästä. Vai pitääkö ihmiset taitaa kymmenen kultaista käytössääntöä, ja sääntöjä taitamattomia ihmisiä voi sitten potkia ja sylkeä ihan vapaasti. Aivan kuin itse olisi parempi ihminen kun osaa sanoa kiitos, anteeksi ja heihei oikeissa kohdissa. Ei se lähimmäisen kunnioittaminen sitten muuten niin tärkeää olekaan. Mielestäni tässä tarinassa kaikkein tylyimmin käyttäytyi siskosi. Eka änkeää seuraan vaikka selvästi on ilmaistu ettei tarvitsisi, ja sitten vielä haukkuu pöytäseuran myöhemmin miten tylyjä he olivatkaan, phyi. Itsensä ylentäjät alennetaan.
    Ymmärtäisin tämän postauksen merkityksen jos keskustelu olisi päättynyt siihen, että siskosi olisi viereiseen pöytään siirtynyt. Teemana olisi voinut olla ”Miten kieltäytyä kohteliaasti. Ilman, että toinen siitä loukkaantuu ja hänen päivänsä menee pilalle miettiessä haiseeko henki vai miksi hänen kanssaan ei haluta istua.”

    1. Jaakko, teema selvästikin herättää tunteita puoleen jos toiseenkin.

      Omasta mielestäni yksinkertainen ”Saako liittyä seuraan” -kysymys ei ole epäkohteliasta, vaan aivan tavallinen kysymys.

      Huomaathan, että siskoni ei ole haukkunut ketään. Hän vain kertoi minulle risteilyn kuulumisia ja tapahtumia. Minä taas poimin tuon yhden episodin postauksen aiheeksi, koska se oli mielestäni omituinen.

      Toki pitää ottaa huomioon ammattitaustani. Olen viestinnän ammattilaisena tottunut verkostoitumistapahtumiin, joissa ventovieraat tulevat juttelemaan. Siinä ei mielestäni ole mitään kummaa.

      Uudesta seurasta voi aina kieltäytyä kohteliaasti. Sen sijaan tyly kieltäytyminen kertoo ihmisen sosiaalisista taidoista aika paljon.

      1. Eihän nyt herranen aika sentään *aamiaisella* verkostoiduta! Tervehdtään kohteliaasti, istutaan seuraan jos muualle ei mahdu jne. – mutta ei verkostoiduta tuntemattomien ihmisten kanssa. Lounaat, kahvit, illalliset ovat sitten asia ihan erikseen.

        Minun mielestäni tämän normin noudattamatta jättäminen kertoo myös paljon ihmisen sosiaalisista taidoista.

        1. Natasa, nyt en osaa tulkita, oletko ironinen vai tosissasi.

          Elämme selvästi aikaa, jolloin monenlaiset sosiaaliset normit törmäävät yhteen. Yksi on valmis juttelemaan small talkia ventovieraiden kanssa, ja toinen ei missään nimessä halua samaan pöytään vieraita naamoja.

          Paras resepti lienee joustavuus ja positiivisuus. Pyyntöihin ja kysymyksiin voi vastata kohteliaasti, ja kasvoilla on parempi pitää hymy kuin nyrpistys.

          1. [Ja taas tarvittaisiin sitä jossain peräänkuulutettua ironia-hymiötä! Sen puute nimittäin kertoisi, että olen tällä kertaa aivan tosissani. Vaikka pieni huumorin pilke sisältyy aina tosissanikin olemiseen. Hm.]

            Uskon aivan vilpittömästi, että tuo pöydässä istunut rouva yllättyi niin kovasti tuosta yllättävästi, normeja rikkovasta kysymyksestä, että ei saanut koottua itseään. Hän ei varmasti halunnut olla tyly, mutta unenpöpperöisenä on tosi vaikea kontrolloida ihan kaikkea. Tuo hassu vetoaminen kohta saapuvaan mieheen oli epätoivoinen paikkausyritys 🙂 Jätän spekuloimatta muuta vaihtoehdot, niitä on jo edellä esitetty vaikka kuinka, ja ihan todennäköisiäkin sellaisia.

            Joka tapauksessa tässä on nyt kaksi erilaista / eri tunnetilassa olevaa ihmistä törmännyt toisiina. Kumpikin käyttäytyi hassusti, mutta en itse lähtisi arvostelemaan kumpaakaan osapuolta. Kun nyt kuitenkin tässä ketjussa on tuon unisen rouvan reaktio tuomittu, niin halusin tuoda esille oman näkemykseni ongelman alkusyystä.

            Näkemykseni pohjautuu lähes kahden vuosikymmenen työkokemukseen tapahtumajärjestäjän roolissa. Ja sitä ennen tuli saman verran hengailtua eri tapahtumissa ihan vain osallistujana.

            [Edit: Minusta tuntuu nyt erityisen pahalta olla tämän aiheen suhteen erimieltä Katleenan kanssa, onhan kyseessä Katleenan sisko. Itselläni kun on kaksi maailman ihaninta siskoa, jotka kyllä saavat osansa isosiskon arvostelusta – mutta kukaan muu ei kyllä saa sanoa heistä yhtäkään poikkipuolista sanaa! Niih, ettäs tiedätte!]

        2. Olen seurannut tätä kommenttiketjua kiinnostuneena. Olen ollut vähän hämmentynyt vastaavissa tilanteissa. Joskus esimerkiksi käy mielessä, olenko epäkohtelias, kun en työssä istu opiskelijoiden kanssa samaan lounaspöytään. Toisaalta jos istuisin, tämä saattaisi herättää turhia paineita opiskelijoissa heidän vapaa-ajallaan. Vaikka tuskinpa tätä muut vaivautuisivat ajattelemaan kuin minä itse.

          Olisin tuossa tilanteessa hyvinkin saattanut tulkita risteilyn luonteen yhteisöllisemmin kuin joku muu ja häiritä viattomia sivullisia seurallani. Näin möhliessäni (?) olisin toki toivonut kohteliasta vastausta kysymykseeni, mutta ehkäpä hämmennys oli molemminpuolinen.

          1. Sosiaalisesti taitava tunnistaa usein jo ennen kysymyksen esittämistä, että onko seuran ehdottaminen sopivaa. Tämä toki edellyttää sitä, että vastapuoli on myös jollain lailla sosiaalisesti taitava. Jos kaksi tasavertaisen taidotonta kohtaa, saattaa tuloksena olla väärinymmärryksiä ja mielipahaa.

            Tuokin taito kehittyy harjoittelemalla. Tietenkin myös luontaiset taipumukset antavat hyvän pohjan. Muutaman kerran kun siis vain menet ja kysyt lounasseuraan liittymisestä, niin kyllä se siitä 🙂

          2. Sekä minä että Katleenan sisko ollaan varmaan ihan taitavia sosiaalisesti, potentiaalisia oppijoita ainakin 😀 Varmaan jokaiselle tulee vastaan tilanteita, joissa hätkähtää vähän toisen reaktiota ja mahdollisesti itsekin miettii jälkikäteen, mitä olisi pitänyt ymmärtää tai tehdä toisin. Näitä tilanteita on mielestäni rakentavaa käydä läpi jälkikäteen, niin kuin kai tässäkin Katleenan postauksessa oli tarkoitus. Näistäpä opitaan! 🙂

  9. Niin, muistaakseni Katleena sanoi, että laiva oli tosi täynnä ja oli odotettavaa, että pöytiin tulisi istumaan paljon ihmisiä. En itse odota, että tilanteissa, joissa ihmisiä on paljon, olisi mahdollista saada itselleen tai seurueelleen kokonaista pöytää vain omaan käyttöön.

    Toisaalta eikö kohteliaisuutena voida nähdä sekin, jos täyttää pöytiä järjestyksessä? Näin antaa isommille seurueille mahdollisuuden päästä keskenään samaan pöytään.

    Mielestäni rouvan olisi ollut kohteliasta vastata kysymykseen suoraan: ”Tämä pöytä on valitettavasti varattu, odotan aamiaisseuraa.”

  10. Fysiikassa on erilaisia malleja, miten energiatilat täyttyvät hiukkasista tietyissä tilanteissa. Hieman yksinkertaistaen voidaan sanoa, että yksi malli on sellainen, jossa armeijan tapaan ”täytetään oikein”, eli energiatilat järjestyksessä. Kun yksi tulee täyteen, aletaan täyttää seuraavaa. Toisessa mallissa uusi hiukkanen menee ensimmäiseen tyhjään energiatilaan, jos alemmissa on jo joku. Kolmannessa ensin menee jokainen hiukkanen ensin tyhjään tilaan ja vasta sen jälkeen menee osin täytettyyn tilaan, jos yhtään tilaa ei ole täysin vapaana. Kun energiatilan korvaa pöydällä ja hiukkasen aamiaisen nauttijalla, niin analogia on valmis. Elämä on syvimmiltään vain fysiikkaa!

  11. Tämä on paras kommenttiketju aikoihin!

    Mihinkähän saisi ilmoituksen että sinä nainen, joka kovin tympeästi käyttäydyit siskolleni aamupalapöydässä farmeri-risteilyllä *päivämäärä*. Ottaisitko yhteyttä blogin *osoite* kommenttiketjuun, ja kertoisit oman versiosi tapahtumista. Olemme kaikki hyvin hämmästyneitä käytöksestäsi.

    Spekuloin silti minäkin vähän. Naisella ja miehellä on iso maatila, jossa hommia painetaan niska limassa aamusta iltaan. Sen verran on ollut parisuhdeaikaa, että on saatu vielä pari kersaakin jalkoihin pyörimään. Yhteistä aikaa ei ole ollut pitkiin aikoihin, kiireettömästä aamupalasta puhumattakaan.
    Maaseudun Tulevaisuudessa olleen ilmoituksen siivittämänä he kuitenkin saivat järjestettyä lomittajan pariksi päiväksi ja lapset mummolaan hoitoon. Yö laivalla on tehnyt parisuhteelle hyvää, aamupalalla nainen haluaa puhua ihan tavallisista asioista miehensä kanssa, kerrankin ajan kanssa.
    Sitten paikalle pölähtää verkostoitumista janoava sisko. Nainen hämmästyy niin, ettei saa sanottua ettei tällä kertaa kaipaa verkostoitumista kuin vain miehensä kanssa. Niinpä hän vierittää pallon miehelleen ja toivoo, että tämä ymmärtäisi sanoa ei.
    Mies saapuu paikalle, huomaa siskosi avonaisen paidan ja antaa luvan istua pöytään. Naista jää harmittamaan tilanne koko aamupalan ajan, eikä oikein maalaisuuttaan pääse sivistyneesti tilanteen yli. Mies huomaa naisen reaktion, eikä myöskään osaa rentoutua.
    Ehkä heidän piti puhua tärkeistäkin asioista, joita irtiotto arjesta on tuonut mieleen. Kuka sen tietää.

    Molempien naisten käytös olisi vaatinut heiltä tsemppaamista.

    1. Jee, uusi tutkimuslinja!

      Minä taas epäilen, että siskoni on tosiasiassa salainen huumepoliisi. Hän oli havainnut pöydässä istuneen rouvan laajentuneet pupillit. Niinpä hän olisi halunnut päästä selvittämään, onko laajentuneiden pupillien syynä huumausaine vai rakastuminen.

      Tämä ovela juoni kariutui kuitenkin epäluuloiseen huumekauppiaaseen, joka käski siskoani mennä muualle istumaan. Tätä vaatimusta nainen säesti uhkaamalla siskoani pöydän alta aseella.

      Kylmähermoinen huumepoliisisiskoni piti kuitenkin päänsä, sillä hän tiesi, että nainen ei ryhtyisi ammuskelemaan täydessä ravintolasalissa.

      Sitten kuvio muuttui. Yhtäkkiä paikalle tuli mies, joka pakotti siskoni liittymään seuraan. Siskoni istuutui näennäisen rauhallisesti kinkkuleipä kädessään – mutta samaan aikaan hän painoi taskussaan olevaa salaista hälytysnappia.

      Mitä sitten tapahtui? Jatka tarinaa.

  12. Keskustelu aamiaispöydän tapahtumista näkyy laantuvan Katleenan pöydässä, muualla se vaan kiihtyy:

    http://i-iines.blogspot.fi/2012/11/syyspaivakirjan-lehdilta-sivu-14-lepo.html#comment-form

    ”Minua kummastutti eniten tuossa aamiaiskriisitilanteessa se, että viestinnän asiantuntija + hänen sukulaisensa tulkitsevat tuon tilanteen niin tuomitsevan yksisilmäisesti. Ikään kuin koko maailma olisi verkostoitumista vailla ja jokainen halu pieneen omaan hetkeen olisi epäsosiaalista ja väärää käytöstä.”

    1. Haa, siellähän oli loistavaa kamaa!

      Bloggaaja kertoi miettineensä, mikä olen koulutukseltani, joten kerroin sen hänelle kommentissani. Muilta osin en puuttunut keskusteluun, sillä sen pääjuonne oli kuitenkin muualla.

  13. Seuraan blogiasi aktiivisesti, mutta en ole aiemmin innostunut kommentoimaan. Tähän on kuitenkin pakko heittää oma mielipide.

    En oikeastaan ihmettele naisen reaktiota. Suomessa ei kertakaikkiaan ole totuttu siihen että täysin tuntematon ihminen haluaa istua samaan pöytään jos muitakin on vapaana. Jos sitten joku sattumalta haluaakin, kaltaiseni introvertti voi hyvin mennä kysymyksestä niin puihin ettei keksi muuta sanottavaa kuin että tuossa vieressäkin on kyllä tilaa. Miehen mielipidettä pitää kysyä, koska voi olla että mies(kään) ei halua ketään ylimääräisiä samaan pöytään.

    Itse olisin todennäköisesti vastannut hämmentyneenä, että toki saa istua. Tilanne on silti niin harvinainen, että ainakin siitä olisi jälkeenpäin tullut keskusteltua miehen kanssa. Pyrin kyllä itse suhtautumaan muihin ihmisiin avoimin mielin, mutta välillä olen sosiaalisissa kontaktitilanteissa niin pahasti epämukavuusalueella, että mieluummin vetäydyn kuin yritän tehdä tuttavuutta muiden kanssa. Varsinkaan vastaavassa aamiaistilanteessa en luultavasti olisi varautunut siihen että ”joudun” juttelemaan ventovieraiden kanssa, jolloin tilanne olisi vielä epämukavampi. Haluan syödä aamiaiseni rauhassa! 😉

    1. Virnis, kiva että kommentoit!

      Minä olen niin ekstrovertti, että ei tekisi tiukkaakaan syödä aamupalaa ventovieraan kanssa. Olen (ja siskonikin oli) ihan puhtaasti hölmistynyt naisen reaktiosta.

      Mutta kuten sanottu, kieltäytymisen voi tehdä monella tapaa – töksäyttäen tai kohteliaasti. Tästä laivatapauksesta opimme, että sulava käytös ei ehkä aina luonnistu kylmiltään.

  14. Suomessa ollaan kamalan umpimielisiä. Olimme viime kuussa mieheni kanssa Amsterdamissa. Hollantilaisethan ovat tosi ystävällisiä ja sosiaalisia! Nautimme lounasta kahvilassa, ja pöytäämme ”tunkeutui” mukava, vanha pariskunta. Onneksi sallimme heidän tunkeutumisensa, sillä loppujen lopuksi saimme heiltä monta hyvää vinkkiä. Ystävällisyys ei maksa mitään! Katleena, hienoa, että sisaresi yritti lähestyä aamiaisella yksinäistä naista! Jatkakaa molemmat tällä tavalla edelleenkin. Niin minäkin teen.

    1. Olikohan se hollantilainen mies joka kerran tuli istumaan minua vastapäätä hotelli Arthurin aamiaispöydässä? Pöytä oli pitkä ja siinä oli paljon paikkoja vapaana. Ja muissakin pöydissä oli runsaasti tilaa. Siihen hän kuitenkin vain änkeytyi. Ja oli ihan mukavaa rupatella hänen kanssaan se aamuhetki. Vaikken minäkään ole parhaimmillani aamutuimaan. Olin ihan tyytyväinen, että ”sallin” hänen tunkeutua seuraani. Joskus voisi siis luopua suomalaisesta, melko laajasta, henkilökohtaisesta tilasta, ja yllättyä kenties iloisesti.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.