Ennakkoanekdootti

Katleena Kortesuo

Minulla on ongelma: miten kutsutaan ”ennakkoanekdoottia”? Tavallinen anekdoottihan kertoo huvittavan tositapahtuman tai sattumuksen jälkikäteen.

Minulla on kuitenkin tiedossani hauska tilanne, joka tapahtuu vasta heinäkuussa.

Digimediatoimisto Aucorin Janne Jääskeläinen on lupautunut auttamaan minua blogiuudistukseni kanssa. Niinpä sovin hänen kanssaan tapaamisen Turkuun.

Ja nyt se ennakkoanekdootti:

Tapaan Jannen heidän toimistollaan Turun Keskiaikamarkkinoiden aikaan, joten minulla on ylläni keskiaikainen roolipuku. (En aio raahata Turkuun jakkupukua yhden tapaamisen vuoksi.)

Rooliasukin vielä menisi, mutta hahmoni sattuu olemaan Ö-luokan maksullinen nainen, jonka tunnuslauseita ovat ”Kolme kahden hinnalla” sekä ”En ole puhdas mutta olen halpa”.

Asu saattaa tuoda omituisia lisävivahteita palaveriin. Yritän silti pitää naaman peruslukemilla ja puheeni tiukasti asiassa.

Keksikäähän siis ennakkoanekdootille kunnon nimi.

8 kommenttia

  1. xD Tekis mieli vastata sen verran levotonta läppää, että taitaa olla parempi pitää vaan suu supussa. 😀

    Ja miten olisi "huvittunut ennakko-odotus"? Esidootti kuulostaa jo melko hyvältä. Ai niin, tervetuloa!

  2. Hyviä ehdotuksia, mutta nyt haen sanaa tapahtumalle, joka tulee tapahtumaan. Kysymys ei siis ole toiveesta vaan tositapahtumasta, joka huvittaa minua jo etukäteen.Jos tietäisin anekdootti-sanan etymologian, sen perusteella voisi kenties johtaa jonkin "esidootin".Pre-kasku?

  3. "Huvittunut ennakko-odotus" kuulostaa sopivan viralliselta. Taidan ottaa sen käyttöön asiallisissa yhteyksissä, ja puhekielessä käytän "predoottia".Tapaamisiin! 😀

  4. ”Etiäinen”. Sanan ahtaasta merkityksestä voi vapautua käyttämällä sitä tässä. Toisena olisi ”hupiainen”, mutta siitä tulee mieleen vitsi, jonka arvaa jo etukäteen.

    1. Hupiainen on hyvä!
      Vitsi, jonka arvaa jo etukäteen, ei yleensä naurata. Olisiko se vuorostaan pettyjäinen?

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.