Olen aina saarnannut blogien jälkimoderoinnin puolesta – eli olen kannattanut sitä, että kommentit saavat tulla näkyviin saman tien, kun joku ne kirjoittaa.

Sen sijaan esimoderointi hidastaa, jäykistää ja vähentää keskustelua, koska siinä bloggaaja esitarkistaa ja hyväksyy jokaisen kommentin.

Olen käyttänyt esimoderointia vain ajoittain, silloin kun blogi on ollut kunnon kommenttitulvan alla. Näissä tilanteissa postauksen aiheena on aina ollut jokin teema, joka kuumottaa isoa kansanosaa.

Pari viikkoa jätin kuitenkin esimoderoinnin vahingossa päälle, kun postasin kehunvälttelypostaukseni.

Onneksi jätin.

Seuraavalla viikolla annoin mediaan kommentteja Teemu Selänteen tviiteistä ja blogipostauksesta, mikä tietenkin kirvoitti tietyt kansanosat lähettelemään minulle yksityisviestejä ja meilejä. Erään julkaisinkin Twitterissä.

Blogiin ei kuitenkaan tullut yhtään asiatonta kommenttia, koska esimoderointi oli onneksi päällä.

Tänään huomasin, että esimoderointia testataan.

Kommentit testi

Kommentit poikkeavat normaalista EOT:n keskustelusta sikäli, että nämä ovat vain lyhyitä, perustelemattomia heittoja. Kukaan EOT:n lukija ei visko tällaisia – eikä keksi kuvitteellisia meiliosoitteita.

Nämä ovat todennäköisesti vain testausta siitä, onko esimoderointi jo päättynyt.

Tässä siis EOT:n uudet kommentointisäännöt:

  • Hyväksyn omalla nimellä sekä tunnistettavalla someprofiililla jätetyt kommentit.
  • Kelpuutan ilman muuta myös EOT:n vakiintuneet kommentoijanimimerkit.
  • Haluan tunnistettavan meiliosoitteen, joka mieluusti on jokin muu kuin ilmaisosoite.

Tiivistäen voisi sanoa, että EOT siirtyy nyt sakariaaniseen kommentointiaikaan. Ehkä joskus voin taas palata jälkimoderointiin, jos yhteiskuntamme kriisi laantuu.

10 kommenttia

  1. Sen Iltalehden haastattelun takiako tuo linkattu kommentti tuli? Sehän oli tosi hyvä haastattelu missä kommentoit asioita ”yhteiskunnallisen paheksunnan” ulkopuolelta. Kaveri taisi itse olla noita suvakkeja.

    Esimoderointi on sekin ihan jees kiireiselle ihmiselle jälkimoderointiin verrattuna.

    1. Jes, Selänne-kommenttini saivat aikaan aggressioita joissain tahoissa.

      En muuten suosittele käyttämään suvakki-termiä, koska se on melkoisen arvovärittynyt. Yritetään keskustella edes jotenkin neutraalin kuuloisesti.

      1. Käytin suvakkia siksi, että se oli kommentoijan itsensä käyttämä termi.

        Mutta joo, väärät mielipiteet saavat tuon vihervasemman laidan nykypäivänä liikekannalle asiassa kuin asiassa.

        1. Kyseinen tviittaamani Kalevi oli oikealta laidalta. Älä hauku väärää puuta.

          Mutta kiitos joka tapauksessa kehuista. Hyvä kuulla, että haastatteluni tuntui pätevältä.

        2. Apua, et kai oikeasti luule että ”vihervasemmistolainen” kirjoittelisi tuollaista? Haukkuisi mm. neekeriksi ja homoksi? Hälyttävää…

          ”Vihervasemmistolaiset” katsovat tuollaista nimenomaan pahalla.

  2. No jos täytyy siirtyä esimoderointiin, niin sitten täytyy. Omassa blogissani on päällä asetus, että pitää olla johonkin palveluun rekisteröitynyt kommentoija.

  3. Sain juuri luettua Saara Jantusen kirjan informaatiosodankäynnistä.

    Siinä kuvataan miten asiallinen ja todenperäinen keskustelu käännetään sivuraiteille ja korostetaan epäolennaisuuksia tai valheita. Usein käytettävät tekniikat ovat hienostuneita keskinäisviitauksia ja siten itseään todistavia, mutta paljon on myös sellaista, joka on tarkoitettu vain kohinaksi ja häiritsemään keskustelua..

    Kohinaa aiheuttaa kaikki kynnellekykenevät harrastaja-agressorit, jotka paasaavat ja monistavat mielipidettään tai oikeammin tunnekuohuaan missä hyvänsä näkevät sen mahdolliseksi.

    Harmillisesti asia ja aihe saadaan hukutettua tälläiseen eikä päästä eteenpäin keskustelun avulla esilletuomaan saati eteenpäin ja ratkomaan asioita.

    Ilmiö on yleistymässä myös mm. palvelualoilla ja muualla työelämässäkin. Painostetaan, kun vähitellen huomataan, että se saa joka eniten huutaa. Ellei muuta niin huomiota.

  4. Minun blogissani voi ansioitua, palkinto on moderoinnin ohittaminen. Kaksi hyväksyttyä kommenttia samasta sähköposti+nimi-yhdistelmästä päästää ohi moderoinnin.

  5. Meidän sivulla on esimoderointia käytetty alusta alkaen, ja sama tämä käytäntö saa jatkua. Meille tulee välillä todella asiattomia viestejä, joka voi toki johtua myös sivun aihepiiristä… Mutta asiattomuudet aina harmittavat.

    Yhden kerran meihin otettiin jopa yhteyttä identiteettivarkauden takia. Tämä henkilö kertoi olevansa Suomen ainoa tämän niminen henkilö, mutta ei ollut ikinä jättänyt kommenttia meidän sivullemme (https://financer.com/fi/)

    Identiteettivarkaus on tuskin kovin yleistä, mutta epäasiallisia kommentteja näkee harmillisen usein.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.