Jos haluat lapsestasi NHL-tähden, ilmoitat hänet kiekkojunnuihin.
Jos haluat lapsestasi keihäänheittäjän, ilmoitat hänet yleisurheiluseuraan.
Jos haluat lapsestasi laulajan, ilmoitat hänet musiikkikouluun.
Entäs jos haluat lapsestasi johtajan? Ilmoita hänet partioon.
Tiedän. Olen nyt epäkorrekti. Eihän kukaan saa haluta lapsestaan johtajaa. On sallittua toivoa lapsestaan balettitanssijaa, mallia tai huippukokkia, mutta missään nimessä lapsestaan ei saa toivoa johtajaa.
Me partiossa koulutamme johtajuuteen. Toki se on vain yksi osa toimintaamme. Ohjelmassamme on myös ryhmässä toimimista, mediakasvatusta, esiintymistaitoja, yhteiskunnallista osallistumista sekä perinteisiä luontotaitoja.
Mutta nyt nostan esille johtajakasvatuksen. Partio on ainoa paikka, jossa johtajuutta harjoitellaan pienestä pitäen. Jokainen ekaluokkalainenkin saa mahdollisuuden ohjata suunnistusryhmää, opettaa leikin ja ohjata iltanuotioesityksen.
Sain tunti sitten loistavan esimerkin siitä, kuinka johtamiskoulutuksemme toimii. Meiliini tupsahti nimittäin kahden 14-vuotiaan partiopojan suunnittelema ohjelma siitä, mitä he aikovat opettaa 11-vuotiaille pojille syksyn aikana.
Ohjelmassa oli pyöräretkeä, uimahallireissua, yöpymistä laavulla ja kaikkea muuta mielenkiintoista. Olin ylpeä nuoristamme. (Ja samalla olin toki epäkorrekti, koska kannustan nuoria johtajuuteen.)
Jos sinäkin satut olemaan epäkorrekti, ilmoita lapsesi partioon.
Kyllä. Kirjoittaja on partiojohtaja, joka on ollut partiossa 20 vuotta ja jonka lapset ovat olleet partiossa kolmekuisesta alkaen.
Aamen, kuten meidän firmassa tavataan sanoa. Olen presiis samaa mieltä.
Olen epäkorrekti 🙂 Hienoa
Monet johtajakoulutukset käytynä ja johtajana työelämässä olevana täytyy sanoa, että ilman pariakymmentä aktiivista vuotta partiossa polku työelämän johtajuuteen olisi ollut paljon kivisempi. Taidanpa ripustaa nappulat työelämän diplomeiden rinnalle 😉
Jee, kiva kuulla että olette samaa mieltä.
Parasta partiossa on se, että harrastus on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton. Kuka tahansa voi tulla harjoittelemaan johtajuutta, olivatpa taustat mitkä tahansa.
(Ei-partiolaisille muuten tiedoksi, että edellisen kommentoijan mainitsemat ”nappulat” ovat merkki suoritetusta partiojohtajan jatkokoulutuksesta eli Kolmiapila-Gilwell-kurssista. Ko-Gi-kurssi on kokonaisuutena äärimmäisen laadukas koulutus. Osallistuin siihen kesällä 2012, ja saan omat nappulani tänä syksynä.)
Partiolupauksessa sanotaan:
Lupaan parhaani mukaan rakastaa Jumalaani,
omaa maatani ja maailmaa,
toteuttaa ihanteita
ja olla avuksi toisille.
Kun itse kuuluin 60-luvulla Oriveden Eräsisseihin, niin kyllä perusvire oli kovasti uskonnollinen ja oikeistolainen. Maailman lienee siitä muuttunut, ainakin sisarusteni lasten partiotouhuja sivusta katselleena siltä näyttää.
Timo, olet ihan oikeassa: partioliikkeen historia on nimenomaan ”koti, uskonto ja isänmaa” -ajattelussa. Tilanna on sittemmin (onneksi) muuttunut.
Toki yhä on olemassa lippukuntia, joiden taustayhteisö on jokin seurakunta. Niissä käsittääkseni on jonkin verran tunnustuksellista ohjelmaa, joskaan ei paljoa.
Itse kuulun lippukuntaan, jolla ei ole taustayhteisöä. Yritämme pitää ohjelman sitoutumattomana, jotta ovet olisivat avoinna kaikille muksuille.
Oma Karhuvartioni erotettiin lippukunnasta ”kurittoman ja epäsiveellisen käytöksen” takia. Tämän päivän näkövinkkelistä silloiset syyt olivat lähinnä harmitonta pilailua ja kasvun oireita, kuten tyttöpartiolaisten teltassa yöllisiä vierailua – saattoipa joku meistä päästä jopa vähän jonkun Eräsiskon tissiä puristamaan.
Karhuvartio kokoontuu edelleen säännöllisesti vuosittain – toisin kuin tietääkseni míkään muu sen ajan Oriveden Eräsissien vartioista. Suurin osa karhuista on päätynyt johtaviin asemiin, jotkut jopa hyvinkin korkeisiin. Sattumaa vai ei, mutta tuskin partiossa olo tässä kehityksessä mitenkään jarruna on ollut.
Muhahahaa, hauska kertomus! Voin kuvitella, kuinka Karhuvartio on aiheuttanut aikanaan närää.
En minä, mutta muut pojat 🙂
Partiolupauksesta ei ole olemassa ”kunnian ja omantunnon versiota” ja liikkeen perusperiaatteisiin kuuluu edelleen usko korkeimpaan. Jos näiden asioiden kanssa pystyy elämään, on tervetullut toimintaan, mutta tiedän ihmisiä, joille lupauksen sanamuoto on kynnyskysymys.
Näin uskonnottoman näkökulmasta tuntuu siltä, että kyse ei ole kuitenkaan ihan pelkästään siitä, toteuttaako lippukunta liikkeen uskonnollista taustaa käytännössä vai ei. Asia on ollut esillä partion peruskirjaa uudistettaessa, ks. esim. http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/partio:
”Peruskirjan toisessa luonnoksessa taas todetaan mm.: ”Partion arvopohjan lähtökohtana on ihmiskuva, jonka mukaan ihmisellä on velvollisuuksia Jumalaansa, muita ihmisiä ja omaa itseään kohtaan.” Siinä myös edellytetään ”myönteistä asennetta uskontoon, hengellisyyden etsimistä ja elämistä oman uskonnon mukaisesti”.”
Sanamuoto on ennallaan peruskirjan nykyversiossa. Oletus partiolaisen ”omasta uskonnosta”, jonka mukaan eletään, särähtää uskonnottoman korvaan ikävästi ja korostaa eroa uskonnollisesti sitoutumattomaan 4H-toimintaan (joka ei ole partio mutta kuulemma opettaa ihan fiksuja taitoja sekin).
On tosi hienoa, jos ovet ovat kaikille avoinna. Pohjimmiltaan liike on kuitenkin tunnustuksellinen.
Joidenkin periaatteet ovat niin syvät, että ne alkavat olla normaalin päivittäisen elämän esteinä. Jokaisen oma asia ja valinta. Itse olen uskonnoton, mutta aika pragmaattinen sen suhteen. Kun lapseni aikoinaan halusivat mennä seurakunnan iltapäivän kokkikerhoon, niin ei mieleenikään tullut puuttua siihen millään tavalla.
Joo, periaatteita voi tosiaan toteuttaa monella tavalla. Minäkin olen varsin pragmaattinen tässä asiassa.
Haluan, että omat lapseni ja partiolapseni saavat tasapuolisesti tietoa erilaisista elämänkatsomuksista. Se lisää suvaitsevaisuutta ja ymmärrystä toisten ratkaisuja kohtaan.
Minua ei haittaa, että jossain esiintyy sana ”Jumala”. Sen sijaan se kyllä haittaisi, jos joku esittäisi partiossa oman elämänkatsomuksensa ainoana totuutena – olipa se kristinusko tai ateismi.
Itse en missään nimessä luonnehtisi partiota tunnustukselliseksi harrastukseksi, mutta tämä johtuu tietenkin omista kokemuksistani. Omassa lippukunnassamme ei ole minkäänlaista uskontokasvatusta.
Suomen suurimman väkivaltakoneiston palveluksessa olevana voin myös mainita, että partiosta saatu johtajakokemus on myös asia, mitä katsotaan erittäin hyvällä kun valitaan varusmiesjohtajaksi koulutettavia (mikä ei ole varmaan yllätys).
Samalla täytyy sanoa, että partiosta saatava johtamiskokemus kyllä sitten toisaalta vaihtelee. Toisaalla se on hyvinkin tehokasta, meillä se taas oli aika paljon itsestä kiinni, kun lippukunta toimi miten toimi. Mutta yrittämättä ei tietenkään varmasti onnistu. 😀
Olet ihan oikeassa: järjestösektorilla laatuerot ovat ilman muuta suuremmat kuin julkisella tai yksityisellä puolella.
Partiohan on vapaaehtoistyötä, joten lähes kaikki me ryhmänohjaajat johdamme lapsia ja nuoria palkatta. Niinpä partio ei järjestönä voi varmistaa minkäänlaisin pakottein tai esimiehen direktio-oikeudella, antaako teettääkö ryhmänvetäjä tarpeeksi johtamisharjoitteita lapsilla tai nuorilla.
Parhaat keinomme tasaisen johtamislaadun varmistamiseen ovat aktiivinen keskustelu, edulliset mutta laadukkaat koulutukset, kattavat viestintäkanavat, runsas oheismateriaali sekä erilaiset (vapaaehtoisuuteen perustuvat) seurantajärjestelmät. Tällä yritämme saada pykätä mahdollisimman laadukkaan johtamiskoulutuksen.
Usein onnistumme, aina emme.
Teillä siis tarpojat johtavat seikailijoita?
Hyvä tarkennus, joskin menee vähän turhan insidepartio-keskusteluksi. 🙂
Kyseiset pojat täyttävät tänä vuonna 15, joten he kuuluvat samoajiin. (Meidän lippukunnassamme ikäkaudet lasketaan syntymävuoden mukaan, ei täytettyinä ikävuosina. En tiedä, mikä on virallinen laskentatapa.)
Minusta on hassua, että mikä tahansa toiminta luokitellaan yleensä historiasta kumpuavan perusajatuksen pohjalta uskonnolliseksi tai muuten aatteelliseksi. Itsekin kuulun yhteen sellaiseen järjestöön, jossa sana Jumala mainitaan, mutta ei se ole käytännön tasolla toimintaa ohjannut yhtään mitenkään.
Huvittavaksi asian tekee se, että tällä perusteella tehdään kategorisia päätöksiä siitä, että toiminta ei ole hyvää tai kannatettavaa. Ja miksi? Koska se yksittäinen sana särähtää korvaan. Samalla kärkkäydellä tästä voitaisiin vetää näistä ihmisistä johtopäätös, että he jättävät kirjat lukematta jos kannet eivät miellytä. Eräänlainen ääri-ilmiö sekin. 🙂
Kunhan oma poikani kasvaa, niin kannustan häntä mieluusti partiotoiminnan pariin, vaikka en ole uskonnollinen (vaikka kuulunkin kirkkoon), enkä oikeistolainen. Ihan vaan siitä syystä, että partiossa tehdään hyvää työtä ja usealla hyvällä ystävälläni on partiotaustaa, josta ei ole selvästikään ollut haittaa.
Päätöksen harrastuksen mieluisuudesta tekee sitten poikani itse.
Matti, olen kanssasi samaa mieltä. Historian painolasti on partionkin rasitteena – ja aivan turhaan.
Sitä paitsi jos uskontoon liittyvä historia on esteenä, silloinhan ihminen ei voi harrastaa mitään, mikä on saanut alkunsa yli 50 vuotta sitten. Käytännössä kaikissa vanhoissa harrastuksissa on ollut osana kristinusko, koska se oli aikanaan itsestäänselvyys ja ”kaikkien” elämäntapa.
Nykyään kun maailma on monikulttuurisempi, partiokin elää ajan mukana. Ohjelmaan on tullut esimerkiksi mediakasvatus ja ympäristövalistus, ja uskonnon osuus on vähentynyt radikaalisti.
Olen katkera, koska en lapsena päässyt partioon. Äitini kielsi, koska isommille sisaruksilleni oli hankittu vermeet ja vehkeet, mutta tyttöset eivat jaksaneetkaan harrastaa loppujen lopuksi partiota ja kamat menivät hukkaan. Puolisoni oli partiossa, ja hänen vartionsa (onkohan oikea termi) kokoontuu vieläkin kerran kesässä retkeilyn merkeissä. Enpä usko, että tapamiseen liittyy mitään uskonnollista, paitsi jos joku tahtoo nuotiolla jotain henkilökohtaisempaa filosofiaa toisille jakaa. Monet mieheni partiokavereista ovat päässeet pitkälle urallaan, johtuneekohan partiotaustasta.
Sisarenpoikani oli partioretkellä Nuuksiossa hankikeleillä. Sisko jännitti, josko porukka olikin huonoilla teillä, ryyppäämässä ja opettelemassa isojen poikien tapoja ja mitä vielä kamalaa. Kun poika tuli väsyneenä ja savunhajuisena kotiin, hänellä oli tuliaisina itse veistämä puukauha äidille. Nyt sisarenpoika käyttää johtajan taitoja työssään.
Mahtavia kertomuksia, vaikka et itse päässytkään partioon. – Onneksi partion voi muuten aloittaa vielä aikuisenakin. 🙂
Moni tunnettu nykyjohtaja hehkuttaa partiosta saamaansa johtajakokemusta. Muun muassa Jorma Ollila on moneen otteeseen kertonut partiotaustastaan. Partio on siis nähtävästi aika hyvä johtamiskoulu.
Näin 24 vuotta partioineelle johtajalle partion mieltäminen uskonnolliseksi ja oikeistolaiseksi tuntuu oudolta. Partio on avoin kaikille.
Nykypartiossa (myös meillä seurakunnan lippukunnassa) annetaan usein mahdollisuus oman uskonnon harjoittamiseen, mutta mihinkään ei ole pakko osallistua. Hengellisyys ja uskonnollisuus ovat vahvasti eri asioita, partiossa ohjataankin asioiden omakohtaiseen pohtimiseen. Hartautta voi harjoittaa muutenkin kuin huutamalla kuusikossa hallelujaa. Vakaumuksellinen ateismi ei partioon sopisi, avoin asenne kaikkia näkemyksiä kohtaan kylläkin. Yksilöinä me partiolaiset saamme tietysti olla juuri mitä haluamme.
Sen partiolupauksen jumalankin voi kirjoittaa pienellä, jos mieli on parempi niin. Tai niin kuin eräskin 10-vuotias: jättää sen kohdan sanomatta.
(P.S. Onnea nappuloista jo etukäteen!)
Ihanan pragmaattinen kommentti 10-vuotiaalta: ”Jätä se sanomatta”! Lapsilla on monesti yksinkertainen ratkaisu pieneen asiaan.
Kiitos myös nappulaonnitteluista. 🙂
Meilläpäin jäi monelta (myös minulta) partio ensimmäiseen iltaan, kun vetäjä kohkasi jumalasta sellaisella paatoksella että pienemmät pelästyivät… Sen kokemuksen jälkeen en laskisi omia lapsiakaan partioon (vaikka muilla ilmeisesti on toisenkinlaisia kokemuksia).
Tilia, kurja kuulla että olet joutunut hourupään uhriksi.
Älä kuitenkaan jää ennakkokuuloiseksi. Juttele paikkakuntasi partiojohtajien kanssa ja kysele heidän kasvatusmetodeistaan. En usko kohkaajia löytyvän kovinkaan montaa.
Ei kannata jättää hyvää harrastusta väliin lapsilta sen takia, että oma taannoinen kokemuksesi oli huono.
Ei höyrypäisyys aatetta katso. Minulta jäi aikoinaan yliopistoaikana marxismi-leninismin opintopiirit ensimmäiseen kertaan. Viattomaan kysymykseeni (jota en enää edes muista) vastattiin (minkä muistan varmaan lopun ikäni), että sellaisia kysymyksiä ei täällä pohdita. Toverit Neuvostoliitossa ovat jo selvittäneet asian.
Partio kasvattaa hienosti! Oli upeata viedä vartiolaisia metsään aikanaan. (Johtamis-)taidoista on ollut apua myöhemmin.
Uskontokeskusteluun liittyen kannattaa tutustua Suomen vapaapartioryhmän toimintaan. Täysin uskontoriippumatonta toimintaa. Itse diggasin.
Jostakin syystä koen surulliseksi, että ihmiset jaksaa edelleenkin antaa huomiota partion uskonto seikalle. Yhtä surullista on, että partiota pitäisi erityisesti mainostaa johtajakoulutuksena. Partion perimmäinen ajatus on kuitenkin kasvattaa ihmisenä eikä johtajana. Ja miksi lapsesta edes pitäisi kasvattaa jotain? Oikeasti hyvät ihmiset ja vanhemmat, roolinne on olla neuvomassa eikä ohjaamassa. Tieto muuttuu viisaudeksi siinä vaiheessa kun sen itse oivaltaa.
Ihmiset antavat huomiota partion uskontoseikalle varmaankin sen vuoksi, että partio itse niin tekee. Jos valalla pitää jumala huomioida, niin uskonto on läsnä. Tästä syystä en itse voisi ikinä partion toimintaan osallistua, olkoon partion muut avut miten hyviä tahansa.
Tällä en tarkoita, että partio olisi paha tai huono. Tunnustuksellisenaankin hieno, oletan.
Vähän hämmentyneenä luin tämän kirjoituksen kommentteja: miten partion johtajakasvatuksesta saatiin uskonnollinen keskustelu? Pakko kuitenkin tuoda esiin tosiasiat, jotka jokaisen partiojohtajan luulisi tietävän: Noin 75%:lla Suomen partiolippukunnista on taustayhteisönä ev.lut. seurakunta, joten ne ovat ainakin teoriassa sitoutuneet uskonnollisessa kasvatuksessaan ev.lut. kirkkoon. Se, miten tämä eri lippukunnissa näkyy ja kuuluu, vaihtelee varmasti suuresti. En jaksa uskoa, että monessakaan lippukunnassa tyrkytetään uskontoa, vaan se kuuluu luontaisena osana toimintaan esim. koloiltojen tai leiripäivien alku/loppuhartauksina, ruokalauluina, erilaisena yhteistyönä seurakunnan kanssa. Vain aniharva perhe on jättänyt partioharrastuksen tämän vuoksi. Valinta on toki jokaisen oma.
Uskonasiat ja politiikka selvästikin ovat useimmille ihmisille tärkeämpää kuin johtajakasvatus. Siksi Katleenan esittämä ajatus partion uskonnollisesta ja poliittisesta sitoutumattomuudesta vei keskustelun sivujuonteelle.
Tehdään ajatusleikki.
Suomen toistaiseksi vähälukuinen islaminuskoinen väestö perustaa partioliikkeen mallin mukaisen järjestön. Lapsesi osallistuu tähän toimintaan ja lähtee leirille, johon luontaisena osana kuuluu päivien aloittaminen Koraanin lausumisella leiripäivien alussa ja lopussa sekä rukoushetket rituaalisine puhdistautumisineen.
Kuulostaako vieraalta? Uskonnottomana minä koen kristilliset hartaudet ja ruokarukoukset aivan yhtä vieraina. Lapsemme eivät varmaan välittäisi yhtään, jos on kivaa seuraa.
Bmoa, äärimmäisen hyvä vertaus. Lapsia ei haittaa, mutta aikuisia mietityttää.
Omassa lippukunnassani on uskonnottomat ruokalaulut ja lipunnostot, ja pidän sitä tosi hyvänä asiana.
Päivi, hyvä huomio: uskonto on kuuma peruna nyky-yhteiskunnassa. En suoraan sanoen itsekään oikein tiedä, kuinka siihen suhtautuisin.
Olet ihan oikeassa senkin suhteen, että seurakunta on monen partiolippukunnan muodollinen tukija. Aika harvassa lippukunnassa silti on tunnustuksellista ohjelmaa.
Omalla lippukunnallani ei ole seurakuntakytköksiä, joten en ole aivan tarkkaan selvillä siitä, millaista ohjelmaa muissa lippukunnissa toteutetaan.
Se on silti ihan varmaa, että partio on sitoumukseton järjestö. Ja jos jossain lippukunnassa on toimintaa, joka on omaa vakaumusta vastaan, lippukuntaa voi aina vaihtaa.
Olipa oma vakaumus mikä tahansa, johtajakasvatus on silti partion valtti. Sitä pitäisi mainostaa enemmän.
Olin siinä reilu kymmenen ikäisenä partiossa. Menin sinne aivan innosta hehkuen pitkällisen odotuksen ja kinuamisen jälkeen, eräily, luonto ja yhteishenki kiehtoivat ja kiehtovat toki edelleen. Mutta mitä sain; jeesusta, rukoilua ja raamatun kertomusten kuuntelua, ei jälkeäkaan luontoon tutustumisesta ja erätaitojen opettelusta:(. Petyin todella karvaasti ja olen aika katkera edelleen. Olin niin kuvitellut partion olevan se Mun Juttu. Mukava toki kuulla nyt aikuisena että kaikki partiot eivät ole samanlaista eräilyksi naamioitua pyhäkoulua, mutta ei se enää paljon lämmitä sitä luonnosta innostunutta pikkutyttöä sisälläni..
Elina, tosi kurja kuulla.
Onneksi partion voi aloittaa aikuisenakin. Mene kokeilemaan jotain toista lippukuntaa, niin pääset kalliokiipeilemään, melomaan, vaeltamaan ja vaikka ohjaamaan omaa ryhmää – ilman uskontokasvatusta.