Uusin jaksoni on Only Fansissa – ja kaikkien aikojen ensimmäinen vieraani on Keskustan kansanedustaja Hilkka Kemppi.

Jaksosta näkee muuten Kempin hauskan reaktion siihen, kun hän kuulee päätyvänsä Only Fansiin.

Kemppi puolusti haastattelussa TEMin, STM:n ja OKM:n työllisyyslaskelmia, vaikka valtiovarainministeriön laskelmat ennustavatkin hieman niukempia työllisyysvaikutuksia. Kemppi oli tyytyväinen myös turveneuvotteluihin, mutta paikallinen sopiminen olisi hänen mielestään ansainnut päästä kehysriihen lopputulemaan.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.