Olen keskiviikon ja torstain juossut messuilla ja seminaareissa. Samalla on tullut kuunneltua sekä hyviä että huonoja puheenvuoroja.
Olen nykyään niin kriittinen presentaatioiden kuluttaja, että selkäpiitäni vihloo kuunnella surkeita esiintymisiä. Silmäni kiinnittyy maneereihin, diakalvojen virheisiin, asenneongelmiin, minäkeskeisyyteen tai läsnäolon puutteeseen.
(Tämä on tietenkin kamalaa. Todennäköisesti laulunopettajalla on sama ongelma: mitään musiikkiesitystä ei pysty kuuntelemaan analysoimatta sitä palasiksi.)
Päätin joka tapauksessa summata kuluneen kahden päivän aikana havaitsemani mokat. Keskityn erityisesti sisällöllisiin haksahduksiin, sillä kaikelle ei ole tilaa.
1) Kerro itsestäänselvyys, mieluiten raflaavasti.
Itsestäänselvyydet ovat ovelia. Kaikki nyökyttelevät, koska totuus on puolellasi.
Kaikkein tärkeintä on mielenkiintoinen sisältö. Älä ole lattea.
Ole tarkkana tietoturvan kanssa. Virus on varas.
Ota toiset ihmiset huomioon. Itsekeskeisyys on itsetuhoisuutta.
Digitalisoi bisneksesi. Mobiili on uusi musta.
Eihän tällainen tuo oikeasti mitään uutta. Itsestäänselvyydet ovat kaikille tuttuja. Minäkin voisin maallikkona pitää esitelmän vaikka lääketieteestä, jos saisi nojata höttötotuuksiin.
Oleellisempaa olisi pureutua konkretiaan: Millaista on mielenkiintoinen sisältö? Voisitko antaa esimerkkejä? Ehkä jotain sellaista, jota olet itse tehnyt?
Vinkki: Joka kerta kun suunnittelet presentaation, pidä huoli, että mukana on konkreettisia neuvoja. Yleishöttö ei auta ketään eteenpäin, vaikka sillä saakin nyökkäyksiä.
2) Kerro keissi, jonka kaikki ovat kuulleet.
Esitysmatskuissa kiertävät samat esimerkit toimialalta toiseen: Amazon, Zappos, Kone, Steve Jobs, Apple, Rovio, Nokia, Supercell, Nike.
Näitä on helppo poimia. Tunnettujen brändien menestystarinat on dokumentoitu tuhanteen blogiin ja sataan kirjaan. Et joudu vaivaamaan päätäsi lainkaan, kun käytät näitä. Ja mikä parasta, kukaan ei voi kritisoida sinua, koska esimerkithän ovat ihan oikeasti toimivia.
Se ei kuitenkaan tee kenestäkään asiantuntijaa, jos luettelee vain muiden onnistumisia ja kaikkien tuntemia megayrityksiä.
Vinkki: Jos haluat päästä syvemmälle, ota esille keissi, jossa olet itse ollut mukana. Voit myös kertoa taustat jostakin, josta osallistujat eivät vielä ole kuulleet. Kerro mieluummin yksi uusi keissi kuin kymmenen vanhaa.
3) Esitä näennäismielipiteitä.
Se ei ole mielipide, jos kaikki ovat jo valmiiksi samaa mieltä kanssasi.
Sähköpostien tulvaa on vähennettävä.
Sosiaalinen media on saanut ennennäkemätöntä valtaa.
Jokainen meistä on viestijä.
3D-tulostamisen kaikkia mahdollisuuksia ei vielä tiedetä.
Tunne kohderyhmäsi.
Parasta näissä toki on, että voit sanoa nämä leveässä haara-asennossa, painokkain sanoin ja ponnekkaasti sormella osoittaen. Kaikki nyökyttelevät, sillä ihmiset tulevat usein seminaareihin saadakseen vahvistusta omille käsityksilleen. Kukaan ei nouse haastamaan sinua.
Mutta vasta se on mielipide, josta ihmiset ovat eri mieltä kanssasi. Kaikki muu on vain höttöä ja huomion hakua.
Vinkki: Jos aiot kertoa mielipiteen, kerro sellainen, jota muilla ei ole. Tai kerro edes perustelu, jota muut eivät ole tulleet ajatelleeksi. Vasta se on mielipide.
Tuohan on varsin lähellä politiikkaa. Ei kukaan poliitikko sano, että vanhustenhoidosta/koulutuksesta pitää leikata tai lapset eivät ole kovin tärkeitä. Vaalimainoksetkin ovat useimmiten täysin yhdentekevää dadaa, joista löytyy pahempia latteuksia kuin LinkedIn-profiileista.
Totta puhut. Konsultilla ja poliitikolla ei loppujen lopuksi ole paljoakaan eroa.
Sain muuten takavuosina kuntavaalien alla hauskan mainoksen postilaatikkooni:
”Ehdokas NN on työttömien, lapsiperheiden, yrittäjien, vanhusten, työntekijöiden, yksinasuvien, nuorten ja vammaisten asialla.”
Ilmeisesti kyseinen heppu oli päättänyt kumartaa joka suuntaan.
Olen tänä keväänä seurannut eräänkin luennon ja muutamia muitakin tilaisuuksia, joissa puhuja on yrittänyt parastaan. Ja täytyy sanoa, että jaksan aina ihmetellä niitä esityksiä. Jos luennon tai esitelmän aikana ei ole nukahtanut, niin se johtuu siitä, että on surffannut netissä.
Ehkä paras tapaus oli henkilö, joka oli tainnut lukea jostain opuksesta ttä luennon alussa pitää kertoa tarina, jotta kuuntelijat kiinnostuvat. Ja hän kertoi tarinan kalvojen powerpoitin avustuksella. Eli käytännössä luki tekstin suoraan valkokankaalta. Hyvää siinä oli se, että hän sentään yritti.
En sano muuta kuin sen, että jokaiseen koulutukseen pitäisi kuulua sekä esiintymistaidon koulutusta sekä myöskin opetusta siitä millainen on hyvä tarina.
Kari…
P.S. Mielenkiinoinen lukuelämys insinöörille: Aristoteles Hollywoodissa. Sieltä oppii tarinankerrontaa,
Kari, osuva kertomus! Juuri tällaisia yleisönnukuttajia liikkuu seminaarilavoilla luvattoman paljon.
Onneksi tällaisen puhujan korjaussarja on helppo:
1) Pyydä kaveriasi videoimaan esityksesi.
2) Katso esityksesi läpi kynän ja paperin kanssa.
3) Kirjaa kaikki korjattavat asiat ylös.
4) Valitse niistä kolme tärkeintä.
5) Pyri korjaamaan ne seuraavassa esityksessäsi.
6) Palaa kohtaan 1.
Haaveilen siitä asemasta, että saisin kovaa palkkaa kertomalla ihmisille totuuksia, joista he eivät pidä.
Tavoittelen kehittymistä hyväksi esiintyjäksi. Ihan pelkästään tänä vuonna olen treenannut 2-3 esityksellä/kk. Yleisöä alakoululaisista opetustoimen johtoon asti. Jatkuvasti nousee esiin sama ongelma: Kukaan ei anna palautetta. Ainakaan lausetta pidempää, tai kritiikkiä. Tyypillisin on 3 sanaa: ”Hyvin sä vedit.” tai ”Se meni hyvin.”. Tarkempaa ei saa edes nyhdettyä pihdeillä. Yritä siinä sitten kehittyä. Ymmärrän kyllä toisaalta senkin, ettei palautetta tule. Eihän kukaan sitä kysykään. Hämmentyyhän sitä niin yllättävästä kysymyksestä.
Itse taas kuulun siihen ryhmään, joka mielellään antaisi palautetta, jos siihen olisi aikaa tai tilaisuus. Yleensä vain tuntuu olevan niin, että palautetta pyydetään silloin, kun on jo puoliksi lähdössä pois. Sille pitäisi varata ihan oma aikansa lopuksi. Toinen ongelma ovat palautelaput, joissa kirjoitustilaa on rivi tai kaksi ja kyniä on varattu vain muutama. Silloin jokainen pyrkii kirjoittamaan mahdollisimman nopeasti ja lyhyesti. Silläkin on vaikutusta, mitä kysyy. Miten meni- tai mitä tykkäsit -kysymyksiin on helppo vastata yhdellä sanalla. Sen sijaan ”Mitä parannettavaa huomasit” -kysymys saa jo miettimään enemmän sisältöä. Kuulijoille voi myös kertoa aluksi, että aikoo pyytää palautetta myöhemmin, joten he voivat miettiä jo kuunnelleessaan, mitä aikovat sanoa.
Jarmo ja Reetta, palautteen keruu on tosiaan hyödyllistä – jos se tehdään oikein.
Paperilomakkeet ovat vihoviimeisiä, sillä kukaan ei halua jäädä täyttämään niitä. Myöskään kasvokkainen haastattelu ei yleensä onnistu, sillä se vie aikaa, ja harva haluaa sanoa negatiivisia kommentteja päin pläsiä.
Sen sijaan jälkikäteen lähetetty sähköinen palautekysely saa usein vastausprosentiksi 20–70. Toki tuokin on iso haarukka, mutta vastausprosentti riippuu osallistujaprofiilista.
Sitä paitsi sähköisessä kyselyssä on se etu, että siitä voi kerryttää dataa pitkältä ajalta. Itse kerään palautteet Google Driveen, josta niitä voi halutessaan silmäillä. (Tai siis en voi ottaa tästä kunniaa itse, sillä toimistomme sankarillinen yleiskone Siiri Pietilä hoitaa sen.)
Kyse on samasta ilmiöstä kuin golfkentällä. Koska jokainen mokailee valtaosan peliajasta, kaikkien kommentit ovat sataprosenttisen kannustavia. Kohta on nimittäin oma vuoro munata.
Lisäksi kriitikon itsetunnon täytyy olla kunnossa. Muuten kritiikin kohde saattaisi kysyä, mistä narisija ammentaa auktoriteettinsa. Miksi hänellä on varaa arvostella muita?
Kaikkein tärkein syy on kuitenkin se, millaiseksi evoluutio on muokannut aivomme. Olemme täysin laumasta riippuvaisia umpisosiaalisia otuksia. Kaikki poikkipuoleinen narskutus on tavattoman raskasta henkisesti – siis myös kriitikolle itselleen.
Hyviä pointteja Reetalta ja Jarilta.
Jos haluaa hyviä vastauksia, kannattaa heti alkuun aloittaa hyvilllä kysymyksillä. Panostankin siis tähän jatkossa.
Evoluution lisäksi varmaan myös suomalaisille tyypillinen konsensushakuisuus ja heikko kyky sietää erimielisyyttä voi vaikuttaa huonoon kritiikinsietoon. Sekä antajana että vastaanottajana.
Jari, totta turiset.
Tosin erikseen on ihmistyyppi, joka valittaa kaikesta. Joillain ihmisillä nimittäin ensimmäisenä selkärankareaktiona on vastustus, olipa asia mikä tahansa. Näitten kanssa on ilo työskennellä esimerkiksi järjestömaailmassa.
Kävin vuosia sitten työllisyyskurssin osana järjestetyllä esiintymisluennolla, joka jäi unohtumattomasti mieleeni. Luento pidettiin meille kaikille kurssilaisille tuntemattomassa paikassa. Sain ensivaikutelman luennoitsijasta, kun hän istui perimmäisessä nurkassa pöydän takana tuolia taaksepäin nojaten ja kysyi meiltä ovelta kurkistelijoilta laiskasti: ”Näkyykö tuttuja?” Ei siis esimerkiksi, oletteko tulossa tällaiselle luennolle. Luennon aikana hän nojaili seinään jalat ristissä ja kädet taskun suissa. Diossa hänellä oli edellisen viikon päivämäärä (kysyin häneltä, oliko hän pitänyt saman luennon jo aiemmin, ei kuulemma ollut, mutta Powerpointissa tulee dioihin automaattisesti luontipäivämäärä, eikä sitä voi muuttaa!).
Hän selitti kyllä kaikki tarvittavat latteudet ensivaikutelman tärkeydestä ja kehonkielestä yms., mutta sanoma olisi ollut paljon uskottavampi, jos hän olisi itse toiminut niiden mukaisesti. Luennon ehdottomasti parasta antia olivat poistuttuamme hänestä tekemämme imitaatiot. Luennoitsija ei selvästikään ollut varautunut siihen, että hän joutuisi puhumaan ihmisille, joilla on oikeasti esiintymiskokemusta.
Muhahaa, unelmien esiintymiskoulutus! Toivottavasti annoit jälkikäteen palautetta.
”Suomalaiset eivät osaa esiintyä, eivät ainakaan julkisesti” on muuten myös näennäismielipide.
Ja harva esiintyjä tuntuu olevan kiitollinen siitä, että joku jaksaa kuunnella häntä ja kiinnostua hänen viestistään sen verran että viitsii olla eri mieltä.
Tyypillisin seminaariesitys on sellainen, jossa sekä esiintyjä että yleisö ovat lopussa kiitollisia siitä että piinallinen hetki on ohi ja voidaan mennä kahville. Siksi sitä ei haluta venyttää kysymyksillä tai keskustelulla.
Headbanger, tervetuloa EOT-blogiin!
Olet ihan oikeassa: aivan liian usein esiintymistilaisuus on vain kiusallinen episodi kaikille osapuolille. Mutta jos lavalla on ammattilainen, sitä on ilo kuunnella.