Huumori on aina osoitus ryhmähengestä – ja samalla se on kertojalleen rohkeus- ja älykkyyskoe

Yleisin lause, jonka kuulen asiakkailtani:

Kyllä huumori on aina iso riski.

Tähän vastaan aina, ettei huumori ole mikään riski, kunhan tietää mitä tekee. Jos työntekijöille antaa mahdollisuuden käyttää arvokkaita asiakas- ja tietojärjestelmiä, heille voi kyllä sallia myös huumorin käytön.

Suomen paras ja pörröisin nörttijuristi Jussi Kari kirjoitti tänään Retoriikan kesäkoulun blogiin tarkan analyysin huumorista, väärinkäsityksistä ja kohderyhmistä.

Jussin teksti poiki Linkkarin puolella pohdintaa siitä, mitä ihmeen hyötyä huumorista edes on. Jos käytössä on mukana pienikin riski, eikö kannata lopettaa hauskuus kokonaan?

Mitä hyötyä huumorista on? Jos henkilö X loukkaa huumorilla henkilöä Y, seuraus voi varsinkin työelämässä olla iso. Sitten taas, jos henkilö X ei loukkaa henkilöä Y, niin mitä siitä seuraa? Hetki hauskuutta ja asia on ohi nopeasti. Toisin sanoen, huumori ei ole kannattavaa suuressa osassa tapauksia.

Tällainen pelko on onneksi turha, joten päätin avata asiaa isommin tässä postauksessa.

Tiimi ei ole tiimi ilman huumoria

Huumorilla on todettu olevan merkittävä vaikutus sosiaalisen koheesion luomisessa. Esimerkiksi Niina Naarmisen väitöskirja kertoo huumorin merkityksestä paikallisyhteisössä.

Jokainen tietää, miten tärkeä merkitys sisäpiirihuumorilla on. Parhaimmillaan jokaisessa parisuhteessa, perheessä, kaveriporukassa ja työyhteisössä on omat vakiovitsit, joilla osoitetaan kuuluvuus ryhmään. Näistä jutuista riittää vain yksi avainsana, ja muut tietävät heti, mistä on kyse. Oleellista on, että ulkopuolinen ei tajua vitsiä.

Huumori on ikään kuin litmus-testi siihen, onko tiimi aidosti tiimi. Jos ei ole yhteistä huumoria ja koodikieltä, ryhmä ei ole (vielä) hitsautunut yhteen.

Huumorin käyttö on osoitus samaan ryhmään kuulumisesta. Ulkopuolinen ei yleensä voi vitsailla, koska hän ei tunne ryhmän arvoja ja historiaa. Sen sijaan jos humoristi saa ryhmän puolelleen, silloin hän on osa samaa porukkaa.

Huumori on rohkeus- ja älykkyystesti

Huumori on samalla aina rohkeus- ja älykkyyskoe kertojalleen. Jos kerrot vääränlaisen jutun, olet joko loukkaava tai tyhmä.

Tästä on lukuisia haastatteluita esimerkiksi erikoisjoukkojen ja pelastuslaitoksen työntekijöiden parista: musta huumori auttaa todistetusti jaksamaan. Samaan aikaan se olisi äärimmäisen huono valinta vaikkapa surevan omaisen kuullen.

Niinpä oikeanlainen huumori on todiste siitä, että kertoja
1) tuntee porukan ja ymmärtää tilanteen tarpeeksi hyvin ollakseen hauska
2) on myös tarpeeksi älykäs pystyäkseen arvioimaan oman roolinsa ryhmässä tai tilanteessa.

Huumori vaatii aina tilannetajua. Siksi siitä ei voi laatia opaskirjaa, jossa listattaisiin tarkasti hyvät ja huonot huumorin tavat ja oikean hetken tunnusmerkit. Kyse on älystä, tilannetajusta, sosiaalisesta ymmärryksestä ja lopulta myös rohkeudesta. Tämän vuoksi ryhmän arin tai uusin jäsen ei yleensä voi eikä uskalla kertoa vitsejä, koska se voisi johtaa ryhmästä ulossulkemiseen.

Vitsien kertominen ja huumorin käyttäminen kertoo itsevarmuudesta ja tilanteen hallinnasta. Siksi presidenttimme Alexander Stubb käyttää usein huumoria puheissaan. Näin pystyy viestimään, että puhuja on kuin kotonaan eikä arkaile yleisön edessä.

Valmiit vitsit ja meemit ovat tärkeitä apupyöriä

Kaikilla ei ole rohkeutta keksiä humoristisia viittauksia, joten siksi ihmisillä on oikeus ottaa alleen apupyörät. Valmiita vitsejä ja meemejä löytyy kaskukirjoista ja sosiaalisesta mediasta vaikka kuinka. Niitä kopioidaan, koska ne ovat testattuja huumorituotteita, joiden kanssa ei voi mennä pieleen.

Aina kun kuulet vanhan vitsin tai kopioidun meemin, kannattaa ymmärtää sen luonne. Sen avulla ihminen voi osoittaa huumorintajua ja yhteenkuuluvuutta ryhmän kanssa. Kun teet saman huumorivideon tai tanssiliikkeen kuin muutkin, olet osa yhteistä heimoa.

Ihmisyhteisö ei ole yhteisö ilman yhteistä huumoria.