Olen kehittänyt itselleni työ- ja harrastuselämässä itsevastuun periaatteen. Yritän itse elää tämän mukaan – vaikken tietenkään aina onnistu.

Itsevastuun periaatteen mukaan kannan aina itse vastuun, olipa tilanne mikä tahansa tavallinen työ- tai harrastuselämän kohtaaminen. Otan muutaman esimerkin, niin saatte kiinni ideastani.

Ensimmäisessä tilanteessa A antaa puhelimitse ohjeen B:lle. Jokin menee kuitenkin pieleen, eikä ohje mene perille.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt selittää ohje paremmin.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt tarkentaa saamaani ohjetta vielä kerran.

Toisessa tilanteessa on kaksi yritystä, joissa A ostaa jotain B:ltä. A ei ole kuitenkaan tyytyväinen kauppaan.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt speksata tarpeeni tarkemmin.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt kysyä tarkemmin asiakkaan toiveita.

Kolmannessa tilanteessa on vaaratilanne liikenteessä: autoilija A ajaa melkein kävelijä B:n päälle.

  • Jos olen A, otan vastuun: minun olisi pitänyt katsoa paremmin ympärilleni.
  • Jos olen B, otan vastuun: minun olisi pitänyt vilkaista, tuleeko sivulta autoa.

Saatteko kiinni tästä? Aina kun on ristiriitatilanne, yritän katsoa, kuinka olisin voinut toimia toisin. Pyrin siihen, etten ratkaise asiaa lain tai tiukan normin mukaan: ”ei se autoilija saa ajaa mun päälle”, vaan pyrin sujuvuuteen omasta tahdostani: ”kyllä minäkin voin väistää, vaikkei olisi pakko.”

Oleellista on, että en vaadi muita elämään tämän mukaan. Se olisi itsevastuun periaatteen vastaista. Vastuu on itselläni, enkä sitä voi siirtää muille vaatimalla heitä elämään tai toimimaan minun tavallani.

Saatan pohtia asioita jopa absurdista kulmasta: jos joku hakkaisi minut pimeällä kadulla, pohtisin asiaa silti itsevastuun kannalta. Miten olisin voinut puolustautua? Hankinko jatkossa pippurisumutteen? Tämä pohdinta ei kuitenkaan ole itsesyyllistämistä – väkivallantekijähän on toki syyllinen – mutta itsevastuun kannalta haluan selvittää, miten estän nämä tilanteet jatkossa. (Enkä päädy siihen ruikuttavaan lopputulokseen, että jään iltaisin kotiin, vaan pyrin keksimään keinon, jolla voin kävellä pimeässä ja päihittää hyökkääjän.)

Ja sanottakoon vielä kerran varan vuoksi: muiden ei ole pakko noudattaa tätä tapaa. Jokainen voi itse pohtia, miten toimii ongelmissa ja ristiriitatilanteissa. Itsevastuun periaate on oma ratkaisuni, joka toimii omalla kohdallani.

* * *

Mikä on itsevastuun periaatteen seuraus? Minulla ei ole riitoja yhdenkään asiakkaani tai harrastuskontaktini kanssa. Saatamme olla jostain eri mieltä, mutta asiat on aina saatu ratkeamaan. En ole koskaan menettänyt yöuniani ristiriitatilanteen tai riidan vuoksi, eikä (käsittääkseni) kukaan asiakas tai harrastuskontakti kanna minulle kaunaa. Minulla ei ole koskaan ollut tarvetta räyhätä nimettömästi keskustelupalstoilla, mustamaalata jotakuta selän takana tai kostaa kokemani kärsimyksiä.

Itsevastuun periaate antaa rauhan katsoa eteenpäin.

* * *

PS. Valitettavasti en kykene viemään tätä parisuhteeseen. Otetaanpa esimerkki.

Neljännessä tilanteessa on pariskunta, jossa A ajaa autoa ja B katsoo karttaa. Pariskunta ajaa harhaan.

  • Jos olen A, syytän toista: hänen olisi pitänyt katsoa karttaa tarkemmin.
  • Jos olen B, syytän toista: hänen olisi pitänyt kysyä tarkennuksia ohjeisiini ja ajaa hitaammin.

44 kommenttia

    1. Mä en ole ollut osallinen missään TET-farssissa, joten siihen mulla ei ole kantaa.

      Enkä lähtökohtaisesti neuvo ketään muuta toimimaan itsevastuun periaatteen mukaan. Olen vain itse valinnut sen toimintamallikseni.

  1. Ei ei, et olekaan (ja hyvä niin). Olisi mielenkiintoista kuulla viiltävä analyysisi tilaneesta, jossa kaikilla menee överiksi. Kyse on kuitenkin mielenkiintoisesta some-keissistä, ja niissähän sä olet ammattilainen 🙂

    1. Kiitos luottamuksestasi! 🙂 Olen kyllä seurannut kyseistä tilannetta.

      Olen kuitenkin ottanut tavakseni, että analysoin lähinnä sellaisia keissejä, joissa osapuolena on a) tunnettu yritys b) vaikutusvaltainen henkilö c) valtamedia.

      Tässä osapuolina ovat pienen paikkakunnan yritys sekä lauma anonyymejä nettiräyhääjiä. En itse asiassa halua vetää siihen sen enempää huomiota, koska juuri sitä nettiräyhääjät toivovat.

      PS. Jos joku nyt tietää, mikä TET-keissi on kyseessä, niin ettehän linkkaa sitä tänne. Kyseisessä tilanteessa on niin valtava lynkkaus meneillään, että sen analysoimisesta ei ole enää mitään hyötyä.

      1. Hei!

        Vastailin kyseisen kirjoituksen kommenteissa omalla nimelläni (bloggarin pyynnöstä muuten), ja olen aika kummissani että puhut anonyymeistä nettiräyhääjistä keissin vastapuolena.

        Ymmärrän ettet halua asiaa muuten käsitellä, mutta voisitko kuitenkin pysyä faktoissa jos viittaat tapaukseen.

        1. Milla-Maria, kiitos kommentistasi ja tervetuloa blogiini!

          Kuten juuri todistit, väittämäni ei koskenut sinua. Arvostan omalla nimellä esiintymistä.

          Pyysit minua pysymään faktoissa, ja sen toki teenkin. Kyseistä TET-keissiä käsitellään myös erilaisilla nettifoorumeilla – ja usein asialla ovat ne nimettömät nettiräyhääjät. En viitsi pistää lusikkaani soppaan, koska osa kommenteista on mennyt jo kunnianloukkauksen puolelle.

  2. Kiva, että otit esille tämän itsevastuun periaatteen. Olen pyrkinyt samaan suuntaan omissa työ- ja vapaa-ajan toimissani. Osasit kuitenkin kirjoittaa periaatteen auki selkokielisesti! 🙂
    Itsevastuullinen ajattelutapa keventää oloa virheiden tai epäselvyyksien tapahtuessa. Pystyn paremmin tunnistamaan molempien osapuolien näkökulmat ja ymmärtämään kokonaisuuden. Ei ota päähän niin mustavalkoisesti. Tai pahan mielen aika lyhenee.

    Eikä se niin vaikeaa edes ole. Samaa jouduin soveltamaan aikanaan avioeron jälkeen kun päätin, etten lasten kuullen arvostele negatiivisesti enkä hauku entistä puolisoani. Elämä on nykyisin varsin sopuisaa, itsevastuun periaatteen voimin. 🙂

  3. Nyt olet Katleena asian ytimessä. Kun mietit asioita noin, tuskin päädyt koskaan käräjille. Vältät myös monta vähäisempää kärhämää.

    Lisäksi palveluasenteesi kehittyy väkisin. Et ala koskaan syyttää tyhmää asiakasta, lamaa, hallitusta tai planeettojen vääriä asentoja.

    Vastuun ottaminen vaatii vankkaa itsetuntoa ja kykyä säädellä omia reaktioitaan. Siksi se on niin harvinaista.

    1. Jari, älä ole varma tuosta itsevastuunottamisesta. On myös ihmisryhmä, joille itsevastuu tarkoittaa sitä, että onnistuessaan otetaan vastuu hyvästä työstä. Mutta epäonnistuessaan omissa töissään siirretään vastuu muille. Ja jos ei muuten saada siirrettyä, niin käräjien kautta.

      Mutta hiukan leppoisammin. Itse puhun usein siitä, että liikenteessä on velvollisuuksia eikä oikeuksia. Eli kolarissa kaikki ovat syyllisiä, jotkut enemmän ja jotkut vähemmän. Mutta siltikin kaikissa on vikaa. Eli siellä velvollisuus on liikkua turvallisesti ja ennakoida myös muiden virheitä. Ja samaahan tuo itsevastuukin on. Eli ei oleteta, että oma vastuu loppuu delegointiin vaan alkaa siitä. Eli pitää tietää, että toinen ymmärtää mitä tekee. Samoin se toinen vastaa siitä, että osaa pyytää apua.

      Eli tuota kait kutsutaan myös käsitteellä välittäminen. Välitetään asioista ja muista niinpaljon, että katsotaan että hommat hoituu.

      Jotain tuollaista, Kari…

      1. Hiljattain jossain lehdessä nainen kertoi pyöräilevästä puolisostaan, joka oli saanut auton kylkeensä jo pari kertaa vuoden kuluessa.

        Siinäpä sankari, mietiskelin! Hän selvästi edellyttää muilta, että nämä noudattavat liikennesääntöjä. Kas kun hänellä on siihen oikeus.

        Jos olisin tuo vaimo, alkaisin jo varautua lesken elämään.

        1. Lesken on sitten mukava seistä haudan reunalla ja tuumia, että ”Onneksi siippani piti kiinni etuajo-oikeudestaan viimeiseen saakka. Oli se periaatteen mies.”

          1. Mutta onko mies pitänyt kiinni etuajo-oikeudestaan kuvitellen olevansa etuajo-oikeutettu? Tällaisia ihmisiä näkee useita joka päivä, jotka kuvittelevat omaavansa etuajo-oikeutettuja. Minä en ainakaan aio mietti mitä olisin voinut tehdä toisin jos puskasta ajaa pyöräilijä suoraan auton alle.

          2. Erityisesti kun aina joskus voi pohtia, että onko etuajo-oikeutta vai olsiko sittenkin vain västämisvelvollisuus. Toinen antaa oikeuden ajaa päälle, mutta toinen tapa ksäkee väistämään.

          3. Niisku, kuten postaukseni alussa sanoin, en aio myydä itsevastuun periaatetta muille. Jos et halua noudattaa samaa tapaa kuin minä, se on täysin ymmärrettävää.

            Itse yritän katsoa tilanteet läpi (jos vain voimia riittää) myös siitä näkökulmasta, mitä voisin itse tehdä toisin.

  4. Toimii niin kauan kuin asenne pysyy pelkästään käytöksen tasolla. Oman minuuden piirteeksi omaksuttuna se tuottaa vain itsevihaisia ja arkoja ihmisiä.

    1. En ole ihan varma, ymmärränkö täysin tarkoitustasi.

      Koen itse, että itsevastuullisuuden toimintamalli on osa minua, mutta en silti ole itsevihainen enkä arka. Päinvastoin: itsevastuullisuuden malli tuo rohkeutta, koska se auttaa minua uskomaan, että kaikki on omissa käsissäni.

  5. Sama periaate itsellä.

    Tästä periaatteesta on pari vekkulia seurausta: Ensinnäkin ihminen lakkaa alistumasta olosuhteiden armoille ja miettii, mitä niille itse voi ja haluaa tehdä. Ja siinä ohessa sitten oppii kantapään kautta sitä ikuista viisautta, missä sanotaan, että ”Suo minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, voimaa muuttaa asioita, joita voin, ja viisautta erottaa nämä kaksi toisistaan”. Voimaantumisesta puhutaan paljon, ja juuri tästä ”itsevastuustahan” siinä on kyse.

    Joidenkin kohdalla vaarana on se, että he kantavat vastuuta kaikesta, syyllistävät itseään ja kokevat riittämättömyyttä siitä, etteivät repeä kaikkialle ja kykene kaikkeen, ja palavat sitten loppuun. Näiltä ihmisiltä puuttuu kykyä valita, että mihin asioihin panostavat ja mihin eivät (ts. päätöksentekokykyä puuttuu).

  6. Minulle jäi hiukan epäselväksi mitä tuosta vastuunkannosta seuraa? Vastuu on liian usein sana, joka ei oikeastaan sitten loppujen lopuksi tarkoita mitään.

    1. Tässä Katleenan kommenttia odotellessa voisin kertoa oman kokemukseni.

      Ensinnäkin vastuun ottaminen tarkoittaa sitä, etten haaskaa turhaa aikaa toisten syyttelyyn. Se on hyvin todellinen ja merkittävä seuraus, jolla on hintalappu.

      Lisäksi se tarkoittaa sitä, että vastuullinen (eli minä) joutuu korjaamaan virheet. Esimerkiksi lauantaina käytin runsaat puoli työpäivää pakertamiseen, jolla hyvitin asiakkaalleni erästä pientä laiminlyöntiäni. Ei siihen olisi ollut mitään pakkoa, sillä vastapuoli ei olisi edes ottanut asiaa puheeksi. Itse ehdotin, koska olin mielestäni vastuussa.

      1. Jari osasi taas pukea ajatukseni sanoiksi. Kyllä minäkin näen vastuun selkeänä käsitteenä, josta seuraa tietynlaista toimintaa.

        Sen sijaan vastuun välttely johtaa muiden syyttelyyn ja passivoitumiseen. Ihminen kokee olevansa vain ruuvi koneistosta ja antaa itsensä löystyä päivä päivältä enemmän.

  7. Olin taannoin laitekimpassa hyvän ystäväni kanssa. Koska emme halunneet kimpan rapauttavan ystävyyttäämme, sovimme ja myös toteutimme seuraavanlaisen säännön. Jos toinen havaitsi vian tai puutteen laitteessa, hän korjasi tai korjautti sen vaivihkaan. Jos toinen ei huomannut tätä seuraavalla käyttökerralla, niin korjaaja oli oikeutettu saamaan kaljat. Jos taas havaitsi, niin korjaaja kustansi kaljat.

    Systeemi edellyttää tietysti samanlaista ja ennen kaikkea kohtuullisen saituudetonta mielenlaantua molemmilta. Se kuitenkin kannusti molempia tarkkailemaan laitteen kuntoa ja siinä olevia puutteita tai niissä tapahtuneita muutoksia. Ainakin minulle tuotti suurta nautintoa päästä toteamaan vaikka näin: ”Satuitko panemaan merkille, että moottorista ei kuulu enää sitä kummaliista nakutusta?”

      1. Näin on. Altruismia raadollisimmillaan. Toimisi varmaan vieläkin, ellei toinen osapuoli olisi siirtynyt laittamaan yläkerran paikkoja kuntoon. Uskoisin harppujen pysyvän vireessä, kyseinen henkilö oli nimittäin maailisella matkallaan pianon virittäjä.

  8. WAU!! Upea elämänfilosofia! Ja sopii varmasti, Katleena, sinun kaltaisellesi riittävän vahvan omanarvontunnon omaavalle ihmiselle. Pidin erityisesti siitä, että et ole tuputtamassa tätä kaikille muille. Tosin aloin kyllä omalta kohdaltani miettiä, että voisin vielä vahvemmin soveltaa tätä omassakin elämässäni (jollakin tasolla mielestäni sovellankin jo tätä).

    Sitten on kuitenkin tiettyjä tilanteita, joissa itsevastuun periaate ei näin suoraviivaisesti toimi. Silloinkin voin toki valita sen, miten asennoidun vastapuoleen. Nämä ovat lähinnä ääriesimerkkejä, joissa oikeasti itselläni / kyseisellä ihmisellä ei voi olla enää minkäänlaista vastuuta itsellään itse tilanteesta, kuten että rattijuoppo ajaisi päälle.

    1. Kiitos Eevastiina!

      Jos muuten rattijuoppo ajaa päälleni, itsevastuun periaate toimii seuraavanlaisesti: ”En voi muuttaa tilannetta, mutta voin itse vastata omasta kuntoutumisestani, voin auttaa saamaan syyllisen kiinni ja voin levittää tietoisuutta rattijuoppouden vaaroista.” Eli itsevastuun periaate (jos pystyisin sitä siinä henkisessä tilanteessa noudattamaan) auttaa toimimaan aktiivisesti, vaikka tilanne ei olisi oma syy.

  9. Hei Olen jossain määrin yrittänyt toteuttaa tuota itsevastuun periaatetta (ja yritin jopa juurruttaa ideaa teamini jäseniin töissä !/ Accountability konsepti). Käytännössä törmää kuitenkin tilanteisiin, missä en oikeen osaa/voi toteuttaa ko. periaatetta. Esim. liikesuhde, jossa itse koet tulleesi petetyksi ja menettäneeksi kymmeniätuhansia euroja (vasta puoli on luonnollisesti eri mieltä) ! Haastatko vastapuolen oikeuteen vai ajatteletko vain: olisi pitänyt toimia varovaisemmin, olisi pitänyt tehdä parempi sopimus jne. Tällaisia tapauksia on käytännön (liike)elämässä paljon. Omasta vastuusta voi lähteä liikkeelle mutta aina tule myös raja vastaan, jonka jälkeen joutuu syyttämään jotain muuta. Mihinkä tuon rajan asettaisi ?

    1. Tartuin heti tuohon sanaan Accountability – Pisa-keskusteluissa on ollut tapana samoa että ”Accountability is something that is left when responsibility has been subtracted”, (esim.
      http://www.nybooks.com/articles/archives/2012/mar/08/schools-we-can-envy/

      ymmärtääkseni se on oikeastaan itsevastuun vastakohta: se että on vastuussa muille, ei itselleen, tai kärjistäen tekee asioita siksi että tekemättä jättämisestä voi jäädä kiinni.

      Olisi hauska kuulla keinoista, joilla olet (RMS) yrittänyt juurruttaa ideaa muihin, ja onnistuiko se. Itse en ole keksinyt muita kuin ”sitä saat mitä kehut”.

    2. Hyvää pohdintaa! Jokainen varmaan asettaa tuon rajan itse. Itselleni raja on aika pitkällä. En nykyään enää ryhdy aivan pienistä riitelemään. Kuulun muutenkin siihen sakkiin, jolle raha ei ole kovin tärkeä riidan kriteeri, joten saisi olla tosi iso summa, jolla lähtisin käräjöimään.

      Mutta jos käräjöinnin kriteerit täyttyvät muusta syystä – joku olisi vaikkapa pahoinpidellyt lapseni – niin itsevastuun periaate opastaa myös ottamaan vastuun: rikollinen pitää saada vastuuseen teoistaan.

  10. Meinasin avautua, mutta kysynkin neuvoa:

    Miten sovelletaan itsevastuuta tilanteessa, jossa toinen osapuoli on jäykkä ja liian suuri organisaatio, joka sanelee, miten pitää toimia. Ohjeissa ei ole joustovaraa, eikä mitään inhimillistä näkökulmaa. Toimin täysin ohjeiden mukaan, mutta siitä seurasi se, että paperinpyöritys ko. organisaatiossa lisääntyi niin paljon (ja pari päivämääräjuttua lisäksi tähän), että en ilmeisesti mitään sitten syö seuraavaan muutamaan viikkoon, kun pelkkä ilmoitus ei riitä, vaan pitää esittää todistukset (jotka saan siis vasta myöhemmin).
    Eikä vähiten ärsytä julkisuudessa tehty kasvojen kohotus ko. laitoksen puolesta, jossa kampanjoitiin nimenomaan työn tekemisen kannattavuuden puolesta. Todellisuus on sitten taas näköjään käytännössä jotain muuta.

    Sen verran olen kuitenkin itsevastuuta oppinut vuosien varrella, että tämä ei maailmaani kaada, mutta kyllä todella mietin, millä meidän perheessä eletään parin viikon päästä. Minä vain yritin päästä takaisin työelämään ja pitää ammattitaitoa yllä ja palkkioksi putoaa sekin pieni apu, jota olen saanut, ainakin väliaikaisesti pois. Ennen, kuin olen palkkaa saanut. Unelmayhteiskunnassani saisin jonkun lahjan, että olen ITSE aktivoitunut ja luonut itselleni työn, pienen ja osa-aikaisen, mutta jostain on aloitettava…..

    Ja mietin myös sitä viestiä, minkä ko. laitos ja sitä(kin) kautta tämä yhteiskunta antaa minulle koko ajan ylimielisen, määräilevän asenteensa kera. Vahtimista ja uhkailua, mihin se kannustaa ihmisiä…? Valtiojohdon on hyvä hymyillä selfieissä, mutta jos päivittäistoiminta ruohonjuuritasolla on energialtaan jotain aivan muuta, se on kuitenkin se, mikä ihmisiin eniten vaikuttaa.

    1. Sanna, kiitos kommentista!

      Kuvaamasi keissi on – ymmärrettävästi – epätarkka, joten voi ottaa kantaa yksittäiseen tapaukseen. Tsemppiä joka tapauksessa tilanteeseesi. Toivottavasti asiat selviävät.

      Voin vain kertoa oman kokemukseni. Yksikään oman elämäni epätoivoinen tilanne ei nimittäin ole ratkennut ilman itsevastuuta: päivittely ei ole koskaan auttanut ainakaan minua. (Sinänsä harmi, koska olen aika hyvä päivittelemään.)

  11. Meillä oli ala-asteella rehtori, joka kysyi aina hölmöilleiltä että miksi teitte sen. Vaikka kyseessä olisi ollut joukossa tyhmyys tiivistyy -henkinen porukka, niin rehtori kysyi jokaiselta yksittäisesti. Tämä oli mielestäni erittäin hyvä, sillä jokainen joutui omalta osaltaan miettimään, miksi toimi niinkuin toimi. Samalla se kehitti ajatusta siitä, että jokainen on vastuussa omasta toiminnastaan vaikka menisikin virran mukana.

  12. Itsevastuuasenne tekee omasta elämästä helpompaa ja kivampaa, koska vastuuta ottaessa tulee samalla ottaneeksi valtaa. Oho, muut eivät voikaan enää uhriuttaa minua, vaan olen itse vastuussa ja samalla vallan kahvassa siitä, miten reagoin ja miten suhtaudun. Olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni lähtisi itsevastuun tielle. Siis kiitos hienosta postauksesta.

  13. Itsevastuun noudattaminen on todella tärkeää asiakaskohtaamisissa. Asiakkaan syyttäminen ei johda mihinkään. Sinä voit olla oikeassa, mutta menetät asiakkaan.

    Kun me ihmiset olemme tuntevia olentoja, tuppaa kulloinenkin mielentila saamaan meistä ylivoiman. Luultavasti se asettaa pahimmin kapuloita rattaisiin periaatteen noudattamisessa.

  14. Onko tuossa vaara valua joojoo-mieheksi? Joskus kai pitäisi kuitenkin löytyä selkärankaa, jos tietää että esim. oikeuksiani on loukattu. Jotkut eivät osaa pitää puoliaan vaikka joskus pitäisi. Puhunko ihan eri asiasta?

    1. Itsevastuu ei oikeastaan sano, miten sinun pitää toimia, vaan itsevastuu sanoo, että a) kannat vastuun ratkaisuistasi ja b) toimit avoimesti ja ystävällisesti.

      Annan esimerkin oikeuksien loukkaamisesta:

      Kuvitellaanpa, että työskentelet tiimissä, jolla on yhteinen lounashuone. Joku syö eväitäsi salaa joka viikko. Miten toimia itsevastuun mukaan?

      1) Itsevastuullinen vaihtoehto nro 1: Päätät, että säilytät eväitäsi omassa kylmälaukussasi. Silloin joudut kestämään sen, että et voi ottaa arkoja tuotteita kuten lohisushia lounaaksi.

      2) Itsevastuullinen vaihtoehto nro 2: Otat asian puheeksi tiimipalaverissa.

      3) Itsevastuullinen vaihtoehto nro 3: Alat käydä lounaalla muualla, etkä enää ota lounasta mukaan töihin.

      3) Ei-itsevastuullinen vaihtoehto nro 1: Kestät marttyyrimäisesti ja haukut tiimiäsi muille tiimeille.

      4) Ei-itsevastuullinen vaihtoehto nro 2: Raivoat muille ja kirjoitat ruokiin aggressiivisia EI SAA VARASTAA -viestejä.

      5) Ei-itsevastuullinen vaihtoehto nro 3: Alat vastavuoroisesti varastaa muiden ruokaa.

      Saatko kiinni ajatuksesta? On monta tapaa noudattaa itsevastuun periaatetta, ja on monta tapaa jättää sitä noudattamatta.

Kerro oma kantasi Kommentointiohjeet?

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.