Sain jälleen kerran kuulla kunniani. Janne motkotti minulle siitä, että käytän koti-illastani aikaa vieraitten ihmisten yksilölliseen auttamiseen ilmaiseksi.
Olin saanut sähköpostiin erään tietokirjan alustavan käsikirjoituksen. Toinen tekijöistä toivoi, että tykkäisin heidän kirjansa Facebook-sivusta ja mainostaisin sitä kavereilleni.
Lukaisin käsikirjoituksen läpi ja totesin, että se on vielä pahasti kesken. En siis voinut tykätä FB-sivusta saati suositella kollegoille. Päätin kuitenkin laatia tekijöille vinkkilistan, jonka avulla he voisivat parantaa kirjaa. Meilasin sen toiselle tekijälle ja vaihdoin vielä yhden tarkentavan viestin hänen kanssaan.
Janne motkotti ajankäytöstäni. Selitin pokkana, että olin koko ajan suunnitellut laativani meilin perusteella postauksen, koska se auttaa muitakin esikoiskirjailijoita.
Tässä siis palautelistani:
Näin parannat tietokirjasi käsikirjoitusta
1) Sisällysluettelon on oltava jäsennelty. Kirjassa pitää olla 5–7 päälukua, joissa on selkeät aihepiirit. Lisää jokaisen alle 2–9 alaotsikkoa. (Jos kirja on erityisen laaja, sen voi jakaa esimerkiksi 3–4 pääjaksoon, joista jokaisessa on 3–6 päälukua alaotsikkoineen.)
2) Taitto. Kirjassa kannattaa käyttää tuoreen näköistä taittoa ja kuvitusta. Älä käytä vanhentuneita fontteja, kulunutta kelta-persikkaista värimaailmaa tai clip art -tyylisiä piirroshahmoja, koska ne edustavat 1990-lukua. Osta ammattilaiselta, älä tee itse.
3) Tekstin elementit. Koosta kirja elementeistä niin, että siinä on pääosassa leipäteksti ja höysteenä erilaisia nostoja. Jos teet käsikirjaa, leipäteksti ei saa mieluusti virrata monen aukeaman läpi yksitoikkoisena, vaan väliin tarvitaan bulletlista, kiteytys, väliotsikko, tietolaatikko tai kuva. Nykyihminen silmäilee tietokirjaa, ei lue kannesta kanteen.
4) Rytmittele nostot ja kiteytykset tekstiin aina aihepiiriin sopivasti, älä neljää samalle sivulle. Muuten ne kilpailevat keskenään.
5) Lähdetekstien rooli. Jos koostat kirjan aiemmista kirjoituksistasi, muista että kirja ei ole sanomalehti. Esimerkiksi kolumnit ovat väärä tekstilaji kirjaan. Kolumnien sijaan nostot voisivat olla vaikkapa kehystettyjä tai sisennettyjä tarinalaatikoita, joihin sopii vinjetiksi paremmin graafinen tunnus kuin kolumnistin kasvokuva. Kirjaan ei myöskään voi tuoda sanomalehdestä mielipidekirjoitusta, mutta sitä voi toki siteerata, jos teksti on erityisen oleellinen.
6) Tarinat nostoiksi. Lukijat pitävät tarinoista, kunhan ne ovat uusia ja mielenkiintoisia. Ne kannattaa eritellä selkeiksi nostoiksi, etteivät ne huku muun leipätekstin sekaan. Toinen hyvä paikka tarinalle on leipätekstissä heti väliotsikon jälkeen.
7) Bulletlistat. Käytä kirjassa bulletlistoja, joihin koostat toimintavinkkejä, esimerkkejä tai menettelytapoja. Ne auttavat silmäilevää lukijaa.
8) Tekstilaji. Huolehdi, että kirjan tekstilaji on tunnistettava. Lukemani kirjan isoin ongelma oli se, että se oli sekoitus elämäkertaa ja ohjekirjaa. Lukija ei oikein tiedä, kumpaa hän on lukemassa. Rakentaisin kirjan enemmän käsikirjaksi, jolloin sinne tarvitaan lähdekirjallisuutta, muiden asiantuntijoiden haastatteluja ja niin ollen myös vähemmän valokuvia tekijästä. Kirja ei saa olla kuin aikakauslehden henkilöhaastattelu.
Vastaava ongelma oli muuten aikanaan eräässä toisessa käsikirjoituksessa, jota minulle tarjottiin. Se oli yhdistelmä golf-käsikirjaa ja johtamisen opasta. Kirjoittaja ei suostunut tekemään valintaa kirjan fokuksesta, jolloin lukijalle jäi sekava kuva.
9) Lähdeluettelo. Tietokirja ei ole tietokirja, ellei siinä ole lähteitä. Bisneskirja tai käsikirja ei saa vilistä tieteellisen tekstin lähdeviitesulkeita, mutta lopussa pitää olla kooste käytetyistä kirjoista. Niistä oleellisimmat kannattaa mainita sanallisesti leipätekstissä.
* * *
Janne täytti velvollisuutensa valmentavana advisorina, ja minä pelastin tilanteen nerokkaalla ”postaan tästä blogiin” -puolustuksella. Nyt taputan omaa selkääni oivallisen hämäykseni ansiosta.
Asiahakemisto on hyödyllinen useimmissa tietokirjoissa. Jos nimiä on runsaasti, myös henkilöhakemistoa kannattaa harkita. Softissa on erilaisia hakemistonluontitemppuja, mutta syntyy se käsipelilläkin taittovedoksesta. Samalla löytyy myös nippu painovirheitä ym.
Erinomainen lisäys! Varsinkin silloin asiahakemisto on välttämätön, jos kirja on paksu eivätkä väliotsikot ole kovin informatiivisia.
Tietolaatikoiden ja muiden irto-osien sijoittelussa kannattaa ottaa huomioon, että lukija saattaa sittenkin innostua lukemaan kirjaa lineaarisesti, jos teksti vetää mukaansa. Silloin on ikävää, jos leipätekstin luku pitää keskeyttää hankalassa kohdassa (esimerkiksi sivun lopussa kesken virkkeen), jottei unohda tutkia tietolaatikkoa. Irto-osat kannattaisi yrittää sijoittaa osaksi tekstijatkumoa niin, että niihin tullaan sujuvasti leipätekstistä ja niistä jatketaan leipätekstiin, mutta niin, että ne voi silmäillä myös erikseen ja jättää leipätekstiä lukiessa väliin.
Ehdottomasti juuri näin. Nostot ja laatikot pitää sijoittaa järkeviin kohtiin, joissa on kappaleen tai jopa aiheen vaihto. Tässä taittaja on tärkeässä asemassa. Kirjailijahan sijoittaa nostot käsikirjoituksessa aina kappaleiden väliin, ja taittajan tehtävä on vahtia, että ne myös pysyvät siellä.
Hyödynnä valkoinen tila:
– Ylämarginaaliin kyseisen luvun otsikko (auttaa selailussa, antaa kuvan sisällöstä kirjaa kaupassa plaraavalle lukijalle)
– Jos marginaalissa on tilaa, voisiko sen hyödyntää (mutta ei liikaa tavaraa, jotta ei häiritse)
– Sidotuissa kirjoissa kannen (ja takakannen) sisäpuoli: esim. aikajana, kartta tms.
– Jos on runsaasti ammattikieltä, sanasto selityksin on hyödyllinen.
Jos kirjasi perustuu hyvin vahvasti tutkimukseen, jota popularisoit, kätevä tapa on tämä: Laita juokseva ylänumerointi tekstiin, ja kaikki viittaukset kirjan loppuun. Näin lukija, joka haluaa lukea kirjaasi, ei häiriinny lähdeviittausnumeroinnista, mutta se, joka haluaa tarkistaa tarkat viittaukset, voi niin myös tehdä.
Itse ärsyynnyn esim. Liisa Keltikangas-Järvisen koko kansalle suunnatuista kirjoista, joissa ei ole laitettu kaikkia viitattuja tutkimuksia näkyviin minnekään. Popularisoituja tietokirjoja lukevat nimittäin monet tutkijatkin, jotka haluavat mennä itse mielenkiintoisimmille alkuperäislähteille.
Mut on ainakin aivopesty yliopistossa niin hyvin näiden lähdeviittausten kanssa (=jos viittausta ei ole, syyllistyt plagiointiin, jos tekstisi ei ole omaasi), että noudatan orjallisesti kirjoissanikin tätä.
Joo, tuo menetelmä toimii tosi hyvin.
Minä taas olen tehnyt niin, että viittaan tärkeään lähteeseen ihan sanallisesti: ”Asiaa on tutkinut muun muassa Nobel-palkittu taloustieteilijä Daniel Kahneman. Hän kertoo kirjassaan Thinking, Fast and Slow – –.” (Toisaalta mun kirjoissa on harvoin sellaisia numeerista dataa, joka pitäisi osoittaa sivun tarkkuudella.)