Jos kirjoittaisin romaanin

Katleena Kortesuo

Jos kirjoittaisin romaanin, pohtisin siinä näkökulmien eroja ja oikeassa olemista.

Ottaisin teemaksi keskustelun, josta tänään kuulin palasen ja keksin loput.

– Miksi sä flirttaat noitten äijien kanssa? Ne ei yllä sun tasolle.

– Onko ihmisillä muka jokin arvoasteikko tai arvoero?

– Sä voisit saada paljon parempiakin.

Jos on olemassa ihmisten välisiä arvoeroja, kritisoija oli oikeassa. Miksi seurustella niiden kanssa, jotka eivät ole omaa kastia? Miksi alentaa omaa arvoa?

Jos ihmiset ovat tasa-arvoisia, flirttailija oli oikeassa. Miksi tehdä rajoja ihmisten välille? Miksi pitäisi antaa ennakkoluulojen vaikuttaa omiin ihmissuhteisiin?

* * *

Kun jonain päivänä opin kirjoittamaan kaunokirjallista tekstiä, tartun tuohon teemaan.

6 kommenttia

  1. Tämä taitaa olla niitä tilanteita, joissa kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset.

    Vähän sama kuin jos on rekrytoimassa firmaansa työntekijää. Toki nämä varmaan ovat tasa-arvoisia. Silti näistä firmaan valitaan se, jota pidetään firman kannalta parhaana. Liian ”huonolaatuiset” hakijat diskataan.

    Ihan sama tilanne tässä. Jokainen pyrkii valitsemaan parhaan partnerin ja auttamatta diskaa ”huonommat”.

  2. Kaikki voivat olla tasa-arvoisia, mutta ei se tarkoita sitä, että kaikki olisivat yhtä hyviä tai toivottavia partnereita/työtekijöitä/ystäviä. Ja tätä asiaa on kyllä kirjallisuudessa käsitelty, yksi esimerkki on Kurt Vonnegutin ”Harrison Bergeron”.
    http://en.wikipedia.org/wiki/Harrison_Bergeron

  3. Uuden Suomen verkkosivuilla luennoivan Henry Laasasen blogeissa on tätä ongelmaan pohdittu tosi hartaasti. Kannattaa lukea, jos pariutumismarkkinat kiinnostavat.
    Itse törmäsin tähän asiaan kymmenvuotiaana, kun sattumalta kuulin naapurin tädin ja hänen tyttärensä keskustelun. Tytär oli juuri mennyt kihloihin ja äiti motkotti: ”Olisit sinä tuolla naamalla rikkaammankin saanut.” Siihen tytär sähähti: ”Mikset ite ottanut Kallisen Jussia vaikka sillä on viissataa hehtaaria metsääkin.” Äiti: ”Kuule, tällä naamalla saa olla kiitollinen sadastakin hehtaarista.”
    Asia jäi mieleeni kai siksi, koska oma äitini jaksoi aina painottaa, että vain rakkaus on ainoa oikea syy mennä yhteen jonkun kanssa. Tosin hän hiukan lievensi kantaansa, kun umpirakastunut siskoni toi kotiin näytille pitkätukkaisen, hasalle haisevan, rutiköyhän sähkökitaran soittajan.

  4. ” Miksi sä flirttaat noitten äijien kanssa? Ne ei yllä sun tasolle.
    – Onko ihmisillä muka jokin arvoasteikko tai arvoero?
    – Sä voisit saada paljon parempiakin”

    Tuo tarkoittaa myös, että valittava henkilö oli kade, hän oli ns. ulkokultainen kiiltokuvatyttö, joka hakee sopuisaa ja helppoa edustusrouvan asemaa, mutta kuitenkin ns. siveästi ilmentyen, sillä flirttailu ’väärien henkilöiden’ kanssa ei tuota hänelle muuta kuin huoramaisen mieleyhtymän.
    Lisäksi hän tietää paremmin, mitä toisten tulee tehdä missäkin tilanteessa.
    Ehkä hän myös häpeilee itseään, sillä hän ei flirttaile, edes kevyesti, koska siinä voi saada nenilleen, henkisesti, mikäli vastapuoli ei flirttaa takaisin.

    ”- Onko ihmisillä muka jokin arvoasteikko tai arvoero?”

    Tämä on tosin lausahdus, joka kertoo idiotiasta, kesäkukkaisesta seesteisestä elämänäkuvasta, joka ei perustu kokemukseen, tietoon, tuskaan eikä raadollisuuteen.
    Hippi, joka pelastaa maailman hymyllään -ideologiaa siis.

    Koska kyllä, maailmassa on monta arvoasteikkoa, nokkimisjärjestystä ja tasoeroa, vaikka kaikki onkin päälisin puolin tasa-arvoista.

    Josta sitten pääsemmekin kivasti ympyrälle, eli kehälle, kun vertaamme sitä ’kateellisen arvioitsijan’ mielen maailmaan 🙂

  5. Ihmisten välinen arvoasteikko tai hierarkia on tabu. Yhteiskuntammehan on epäonnistuneesti yrittänyt päästä siitä eroon. Jos vallanpitäjät eivät luo arvoasteikkoa sen tekevät kansalaiset itse. Ihmismäistä laumanmuodostusta. On aina mieltä kohentavaa ajatella että on joku joka on huonompi kuin itse on. Köyhempi, rumempi tai tyhmempi. On tietysti ikävää olla alempana arvoasteikossa kuin esim. naapuri. Siksi sman tasoiset hakeutuvatkin asumaan samankaltaistensa pariin joko Sörkkaan tai Westediin. Koulu on klassinen paikka jossa jo pikkulapset muodostavat itse arvojärjestyksen keskuutensa. On luokan suositut ja hyljeksityt ja se isohko keskikasti joka haluaisi olla suosittu mutta ei milloinkaan se hyljeksitty. Suosittu on menestyjä! Muut kadehtivat häntä hiukan mutta nuoleskelevat jotta saisivat tältä edes hiukan huomiota. Se nostaa heidän itsetuntoaan. Hyljeksitty on luuseri. Siinä on jotain sairasta. Kukaan ei halua että leimautuu luuserin kaveriksi. Silloinhan muut hylkäävät koska pitävät tätäkin luuserina. Sama arvoasteikko pätee myös parinvalintaan. Kauniit saavat kauniin kumppanin koska heidän ei tarvitse tyytyä tavikseen. Tavis saa taviksen koska ei voi saada kaunista ilman isoa lompakkoa. Ruman täytyy tyytyä rumaan tai olla sitten yksin.

    P.S; Onnea romaanin kirjoittamiseen. Itse tosin muotoilisin virkkeesi seuraavasti;
    – Ooks sä ihan pahvi, miksi sä tyrkytät ittees noille luusereille? Ei tommosista oo sun tasolles! Hei, kelaa nyt vähän! Mitä muutkin susta ajattelis?

    – Onko ihmisillä muka jokin arvoasteikko tai arvoero?

    – Oot sä eilen syntynyt vai? Sä voisit saada paljon parempiakin. Semmosii tosi ihqui joilla on iso kämppä, iso lulla ja v*****i fyrkkaa!

    1. Jean kirjoittaa asiaa. Mitään ”tasa-arvoa” ei ole olemassa, ei ole ollut, ei ole, eikä tule.
      Kuka katsoi linnan juhlat? Siellä muuankin varsin ruma mies kulki kaunotarparven keskellä, koska lompakossa nyt sattuu olemaan muutakin kuin Alkon pullonpalautuskuitteja.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.