Katsastusasemien meilivastaukset – laidasta laitaan

Katleena Kortesuo

Varasin meilillä katsastusaikaa laina-asuntovaunulle (tausta aiemmassa postauksessa). Ohessa on kysymykseni:

Sain kaksi vastausta, joihin en kumpaankaan ollut täysin tyytyväinen:

Näistä olisi ehkä saanut yhdistettyä hyvän vastauksen. Keräänpä huomioni yhteen:


K1-katsastajat

Minua ottaa henkilökohtaiseen pannuuni, jos joku ei allekirjoita meiliään. Olisin ehdottomasti kaivannut K1-katsastajilta jonkin ihmisen nimen viestin loppuun.

Lisäksi minulle törkätään valmiiksi varattu aika ilman mitään kysymyksiä. Olisi kuitenkin ollut kohteliasta vielä varmistaa, sopiiko juuri tuo kellonaika minulle. Lisäksi viestistä puuttuivat toimintaohjeet: Pitääkö minun vielä vahvistaa ajanvaraus? Ketä pyydän puhelimeen, jos aikaa pitää siirtää?

Lyhyys ja nimettömyys on harvoin kohteliasta.

KAUS-katsastus
Ikävä kyllä viestin sisältö oli yhtä tyhjän kanssa. Olin juuri ilmoittanut toiveeni katsastusajoiksi, mutta Antti Asiakaspalvelija ilmoittaa ensin, ettei aikaa tarvitse varata, ja kertoo perään, että aika pitää varata.
Lisäksi puhelinnumero viestin perässä olisi ollut hyvä juttu.
Siitä pidin kovasti, että Antti oli selvittänyt jo valmiiksi, mikä on kyseisen asuntovaunun katsastustilanne.
Viestin sävy oli melko horjuva. Aluksi Antti puhuttelee minua etunimeltä, mutta silti hän myös teitittelee minua.

Olisin ollut äärettömän iloinen tämäntyyppisestä vastauksesta:

3 kommenttia

  1. Nyt osuu kyllä blogisi otsikko juuri kohdilleen: Ei oo totta!On käsittämätöntä heittää suoraan varattu aika vastaukseksi kyselyyn. Toinen vastaus on tosiaan vielä kummallisempi. Mutta kokemukseni on, että ihmiset eivät kaiken kaikkiaan aina oivalla, mitä kirjoittavat. Antti Asiakaspalvelija on kovasti yrittänyt olla kohtelias, mutta… kun ei pelkkä kohteliaisuus riitä. Ja tuo on muuten ihan tyypillistä, että oikea teitittelytaito on monilla hakusassa. Kun sitä teitittelyä kuitenkin yritetään käyttää, meneekin sitten varmasti jossain kohdin metsään. Sitä paitsi viestiin vastanneen olisi sinun viestistäsi pitänyt osata lukea, että sinua voi huoletta sinutella. Olithan allekirjoittanut viestin etunimelläsi ja tervehdyskin oli varsin epämuodollinen.

  2. Kiitos kommenteista! Olemme juuri todistaneet, että katsastusasemien työntekijöiden valintakriteereihin ei kuulu asiakaspalvelu- saati kirjoitustaidot.En käyttänyt kummankaan aseman palveluita, vaan vaunu on yhä katsastamatta. 🙂 Ehkä hoidan asian joskus syksyllä.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.