Välttelen nykyään kolmetuntisia koulutuksia ja yritän keskittyä alle kaksituntisiin seminaaripuheenvuoroihin. Seminaaripuheenvuorot ovat bisneksen kannalta järkevämpiä, ja ne on helpompi mahduttaa kalenteriin.
(Kyse ei missään nimessä ole siitä, että olisin lyhytpinnaisempi kuin keskittymishäiriöinen siiseli enkä muka jaksaisi suunnitella kolmetuntisia settejä.)
Seminaaripuheenvuoroissa en käytä juuri koskaan dioja, ja siihen on syynsä.
- Jos isossa seminaarisalissa on diaesitys, sitä ohjataan kaukosäätimellä. Silloin en pysty hyppäämään minkään dian ylitse.
- Tämä tarkoittaa sitä, että jos esityksen alussa syntyy keskustelua, se kostautuu kiireenä esityksen lopussa. Silloin joutuisin pikavilauttelemaan joitakin dioja.
- Jos haluan välttää loppupään pikakelausta, joudun minimoimaan keskustelun. Se ei ole ollenkaan hyvä vaihtoehto.
- Jos edellinen puhuja ylittää aikansa, en pysty lyhentämään diaesitystäni enää lennossa.
- Jos diani loppuvat varttia ennen esityksen päättymisaikaa, loppuun jää helposti kiusallinen ”eikö kenelläkään ole mitään kysyttävää?” -tunnelma.
Niinpä käytän miellekarttaa ja fläppitaulua. Miellekartta on epämääräinen säteittäinen piirros, jonka perusteella etenen osuuteni aikana.
Miellekartan lähtöpiirros
Lähtöpiirros sisältää summittaisen ajatuksen siitä, mistä ajattelin puhua. Lähtöpiirros on käytännössä pelkkää suttua, josta ulkopuolinen ei saa tolkkua.
Piirros toimii omana muistikarttanani. Tavoitteenani on käydä läpi kaikki pääasiat eli ensimmäisen kehän haarat ja niiden alla olevat toisen tason sisällöt. (Kuvassa pääasioita ovat ”Some on julkisivu netissä”, ”Ajattele asiakasta”, ”Meta-aktiivinen asiakaspalvelu” sekä ”Somekohun viisi kriteeriä”.) Nämä ovat ne alaotsikot, jotka olen luvannut asiakkaalle.
Toisesta sisältökehästä puhun sen minkä ehdin ja muokkaan aiheita osallistujien kiinnostuksen mukaan. Yleensä sisällöistä muuttuu tai vaihtuu suurin piirtein 20 %.
Jokainen toisen kehän sisällön läpikäynti sisältää kaksi eri ”pituusvaihtoehtoa”, jotka ovat valmiina päässäni. Jos porukka keskustelee paljon ja aika käy tiukille, käyn sisällön läpi lyhyen esimerkin kanssa. Jos taas aikaa on riittämiin, käyn sisällön läpi pitkän esimerkin kanssa.
Kello käy
Koko esityksen ajan lasken aikaa päässäni. Olen etukäteen arvioinut, että kaksituntisessa esityksessä kello menee suurin piirtein näin:
- klo 13.15: aloitus, oma esittely ja aiheen esittely
- klo 13.20: Some on julkisivu netissä (neljä alakohtaa)
- klo 13.50: Ajattele asiakasta (kolme alakohtaa)
- klo 14.05: tauko
- klo 14.15: Meta-aktiivinen asiakaspalvelu (kaksi alakohtaa)
- klo 14.35: Somekohun 5 kriteeriä (yllättäen viisi alakohtaa)
- klo 15.15: lopetus
Jos huomaan, että laahaan jäljessä, kerron toisen kehän alakohdista vain lyhyet esimerkit. Jos taas aikaa on liikaakin, kerron pitkät esimerkit.
Tämän metodin ansiosta en juuri koskaan ylitä aikaani. Pari kertaa vuodessa voi tulla viiden minuutin ylitys, mutta se on poikkeus.
Loppupiirros Twitteriin
Koulutuksen jälkeen piirrän asiakkaalle puhtaaksi kuvan sen mukaan, mitä olen käynyt läpi. Tämä on siis toteuma, ei suunnitelma.
Loppupiirrokseen olen vetänyt yhteen ne asiat, joista keskustelimme. Jokainen aihepiiri on toki sisältänyt esimerkkejä ajankäytön mukaan, mutta niitä en piirrä yleensä yhteenvetoon.
Jaan piirroksen julkisesti Twitterissä. Merkitsen mukaan koulutuksen tilaajan ja läsnäolijoita sekä aihepiirin hashtagina.
Uuuh! Bonushyöty!
Tämän metodin etuna on se, että tarvittaessa voin tiivistää oman osuuteni vaikka kuinka lyhyeen aikaan. Jos edellinen puhuja on ylittänyt oman aikansa puolella tunnilla, minä lopetan silti ajallani. Käyn vain vähemmän läpi kolmannen kehän alakohtia ja valitsen niistä ne lyhyemmät esimerkit.
Oooh! Toinen bonushyöty!
Kysyn aina asiakkaalta luvan julkaista piirrokseni Twitterissä. Myöntävä vastaus tulee joka kerta. Käytännössä saan siis julkisen refeluvan piirrokselleni: siellä näkyy organisaatio, jonka kanssa olen työskennellyt.
* * *
Summa summarum: vaihda diasi miellekarttaan aina kun voit.
Jos seminaarisali on iso (kohta 1), miten varmistat, että fläppitauluraapustelut näkyvät kaikille? Ja onko sulla plan B (millainen?) jos eivät näy?
Ihan uteliaisuudesta kysyn siis, jos sulla olisi hyviä vinkkejä tähän(kin) pulmaan 🙂
Erinomainen kysymys! Jos sali on iso, tilanteeseen on kolme ratkaisuvaihtoehtoa:
1) Käytetään dokumenttikameraa, jolloin mä piirrän A4-lehtiöön, ja se heijastetaan seinälle.
2) Paikalla on videokuvaaja, ja fläppi heijastetaan valkokankaalle.
3) Mä en käytä fläppiä ollenkaan, vaan heilutan vain huuliani.
Sillä tavalla jännä, että sama metodi toimi leirinuotiolla jo kivikaudella, tarinankerronta ja (hiekkaan) piirtäminen siis. Tai siis nyt saa vielä lisäksi jälkeenpäin muistion.
Totta puhut! Ihmisaivot ovat kehittyneet vastaanottamaan viestiä toisilta ihmisiltä, ei dioilta.
Erinomainen metodi! Pistän korvan taakse.
Törmäsin tähän blogautukseen vasta nyt ja ihastuin. Onko sinulla tuo miellekartta siis päässä vain jossain paperilla puheenvuoron aikana? Toimisiko 45 minuutin asialuennolla ilman dioja vai vetäisitkö diojen kanssa?
Itselläni tahtoo olla ongelmana se, että innostun selittämään asian vierestä (vaikka sinänsä asiasta) ja huomaan että kun mulla on 5 minsaa jäljellä, ollaan diassa 5/10 😀
Toisaalta, oleellista lienee että a) innostun ja b) en koskaan ylitä mulle annettua aikaa.
Jee, loistavaa jos tästä oli hyötyä.
Mulla on se miellekartta joko paperilla tai padilla. Pidän sitä sivupöydällä ja kävelen sen luokse, jos täytyy luntata seuraava asia.
Yleensä tietty aika hyvin muistan seuraavan teeman ulkoa, koska tietyissä asiakokonaisuuksissa on aina samat alakohdat.
Mä käytän tätä tosi paljon jopa kahden tunnin koulutuksissa, eikä rinnalle tarvitse dioja. (Mä käytän dioja vain silloin, jos on oikeasti pakko näyttää jotain: tekstinpätkä jota korjataan porukalla tai mainos josta haluan puhua.)
Kiitos, tämä tekstinpätkä oli minulle hyödyllisin nettikirjoitus hetkeen.
Uujea, partiolaisena sain siis viime minuuteilla tehtyä päivän hyvän työn.
Käytin tätä tänään luennolla ja uskaltauduin jättämään diat kokonaan pois.
Puhdasta kultaa.
Luento oli kiiretön ja vaikka rönsysin sinne tänne, niin yleisöhän ei tiennyt mitään että en pysy ihan just aiheessa kun diat eivät olleet sotkemassa 🙂
Oli paljon ihmisläheisempi fiilis.
Uujea, mahtavaa kuulla!
Silloin kun dioja oikeasti tarvitsee, voi niihin laittaa linkkejä, joista pääsee hyppäämän esityksen eri kohtiin. Näin esityksessä voi hyödyntää fiksua kehämalliasi.