Tänään on lastemme synttärit. Esikoinen täyttää kuusi vuotta ja kuopus neljä.
Perheessämme ei ole enää vaippoja, ei tutteja, ei yöhuutamista eikä syöttämistä. Sen sijaan on prinsessoja, käsilaukkuja, askartelua ja naurunkiherrystä sohvan takana.
Edessä ovat todennäköisesti poikaystävät, mustat silmämeikit, bändien fanittamiset ja "se ei kuulu sulle" -kinastelut.
Omituisinta on, että se mitä kaipaan nyt, on sitä mitä tulen harmittelemaan viiden vuoden päästä.
Se mitä harmittelen nyt, on sitä mitä tulen kaipaamaan viiden vuoden päästä.
Vastaus ensimmäiseen omituisuuteen:
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella.
Harmitukseen taas sopii sananlasku:
Aika kultaa muistot.
Kyllä se suomalainen WanhaKansa vaan on kekseliäs 😀
Näin kolmen lapsen äitinä olen aikalailla samoissa tunnelmissa. Tosin kuopuksen vauva-ajoista lähtien muutin ajattelutapaani väkisin siihen suuntaan että nautin siitä mitä on Juuri Nyt, tulevaisuudesta saa välillä haaveilla (ja siellä odottavia asioita pelätä) mutta tärkeintä on elää joka solullaan tätä päivää.