Olen lähiaikoina usuttanut ihmisiä bloggaamaan, ja onneksi osa heistä on innostunut.
Kollegaani Liisa-Maria Patjasta sain yllyttää pitkään, ja lopulta hän suostui: Vuorovaikutin-blogista voitte lukea lisää.
Riikka Rytilahti aloitti bloggaamisen kaksi päivää blogikoulutuksen jälkeen: myös Niin tyypillistä -blogi sivuaa viestintää. [Edit 4.12.2013: linkki ei enää toimi. Nyyh.]
Lisäksi Aucorin Antti Tuppurainen kirjoitti tiiviin listan bloggausohjeistani Posterous-sivuillaan. [Edit 4.12.2013: tämäkään linkki ei enää toimi. Yhtä iso nyyh.]
Olenko usuttanut muitakin? Kommenteissa voi ilmiantaa uusia blogeja.
Moi Katleena,
Kävin kurkaamassa Tuppuraisen Antin muistiota. Sinne kommentoiminen ei onnistunut joten kommentoin tänne.
Mitä tarkoitat tällä: ”Voit kirjoittaa 90% tiedoistasi, eikä homma valahda reisillesi” ?
Käsitän sen tällä tavalla: ”Voit kertoa 90% tiedoistasi ilmaiseksi ja säilyttää samalla liiketoimintasi kannattavuuden”
Kerro.
Tervetuloa kommentoimaan!
Viittaus prosentteihin tarkoitti sitä, että blogipostauksesta ei tarvitse tehdä sataprosenttisen vesitiivistä. Päinvastoin: jos keksit 12 syytä joogata, kirjoita niistä blogiin vain 10. Kahdesta puuttuvasta syntyy hyvä keskustelu.
Sama pätee moneen asiatekstiin. Jos yrität kertoa jostain aiheesta kaiken, tuloksena on uuvuttava vuodatus. Sen sijaan jos kerrot vain päälinjat – siis 90 % – tekstistä tulee paljon ymmärrettävämpi ja helpommin sulatettava.
Tämä on muuten hyvä pointti, jota en ole ajatellut aiemmin. Kiitos siis! Muutenkin tykkäsin 13 hyvästä syystäsi blogata. Samaa mieltä!
Pohdiskelua:
Onko bloggaajan tärkein tavoite saada siis aikaan keskustelua? Eikö se perimmäisin tavoite ole kuitenkin tuottaa lukijalle mahdollisimman paljon lisäarvoa ja eikö täydellisyyteen tulisi periaatteessa aina tähdätä? Lukijan reagoiminen ei välttämättä tarkoita kommentointia. Parhaassa tapauksessa iskostamme oman blogimme osaksi lukijan päivärutiineja ilman, että hän sitä edes tiedostaa. (Olipas vaikea lause.)
Hyvä pointti! Mä ajattelen niin, että blogipostaus tulee ehjäksi vasta kommentoinnin ansiosta. Postaus on kuin puheenjohtajan aloitus paneelikeskustelulle. Se olisi aika puutteellinen ilman keskustelijoita.
Itse asiassa täydellisyyteen pyrkiminen saa helposti aikaan täyteenahdetun fiiliksen, koska muille ei jää suunvuoroa. Se on kuin jonkun pitämä pitkä monologi illanistujaisissa. Kaikki kyllästyvät, eikä kukaan ryhdy keskustelemaan, koska he pelkäävät uutta tuskastuttavaa monologia.
Bloggaajan rooli on silti tietenkin tärkeä. Jos hän kertoo jostain näkemyksestä, havainnosta, faktasta tai ajatusmallista vaikkapa sen 90 %, siitä on hupia tai hyötyä monille. Samalla tulee tehtyä aiherajaus, teeman avaaminen ja näkökulman valinta. Keskustelijat sitten täydentävät tekstin.
Jos näitä unenpöpperöisiä ajatuksiani pitäisi kirkastaa, niin väittäisin näin: Täydellisyys on tylsää, epätäydellisyys on aktivoivaa.
Ilmiannan itseni: tavallaan usutit minut perustamaan oman blogin, sillä sinun blogisi oli ensimmäinen, jota aloin aktiivisesti seuraamaan (löysin tänne tapaus Emporen ansiosta) ja tuumasin, että voisin itsekin nauttia blogin kirjoittamisesta. Omani on hyvin erilainen kuin sinun, genreltään sellaista hauskaa hömppää. Mutta hömppäkin on tärkeää. 🙂
http://petranmaailma-kivoijutui.blogspot.com/
Kiitos linkistä! Mahtava juttu, että olet innostunut bloggaamisesta. Mä olen ihan samaa mieltä, että hömppäkin on tärkeää. Sitä paitsi olisi pelottavaa, jos kaikki pitäisivät samanlaisia blogeja.
Mullakin on arkinen kotiblogi, mutta päivitän sitä tosi harvoin. Olen nimittäin arki- ja sisustusbloggaajana aika huono, joten olen satsannut työasioihin. Tämän homman osaan paremmin – ja tämä myös motivoi enemmän.
Aloitinpa minäkin blogin, mutta se on julkinen vain itselleni… Olen sen verran perfektionisti (mikä yleensä johtaa siihen, etten saa asioita aikaiseksi), että minun on pakko kokeilla ensin. Katson muodostuuko siitä mitään ja jaksanko pitää sitä, ennen kuin laitan sen julkiseksi. Jos saan aikaiseksi jonkin kokonaisuuden, ehkä julkaisen sen. Jep, jep, ehkä…