Luukku päivässä, kaksi parhaassa

Katleena Kortesuo

Uskaltaisinko perustaa blogijoulukalenterin? Se tarkoittaisi yhtä postausta päivässä jouluaattoon asti.

Normaalitilanteessa ehkä uskaltaisin, mutta tänä vuonna joulukuuni on poikkeuksellisen kiireinen. Olen lupautunut pitämään 7 koulutusta, vaikka kalenterissa on vain 12 työpäivää. Sitä paitsi olen jo vuoden ajan vannonut, että teen korkeintaan pari valmennusta viikossa. Kuitenkin viikolla 50 valmennuksia piisaa tiistaista perjantaihin.

Täten ehdotan, että kukaan ei enää koskaan klikkaa blogin tunnisteista kohtaa Itsen johtaminen, koska olen täysin jäävi kirjoittamaan siitä asiasta. (Huomaattehan, että en edes linkitä siihen kategoriaan. En kehtaa.)

Yritän kaikesta huolimatta todistaa osaavani johtaa itseäni, joten lupaan kirjoittaa blogiin jotakin joka päivä 22.12. asti. Silloin on sekä minun että blogin syntymäpäivä, joten tuona keskiviikkona on luvassa joka tapauksessa koko päivä postaamista. Sääliksi käy syötteenlukijoita.

 

2 kommenttia

  1. Minä taas ajattelen, että sinähän olet vain vakuuttavampi itsensä johtamisen teemojen kanssa, koska olet todistettavasti taistellut sen haasteiden kanssa elävässä elämässä. Se on järeää tavaraa – kokemus ja siitä syntyneet oivallukset.

  2. Tuulevi, kiitos kannustuksesta! Yleensä yritän pitää jämerät päämääräni, mutta joskus lipsun niistä. Joulukuun lipsumiset on jo tehty, joten joulukalenterin aikataulussa on pysyttävä.

Kerro oma kantasi

Tässä blogissa saa kommentoida omalla nimellä tai minun tunnistamallani nimimerkillä. Vaadin myös kunnollisen meiliosoitteen. Minua ja mielipiteitäni saa ilman muuta kritisoida. Muistathan silti hyvät tavat. Karsin jo etukäteen kaikki alatyyliset kommentit, mainokset sekä tietenkin laittomat sisällöt. Mitä perustellummin asiasi esität, sitä varmemmin se tulee huomioiduksi.