Facebookissa joku jakoi oikein urakalla seksuaalirikosuutisia. Samalla hän vaati tekijän nimeä selville.
Se on selvää, että seksuaalirikokset ovat erityisen vastenmielinen rikollisuuden laji. On väärin, että osa rikoksista vanhenee, jolloin syyllinen pääsee kun koira veräjästä.
Fiksu ihminen ei kuitenkaan vaadi tietoonsa seksuaalirikollisten nimiä saati kuvia. Kokosin yhteen perustelut:
- Oikeusvaltiossa rangaistukset langettaa tuomioistuin, ei nettikansa. Jos lähdemme toteuttamaan oman käden oikeutta, syyllistymme itse rikokseen.
- Jos rikollisten nimet julkaistaan, samalla paljastuu usein myös uhrin henkilöllisyys. Seksuaalirikokset tapahtuvat nimittäin monesti lähipiirissä. Uhria pitää suojella kaikin keinoin, eikä häntä saa tuoda julkisuuden riepoteltavaksi.
- Jos rikollisen nimi julkaistaan, miten käy hänen täysnimikaimojensa? Ihmiset epäilevät ja jopa vainoavat viatonta sivullista, jolla sattuu olemaan sama nimi kuin seksuaalirikollisella.
- Mitä jos nettikansa leikkii salapoliisia ja selvittää väärän ihmisen henkilöllisyyden? Silloinkin syyttömän sivullisen maine on lopullisesti tahrattu.
- Sekin on joskus mahdollista, että rikoksesta tuomitaan viaton ihminen. Silloin on turha lisätä hänen kärsimystään väärillä huhuilla.
- Rikollisen on helppo vaihtaa nimeään, joten nimen julkistamisesta ei ole mitään hyötyä.
- Nimien selvittäminen ja julkistaminen johtaa helposti siihen, että esimerkiksi riitaisassa avioerotilanteessa joku alkaa levittää ex-puolisostaan vääriä huhuja. Näihin nimiin tartutaan netissä hanakasti kuin korppikotka raatoon, eikä kukaan tarkista, onko väite totta. Kun joku on leimattu seksuaalirikolliseksi, sitä leimaa on vaikea karistaa, vaikka asiasta olisi oikeuden päätös.
Mitä sitten pitäisi tehdä, jos tuntee turhautumista, kiukkua ja raivoa seksuaalirikollisia kohtaan? Miten seksuaalirikokset saadaan vähenemään?
- Jos haluat kovempia rangaistuksia, äänestä eduskuntaan ihminen, joka on kanssasi samaa mieltä.
- Tee kansalaisaloite, jossa vaaditaan, että seksuaalirikokset eivät vanhene.
- Jos epäilet lapseen kohdistunutta seksuaalirikosta, tee lastensuojeluilmoitus. Mieluummin yksi turha ilmoitus kuin yksi tekemättä jäänyt, joka olisi ollut tarpeen.
- Jos näet ihmisen, joka on vaarassa, auta häntä. Soita sammuneelle ambulanssi. Etsi eksyneen näköiselle lapselle vanhemmat.
- Opeta lapsille, että kaikesta voi puhua luotettavan aikuisen kanssa. Opeta heitä tunnistamaan paha teko ja ymmärtämään, että aikuisen paha teko ei ole koskaan lapsen syy. Opeta heitä suojelemaan itseään ja puolustautumaan hätätilanteessa.
- Älä koskaan syyllistä uhria. Jokainen kirjoitus, jonka mukaan ”se ite kerjäs sitä lyhyellä hameellaan” tai ”mitäs oli niin kännissä”, on väärin. Tällainen väite viestii tekijälle, että hän ei ole vastuussa teoistaan.
Mutta älä vaadi tietoosi seksuaalirikollisten nimiä. Et tee niillä yhtään mitään.
Vakavista rikoksista tuomittujen nimi on tapana julkistaa. Jos pidämme seksuaalirikoksia vakavina, niin ei ole mitään syytä toimia niissä toisin. Poikkeuksena voi pitää lähinnä tilanteita, joissa tekijän nimen paljastaminen paljastaisi myös uhrin.
Ja uhri nimenomaan paljastuu suurimmassa osassa tapauksista. Varsinkin lapsia koskevissa seksuaalirikoksissa tekijä on usein uhrin lähipiiristä.
Tuskin suurimmassa osassa. Silloin, kun paljastuu, nimi tietysti syytä olla kertomatta.
Päteekö sama sitten vaikka murhaan? Onko murhaajan nimi syytä uutisoida? Vai poikkeaako murha tässä suhteessa raiskauksesta, ja jos poikkeaa, niin miksi?
Murhan uhri on yleensä kuollut. Raiskauksen uhri toivottavasti ei. Ja vaikka murhatun omaisilla varmasti onkin vaikeaa, niin henk.koht. ainakin kokisin helpommaksi sen, että kaikki tietäisivät jonkun läheiseni murhatun, kuin sen että kaikki tietäisivät minun joutuneen raiskatuksi tai muuten hyväksikäytetyksi.
Ei ole. Nimi on tapana paljastaa jos sillä katsotaan olevan jotain erityistä merkitystä ja jos lehdistö sen helposti ja näppärästi tietoonsa saa. Mitään kategorista vakavien rikoksen tehneiden nimiennpaljasruskäytäntöä meillä ei ole.
Voitaisiin lähteä siitä liikkeelle, että oikeudenkäynneissä kasvot eivät saisi olla peiteltyinä.
Vastoin yleistä käsitystä oikeudenkäynneissä kasvot eivät ole peitettynä. Syytetty voi halutessaan peittää ne ennen oikeudenkäynnin alkamista, jolloin lehdistöllä on mahdollisuus kuvata.
Oikeudenkäynnin aikana salissa ei kuvata ja epäiltykään ei saa pitää kasvojaan piilossa.
Joel, juuri näin.
Sitä paitsi kasvojen näyttäminen julkisuudessa tekee hallaa tekijän sukulaisille, jotka ovat samannäköisiä. Jos nimimerkki Putardilla olisi samannäköinen serkku, joka olisi syyllistynyt seksuaalirikokseen, Putard kärsisi viattomana ihmisenä huomattavasti tekijän kasvojen paljastamisesta.
Tässä tiedotusvälineen ja journalismin näkökulmia näkemykseesi:
1. Nimien julkaiseminen ei ole tuomitsemista. Nimien julkaiseminen on tiedon kertomista. Journalismissa on syytä kertoa kaikki, minkä kertomatta jättämiseen ei ole erityisiä perusteita.
2. Uhrin henkilöllisyyden salaamiseksi seksuaalirikollisten nimet usein jätetäänkin julkaisematta. Siinä on erityinen syy olla kertomatta.
3. Nimen julkaisijan on pidettävä huoli siitä, että sekaannuksia ei tapahdu. Toisaalta, nimen julkaisematta jättäminen johtaa usein siihen, että viattomia aletaan epäillä. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014122018931872_uu.shtml
4. Ei liity tiedotusvälineiden toimintaan.
5. Viatonkin voidaan tuomita, kyllä. Se olisi outo peruste olla julkaisematta nimeä. Oikeuden päätöksellä tuomittu on syyllinen. Ja nimen kertomatta jättäminen voi johtaa sivullisten vainoamiseen (vrt kohta 3)
6. Nimeä ei julkaista hyötymisen vuoksi vaan siksi, että journalismissa on syytä julkaista kaikki olennaiset tiedot. Tuomitun nimi on olennainen tieto.
7. Ei liity tiedotusvälineiden toimintaan. Toisaalta, jos kaikkien seksuaalirikollisten nimet aina julkaistaisiin lehdissä, syyttömien mustamaalaaminen olisi paljon vaikeampaa.
Kaikesta huolimatta vakiintuneet tiedotusvälineet harvoin julkaisevat tuomittujen nimiä, koska on niitä syitä olla julkaisematta. Teko voi olla niin ”lievä”, että tuomittu selviää sakoilla tai lyhyellä vapausrangaistuksella. Nimen julkaiseminen voi myös olla kohtuuton taakka omaisille. Uhrin henkilöllisyys voi paljastua, jos tekijön nimi julkaistaan. Näyttö rikoksesta voi myös olla niin hutera, että toimitus päättää jättää nimen kertomatta. Itse olen tehnyt useita tällaisia päätöksiä .
Reijo, hyvä yhteenveto. Ammattimaisella journalistilla onkin tämä asia hallussa.
Kuten huomasit, listani koski myös yksityishenkilöitä ja heidän tarvettaa selvittää rikollisten nimiä. Nettikansan vaino on silkkaa typeryyttä, joka usein johtaa viattomien kärsimykseen (kuten linkkiesimerkissäsi kerroit).
olisi myös, että jokainen sanoisi kohtaamilleen uhreille ääneen ja mieluummin moneen kertaan, että se ei ole sinun syysi, se ei ole sinun häpeäsi, sinä voit saada apua, kaikki järjestyy. Liian moni on hiljaa (jopa alkaa vältellä kyseistä ihmistä, mikä osaltaan vahvistaa uhrin väärää syyllisyyttä, itseinhoa, häpeää ja vaikenemista) tai huokailee järkyttyneenä, että monesta muusta kokemuksesta voi kyllä toipua, mutta tuosta ei. Kaikesta voi toipua, kun saa osaavaa apua, kuulevia korvia ja empaattista myötäelämistä elämänsä kivuille – ja ennen muuta hyvää arkea ja ystävyyttä tähän päivään, jossa tapahtuneet ovat, niin kauheita kuin ehkä ovatkin, jo mennyttä, eivätkä enää tässä päivässä läsnä.
Erinomainen lisäys. Uhria ei saa jättää yksin.
Kategorisessa nimien julkaisemisessa on sekin vaara, että se saattaa kääntyä tarkoitustaan vastaan, tai ainakin lakata toimimasta sen puolesta. Jokainen meistä varmasti hyväksyy ajatuksen siitä, että lapsia on suojeltava seksuaalirikollisilta. Siksi esim. julkinen rekisteri voi tuntua hyvältä ajatukselta. Ainakin siihen asti kunnes selviää, että Isossa-Britanniassa henkilö on päätynyt rekisteröidyksi seksuaalirikolliseksi sekaannuttuaan polkupyörään. Siinä tapauksessa ei kyllä tasan mikään julkinen etu vaadi nimen julkaisemista.
Se olisi kyllä ihan oman keskustelunsa aihe, että pitäisikö rangaistusten olla edes jotenkin linjassa kansan yleisen oikeustajun kanssa.
Hyvä esimerkki. Veikkaan, että polkupyörä ei traumatisoitunut kovin pahasti.
Olen aika varma siitä, että kevään mittaan moni eduskuntavaaliehdokas nostaa esille seksuaalirikosten rangaistusten koventamisen. Ihan hyvä niin. (Itselleni riittäisi tosin jo sekin, että tuomioissa käytettäisiin nykyisen rangaistusasteikon yläosaa, eikä alaosaa.)
Oikeudenkäytössä on sellainen pieni dilemma, että rangaistusten pitäisi olla linjassa sekä yleisen oikeustajun että muun lainkäytön kanssa. On vaadittu ehdotonta rangaistusta kaikista seksuaalirikoksista. Jos vähän yksinkertainen 19-vuotias poika tuomitaan ehdottomaan rangaistukseen oltuaan 15-vuotiaan tytön kanssa samalla kun tuntemattoman ihmisen pahoinpidellyt selviää ehdollisella, on linja hukassa.
Samoin on linja hukassa, jos seksuaalirikollisille vaaditaan häpeärangaistuksia. Maamme on hyväksynyt ihmisoikeusnormit, joissa häpeärangaistukset ovat kielletty.
Juha, olet oikeassa: yleinen oikeudentaju vaatii, että vakavammasta rikoksesta tulee vakavampi rangaistus.
Olen samoilla linjoilla kanssasi myös häpeärangaistusten suhteen. Mainelynkkaus ajaa tekijän nurkkaan, eikä tästä saada ikinä tolkullista kansalaista. Todennäköisesti häpeärangaistus vain sysää tekemään enemmän rikoksia.
Rangaistusten päämääränähän pitäisi olla rikosten vähentäminen, ei niiden lisääminen.
Btw, kovempia rangaistuksia ei käsittääkseni voi perustella sillä, että vakava rangaistus toimii pelotteena. Rangaistukset eivät pelota seksuaalirikollista, koska tämä on sairas yksilö, joka luulee, ettei jää kiinni. Seksuaalirikolliselle on aivan sama ennen rikosta, napsahtaako siitä kaksi vai kymmenen vuotta.
Sen sijaan seksuaalirikosten rangaistusten koventamista voi perustella sillä, että yleinen oikeudentaju vaatii vakavampia sanktioita.
kovemmat rangaistukset eivät helpota kuin ”yleisen mielipiteen” kostonhalua. Ei pikaistuksissa puukolla tuikatessa pysähdy miettimään mitä siitä seuraa, päinvastoin teon jälkeen voi olla pienempi motivaatio jäädä kiinni, jos tietää että huonosti käy. Ja ne, jotka pysähtyvät harkitsemaan eivät usko jäävänsä kiinni, kuten jo mainittiinkin.
jos keskustelun aiheesta saatava rangaistus olisi kova, eikö se voi johtaa siihen että tekijän on sitten sama tappaa uhrinsa, koska rangaistus on jo pelkästä hyväksikäytöstä kova?
”Yleinen mielipide” on käsitteenä aivan tyhjä, kuka sen määrittelee? Eikä nykyinen laki ole demokraattisesti syntynyt, eli yleisen mielipiteen mukainen? Mitä jos ”yleinen mielipide” vaatii rötöstelijöitä Tampereen keskustorille lynkattavaksi?
Hyvää pohdintaa! Jotenkin rangaistuksen täytyy kuitenkin korreloida ”yleiseen oikeudentajuun”, vaikka käsite on toki hähmäinen.
Jos siis rangaistukset ovat naurettavan pieniä, se lisää taipumusta nettilynkkaukseen ja oman käden oikeuteen. Kun liian suuri osa väestöstä kokee, että tuomioistuimen langettamat rangaistukset eivät riitä, he tarttuvat itse toimeen.
Ja toisaalta liian suuri rangaistus voi aiheuttaa sen, mistä puhuit: jos tekijä saa raiskauksesta monikymmenvuotisen linnatuomion, hän voi saman tien tappaa uhrinsa.
Vaikeaa tasapainoilua.
Minusta tuomitun nimi on kovin harvoin olennainen tieto. Varsinkaan kun huomioi, miksi sitä tämäkin kysyjä kaipasi.
Juuri näin. Kyseinen FB-ihminen halusi todennäköisesti koota omat lynkkausjoukkonsa ja lähteä vaatimaan oman käden oikeutta.
Nettilynkkaus on tämän päivän muotilaji. Jopa rakas lehdistömme etsii tapauksia, joissa on aihetta nettilynkkaukseen.
Vaikka tietojen kaivaminen ja pienten uutisrippeiden löytäminen on aina niin sisuskaluja kuumottavia, niin joissain tapauksissa pitäisi pohtia uutisoinnin merkitystä. Pitääkö kertoa sitä kertoa, että tässä talossa se paha ihminen asui. Kertoa sivulauseessa, että tiedämme kuka hän oli ja että sinäkin saat selville seuraamalla vihjeitämme.
Itse olen sitä mieltä, että ennen oikeudenkäyntiä ei pitäisi kertoa nimiä, osoitteita jne. yksityishenkilöiden osalta. Eikä välttämättä senkään jälkeen, jos ei ole erityistä syytä. Julkisuuden henkilöiden osalta ja tapauksissa, joilla on yhteiskunnallista merkitystä pitää tuoda faktat esille ilman värittämistä.
Kuten on sanottu, niin emme ole tuomareita vaan jätetään se oikeudelle. Ja jos emme ole tyytyväisiä yleiseen linjaan, niin vaikutetaan sen korjaamiseen. Unohdetaan omankäden oikeus ja muut. Niillä taidetaan useinmiten satuttaa jotain muuta kuin asianomaista. Ja luotetaan edelleen hiukan siihen, että asumme oikeusvaltiossa.
Kari…
Kari, totta turiset. Nettilynkkaus on epäinhimillinen rangaistus, joka aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä:
– Sivulliset kärsivät.
– Oikeusvaltion toiminta vaikeutuu.
– Viha lietsoo vain enemmän vihaa.
– Oman käden oikeus aletaan nähdä hyvänä vaihtoehtona.
– Rikollisten on yhä vaikeampi palata normaaliin arkeen, joten rikosten kierre vain jatkuu.
[Editoin muuten pyynnöstäsi kommenttiasi, josta oli jäänyt yksi lause puuttumaan.]
Pari komenttia.
1. Laki ei estä kovempien tuomioiden antamista. Vain hyvin harvoin annetaan maksimirangaistuksia.
2. Lasten hyväksikäytön uhri on useimmiten teini.
3. Hyväksikäyttäjä ei useimmiten ole pedofiili.
4. Varsinaisten pedofiilien tekemien hyväksikäyttötapausten estämiseksi voitasiin tehdä paljon tarjoamalla apua pedofiileille joilla on vaikeuksia suuntautumisensa kanssa. Nyt apua ei saa aina edes vankilassa tai sen jälkeen. Mitään ohjelmaa ei ole olemassa. Tästä voisin kirjoittaa kilometrin, mutta mainitsen nyt vain, että suurin osa pedofiileista huomaa suuntautumisensa teini-ikäisenä. Eikä mistään saa luotettavaa tietoa tai apua tämän suuntautumisen kanssa elämiseen.
Hyvä kirjoitus ja perään hyvä keskustelu. Olen usein säpsähtänyt kun ihan normaalina rauhallisena kansalaisena pitämäni ihminen on hirttämässä munista raiskaajia. Ehkä se jokaisen raadollisuus paljastuu aina jossain pisteessä.
Hyvin usein nimen paljastuksia ja rekistereistä puolustetaan sillä että voidaan suojata näitä ihmisiä vastaan. Tämä on monellakin tapaa absurdi ja erittäin lyhytnäköinen tapa puolustautua.
Isosti haluaisinkin kysyä mitä me oikein teemme oikeasti näillä syyllisten nimillä? Miksi meidän tulee ne tietää? Auttaako se meitä? Tekeekö se meistä parempia?
Osuvia kysymyksiä. Nimien paljastamisessa ei tosiaan ole ihmisiä suojaavia vaikutuksia. Enemmän se palvelee joidenkin ihmisten sensaationnälkää ja kauhistelunhalua.
Saako losauttaa turpaan jos saapi itse teossa kiinni?
Minun ainakin tekisi mieleni losauttaa turpaan, jos itse teosta saisin jonkun kiinni. Mutta todennäköisesti minulle rapsahtaisi siitä sakot, ellei se olisi ollut ainoa keino, jolla saan hirvittävän teon loppumaan.
Mutta se onkin eri asia. Jos en ole ollut tilanteessa, en tarvitse rikollisen nimeä mihinkään. Siinä kärsivät enemmän sivulliset kuin rikollinen.